Vuonna 2000 Uttar Pradeshin osavaltion luoteiset vuoristoiset osat irrotettiin uudeksi osavaltioksi, jonka nimenä oli aluksi Uttaranchal, mutta se muuttui myöhemmin muotoon Uttarakhand. Uttarakhandin pääkaupunki on Dehradun ja siellä sijaitsevat myös hindujen ja hippien pyhät paikat Rishikesh ja Haridwar.
Sekä hindujen pyhä joki Ganges että Delhin ja Agran halki virtaava Yamuna saavat alkunsa Uttarakhandin vuoristosta. Maantieteellisesti osavaltio on ikään kuin läntistä jatketta Nepalille. Yli 60 prosenttia Uttarakhandin pinta-alasta on metsäistä, mikä tekee siitä luontoharrastajan paratiisin.
Kohteeni Uttarakhandissa oli Corbettin kansallispuisto, joka on Intian vanhin ja tiikereistään kuulu. Kansallispuisto on nimetty brittiläisen siirtomaa-ajan suurriistanmetsästäjän ja sittemmin luonnonsuojelun pioneerin eversti James Corbettin mukaan. Kansallispuiston vastaanottokeskus sijaitsee Ramnagarin pikkukaupungissa, johon ensin hankkiuduin, ja jossa jouduin odottelemaan ensimmäisen illan ja seuraavan aamun, ennen kuin onnistuin saamaan itselleni pääsyn kansallispuistoon. Hindujen holi-juhla sotki kaiken: väki oli kännissä kuin käet, sotkivat väreillä ja kukaan ei tullut töihin, tai jos tuli, työt eivät sujuneet.
Onneksi Ramnagarin alueelta kansallispuiston ulkolaidoilta löytyi mielenkiintoisia paikkoja, joissa käydä. Majataloni Ramnagarissa oli mangolehtojen ympäröimä ja jonkin verran mielenkiintoisia lintuja, kuten parvittain luumupääkaijoja, löytyi jo hedelmäpuutarhoista. Ramnagarin halki virtaa vuolas vuoristovirta, jonka rannoilla käyskenteli jonkin verran silkkihaikaroita, ruostesorsia, pitkäjalkoja ja jaavanmerimetsoja. Padon yli jatkuva tie vie kumipuuplantaasien kautta Sitawanin mielenkiintoisiin viidakoihin, joissa voi nähdä samoja eläimiä ja lintuja kuin kansallispuiston sisälläkin.
Kaikista matkallani käymistäni kansallispuistoista ja suojelualueista Corbett oli vaikuttavin, ja myös metsälintujen kirjo oli siellä omaa luokkaansa. Corbettiin lähtijän kannattaa kuitenkin jotain kautta tehdä itselleen varaus etukäteen, sillä jonottaminen ja odottelu Ramnagarissa ahneiden oppaiden ja jeeppikuskien armoilla on turhauttavaa. Kansallispuiston vastaanottokeskuksesta varataan myös majoitus kansallispuiston sisään. Itse menin vaatimattomaan dormitoriomajoitukseen Dikhalaan syvälle puiston keskiosiin. Paikka oli erinomainen ja majoituskin täysin kelvollinen, kunhan muistaa ottaa hyttyssavua mukaan.
Minulla oli Corbettissa lopulta erinomainen onni myötä. Ensin onnistuin saamaan loistavan oppaan nimeltä Kalim, joka tunsi alueen nisäkkäät ja linnut kuin taskunsa, oli parhaita tapaamiani ornitologeja mitä lajintunnistukseen ja piilottelevien metsälintujen esiin houkuttelemiseen tulee, ja lisäksi muslimi, mikä oli hyvä asia holin keskellä, koska hän ei kännännyt eikä kadonnut omille teilleen. Niin teki sen sijaan Delhistä hankkimani autokuski Davinder, joka katosi ensimmäisenä iltana ja ilmaantui esiin krapulaisena ja maaleihin sotkettuna vasta kaksi päivää myöhemmin, jouduttuani hoitamaan itse itseni sisään puistoon ja hankittuani jeepin.
Jo ensimmäisen päivän aikana näin toista sataa lintulajia, lukuisat niistä minulle uusia, ja lisäksi runsaasti nisäkkäitä, kuten sambarhirviä, aksishirviä, rytökauriita ja muntjakkeja, villisikoja, makakeja ja langureja, sekä lopulta myös villinorsuja ja illan hämärtyessä metsästysretkilleen lähteneen bengalintiikerin, joka löytyi hirvieläinten varoitushuutoja, erityisesti muntjakkien törähdyksiä, seuraamalla. Olin mitä onnekkain saadessani tiikerin myös valokuvattua. Lisäksemme vain yksi muista sinä iltana Dikhalaan kokoontuneista ryhmistä oli onnistunut näkemään tiikerin.
Majoituin Dikhalassa dormitorioon, jonka lopulta jaoin vain yhden muun matkailijan kanssa, koska intialaisturistit olivat varanneet kaikki yksityishuoneet. Kumppanini osoittautui brittiläiseksi lintuharrastajaksi, mikä oli hyödyllistä, sillä saatoimme vertailla lukuisia löytöjämme ja yhdistää voimamme Kalimin kanssa seuraavana päivänä, mikä tuottikin vaikuttavan lajilistan toisen päivän päätteeksi. Yöllä Dikhalassa pitivät ääntä pitkäpyrstö- ja savannikehrääjät sekä järven rannalta huuteleva kalahuuhkaja, jonka seuraavana päivänä yhytimme lepopuultaan. Dormitoriossa ryskäsi yöllä jokin eläin, jonka lopulta päättelimme olevan mungo. No, parempi se kuin kobra.
Corbettissa pääsee näkemään useita mielenkiintoisia kotkia. Jalokotka ja harjakotka ovat yleisiä, mahtijalokotka ja rosvokotka vähälukuisempia, mutta silti ne nähtiin. Järven ja joen rannoilla pesii sekä aromerikotkia että pikkukalakotkia. Useita korppikotkalajeja esiintyy kansallispuiston alueella; kalmokorppikotkia näki varsin paljon. Kotkien vastapainoksi Corbettista löytyi myös seudun pienin petolintu, pikkuruinen himalajanhaukkanen. Dikhalaa ympäröiviä ruohostomaita kansoittavat mustafrankoliinit, viiriäiset, aasiankiurut ja riisikirviset, talvehtivina myös isokirviset ja ylänkökiurut.
Corbettin lajirikkain anti löytyy kuitenkin trooppisista metsistä, jotka tulvivat monenlaisia lintuja, usein troopilliseen tapaan suurissa sekaparvissa, ns. lintuaalloissa, liikkuen. Metsänpohjalla käyskentelivät punaviidakkokanat ja teräsfasaanit sekä tietysti kaikkialla yleiset riikinkukot. Arka bengalinpitta löytyi kahteen otteeseen, sitäkin vaikeammin nähtävä nepalintöpötimali kerran. Timaleja ja bulbuleja oli monia lajeja, papukaijojakin viittä lajia, joista yleisimpänä luumupääkaija, yleisinä myös kauluskaija, isokauluskaija ja punarintakaija, ja harvinaisimpana himalajankaija, joka viihtyy yleensä vielä Corbettia korkeammalla. Sarvinokkia oli kahta lajia, seppiä peräti neljä. Siihen asti matkan tikkalajisto oli jäänyt yhteen, useassa paikassa nähtyyn intiantulitöyhtöön, mutta Corbettissa onnistuin kahden päivän aikana näkemään kymmenen eri tikkalajia.
Lintuaaltojen mukana kulki useita värikkäitä tiaislajeja ja useampia nakkeleita, himalajansieppokerttuja ja monenlaisia uunilintuja. Värikkäät lehvit, minivetit ja kuhankeittäjät liikuskelivat rehevästä puusta toiseen yksin, kaksin tai pikkuparvissa. Drongot, mehiläissyöjät ja käpinkäiset väijyivät suuria hyönteisiä. Monarkkeja, sieppoja ja rastaita tuli vastaan useita lajeja. Harmaasiipikottaraiset olivat yleisiä ja liikkuivat parvissa.
Corbettin kansallispuisto on todella valtavan hieno alue, jossa voisi helposti viettää vaikka viikkoja, ja löytää jatkuvasti jotain uutta. Erityyppiset metsät, ruohostomaat, joki ja järvi tuottavat laajan skaalan erilaisia habitaatteja, taaten korkean monimuotoisuuden. Alue on myös laaja, 521 neliökilometriä, mikä riittää elättämään suuret määrät myös suurnisäkkäitä ja sellaisia laajareviirisiä petoja kuin tiikeri. Totisesti tämä kansallispuisto on suositeltava Intiassa vieraileville luonnonystäville, etenkin kun se on myös varsin helposti autolla saavutettavissa Delhistä käsin.
Sekä hindujen pyhä joki Ganges että Delhin ja Agran halki virtaava Yamuna saavat alkunsa Uttarakhandin vuoristosta. Maantieteellisesti osavaltio on ikään kuin läntistä jatketta Nepalille. Yli 60 prosenttia Uttarakhandin pinta-alasta on metsäistä, mikä tekee siitä luontoharrastajan paratiisin.
Kohteeni Uttarakhandissa oli Corbettin kansallispuisto, joka on Intian vanhin ja tiikereistään kuulu. Kansallispuisto on nimetty brittiläisen siirtomaa-ajan suurriistanmetsästäjän ja sittemmin luonnonsuojelun pioneerin eversti James Corbettin mukaan. Kansallispuiston vastaanottokeskus sijaitsee Ramnagarin pikkukaupungissa, johon ensin hankkiuduin, ja jossa jouduin odottelemaan ensimmäisen illan ja seuraavan aamun, ennen kuin onnistuin saamaan itselleni pääsyn kansallispuistoon. Hindujen holi-juhla sotki kaiken: väki oli kännissä kuin käet, sotkivat väreillä ja kukaan ei tullut töihin, tai jos tuli, työt eivät sujuneet.
Onneksi Ramnagarin alueelta kansallispuiston ulkolaidoilta löytyi mielenkiintoisia paikkoja, joissa käydä. Majataloni Ramnagarissa oli mangolehtojen ympäröimä ja jonkin verran mielenkiintoisia lintuja, kuten parvittain luumupääkaijoja, löytyi jo hedelmäpuutarhoista. Ramnagarin halki virtaa vuolas vuoristovirta, jonka rannoilla käyskenteli jonkin verran silkkihaikaroita, ruostesorsia, pitkäjalkoja ja jaavanmerimetsoja. Padon yli jatkuva tie vie kumipuuplantaasien kautta Sitawanin mielenkiintoisiin viidakoihin, joissa voi nähdä samoja eläimiä ja lintuja kuin kansallispuiston sisälläkin.
Kaikista matkallani käymistäni kansallispuistoista ja suojelualueista Corbett oli vaikuttavin, ja myös metsälintujen kirjo oli siellä omaa luokkaansa. Corbettiin lähtijän kannattaa kuitenkin jotain kautta tehdä itselleen varaus etukäteen, sillä jonottaminen ja odottelu Ramnagarissa ahneiden oppaiden ja jeeppikuskien armoilla on turhauttavaa. Kansallispuiston vastaanottokeskuksesta varataan myös majoitus kansallispuiston sisään. Itse menin vaatimattomaan dormitoriomajoitukseen Dikhalaan syvälle puiston keskiosiin. Paikka oli erinomainen ja majoituskin täysin kelvollinen, kunhan muistaa ottaa hyttyssavua mukaan.
Minulla oli Corbettissa lopulta erinomainen onni myötä. Ensin onnistuin saamaan loistavan oppaan nimeltä Kalim, joka tunsi alueen nisäkkäät ja linnut kuin taskunsa, oli parhaita tapaamiani ornitologeja mitä lajintunnistukseen ja piilottelevien metsälintujen esiin houkuttelemiseen tulee, ja lisäksi muslimi, mikä oli hyvä asia holin keskellä, koska hän ei kännännyt eikä kadonnut omille teilleen. Niin teki sen sijaan Delhistä hankkimani autokuski Davinder, joka katosi ensimmäisenä iltana ja ilmaantui esiin krapulaisena ja maaleihin sotkettuna vasta kaksi päivää myöhemmin, jouduttuani hoitamaan itse itseni sisään puistoon ja hankittuani jeepin.
Jo ensimmäisen päivän aikana näin toista sataa lintulajia, lukuisat niistä minulle uusia, ja lisäksi runsaasti nisäkkäitä, kuten sambarhirviä, aksishirviä, rytökauriita ja muntjakkeja, villisikoja, makakeja ja langureja, sekä lopulta myös villinorsuja ja illan hämärtyessä metsästysretkilleen lähteneen bengalintiikerin, joka löytyi hirvieläinten varoitushuutoja, erityisesti muntjakkien törähdyksiä, seuraamalla. Olin mitä onnekkain saadessani tiikerin myös valokuvattua. Lisäksemme vain yksi muista sinä iltana Dikhalaan kokoontuneista ryhmistä oli onnistunut näkemään tiikerin.
Majoituin Dikhalassa dormitorioon, jonka lopulta jaoin vain yhden muun matkailijan kanssa, koska intialaisturistit olivat varanneet kaikki yksityishuoneet. Kumppanini osoittautui brittiläiseksi lintuharrastajaksi, mikä oli hyödyllistä, sillä saatoimme vertailla lukuisia löytöjämme ja yhdistää voimamme Kalimin kanssa seuraavana päivänä, mikä tuottikin vaikuttavan lajilistan toisen päivän päätteeksi. Yöllä Dikhalassa pitivät ääntä pitkäpyrstö- ja savannikehrääjät sekä järven rannalta huuteleva kalahuuhkaja, jonka seuraavana päivänä yhytimme lepopuultaan. Dormitoriossa ryskäsi yöllä jokin eläin, jonka lopulta päättelimme olevan mungo. No, parempi se kuin kobra.
Corbettissa pääsee näkemään useita mielenkiintoisia kotkia. Jalokotka ja harjakotka ovat yleisiä, mahtijalokotka ja rosvokotka vähälukuisempia, mutta silti ne nähtiin. Järven ja joen rannoilla pesii sekä aromerikotkia että pikkukalakotkia. Useita korppikotkalajeja esiintyy kansallispuiston alueella; kalmokorppikotkia näki varsin paljon. Kotkien vastapainoksi Corbettista löytyi myös seudun pienin petolintu, pikkuruinen himalajanhaukkanen. Dikhalaa ympäröiviä ruohostomaita kansoittavat mustafrankoliinit, viiriäiset, aasiankiurut ja riisikirviset, talvehtivina myös isokirviset ja ylänkökiurut.
Corbettin lajirikkain anti löytyy kuitenkin trooppisista metsistä, jotka tulvivat monenlaisia lintuja, usein troopilliseen tapaan suurissa sekaparvissa, ns. lintuaalloissa, liikkuen. Metsänpohjalla käyskentelivät punaviidakkokanat ja teräsfasaanit sekä tietysti kaikkialla yleiset riikinkukot. Arka bengalinpitta löytyi kahteen otteeseen, sitäkin vaikeammin nähtävä nepalintöpötimali kerran. Timaleja ja bulbuleja oli monia lajeja, papukaijojakin viittä lajia, joista yleisimpänä luumupääkaija, yleisinä myös kauluskaija, isokauluskaija ja punarintakaija, ja harvinaisimpana himalajankaija, joka viihtyy yleensä vielä Corbettia korkeammalla. Sarvinokkia oli kahta lajia, seppiä peräti neljä. Siihen asti matkan tikkalajisto oli jäänyt yhteen, useassa paikassa nähtyyn intiantulitöyhtöön, mutta Corbettissa onnistuin kahden päivän aikana näkemään kymmenen eri tikkalajia.
Lintuaaltojen mukana kulki useita värikkäitä tiaislajeja ja useampia nakkeleita, himalajansieppokerttuja ja monenlaisia uunilintuja. Värikkäät lehvit, minivetit ja kuhankeittäjät liikuskelivat rehevästä puusta toiseen yksin, kaksin tai pikkuparvissa. Drongot, mehiläissyöjät ja käpinkäiset väijyivät suuria hyönteisiä. Monarkkeja, sieppoja ja rastaita tuli vastaan useita lajeja. Harmaasiipikottaraiset olivat yleisiä ja liikkuivat parvissa.
Corbettin kansallispuisto on todella valtavan hieno alue, jossa voisi helposti viettää vaikka viikkoja, ja löytää jatkuvasti jotain uutta. Erityyppiset metsät, ruohostomaat, joki ja järvi tuottavat laajan skaalan erilaisia habitaatteja, taaten korkean monimuotoisuuden. Alue on myös laaja, 521 neliökilometriä, mikä riittää elättämään suuret määrät myös suurnisäkkäitä ja sellaisia laajareviirisiä petoja kuin tiikeri. Totisesti tämä kansallispuisto on suositeltava Intiassa vieraileville luonnonystäville, etenkin kun se on myös varsin helposti autolla saavutettavissa Delhistä käsin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti