torstai 17. lokakuuta 2013

Askania Nova

Keskellä eteläukrainalaisen Hersonin läänin etäisiä aroja sijaitsee merkillisen roomalaisvivahteisesti nimetty kauppala nimeltä Askania Nova, jonka tärkein vetonaula on sen ympärillä levittäytyvä samanniminen biosfäärin suojelualue, laaja taurialainen aromaisema, jonka keskellä Askania Novan kasvitieteellinen puisto yli satavuotiaine lehtipuineen kohoaa kuin keidas ruohomerestä.

Sitä odottaisi löytävänsä eteläisestä Ukrainasta vaikkapa Novaja Askanijan, mutta paikkakunnan erikoisen nimen avaamiseksi on sukellettava historiaan aina hamaan keskiaikaan 1000-luvulle, ympäristönä saksilainen Anhalt, josta askaanien klaanin taru oli alkava. Mahtavaksi nousevan suvun kantaisäksi on nimetty Ballenstedtin kreivi Esiko, jonka pojanpoika kreivi Otto von Ballenstedt nai ylöspäin aatelissa Saksin herttuan Magnuksen tyttären Eilikan. Askaanit olivat perineet läänityksiä Ostmarkista ja avioliiton kautta saivat puolet Billungin herttuasuvun omistuksista. Askaanien (Askanier) nimi tuli Ascherslebenissä Saksi-Anhaltissa sijaitsevasta Askanian linnasta. Oton pojasta Albert Karhusta tuli vuonna 1139 ensimmäinen askaani Saksin herttuana, joskin hän pian menetti Saksin hallinnan kilpailijoilleen, kuuluisille welfeille.

Vuonna 1157 onni kääntyi, kun Albert Karhu peri vendien ruhtinaalta Pribislavilta Brandenburgin markkreivikunnan hallinnan. Askaanit näyttelivät merkittävää roolia Brandenburgin ja Markin - saksalais-slaavilaisten rajamaiden - käännyttämisessä kristinuskoon sekä saksalaistamisessa. Albertin pojanpojat perustivat 1230-40-luvuilla alueelle kaksi kaupunkia, Cöllnin ja Berlinin, joiden yhdistyessä syntyi Berliini. Saksan valtakunnan pääkaupungiksi tulleen Berliinin vaakunan värit tulevat siksi askaanien vaakunaväreistä. Suku sammui kuitenkin Brandenburgissa 1320-luvulla, mutta hallitsi edelleen Anhaltissa aina monarkian lakkauttamiseen vuonna 1918.

Suvun todennäköisesti kuuluisin jälkeläinen ei kuitenkaan liene ollut kukaan Brandenburgin tai Anhaltin ruhtinaista, vaan Anhalt-Zerbstin ruhtinaan tytär, joka lähetettiin kaukaiseen itämaahan prinsessaksi, joka häikäilemättömästi kamppaili tiensä valtaan, ja josta tuli Venäjän tsaaritar Katariina Suuri. Juuri Katariina Suuri oli se Venäjän valtakunnan hallitsija, joka laajensi imperiumia 1700-luvun loppupuolella etelän suuntaan, murskasi ensin ukrainalaiset kasakat ja sitten krimintataarit. Hersonin lääni siirtyi näiden valloitusten myötä ikiaikaisilta arojen ratsastajilta, skyyteiltä, tataareilta ja kasakoilta, keskiaikaisen saksilaisen askaanidynastian jälkeläisen hallitseman imperiumin osaksi.

Jo tämä yksinään voisi selittää Askania Novan nimen, mutta pääsemme vieläkin konkreettisemmin yhteyteen anhaltilaisen ruhtinassuvun kanssa. Askania Nova oli nimittäin alun perin Tšaplin tuppukylän pohjalta 1828 perustettu saksalainen siirtokunta, jonka perustajat olivat niitä lukuisia saksalaisia, joita Katariina Suuri kutsui Venäjän rajattomille lakeuksille kehittämään maastaan modernia ja eurooppalaista. Volgan saksalaisten taru oli näistä ryhmistä ehkä tunnetuin, mutta saksalaisia päätyi kaikkialle muuallekin silloista imperiumia, siis myös eteläisen Ukrainan aroille.

Eikä siinä kaikki. Askania Novan siirtokunnan perustajat eivät olleet keitä tahansa saksalaisia, vaan heidän tilanherransa oli herttua Ferdinand Friedrich von Anhalt-Köthen, Askanian herttuoiden jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa. Siirtokuntaan asettui alun perin perheineen kaksikymmentäviisi saksalaista siirtokuntalaista, jotka alkoivat kasvattaa lampaita ja muuta karjaa arolla.

Vuonna 1856 toinen ukrainansaksalainen herrasmies, Friedrich Fein, osti Askania Novan silloiselta Anhalt-Dessaun herttualta. Hänen pojanpoikansa oli Friedrich Falz-Fein, eksentrinen ukrainansaksalainen kartanonherra, joka perusti mailleen valtavan luonnonsuojelualueen vuonna 1898 ja alkoi tuottaa arolle mitä eksoottisimpia harvinaisia ruohonsyöjäeläimiä - arojen alkuperäislajistosta kuten saigoista, kulaaneista ja mongolianvillihevosista aina afrikkalaisiin seeproihin, hirviantilooppeihin ja strutseihin, pohjoisamerikkalaisiin biisoneihin ja eteläamerikkalaisiin nanduihin ja laamoihin. Siellä käyskentelee myös laajoina laumoina mufloneja, saksanhirviä ja kuusipeuroja sekä vähemmän luonnollisen tuntuisiakin otuksia kuten shetlanninponeja ja erikoista ukrainalaista lehmärotua.

Friedrich Falz-Feinin tarkoituksena oli luoda jonkinlainen Eedenin puutarha, paratiisi, jossa monenlaiset eläimet käyskentelisivät samalla kun hän teki maa- ja karjataloudellisia kokeiluja. Kartanon tilojen ympärille rakennettiin myös eläintarha ja suuri lintupuutarha, jossa yhäkin naukuvat riikinkukot ja käyskentelevät monenlaiset sorsat, hanhet ja kurjet - sekä tarhatut että niiden villeinä paikalle ruoan ja seuran perään lentäneet serkut. Myös laaja kasvitieteellinen metsä oli osa Falz-Feinin pientä paratiisia keskellä eteläukrainalaisia aroja.

Falz-Feinin suvun taru ei kuitenkaan päättynyt täysin onnellisesti. Askania Novan viimeinen omistaja oli yli kahdeksankymmenvuotias mummo Sofie-Louise von Gottlieb-Knauff, joka kieltäytyi lähtemästä pois mailtaan, ja jonka alueelle vyörynyt puna-armeija vuonna 1919 teloitti siekailematta. Askania Novan luonnonsuojelualue jäi kuitenkin elämään valtiolliseen omistukseen ja eksoottiset eläimet jatkoivat laiduntamistaan täällä kaukaisilla pohjoisilla aroilla ihmishistorian tragedioiden myllertäessä vielä useaan otteeseen Ukrainan yli.

Askania Nova on edelleen tärkeimpiä taurialaisen arokasvillisuuden suojapaikkoja maailmassa. Sen alun perin istutetut suurnisäkäskannat ovat tärkeitä sittemmin erittäin uhanalaisiksi muuttuneiden lajien kuten mongolianvillihevosen ja saiga-antiloopin säilymiselle. Linnustollisesti tämä aroalue on tärkeimpiä jäljellä olevia eurooppalaisia suojapaikkoja arokotkalle, arohiirihaukalle, aavikkohaukalle, keisarikotkalle, iso- ja pikkutrapeille sekä muuttomatkoilla täällä levähtäville neitokurjille. Näimme arolla myös suuria määriä villejä ruostesorsia, joten tällekin lajille alue lienee yksi läntisimpiä esiintymisalueita Euroopan puolella.

Saapuessamme autolla Krimiltä ja ajaessamme Tškaloven risteyksestä halki villin aron, oli aurinko jo laskemassa ja tunnelma arolla oli maaginen. Pölkyn päältä lähti lentoon arokotka ja toisten päällä päivysti tuuli- ja punajalkahaukkoja. Tuhansia kurkia pyyhki yli matkallaan jonnekin yöpymään ja soitellen matkalla trumpettejaan. Saavuimme sumuiseen Askania Novan kauppalaan, joka vaikutti maalaiskylältä, mutta siellä oli pari kauppaa runsaine viinahyllyineen, kahvilabistro ja tietysti eläintarha, jonka alueelta kantautuivat riikinkukkojen huudot pimenevään yöhön. Majoituimme paikalliseen hotelliin, kävimme kaupassa ja palasimme suojelualueen porteille varhain seuraavana aamuna.

Sesonki oli täälläkin päättynyt, mutta saimme sentään ensin liput eläintarhaan. Jouduimme kuitenkin - kuulemma arolla leijuvan sumun takia - odottelemaan puoleenpäivään, ennen kuin pääsimme venäläisellä pikkubussilla rämistellen ja eläinlaumojen kohdalla arolle purkautuen tutustumaan villieläinlaumoihin. Itsenäisesti suojelualueelle meneminen on kielletty. Suurnisäkäslaumojen lisäksi arolla näki runsaasti arokiuruja, kurkia ja ruostesorsia sekä kaikenlaisia muutolla olevia pikkulintuja ja haukkoja. Toinenkin arokotka näyttäytyi ja aavikkohaukka istuskeli maassa jyrsijänkeon päällä.

Palasimme Askania Novasta länsiteitse Tšaplynkan kautta Krimille johtavalle kannakselle, söimme Armjanskissa ja ajoimme lähes suoraa tietä arojen ja peltojen halki Simferopolin lentokentälle, jossa palautimme vuokra-automme ja lensimme yöksi kotiin Kiovaan.

Ei kommentteja: