Olen blogissani viime aikoina kirjannut muistiin pitkän Intian ja Nepalin matkani vaiheita, vaikka palasin tuolta matkalta jo yli kuukausi sitten. Ennen kuin jälleen suuntaan itselleni uuteen maailmankolkkaan, on syytä kirjoittaa joitain huomioita keväästä ja kesästä, jotka koittivat kohisten Afganistaniin sinä aikana, kun olen ollut täällä.
Puut viheriöivät nyt Kabulissa ja koko maa on vihreämpi kuin mihinkään vuodenaikaan. Tavallisesti karut ja ruskeat vuoret viheriöivät nyt, mutta muuttuvat jo lähiviikkoina ruskeiksi ja lohduttomiksi, etenkin kun viime talven lumentulo oli tämän karun maan kannalta riittämätöntä.
Kärpäset pörisevät nyt riesana toimistossa ja hyttyset inisevät asunnossani iltaisin. Vastapainoksi myös yökköset ja mitättömän pienet gekkoliskot ovat ilmaantuneet esille. Linturintamalla koko kevään jatkunut kashmirin- ja idänuunilintujen muutto Kabulin läpi on päättynyt; jonkin verran vielä näyttää menevän yli tervapääskyjä, pikkukiitäjiä, haarapääskyjä ja mehiläissyöjiä. Mainat ja bramiinikottaraiset mekastavat.
Kävin viikko sitten päivän matkalla Ghorin maakunnan itäisimmässä osassa sijaitsevassa Lalissa, joka on Lalin ja Sarjangalin piirikunnan pääpaikka. Kyseinen piirikunta on muuten tadžikkivoittoisen Ghorin maakunnassa poikkeus, sillä sen väestöstä suurin osa on šiialaisia hazaroja, ja se kuuluukin maantieteellisesti hazarojen asuttamaan keskiylänköön, Hazarajatiin. Seutu on miltei kauttaaltaan puutonta ja karua, ylilaidunnettua ylänköä. Lalin kyläkin sijaitsee lähes kolmen kilometrin korkeudella merenpinnasta.
Alue on köyhää ja perifeeristä, mutta osittain juuri siksi myös rauhallista seutua, joka ei näy uutisissa terrori-iskujen ja taistelujen näyttämönä. Lalin kylä koostuu käytännössä yhdestä pölyisestä basaarikadusta, piirikunnan halki Heratin suuntaan virtaavan Harirudjoen varsille sijoittuvasta maanviljelyksestä sekä maalaisväestön asuintaloista pitkin rinteitä. Lähinnä kylissä ja joen varressa on vähäisiä määriä nuorta poppelia, mutta muuten alue on silmänkantamattomiin puutonta. Talvet ovat täällä kovia.
Sain viimein tilaisuuden käydä myös Kabulin mahdollisesti kauneimmassa paikassa, Baburin puutarhoissa (Bagh-i Babur), jonne Mogulivaltakunnan perustaja Babur on haudattu. Aga Khanin säätiö ja British Library ovat tehneet paikan restauroimisessa näyttävää työtä ja tuoneet myös Mogulivaltakunnan taidetta käsittelevän näyttelyn Kabuliin. Baburin puutarhat ovat harvinainen rauhan keidas muutoin kaoottisen ja turvattoman Kabulin keskellä. Perheitä tulee sinne piknikille ja nuoria pelaamaan tawilaa.
Pääsin käymään toisessakin keitaassa, Taimanin kaupunginosan ravintola Le Jardinissa, jossa pidettiin humanitääristen toimijoiden kesken perin harvinaislaatuinen tapahtuma, nimittäin Kabulin rock-koulun artistien konsertti. Hankinkin heti Kabulin ensimmäiseksi rockbändiksi itseään tituleeraavan Kabul Dreamsin levyn.
Puhuessani Kabulin elpyvän undergroundin nuorten edustajien kanssa tulivat elävinä mieleeni Damaskoksen maanalaiset runoillat, joita pidettiin joka keskiviikkoyö erään damaskolaisen hotellin kellarissa. Hotellin omistaja oli vauras liikemies, jolla oli suhteita, joten mukhabarat ei rynnäköinyt tilaisuuksiin, vaan ne tarjosivat oppositiohenkiselle ja kulttuurista kiinnostuneelle nuorisolle pakopaikan, jossa myös tupakat savusivat, olut virtasi ja tytöt osallistuivat runoiluun huiveitta tai jotkut jopa huivien kera.
Syyrian ja muun arabimaailman tavoin musiikki ja runous ovat myös Afganistanissa erittäin tärkeitä ja muodostavat pakoväylän autoritäärisestä kontrollista. Afganistan linkittyy persialaiseen kulttuuripiiriin, jossa runous on keskeisimpiä taidemuotoja. Runojen kautta politiikasta voi puhua ja vallanpitäjiä arvostella peitellysti - vaikka osanottajat toki ymmärtävät, mistä puhutaan. Damaskoksen runoiltojen sivupöydissä puhuttiin ja tehtiin arabikevättä.
Afganistanissa ollaan yhteiskunnallisesti vuosikymmeniä arabimaista jäljessä, mutta urbaanikulttuurinen pluraliteetti heräilee henkiin täälläkin, etenkin turhautuneen nuoren sukupolven etsiessä paikkaansa patriarkaalisesta ja ylettömän korruptoituneesta valtajärjestelmästä.
Puut viheriöivät nyt Kabulissa ja koko maa on vihreämpi kuin mihinkään vuodenaikaan. Tavallisesti karut ja ruskeat vuoret viheriöivät nyt, mutta muuttuvat jo lähiviikkoina ruskeiksi ja lohduttomiksi, etenkin kun viime talven lumentulo oli tämän karun maan kannalta riittämätöntä.
Kärpäset pörisevät nyt riesana toimistossa ja hyttyset inisevät asunnossani iltaisin. Vastapainoksi myös yökköset ja mitättömän pienet gekkoliskot ovat ilmaantuneet esille. Linturintamalla koko kevään jatkunut kashmirin- ja idänuunilintujen muutto Kabulin läpi on päättynyt; jonkin verran vielä näyttää menevän yli tervapääskyjä, pikkukiitäjiä, haarapääskyjä ja mehiläissyöjiä. Mainat ja bramiinikottaraiset mekastavat.
Kävin viikko sitten päivän matkalla Ghorin maakunnan itäisimmässä osassa sijaitsevassa Lalissa, joka on Lalin ja Sarjangalin piirikunnan pääpaikka. Kyseinen piirikunta on muuten tadžikkivoittoisen Ghorin maakunnassa poikkeus, sillä sen väestöstä suurin osa on šiialaisia hazaroja, ja se kuuluukin maantieteellisesti hazarojen asuttamaan keskiylänköön, Hazarajatiin. Seutu on miltei kauttaaltaan puutonta ja karua, ylilaidunnettua ylänköä. Lalin kyläkin sijaitsee lähes kolmen kilometrin korkeudella merenpinnasta.
Alue on köyhää ja perifeeristä, mutta osittain juuri siksi myös rauhallista seutua, joka ei näy uutisissa terrori-iskujen ja taistelujen näyttämönä. Lalin kylä koostuu käytännössä yhdestä pölyisestä basaarikadusta, piirikunnan halki Heratin suuntaan virtaavan Harirudjoen varsille sijoittuvasta maanviljelyksestä sekä maalaisväestön asuintaloista pitkin rinteitä. Lähinnä kylissä ja joen varressa on vähäisiä määriä nuorta poppelia, mutta muuten alue on silmänkantamattomiin puutonta. Talvet ovat täällä kovia.
Sain viimein tilaisuuden käydä myös Kabulin mahdollisesti kauneimmassa paikassa, Baburin puutarhoissa (Bagh-i Babur), jonne Mogulivaltakunnan perustaja Babur on haudattu. Aga Khanin säätiö ja British Library ovat tehneet paikan restauroimisessa näyttävää työtä ja tuoneet myös Mogulivaltakunnan taidetta käsittelevän näyttelyn Kabuliin. Baburin puutarhat ovat harvinainen rauhan keidas muutoin kaoottisen ja turvattoman Kabulin keskellä. Perheitä tulee sinne piknikille ja nuoria pelaamaan tawilaa.
Pääsin käymään toisessakin keitaassa, Taimanin kaupunginosan ravintola Le Jardinissa, jossa pidettiin humanitääristen toimijoiden kesken perin harvinaislaatuinen tapahtuma, nimittäin Kabulin rock-koulun artistien konsertti. Hankinkin heti Kabulin ensimmäiseksi rockbändiksi itseään tituleeraavan Kabul Dreamsin levyn.
Puhuessani Kabulin elpyvän undergroundin nuorten edustajien kanssa tulivat elävinä mieleeni Damaskoksen maanalaiset runoillat, joita pidettiin joka keskiviikkoyö erään damaskolaisen hotellin kellarissa. Hotellin omistaja oli vauras liikemies, jolla oli suhteita, joten mukhabarat ei rynnäköinyt tilaisuuksiin, vaan ne tarjosivat oppositiohenkiselle ja kulttuurista kiinnostuneelle nuorisolle pakopaikan, jossa myös tupakat savusivat, olut virtasi ja tytöt osallistuivat runoiluun huiveitta tai jotkut jopa huivien kera.
Syyrian ja muun arabimaailman tavoin musiikki ja runous ovat myös Afganistanissa erittäin tärkeitä ja muodostavat pakoväylän autoritäärisestä kontrollista. Afganistan linkittyy persialaiseen kulttuuripiiriin, jossa runous on keskeisimpiä taidemuotoja. Runojen kautta politiikasta voi puhua ja vallanpitäjiä arvostella peitellysti - vaikka osanottajat toki ymmärtävät, mistä puhutaan. Damaskoksen runoiltojen sivupöydissä puhuttiin ja tehtiin arabikevättä.
Afganistanissa ollaan yhteiskunnallisesti vuosikymmeniä arabimaista jäljessä, mutta urbaanikulttuurinen pluraliteetti heräilee henkiin täälläkin, etenkin turhautuneen nuoren sukupolven etsiessä paikkaansa patriarkaalisesta ja ylettömän korruptoituneesta valtajärjestelmästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti