maanantai 29. kesäkuuta 2015

Odessaa, Bessarabiaa ja Moldovaa

Viikko sitten hieman pidennettynä viikonloppuna tein yhdessä kuuden kollegan kanssa ekskursion Odessaan, Etelä-Bessarabiaan ja sekä Romanian-puoleiseen että itsenäiseen Moldovaan. Matka toteutettiin kahdella autolla, joista toinen minun Toyota-jeeppini, ja seurueemme oli varsin monikansallinen: suomalainen, virolainen, hollantilainen, liettualainen, ranskalaispariskunta ja kanadalainen.

Matkustin yhden ranskalaisen kanssa autolla tavanomaista reittiä suoraa valtatietä Kiovasta Odessaan, pysähtyen matkalla vain azerbaidžanilaisen Socarin huoltoasemalla. Socarin huoltoasemat ovat Ukrainan parhaita, varsinaisia luksusasemia, joissa on ranskalais-turkkilainen kahvilatarjonta, viinivalikoimissa azerbaidžanilaisia viinejä, palvelu ja auton ikkunoiden peseminen hyönteisten raadoista tapahtuu automaattisesti, on langaton verkko ja kännyköiden latausasemat, siistit vessat, suuret valikoimat tiekarttoja eri lääneihin, hyvälaatuiset polttoaineet, ja ylipäätään kaikki, mitä autoilija keksii tarvita. Muista huoltoasemaketjuista Ukrainassa esimerkiksi Woc, Okko ja Shell ovat yleensä hyviä. Aiemmin Lukoilille kuuluneet ja nykyisin aavemaisen nimettömät huoltoasemat ovat puolestaan boikotissa.

Tapasimme seurueen kolme muuta jäsentä Odessan keskustassa Derybasivskalla. Päivällinen oli Arkadian puolella Datšassa, jatkobileet Katariina II:n ja herttua Richelieun patsaiden välissä sijaitsevassa Central-baarissa, jossa leikkautin tällä kertaa myös hiukseni, baarin sisällä kun on parturi. Kyseinen anniskelupaikka on osoittautunut useilla aiemmillakin Odessan vierailuilla muotiväen tapaamispaikaksi ja eikös siellä nytkin ollut jokin Mercedes-Benzin sponsoroima muotitapahtuma. Asiakaskunta oli sen mukaisesti kaunista.

Törmäsimme Centralissa ruotsalaisiin tuttuihin, jotka olivat ajamassa Odessan kautta Romaniaan, Bulgariaan ja Länsi-Balkanille. Odessa on ihanteellinen kesäkaupunki. Ei se talvellakaan tylsä ole, plataanien varjostamalla Primorski bulvarilla on talvisin merisumussa oma viehättävä tunnelmansa. Kesällä kaupungista tulee kuitenkin kuhiseva ja eläväinen turistikaupunki. Nykyään se on entistä tärkeämpi, kun aiemmin ukrainalaisia ja venäläisiä turisteja vetänyt Krim riutuu Mordorin miehityksessä ja on muuttumassa valtavaksi sotilastukikohdaksi.

Presidentti Porošenko nimitti hiljattain Odessan uudeksi kuvernööriksi Georgian entisen presidentin Mihail Saakašvilin. Odessaan piti saada kuvernööriksi joku, joka olisi ulkopuolinen kaupunkia hallinneiden oligarkkien kuvioista. Uuden kuvernöörin piti olla taatusti immuuni Venäjän masinoinneille, joita on toteutettu Odessaa vastaan sekä Krimiltä että Transnistriasta käsin. Lisäksi Odessaa on pitkään vaivannut järjestäytyneen rikollisuuden vahva ote kaupungin talouselämästä, jonka kaikki kivijalat - vilkas satama, hotellit ja kasinot - edustavat perinteisesti mafia-alttiita aloja. Saakašvilin hallinnon aikana Georgiassa kitkettiin korruptiota ja järjestäytynyttä rikollisuutta varsin tehokkaasti.

Saakašvililtä odotetaan ilmeisesti myös uutta Batumia. Hän palautti aikanaan Adžarian rauhanomaisesti takaisin Georgian hallintaan sitä Venäjän tuella hallinneelta omavaltaiselta oligarkilta Aslan Abašidzeltä. Tämän jälkeen Saakašvili loi Batumista uuden keskuksen Georgian turismialalle, Venäjän miehittämän Abhasian tilalle. Toinen toistaan näyttävämpiä marmoripalatseja, suihkulähteitä, nymfejä ja kerubeja kohosi vetämään turisteja Batumiin. Heitä tuli niin Venäjältä, Ukrainasta ja Azerbaidžanista kuin myös Turkista, arabimaista, Iranista ja Israelista. Muutaman vuoden takaisia tunnelmiani Batumista ja muualta Georgiasta voi lukea täältä.

Toivon Saakašvilille menestystä. Odessa ansaitsisi kyllä tulla vähintään Batumin veroiseksi turistien suosikiksi. Georgian saavutusta edesauttoi se, että maa poisti viisumipakon lähes kaikilta, minkä myötä turismi nousi viinintuotannon ohi maan ykköstulonlähteeksi. Ukrainakin voisi saada paljon aikaan sekä turismin että viinintuotannon aloilla. Vaikuttaakin johdonmukaiselta, että georgialaiset on nyt päästetty investoimaan molempiin. Odessan sijainti olisi ainakin keskieurooppalaisten autoturistien kannalta paljon edullisempi kuin Batumin, johon ei autolla pääse ajamatta erittäin pitkää (joskin houkuttelevan mielenkiintoista) matkaa koko Turkin pohjoisrannikon läpi.

Siemaillessamme kylmiä oluita ja mojitoja Odessan illassa havaitsin, että näin kesäkuiseen aikaan, jolloin Keski- ja Länsi-Euroopan lomakaudet eivät ole vielä alkaneet, Odessassa näkyi ukrainalaisten ja venäläisten lomanviettäjien lisäksi erityisesti kolmea kansallista ryhmää enemmän kuin aiemmin: georgialaisia, turkkilaisia ja libanonilaisia. Turkkilaiset pääsevät kaupunkiin Odessan ja Istanbulin välisten suorien edullisten lentojen vuoksi - samoin kuin odessalaiset Istanbuliin. Odessan ja Istanbulin välillä kulkee myös laivalinja, jota en ole vielä koskaan kokeillut. Georgialaisista ja libanonilaisista osa lienee huvittelemaan saapuneita nuoria lomanviettäjiä, mutta osa saattaa olla tullut Odessaan liiketarkoituksissa, molemmat kansallisuudet kun lienevät kiinnostuneita ravintola- ja viinibisneksestä.

Seuraavana päivänä haimme ekspedition kaksi puuttuvaa jäsentä Odessan lentokentältä ja jatkoimme Odessasta matkaa Etelä-Bessarabiaan, jonka Neuvostoliitto liitti Romanialta neuvosto-Ukrainaan. Se muodostaa nyt Odessan läänin läntisen jatkeen, joka ulottuu Odessasta Romanian rajoille, erottaen Moldovan tasavaltaa Mustastamerestä. Rinnakkaisnimenä Etelä-Bessarabialle näkee nimitystä Budžak ja osmaniaikaan se oli Akkermanin lääni. Edelliskevään matkan yhteydessä kirjoitin alueesta myös, mistä voi lukea täältä.

Samana päivänä, kun ajelimme pitkin Etelä-Bessarabiaa, saimme myöhemmin tietää, että kuvernööri Saakašvili oli ottanut maršrutkan ja matkustanut sillä Tatarbunarin kuntaan. Ilmeisesti tutustumaan maalaiselämään, tai mikä tempaus lieneekään ollut kyseessä. Me puolestamme kävimme rannalla Zatokassa, jossa myös syötiin ja ostettiin kyläviinejä.

Ennen Bilhorodia vierailimme Šabon viinitilalla, jonka muuan georgialainen liikemies on ostanut ja uudistanut. Tunsimme jo aiemmin alun perin georgialaisten Gulijevin veljesten erinomaisia viinejä Odessan länsipuolella sijaitsevilta tiloilta. Myös Šabon viinit olivat sangen miellyttävä tuttavuus. Georgialaisomistajat ovat kylväneet eteläbessarabialaiseen maaperään myös perinteisiä georgialaisia lajikkeita kuten saperavia, ja Ukrainassa kasvavien viiniensä lisäksi sama firma myy myös Georgian tuotantoa Ukrainaan.

Ukrainan suurin keskiaikainen linna, Akkerman, sijaitsee linnasta nimensä saaneen Bilhorodin kaupungin kupeessa. Kaupungin nykyinen ukrainalainen nimi on Bilhorod-Dnistrovski eli Dnestrin Valkeelinna, joka nimi on suora käännös linnan (ja kaupungin) turkkilaisesta nimestä Akkerman (ak on valkea ja kerman linnake, linnoitus). Täsmälleen samaa tarkoittavat myös kaupungin venäjänkielinen nimi Belgorod ja romaniankielinen nimi Cetatea Albă. Nykyisen kaupungin paikalla on ollut jonkinlainen linna ja kaupunki antiikin ajoista lähtien, jolloin paikalla tiedetään olleen foinikialainen siirtokunta Ofiusa, kreikkalainen Tyras, roomalainen Albocastrum ja niin edelleen, ennen kuin turkkilaiset valloittivat alueen ja rakensivat nykyisin nähtävillä olevan linnan.

Valkeelinnaa - joka todelliselta väriltään ei ole valkea - vastapäätä jossain lähellä, ehkä joensuulaguunin toisella puolella, on ollut myös Mustalinna, johon viittaavat kreikkalainen nimi Maurokastron, siitä johdettu genovalaisten käyttämä Moncastro ja turkkilainen Karakerman, mutta slaaveille asti ei Akkermanin musta vastinpari liene periytynyt. Liekö sitten tuhoutunut alueen monien valloitusten vyöryssä, jossa Etelä-Bessarabia on ehtinyt vaihtaa hallitsijoitaan ja yhä uudet kansakunnat jättäneet sinne jälkensä: iraaniset skyytit ja sarmaatit, foinikialaiset, kreikkalaiset, roomalaiset, bysanttilaiset, bulgaarit, romanialaiset, turkkilaiset, saksalaiset, venäläiset ja ukrainalaiset.

Kesäpäivä oli mitä kaunein ajellessamme Etelä-Bessarabian maaseutua. Useimmat teistäkin olivat aivan ajettavia, tosin kuten jo toukokuun vierailultani tiesin, tieosuus seuraavaan kohteeseemme Vylkoveen oli hävyttömän huonossa kunnossa. Näin jälleen pelikaaneja jo useissa paikoin ennen varsinaista suistoa - kolme pelikaania lensi näyttävästi ohi ollessamme Akkermanin linnassa. Myös harjalintuja, sininärhiä, kuhankeittäjiä ja muita näyttäviä kesälintuja näkyi tiuhaan.

Tonavan suiston Vylkovessa meitä odottivat paikallisista antimista koottu illallinen - pääruokana monnia - ja saunominen. Miesväen kesken vedimme saunan vihtojen puutteessa muutoin oikeaoppisesti, asianmukaisin juomin, suomalaisin, virolaisin ja ranskalaisin isänmaallisin lauluin sekä ulkona odottavin nälkäisin hyttysin. Varsin suomalainen tunnelma.

Seuraava aamupäivämme kului risteillessä jokiveneellä Tonavan suistoalueella. Vierailimme yhdessä joen monista saarista sijaitsevassa maatalossa, josta ostimme kotiviiniä ja kirsikoita päivämme ratoksi. Pelasimme korttipelejä jokiveneellä. Kävimme nollamonumentilla, jonne Tonava lopullisesti päättyy. Matkalla näyttäytyi runsaasti pelikaaneja, haikaroita, merimetsoja, joutsenia ja merikotka.

Leirissä syötiin taas kalaa ja matka jatkui Izmailiin ja Reniin. Renin piirikunnassa minua ilahduttivat suuret parvet pronssi-iibiksiä, jotka näyttivät olevan matkalla jostain Ukrainan puolelta johonkin joen toiselle puolelle Romanian puolelle yöpymään. Tällä suisto-osuudella näkee aina runsaasti mielenkiintoisia kosteikkolintuja, useimpia Euroopassa tavattavia haikaralintuja ja muuttoaikoina sorsia ja kahlaajia.

Renin raja-aseman jälkeen on pieni pätkä Moldovan tasavallan aluetta verovapaine viinimyymälöineen Giurgiuleştissä ja sitten tullaan Romaniaan, jossa ensimmäinen kaupunki on Tonavan satama Galaţi. Saapuessamme Galaţiin oli valitettavasti alkanut sataa kaatamalla, joten veimme tavaramme ja automme hotellillemme ja otimme taksit ravintola Cajouhun, jonka ruoka- ja viinitarjonta osoittautui jälleen yhtä hyväksi kuin edellisvuonna pääsiäisenä siellä suomalaisen matkakumppanin kanssa syödessäni.

Muuan ystäväni opettaa historiaa Galaţissa sijaitsevassa Ala-Tonavan yliopistossa ja muutenkaan kaupunki ei ole lainkaan ikävystyttävä. Siellä on mukava joenrantapromenadi ja vanhankaupungin katedraali ja muut rakennukset ovat kauniita. Kaupungilla on riittävästi kokoa, jotta siellä on vilkasta ravintola- ja kahvilaelämää, mutta kuitenkin provinssikaupungin kodikas tuntu.

Meillä ei ollut tällä kertaa kuitenkaan aikaa tutustua Galaţiin enempää. Söimme aamiaisen keskustassa ja ajoimme sitten länsimoldovalaisen maaseudun halki Murgenin ja Huşin kautta Albiţăn raja-asemalle ja Moldovan tasavallan puolelle Leuşeniin. Moldovan halki ajaessamme maantiet olivat häkellyttävän hyväkuntoisia, sekä ennen että jälkeen pääkaupunkia Chişinăuta, jossa kävimme lounaalla armenialaisen ravintolan terassilla. Näytti siltä, että amerikkalainen Millennium Challenge -säätiö oli rahoittanut Moldovan päätiet aivan priimakuntoon.

Chişinăusta jatkettiin pohjoiseen mustalaispääkaupunkina tunnettuun Sorocaan, jossa olikin mustalaisruhtinaiden omintakeiseen tyyliin rakennettuja huviloita ja myös historiallinen linna. Suunnittelemallamme rajanylityspaikalla oli lossi kuitenkin jo lakannut siltä illalta toimimasta, joten ajoimme yhä eteenpäin Otaciin ja Družba-sillalle, josta pääsi ukrainalaiseen Mohyliv-Podilskin kaupunkiin. Kahvi- ja huoltotauon jälkeen matkamme jatkui pimenevän Vinnytštšynan halki, ohi Vinnytsjan ja Žytomyrin kaupunkien ja Kiovan valtatielle. Pääsimme kukin kolmeksi yöllä koteihimme Kiovaan.

Ei kommentteja: