sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Tbilisistä Kiovaan

Olin viikonlopun Georgiassa, koska Georgia on yksi harvoista maista alueella, johon Libanonin kansalaiset pääsevät viisumitta, joten se oli hyvä yhteinen viikonloppumatkakohde minulle ja Istanbulissa asuvalle libanonilaiselle ystävälleni. Vietimme koko ajan Tbilisissä, koska eihän yhdessä viikonlopussa niin paljon ehdi. Laskeutuessani perjantai-iltana kentälle siellä oli sateista, mutta lauantaina ja sunnuntaina meillä oli kaunis syyssää ja huomattavasti lämpimämpää kuin Kiovassa.

Perjantain ja lauantain välinen yö meni pitkäksi baareissa, mutta lauantaina harjoitimme perinteisempää kaupunkikävelyä ravintoloineen ja kahviloineen. Tapasimme suomalaisen ystävämme, joka asuu ja työskentelee Georgiassa. Kävimme Prosperon kirjakaupassa, josta löytyi jälleen paljon mielenkiintoisia ja länsimaista vaikeammin löytyviä Kaukasiaa käsitteleviä kirjoja.

Päivää varjostivat huonot uutiset Ukrainasta. Perjantaiyönä olivat mellakkapoliisit (Berkut) murskanneet väkivaltaisesti Maidanin mielenosoitukset ilmeisen ennalta suunnitellulla operaatiolla, jota varten oli tuotettu 5000 poliisia Kiovaan. Ukrainalaiset eivät kuitenkaan lannistuneet, vaan muodostivat lauantaina kynttilämeren aivan asuntoni lähelle Mikaelinaukiolle. Palatessani sunnuntai-iltana Georgiasta mielenosoitukset olivat täydessä käynnissä sekä Maidanilla että Myhailivskalla. Sain viestejä molemmilla paikoilla olevilta tutuilta opiskelijoilta. Yksi kirjoitti näin:
"Tilanteeseen liittyy kaksi puolta. Ensinnäkin ukrainalaiset eivät vielä osaa joukkokokoontumisia. Niinpä he joutuivat provokaation uhriksi ja Berkut pääsi tekemään työnsä. On kuitenkin toinenkin puoli: Nyt kaikkien on ymmärrettävä, ettei Janukovitš ole sellainen presidentti, jonka ansaitsemme. Vihaan häntä jo vuoden 2004 tapahtumien johdosta enkä tiedä, kuinka tämä rikollinen saattoi tulla minun isänmaani presidentiksi.
Tänään otan jälleen osaa mielenosoituksiin. Mutta toimintamme ei enää tapahdu eurointegraation vuoksi. Nyt haluamme vain, että Ukraina pysyy Ukrainana eikä muutu Valko-Venäjäksi. Ongelma on tämä: ensi viikosta tulee erittäin kova, mutta en muuta päätöstäni.
Kansakuntani on voinut huonosti jo hyvin pitkään. Nyt hallituksemme yrittää saada meidät uskomaan, että olemme huonoja. Aivan kuten Neuvostoliitossa tai Venäjän imperiumissa. He ovat väärässä. Me toivomme, että eurooppalaiset toimeenpanisivat pakotteita Janukovitšia ja hänen kätyreitään vastaan.
Tuottaa suurta iloa kuulla sanojasi. Toivottavasti tapaamme perjantaina."

Kuten hänenkin sanoistaan voi päätellä, Euro-Maidanissa on Eurooppa-teemasta huolimatta kyse paljon enemmän Ukrainasta kuin Euroopan integraatiosta. Emme kuitenkaan voi vähätellä sitä merkitystä, joka Ukrainan kohtalolla on koko Euroopalle. Tänäkin yönä kylmässä, terrorin ja väkivallan pelossa oikeutetusti ja rauhanomaisesti mieltään osoittavat nuoret naiset ja miehet Kiovan ja muiden Ukrainan kaupunkien aukioilla ovat siellä ensisijaisesti oman maansa ja tulevaisuutensa puolesta moskoviittista tyranniaa vastaan, mutta samalla he seisovat siellä myös yhtenäisen ja vapaan Euroopan puolesta uutta Jaltaa, etupiirijakoa ja rautaesirippua vastaan. He ansaitsisivat länsieurooppalaisten sympatian ja kunnioituksen.

Viime päivinä on liikkunut paljon huhuja pimeistä lentokoneista, jotka ovat tuoneet Venäjältä erikoisjoukkoja sotilaskentille. Mielenosoituksia häiritsemään on ilmaantunut naamioituneita provokaattoreita, jotka yrittivät mm. saada katerpillareilla aikaan väkivaltaisia yhteenottoja poliisin kanssa, kunnes mielenosoittajat itse muodostivat ihmisketjun poliisien ja provokaattorien väliin. Ukrainalaiset mielenosoittajat ovat sivistyksen puolella autoritääristä tyranniaa ja mielivaltaa vastaan.

Lvivissä yötä näytetään vietettävän hyvin kristillisissä tunnelmissa, ehkä adventin, ehkä poliisin ja venäläisten provokaattorien uhrien kunnioittamiseksi. Koko yö on täynnä rukoustilaisuuksia ja kirkon edustajat puhuvat mielenosoituksissa. Lvivissä läntistä kirkkoperinnettä seuraava uniaattikirkko on vahva, muutenhan suurimmalla osalla ukrainalaisia joulukin koittaa vasta tammikuussa.

Sain Georgiassa ollessani myös pitkästä aikaa yhden huojentavan uutisen Syyriasta. Eräs syyrialainen ystäväni, joka on pakolaisena Suomessa, päätti jokin aika sitten lähteä Syyriaan. Yritin neuvoa häntä tuota ratkaisua vastaan, koska mielestäni hän yliopistot käyneenä ja jo hyvää englantia ja suomea osaavana olisi pystynyt tekemään enemmän syyrialaisten hyväksi Euroopasta käsin kuin vaarantamalla henkensä Syyriassa. Hän teki kuitenkin päätöksensä sen jälkeen, kun läheisiä ystäviään oli saanut surmansa, ja hän koki kunniavelkansa olevan yrittää auttaa noiden ystävien eloonjääneitä sukulaisia, ehkä saamaan joitakin turvaan ja ulos Syyriasta sekä järjestämään humanitääristä apua piiritettyihin kaupunkeihin.

Maailma ei Syyriasta välitä vaan mielistelee joukkotuhoaseita omaa kansaansa vastaan käyttänyttä sotarikollista ja hänen terrorismia harrastavia liittolaisiaan.

Ei kommentteja: