Tämän kirjoituksen otsikko ei ole vertauskuvallinen vaan virallinen. Itsenäinen Samoa siirtyi joitain vuosia sitten kansainvälisen päivämäärärajan sille puolelle, jossa Uusi-Seelantikin on, samalla kun se myös muutti liikenteen vasemmanpuoliseksi miellyttääkseen uusseelantilaisia ja australialaisia, ja koska joku vaikutusvaltainen halusi täyttää Samoan automarkkinat nimenomaan noista maista tuotetuilla käytetyillä autoilla, suurimmaksi osaksi japanilaisilla.
Tuloksena oli kuitenkin Samoan saariston jakautuminen sekä päivämäärän että liikenteen suhteen. Kolmesta isosta saaresta Upolu ja Savai'i kuuluvat itsenäiseen Samoan valtioon, niissä päivämäärä on kauimpana mihin itä ulottuu, ja niissä ajetaan englantilaiseen tapaan vasemmalla. Sen sijaan kolmas isoista saarista, Tutuila, kuuluu Amerikan Samoaan, joka on niin kaukana idässä, että siellä alkaa Länsi, ja päivämäärän suhteen se on siten vasta viimeinen auringonlaskun maa. Siellä myös ajetaan Yhdysvaltain, Suomen ja suurimman osan maailmaa tavoin oikealla.
Kun tänä aamuna nousin Apian kotimaanlentokentältä Fagaliista keikkuvan potkurikoneen kyydissä taivaalle ja laskeuduin tuntia myöhemmin Tutuilan saarelle, siirryin konkreettisesti eiliseen. Lähtiessäni oli tiistai 4. kesäkuuta, mutta saavuin maanantaihin 3. kesäkuuta. Merkillistä.
Amerikan Samoalla moni muukin asia on hieman toisin. Kaikki on suurempaa: talot isompia, eikä juuri kukaan asu falessa; tiet leveämpiä; kaupat tiheämmässä ja paremmin varustettuja; autot suuria amerikkalaisia avolavoja ja kaupunkimaastureita. Ihmiset ovat samoja samoalaisia, mutta Amerikan Samoalla he ovat vieläkin suurempia ja lihavampia kuin itsenäisellä Samoalla.
Polynesialaisten kansanhuvia näkyy olevan voin ahmiminen. Se kai johtuu geneettisestä taipumuksesta rasvanhimoon, koska kolmen vuosituhannen ajan polynesialaiset elivät enimmäkseen kalalla ja kookoksella, lukuun ottamatta vauraampia saaria, joihin jo lapitat aikoinaan toivat kanoja, sikoja ja koiria, oivia lisäproteiinien lähteitä muutoin merelliseen ja hedelmillä ryyditettyyn dieettiin.
Harhailen nyt vähän aiheesta toiseen, mutta tässä yhteydessä valistettakoon lukijoita, että lapitat olivat polynesialaisten esi-isiä, jotka saapuivat nykyisen Indonesian paikkeilta. Siksi polynesialaisissa voi vieläkin nähdä varsin paljon malaijilaisia piirteitä, jos yleistä lihavuutta ei lasketa. Fidži ja siitä luoteeseen sijaitsevat saaristot aina Papuaan saakka kuuluvat puolestaan melanesialaiseen kulttuurialueeseen, joka on myös rodullisesti kovin toisennäköistä. Lapitat asuttivat Polynesian saariryhmiä jo 3000 eKr; Havaiji pohjoisessa ja Uusi-Seelanti etelässä edustivat heidän asuttamansa maailman ääriä, idässä he ennättivät nykyisin Chilelle kuuluvalle Pääsiäissaarelle, lännessä sekoittuivat melanesialaisiin ja malaijeihin.
Palataan nyt puolestaan tankkien vyörymiseen Amerikan Samoan kaduilla. Tarkoitan nyt ihmistankkeja, fatasseja, en sotakoneita, vaikka itsenäisestä Samoasta poiketen sotilastouhu näkyykin jonkin verran Tutuilalla, johtuen siitä, että täällä toimii erilaisia amerikkalaisten sotaveteraanien instituutioita, laivasto käyttää Pago Pagon satamaa väliasemanaan, ja samoalaiset nuormiehet tykkäävät hankkia uralleen buustia hakeutumalla Yhdysvaltain laivastoon ja merijalkaväkeen Havaijilla sijaitsevan maanpuolustuskorkeakoulun kautta.
Amerikansamoalaisilla on Yhdysvaltain kansalaisuus, vaikka nämä alle sadantuhannen asukkaan saaret ovatkin itsehallinnollisia eivätkä muodollisesti inkorporoituja Yhdysvaltain hallintaan. Saarten asukkaat ovat paitsi erittäin kristillisiä, myös äärimmäisen amerikkalaismielisiä. En ole vielä kertaakaan kahden viikkoni aikana kuullut kummallakaan puolen päivämäräärajaa kenenkään haluavan saarten yhdistämistä itsenäiseen Samoaan. Sitä eivät missään nimessä halua mittavia tukiaisia ja elintasoa nauttivat amerikansamoalaiset, mutta jostain syystä sellaista eivät haikaile myöskään itsenäisen Samoan asukkaat, joista monet tulevat Amerikan Samoalle vierastyöläisiksi. Tai ostoksille, koska Amerikan Samoalla useimmat asiat ovat korkeammasta elintasosta huolimatta halvempia kuin itsenäisellä Samoalla.
Eurooppalaisten näkemyksiä Etelämeren saarelaisista hallitsevat usein erotisoidut mielikuvat siroista ja kukkakäädytetyistä yläosattomista hulahulaneidoista sekä lihaksiaan pullistelevista atleettisista soturikansan uroista, jotka maorien tapaan tömistelevät ja murahtelevat rugby- ja krikettikentillä, soveltaen molempiin peleihin täysin omia sääntöjään. No, noita kumpiakin, kauniita neitoja ja komeita nuorukaisia, on kyllä olemassa, mutta lähes puolet teini-ikäisistä samoalaisista ja suurin osa aikuisista on törkeän ylipainoisia traanitankkeja, jotka potkurikoneessa vievät vähintään kaksi penkkiä per fatassi, ja siltikin pursuvat yli.
Kirjoitan tätä keskellä Amerikan Samoan lukioiden päättäjäisjuhlaa, joissa soitetaan Gangnam Styleä ja kikatetaan, halaillaan ja jaellaan lahjoja. En kuitenkaan voi olla huomaamatta, että puolet saaren lupauksista on jo teini-iässä satakiloisia, tai ylikin. Mutta ehkä on Etelämeren saarten verkkaiseen elämänrytmiin sopivaa, että täällä vain hyllytään ja oleillaan. Kuten taksikuskini sanoi, suunnitellaan jo maanantaina, miten sitä velttoilisi viikonloppuna. Useimmat amerikansamoalaiset näyttävät chillailevan perin amerikkalaisesti - lähtemällä koko perheen voimin amerikkalaisten ketjujen pikaruokaloihin syömään sekä kruisailemaan päämäärättömästi isoilla autoilla pitkin saaren harvoja maanteitä.
Taksikuskini oli kotoisin Upolulta, lukuisien muiden Amerikan Samoalle töihin tulleiden ja tänne jääneiden toisen luokan kansalaisten tavoin - heiltä nimittäin puuttuu tutuilalaisten syntymäetu, Amerikan passi, jonka turvin suurin osa saarten kotoperäisestä väestöstä elelee Havaijilla tai Yhdysvalloissa, josta lähetetään rahaa kotiin ja nostellaan vuokratuloja. Amerikansamoalaisten suurimmat tulonlähteet ovatkin vuokratulot maan, kiinteistöjen ja lupien vuokraamisesta kaikkea bisnestä hallitseville korealaisille, filippiiniläisille ja kiinalaisille. Julkihallinnossa, erityisesti opetus- ja terveyssektoreilla, toimii myös paljon palangeja, valkoisia amerikkalaisia. Näin ollen suuri osa siitä taloudellisesta vauraudesta ja vireydestä, joka Tutuilalla kiinnittää huomiota itsenäiseen Samoaan verrattuna, on maahanmuuttajien pyörittämää, mukaan lukien hanttihommia tekevät länsisamoalaiset ja melanesialaiset.
Amerikan Samoan suurimpia työllistäjiä ovat olleet kaksi suurta tonnikalatehdasta, joista toinen on tosin nyt suljettu, tonnikalojen ehdyttyä aasialaisten harjoittamaan ryöstökalastukseen ja Tyynenmeren ekologian yleiseen romahdukseen. Amerikan Samoan pääkaupunki Pago Pago (lausutaan Pangopango tai vain Pango) on ketju yhteensulautuneita kyliä mitä idyllisimmän turkoosinvärisen trooppisen merenlahden reunoilla. Pago Pagon sataman vilkkaus kiinnittää erityistä huomiota - nytkin siellä lojui kasapäin saksalaisia kontteja. Mihin lienevät lopullisesti matkalla ja mitä täällä tekevät, tuskin ainakaan täyttävät Tutuilan pienten markkinoiden tarpeita.
Samoalaisten ja aasialaisten vierasyrittäjien lisäksi Samoalla tapaa joitain hyvin pieniä, mutta ravintoloissa ja baareissa taajaan esiintyviä ryhmiä, joista yksi ovat samoansaksalaiset. He liikkuvat tyypillisesti perheittäin, joihin kuuluu kookas vaalea arjalainen isä, mahdollisesti punaisella parralla varustettu, joka puhuu perheelleen englantia voimakkaalla saksalais- tai hollantilaiskorostuksella, sekä polynesialainen vaimo ja vähintään kaksi, usein isompi liuta lapsia. Samoansaksalaiset lukevat ruokarukouksen mutta saattavat silti tilata olutta.
Kun itsenäisen Samoan baareissa hengailee lähinnä australialaisia ja uusseelantilaisia turisteja ja erilaisten projektien ja kansalaisjärjestöjen ihmisiä, Amerikan Samoalla niiden pääasiallista asiakaskuntaa ovat merimiehet ja kaupparatsut, joita kumpiakin on sekä valkoisia että keltaisia.
Jottei ympäristö unohtuisi, niin muutama sana Tutuilan luonnosta. Tutuila on jyrkemmin vuoristoinen ja niemien ja lahtien kiemurtelema kuin Upolu ja Savai'i. Ehkäpä jyrkänteisyyden vuoksi Tutuila on myös erittäin metsäinen. Siellä on niin hyvännäköisiä habitaatteja, että luulisi linnuston voivan hyvin. Näin ei kuitenkaan näytä olevan: Tutuilan metsissä näkee lähinnä kahta lajia, polynesianmesikkoa ja samoankottaraista. Rannikot ovat täysin mainojen ja bulbulien vallassa. Myös hyönteisiä on silmiinpistävän vähän itsenäiseen Samoaan verrattuna, johtuneeko sitten makean veden määrän suhteellisesta vähyydestä. Hyvänä puolena tässä on, että täällä ei tunnu olevan hyttysiä, kun itsenäisellä Samoalla niitä oli joka paikassa riesaksi.
Monet yleisetkin samoalaiset maa- ja metsälinnut joko puuttuvat kokonaan Amerikan Samoalta tai ovat täällä harvinaisia. Satuin kuitenkin löytämään kuvernöörin palatsille nousevan tien varresta hedelmöiviä puita, jotka olivat täynnä tongalaisia ja samoalaisia hedelmälepakoita sekä kolmea lajia kyyhkyjä: kyhmykeisari-, purppuralakki- ja palettihedelmäkyyhkyjä, joista erityisesti viimeksi mainittu oli itsenäisellä Samoalla harvinainen ja löysin sen vain kerran kummaltakin pääsaarelta. Nyt palettihedelmäkyyhkyt kisailivat peräti taivaalla suoraan pääni yläpuolella niin että punaiset alaperähöyhenet pöllysivät.
Jos Amerikan Samoan viidakoissa on linnustollisesti tylsempää kuin itsenäisen Samoan - monarkit, viuhkat, viheltäjät, paratiisipeipot ja jopa livertäjät puuttuvat - niin meri kompensoi puutteita jonkin verran. Näyttää siltä, että Tutuilalla on paljon helpompi päästä maalta käsin näkemään merilintuja kuin kahdella Länsi-Samoan pääsaarella. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että Tutuilalla on useita jyrkkiä suoraan mereen työntyviä niemiä, joiden edustalla on vieläpä jatkeina erillisiä lintusaaria. Niinpä suulat, tropiikkilinnut, fregattilinnut ja valtameritiirat lentelevät lähellä rantaa ja helposti nähtävissä, ja pienellä tiirailulla liitäjiäkin erottaa mereltä.
Tutuilan useilla vuorenhuipuilla ja viidakon peittämillä jyrkillä rinteillä pesii myös viistäjien ja liitäjien yhdyskuntia, mutta ne voi havaita vain öisestä röhkimisestä ja vinkumisesta, koska ne viettävät päivänsä valtameren ulapoilla ja vierailevat saarella vain öisin, eivät koskaan valoisan aikaan näyttäydy edes saaren rannikkovesillä.
Tuloksena oli kuitenkin Samoan saariston jakautuminen sekä päivämäärän että liikenteen suhteen. Kolmesta isosta saaresta Upolu ja Savai'i kuuluvat itsenäiseen Samoan valtioon, niissä päivämäärä on kauimpana mihin itä ulottuu, ja niissä ajetaan englantilaiseen tapaan vasemmalla. Sen sijaan kolmas isoista saarista, Tutuila, kuuluu Amerikan Samoaan, joka on niin kaukana idässä, että siellä alkaa Länsi, ja päivämäärän suhteen se on siten vasta viimeinen auringonlaskun maa. Siellä myös ajetaan Yhdysvaltain, Suomen ja suurimman osan maailmaa tavoin oikealla.
Kun tänä aamuna nousin Apian kotimaanlentokentältä Fagaliista keikkuvan potkurikoneen kyydissä taivaalle ja laskeuduin tuntia myöhemmin Tutuilan saarelle, siirryin konkreettisesti eiliseen. Lähtiessäni oli tiistai 4. kesäkuuta, mutta saavuin maanantaihin 3. kesäkuuta. Merkillistä.
Amerikan Samoalla moni muukin asia on hieman toisin. Kaikki on suurempaa: talot isompia, eikä juuri kukaan asu falessa; tiet leveämpiä; kaupat tiheämmässä ja paremmin varustettuja; autot suuria amerikkalaisia avolavoja ja kaupunkimaastureita. Ihmiset ovat samoja samoalaisia, mutta Amerikan Samoalla he ovat vieläkin suurempia ja lihavampia kuin itsenäisellä Samoalla.
Polynesialaisten kansanhuvia näkyy olevan voin ahmiminen. Se kai johtuu geneettisestä taipumuksesta rasvanhimoon, koska kolmen vuosituhannen ajan polynesialaiset elivät enimmäkseen kalalla ja kookoksella, lukuun ottamatta vauraampia saaria, joihin jo lapitat aikoinaan toivat kanoja, sikoja ja koiria, oivia lisäproteiinien lähteitä muutoin merelliseen ja hedelmillä ryyditettyyn dieettiin.
Harhailen nyt vähän aiheesta toiseen, mutta tässä yhteydessä valistettakoon lukijoita, että lapitat olivat polynesialaisten esi-isiä, jotka saapuivat nykyisen Indonesian paikkeilta. Siksi polynesialaisissa voi vieläkin nähdä varsin paljon malaijilaisia piirteitä, jos yleistä lihavuutta ei lasketa. Fidži ja siitä luoteeseen sijaitsevat saaristot aina Papuaan saakka kuuluvat puolestaan melanesialaiseen kulttuurialueeseen, joka on myös rodullisesti kovin toisennäköistä. Lapitat asuttivat Polynesian saariryhmiä jo 3000 eKr; Havaiji pohjoisessa ja Uusi-Seelanti etelässä edustivat heidän asuttamansa maailman ääriä, idässä he ennättivät nykyisin Chilelle kuuluvalle Pääsiäissaarelle, lännessä sekoittuivat melanesialaisiin ja malaijeihin.
Palataan nyt puolestaan tankkien vyörymiseen Amerikan Samoan kaduilla. Tarkoitan nyt ihmistankkeja, fatasseja, en sotakoneita, vaikka itsenäisestä Samoasta poiketen sotilastouhu näkyykin jonkin verran Tutuilalla, johtuen siitä, että täällä toimii erilaisia amerikkalaisten sotaveteraanien instituutioita, laivasto käyttää Pago Pagon satamaa väliasemanaan, ja samoalaiset nuormiehet tykkäävät hankkia uralleen buustia hakeutumalla Yhdysvaltain laivastoon ja merijalkaväkeen Havaijilla sijaitsevan maanpuolustuskorkeakoulun kautta.
Amerikansamoalaisilla on Yhdysvaltain kansalaisuus, vaikka nämä alle sadantuhannen asukkaan saaret ovatkin itsehallinnollisia eivätkä muodollisesti inkorporoituja Yhdysvaltain hallintaan. Saarten asukkaat ovat paitsi erittäin kristillisiä, myös äärimmäisen amerikkalaismielisiä. En ole vielä kertaakaan kahden viikkoni aikana kuullut kummallakaan puolen päivämäräärajaa kenenkään haluavan saarten yhdistämistä itsenäiseen Samoaan. Sitä eivät missään nimessä halua mittavia tukiaisia ja elintasoa nauttivat amerikansamoalaiset, mutta jostain syystä sellaista eivät haikaile myöskään itsenäisen Samoan asukkaat, joista monet tulevat Amerikan Samoalle vierastyöläisiksi. Tai ostoksille, koska Amerikan Samoalla useimmat asiat ovat korkeammasta elintasosta huolimatta halvempia kuin itsenäisellä Samoalla.
Eurooppalaisten näkemyksiä Etelämeren saarelaisista hallitsevat usein erotisoidut mielikuvat siroista ja kukkakäädytetyistä yläosattomista hulahulaneidoista sekä lihaksiaan pullistelevista atleettisista soturikansan uroista, jotka maorien tapaan tömistelevät ja murahtelevat rugby- ja krikettikentillä, soveltaen molempiin peleihin täysin omia sääntöjään. No, noita kumpiakin, kauniita neitoja ja komeita nuorukaisia, on kyllä olemassa, mutta lähes puolet teini-ikäisistä samoalaisista ja suurin osa aikuisista on törkeän ylipainoisia traanitankkeja, jotka potkurikoneessa vievät vähintään kaksi penkkiä per fatassi, ja siltikin pursuvat yli.
Kirjoitan tätä keskellä Amerikan Samoan lukioiden päättäjäisjuhlaa, joissa soitetaan Gangnam Styleä ja kikatetaan, halaillaan ja jaellaan lahjoja. En kuitenkaan voi olla huomaamatta, että puolet saaren lupauksista on jo teini-iässä satakiloisia, tai ylikin. Mutta ehkä on Etelämeren saarten verkkaiseen elämänrytmiin sopivaa, että täällä vain hyllytään ja oleillaan. Kuten taksikuskini sanoi, suunnitellaan jo maanantaina, miten sitä velttoilisi viikonloppuna. Useimmat amerikansamoalaiset näyttävät chillailevan perin amerikkalaisesti - lähtemällä koko perheen voimin amerikkalaisten ketjujen pikaruokaloihin syömään sekä kruisailemaan päämäärättömästi isoilla autoilla pitkin saaren harvoja maanteitä.
Taksikuskini oli kotoisin Upolulta, lukuisien muiden Amerikan Samoalle töihin tulleiden ja tänne jääneiden toisen luokan kansalaisten tavoin - heiltä nimittäin puuttuu tutuilalaisten syntymäetu, Amerikan passi, jonka turvin suurin osa saarten kotoperäisestä väestöstä elelee Havaijilla tai Yhdysvalloissa, josta lähetetään rahaa kotiin ja nostellaan vuokratuloja. Amerikansamoalaisten suurimmat tulonlähteet ovatkin vuokratulot maan, kiinteistöjen ja lupien vuokraamisesta kaikkea bisnestä hallitseville korealaisille, filippiiniläisille ja kiinalaisille. Julkihallinnossa, erityisesti opetus- ja terveyssektoreilla, toimii myös paljon palangeja, valkoisia amerikkalaisia. Näin ollen suuri osa siitä taloudellisesta vauraudesta ja vireydestä, joka Tutuilalla kiinnittää huomiota itsenäiseen Samoaan verrattuna, on maahanmuuttajien pyörittämää, mukaan lukien hanttihommia tekevät länsisamoalaiset ja melanesialaiset.
Amerikan Samoan suurimpia työllistäjiä ovat olleet kaksi suurta tonnikalatehdasta, joista toinen on tosin nyt suljettu, tonnikalojen ehdyttyä aasialaisten harjoittamaan ryöstökalastukseen ja Tyynenmeren ekologian yleiseen romahdukseen. Amerikan Samoan pääkaupunki Pago Pago (lausutaan Pangopango tai vain Pango) on ketju yhteensulautuneita kyliä mitä idyllisimmän turkoosinvärisen trooppisen merenlahden reunoilla. Pago Pagon sataman vilkkaus kiinnittää erityistä huomiota - nytkin siellä lojui kasapäin saksalaisia kontteja. Mihin lienevät lopullisesti matkalla ja mitä täällä tekevät, tuskin ainakaan täyttävät Tutuilan pienten markkinoiden tarpeita.
Samoalaisten ja aasialaisten vierasyrittäjien lisäksi Samoalla tapaa joitain hyvin pieniä, mutta ravintoloissa ja baareissa taajaan esiintyviä ryhmiä, joista yksi ovat samoansaksalaiset. He liikkuvat tyypillisesti perheittäin, joihin kuuluu kookas vaalea arjalainen isä, mahdollisesti punaisella parralla varustettu, joka puhuu perheelleen englantia voimakkaalla saksalais- tai hollantilaiskorostuksella, sekä polynesialainen vaimo ja vähintään kaksi, usein isompi liuta lapsia. Samoansaksalaiset lukevat ruokarukouksen mutta saattavat silti tilata olutta.
Kun itsenäisen Samoan baareissa hengailee lähinnä australialaisia ja uusseelantilaisia turisteja ja erilaisten projektien ja kansalaisjärjestöjen ihmisiä, Amerikan Samoalla niiden pääasiallista asiakaskuntaa ovat merimiehet ja kaupparatsut, joita kumpiakin on sekä valkoisia että keltaisia.
Jottei ympäristö unohtuisi, niin muutama sana Tutuilan luonnosta. Tutuila on jyrkemmin vuoristoinen ja niemien ja lahtien kiemurtelema kuin Upolu ja Savai'i. Ehkäpä jyrkänteisyyden vuoksi Tutuila on myös erittäin metsäinen. Siellä on niin hyvännäköisiä habitaatteja, että luulisi linnuston voivan hyvin. Näin ei kuitenkaan näytä olevan: Tutuilan metsissä näkee lähinnä kahta lajia, polynesianmesikkoa ja samoankottaraista. Rannikot ovat täysin mainojen ja bulbulien vallassa. Myös hyönteisiä on silmiinpistävän vähän itsenäiseen Samoaan verrattuna, johtuneeko sitten makean veden määrän suhteellisesta vähyydestä. Hyvänä puolena tässä on, että täällä ei tunnu olevan hyttysiä, kun itsenäisellä Samoalla niitä oli joka paikassa riesaksi.
Monet yleisetkin samoalaiset maa- ja metsälinnut joko puuttuvat kokonaan Amerikan Samoalta tai ovat täällä harvinaisia. Satuin kuitenkin löytämään kuvernöörin palatsille nousevan tien varresta hedelmöiviä puita, jotka olivat täynnä tongalaisia ja samoalaisia hedelmälepakoita sekä kolmea lajia kyyhkyjä: kyhmykeisari-, purppuralakki- ja palettihedelmäkyyhkyjä, joista erityisesti viimeksi mainittu oli itsenäisellä Samoalla harvinainen ja löysin sen vain kerran kummaltakin pääsaarelta. Nyt palettihedelmäkyyhkyt kisailivat peräti taivaalla suoraan pääni yläpuolella niin että punaiset alaperähöyhenet pöllysivät.
Jos Amerikan Samoan viidakoissa on linnustollisesti tylsempää kuin itsenäisen Samoan - monarkit, viuhkat, viheltäjät, paratiisipeipot ja jopa livertäjät puuttuvat - niin meri kompensoi puutteita jonkin verran. Näyttää siltä, että Tutuilalla on paljon helpompi päästä maalta käsin näkemään merilintuja kuin kahdella Länsi-Samoan pääsaarella. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että Tutuilalla on useita jyrkkiä suoraan mereen työntyviä niemiä, joiden edustalla on vieläpä jatkeina erillisiä lintusaaria. Niinpä suulat, tropiikkilinnut, fregattilinnut ja valtameritiirat lentelevät lähellä rantaa ja helposti nähtävissä, ja pienellä tiirailulla liitäjiäkin erottaa mereltä.
Tutuilan useilla vuorenhuipuilla ja viidakon peittämillä jyrkillä rinteillä pesii myös viistäjien ja liitäjien yhdyskuntia, mutta ne voi havaita vain öisestä röhkimisestä ja vinkumisesta, koska ne viettävät päivänsä valtameren ulapoilla ja vierailevat saarella vain öisin, eivät koskaan valoisan aikaan näyttäydy edes saaren rannikkovesillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti