tiistai 1. elokuuta 2023

Paikallista ja maailmallista

Niin jo alkoi elokuu. Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna täällä oli vieraana kanadalainen lintuharrastaja, jonka kanssa kävin eri puolilla Rawaljärveä sekä kahdella eri Margallakukkuloiden luontopolulla, vitosella ja nelosella. Kuutonen on vieläkin suljettuna yleisöltä leopardiperheen reviirin vuoksi. Kun maahan saapui iso kiinalaisvaltuuskunta, viranomaiset päättivät sekä pidentää ashura-pyhää kahdella lisäpäivällä että sulkea myös vitos- ja kolmospolut yleisöltä tilapäisesti. Tämä hieman yllätti, sillä en usko kiinalaisministereitä kuitenkaan vietävän viidakkoon retkeilemään.

Ehdimme joka tapauksessa käydä vitospolulla ennen sen sulkemista eikä nelospolkua missään vaiheessa suljettu. Myös Lake View Parkissa käydessämme oli pääsy parkkipaikoille suljettu, mutta se vain tarkoitti, että puistossa oli aamuvarhain rauhallista ilman töllistelijöitä ja selfieiden kinuajia.

Monsuunin kesälinnustoon kuuluvat useat äänessä olevat käkilajit ja monet sellaiset lajit, jotka ovat täällä kesävieraita, kuten mehiläissyöjät, paratiisimonarkit ja sinikurkkusiepot. Rawaljärven vedenkorkeus kohosi siinä määrin, että se karkotti maisemista syysmuutolla olleet palearktiset kahlaajat. Myös paikalliset pitkäjalat katosivat ja kenttähyyppien aiemmin kymmenpäiset parvet kutistuivat muutamiin. Rantakanatkin pysyvät veden ollessa korkealla piiloissaan eivätkä käyskentele lietteillä.

On ollut silti havaittavissa, että syysmuutto on heinäkuussa hyvin käynnissä: tervapääskyjä ja alppikiitäjiä on ollut taivaalla yhdessä paljon runsaamman paikallisen pikkukiitäjän kanssa. Tervapääsky ja alppikiitäjä ovat Islamabadissa vain läpimuuttajia - pesivät lähimmillään Gilgit-Baltistanin vuoristoissa. Niin ikään olen nähnyt jo muutamia tavallisia käkiä, joka sekin on täällä läpimuuttaja. Margallakukkuloilla sen sijaan huutelevat paikalliset kesävieraat: haukkakäet, variskäet, harmaakäet, viime käynnillä myös intiankäki. Järven rantalehdoista löytyi siperiansieppo - läpimuuttaja sekin. Nelospolulla kolusi lehvästöjä rilliparvessa syysmuuton ensimmäinen idänuunilintu.

Nisäkäshavaintojakin on kertynyt. Illansuussa vitospolun parkkipaikan, pyhätön ja metsänvartijain majan liepeillä jolkottelee lähes joka kerta kettu, usein hyvin kesynä. Ja poluilla alkavat iltaisin karjahdella muntjakit, joita intianenglannissa haukkupeuroiksi kutsutaan. Makakeja on usein varsinkin vesilähteiden ääressä. Piikkisiat pöhistelevät pimeän langettua menemään myös poluilla. Lenkot (lentävätkoirat eli suuret hedelmälepakot) lentävät varjoina ylitse kuin yön varikset.

Päivän varikset puolestaan tuovat yhä minulle lahjoiksi luita ja joskus muita esineitä. Toiminta terassilla on eskaloitunut, sillä joinain päivinä joudun siivoamaan sieltä pois monta luuta. Joku voisi tietysti kysyä, onko kyse sittenkin mustan magian harjoittajista, mutta olen todistanut ikkunasta silminnäkijänä, kuinka varikset niitä tuovat. Ne liottelevat niitä linnuille tarkoitetussa juomakipossa tai ilmastointilaitteen tippuman veden muodostamassa lätäkössä, leikkivät niillä ja asettavat sitten kummallisiin paikkoihin. Mutta ainakaan vielä ne eivät ole oma-aloitteisesti muodostaneet luista ristejä, pentagrammeja tai silmän kuvia.

*   *   *

Bajaurin heimoalueen päätaajamassa Kharissa tehtiin terrori-isku hallituskoalitioon osallistuvan islamistipuolueen Uskonoppineiden liiton Fazlurrahmanin siiven (JUI-F) tapahtumaan, jossa viitisenkymmentä ihmistä kuoli. Puoluetta johtava uskonoppinut maulana Fazlurrahman ei kuitenkaan itse ollut iskun aikaan paikalla. Epäilyt kohdistuvat Talibaniin, jonka kilpailija JUI-F on. Taliban pitää heimoalueita perinteisesti omana reviirinään - Bajaurin väestö on kokonaan paštuja ja ylipäätään maan vanhoillisimpia kolkkia. Sekä Pakistanin että Afganistanin Taliban on kuitenkin irtisanoutunut iskusta - ehkä näyttäisi omienkin parissa liian pahalta tappaa kymmeniä erittäin konservatiivisen islamistipuolueen edustajia, heitä kun on vaikea millään verbaalisella kuperkeikalla kehystää maallistuneiksi tai länsimielisiksi liberaaleiksi. Voi olla, että teko on ulkoistettu Da'ishin paikallisille soluille tai että nämä ovat toimineet ilman Talibanin lupaa.

*   *   *

Ruotsin koraaninpoltot ovat aiheuttaneet koko kesän perjantaisin huolta siitä, mitä Ruotsin tuomitsevien mielenosoitusten yhteydessä tällä kertaa tapahtuu. Uutisointi on keskittynyt pinnallisesti islamofobian kauhisteluun yhdellä puolen rintamaa ja islamofobiseen öyhötykseen toisella puolella. Huomiotta on jäänyt tekijän tausta, josta asioita vähänkään ymmärtävän olisi ollut helppo ynnätä, että yksi plus yksi on kaksi.

Tekijän tausta on Irakin kristityissä, joskin hän on julkisuudessa ilmoittanut olevansa ateisti. Tämä ei ole estänyt häntä taistelemasta Irakissa iranilaismielisen šiiamilitian riveissä, joista on sitten tullut Ruotsiin turvapaikanhakijaksi - monien muiden militiamiesten tavoin. Hänelle on myönnetty turvapaikka, mutta kun hän on sen turvin rötöstellyt - mm. militiatyyliin uhkaillut aitoja turvapaikanhakijoita, jotka hakevat turvapaikkaa juuri hänen kaltaisiltaan - ei hänelle ole myönnetty pysyvää oleskelulupaa.

Vielä paljastavammaksi miehen taustan tekee se, että Irakissa hänen koraaninpoltoistaan raivostuneet militiat, jotka hyökkäsivät jo useasti Ruotsin suurlähetystön tiloihin (siinä sivussa aiheuttaen vahinkoa myös Suomelle), edustivat iranilaismielistä šiiamilitiaa. Toisin sanoen, Koraanin julkista polttelua ja tallomista harrastava provokaattori ja hänen provokaatioistaan raivostuvat organisaatiot ovat samaa porukkaa. Sattumaako?

Tuskinpa. Iran on Venäjän liittolainen. Venäjän turvallisuusorgaanit ovat rekrytoineet runsaasti sekä Iranin ja Assadin puolella olleita militiamiehiä että erityisesti Lähi-idän kristittyjä. Näiden kautta on pyritty saamaan hallintaote länsimaissa olevista diasporayhteisöistä, joita Venäjä on ennenkin käyttänyt provokaatioihin ja polarisaation aiheuttamiseen Euroopassa.

Niin kauan kuin Turkin parlamentti ei ole ratifioinut Ruotsin Nato-jäsenyyttä, asia on poliittisten konspiraattoreiden mielissä yhä avattavissa. Ruotsin ja Turkin välillä Vilnassa saavutettu yhteisymmärrys on helposti heitettävissä roskakoriin, mikäli provokaattorit onnistuisivat aiheuttamaan riittävän suuren raivostumisen, että se saisi turkkilaiset kansanedustajat äänestämään asian nurin. Erdoǧan voisi silloin levitellä käsiään ja kysyä, eivätkö eurooppalaiset uskokaan parlamentaariseen demokratiaan.

*   *   *

Venäjän Wagner-kapinasta on esitetty runsaasti tulkintoja, toiset parempia ja toiset huonompia. Venäjällä on kuitenkin jo tsaarinajalta saakka esiintynyt perinteenä sellaisia kenraaleja, jotka toimivat omapäisesti ja rellestävät maailmalla, saavat vieläpä arvostella ja nöyryyttää tsaarin pajareita, koska kuitenkin loppupeleissä ovat tsaarin kontrollissa ja tuovat tsaarille voittoja. Usein sellaisilla keinoilla, joita olisi ollut diplomaattisesti hankalaa tehdä valtion virallisina operaatioina.

Se, että Venäjä on siirtänyt sekä ydinaseita että Wagner-joukot Valko-Venäjälle, kertoo paitsi Valko-Venäjän haltuunotosta, myös siitä, että Venäjä ei ole millään muotoa luopumassa imperialistisesta sodastaan Eurooppaa vastaan. Tuon sodan pääasiana on territoriaalinen laajentuminen. Kun se ei ota onnistuakseen Ukrainassa - ainakaan ennen Trumpin paluuta Valkoiseen taloon - Venäjä ei ole tällä välin lakannut laajentumasta, vaan tehnyt sen muualla. Valko-Venäjän yhä syvemmän haltuunoton lisäksi Venäjä on ottanut haltuun Ranskan entisiä siirtomaita Afrikassa yhden toisensa jälkeen: Keski-Afrikan tasavalta, Mali, Burkinamaa ja viimeksi Niger. Sotilasvallankaappauksissa Wagnerin ja sen takana olevan Venäjän sotilastiedustelun rooli on ollut keskeinen. Myös Sudanissa ja Tšadissa ovat Venäjän kädet veressä. Algeria on perinteisesti ollut Venäjän alueellinen liittolainen - se voi pyrkiä uudelleen haastamaan Marokon hegemonian Atlantin rannikolla ja Mauritaniassa.

Venäjä myy ylihinnoilla öljyä ja Ukrainasta varastettua viljaa Afrikkaan, Lähi-itään ja Aasiaan ja niinpä sen sotakassa ei ole lainkaan ehtymässä, tästä pitää maailmanlaajuinen hintojen nousu huolen. Lännen hylkäämiksi itsensä kokevat valtiot, kuten Saudi-Arabia, Egypti ja Pakistan, ovat navigoituneet yhä selvemmin Kiinan vetovoimaan, ja Kiinan yuaneilla Venäjän öljystä ja viljasta nyt Venäjälle maksetaan.

Lännessä on jo jonkin aikaa ennenaikaisesti julisteltu Venäjän romahdusta, jota emme tule näkemään. Putin odottaa tällä hetkellä Trumpin toista tulemista. Trump on luvannut lopettaa Ukrainan tukemisen saman tien valtaan päästyään - ja uhannut myös irrottaa Yhdysvallat Natosta. Vaikka Capitolin vallankaappausyrityksen lässähtäminen onkin optimistisessa Lännessä tulkittu osoitukseksi demokratian voimasta, asia voidaan myös nähdä hieman toisin: Lännen suurin demokratia ehti käydä senttimetrien päässä kuilun partaasta, ja sittenkin voitti ainoastaan neljä vuotta lisäaikaa. Noiden neljän vuoden aikana ei ole toistaiseksi saatu Trumpia telkien taa saati neutraloitua venäläismielisen fasismin yleisesti Lännelle muodostamaa uhkaa.

Suomikin on lietsottu täysin absurdiin polarisaatioon suuren maailman mallin mukaan. Vasemmisto on toistamassa samoja virheitä, joilla saatiin aikaan Brexit ja Trump. Kiihko, jolla maltillista oikeistoa vastaan hyökätään ja heilutellaan natsileimakirveitä, hyödyttää lopulta lähinnä äärioikeistoa. Jos nykyhallitus kaatuu, seuraava hallitusohjelma ei ehkä enää irtisanoudukaan rasismista. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteivätkö äärioikeiston öyhöttäjien ja maalittajien laumat (venäläisten trollien selustatulella) tekisi osaansa maan ajamisessa polarisaatioon, mutta he tekevät niin omaksi edukseen. Vasemmisto on lähtenyt mukaan leikkiin tavalla, joka tulee kääntymään kivuliaasti sen pitkän tähtäimen arvoja vastaan. Luokkataistelun rintamat kun eivät enää ole samoilla paikoilla kuin ne joskus varhaisteollisen yhteiskunnan aikana olivat.

Ei kommentteja: