Indiana Dunesin kansallispuisto seurailee suojeltujen alueiden nauhana Michiganjärven eteläistä rannikkoa Indianan osavaltiossa, Illinois'n osavaltion rajalta aina Michiganin osavaltion rajalle. Suojeltujen vyöhykkeiden väliin jää niin teollisuusalueita kuin pieniä taajamiakin. Amerikkalaiseen tapaan luontopolut ovat sellaisia, että pyörätuolillakin pääsisi niissä liikkumaan. Muutenhan joku voisi vaikka vetää oikeuteen syrjinnästä.
Syyskuun alku oli muutamaa koleaa ja sateista päivää lukuun ottamatta lämmintä ja kesäistä. Kukissa pörräsi paljon rubiinikurkkukolibreja. Nämä pikkiriikkiset mettä imevät linnut lentävät joka vuosi huikean matkan Kanadasta ja Yhdysvalloista talvehtimaan Etelä-Amerikkaan ja ylittävät muuttomatkallaan Meksikonlahden. Tämän pitäisi olla fyysisesti mahdotonta, se on laskettukin, mutta siitä huolimatta kolibrit tekevät sen. Kahdesti joka vuosi.
Koska oli vielä kesäistä, mutta syysmuutto oli jo alkanut, pääsin näkemään paljon amerikkalaisia hyönteissyöjälintuja, joita en edellisellä Amerikan-matkalla nähnyt, koska olimme liikkeellä maaliskuussa. Silloin Massachusettsista Virginiaan ulottuvalla alueella. Amerikkalaisia hyönteissyöjälintujen ryhmiä ovat kerttulit, vireot ja tyrannit, joita kaikkia näkyikin lukuisia eri lajeja. Bongasin puuttuneina lajeina muitakin kesävieraita, kuten lehtotrupiaaleja, sinikkoja, pääskyjä ja piippukiitäjiä.
Indiana Dunesin kansallispuiston eri osat kattavat monenlaisia habitaatteja, järvenrannikon hiekkaisista dyyneistä tiheisiin lehtimetsiin, amerikkalaisiin tammisavanneihin ja soisiin kosteikkoihin. Nisäkkäitäkin näkyi - esimerkiksi harmaaoravia, kettuja, valkohäntäpeuroja, pesukarhuja ja pumpulihäntäkaneja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti