En ole ehtinyt kirjoittaa blogiani pitkään aikaan, mikä johtuu pääosin kiireistä. Olin viikon Amerikassa, mutta kirjoitan siitä toivakseni pian, kunhan ehdin.
Kävin eilen lauantaina kahden ystävän kanssa Laajalahdella. Villa Elfvikiltä alkava ja Otaniemeen päättyvä luontopolku, joka seuraa lahden rantaa, on Helsingin seudun parhaita linturetkikohteita. Alueella on kaksi lintutornia, toinen lähellä Villa Elfvikiä, toinen lähempänä luontopolun Otaniemen päätä. Kosteimmilta osin polku kulkee pitkospuita pitkin, joten saappaita ei tarvita. Aluksi meillä oli hyvä sää myötä, mutta myöhemmin tuli sadetta.
Syksy on jo tullut: hyönteissyöjälinnut, tiirat, naurulokit ja monet muut ovat kaikonneet. Pieniä parvia etelään muuttavia haarapääskyjä meni tosin yhä yli ja yksinäinen ruokokerttunen vielä näyttäytyi kaislikossa pariin otteeseen. Muuten kosteikkoa alkoivat jo vallata talvilinnut: tali- ja sinitiaiset.
Lähinnä lahdella oli suurina parvina sorsia ja nokikanoja. Sieltä saattoi laskea kaikki Suomen yleiset puolisukeltajasorsat, eniten kuitenkin sinisorsia, taveja ja haapanoita. Kyhmyjoutsenia ja kanadanhanhia oli muutamia kymmeniä ja loppuvaiheessa lahdelle saapui parvina valkoposkihanhia.
Petolintuja nähtiin ruskosuohaukka ja hiirihaukka. Lisäksi on syytä mainita, että harmaahaikaroita oli lahdella varsin paljon, tusinan verran tai ehkä yli kaksikymmentä. Niitä pääsi näkemään varsin läheltäkin. Rantalietteillä oli suuria parvia töyhtöhyyppiä. Pienempien kahlaajien määrät olivat jo pudonneet, mutta paikalla oli yksi kymmenisen yksilön tylliparvi sekä jonkin verran valkovikloja, liroja ja suosirrejä.
Viimeksi kirjoitin vaihtoehdoista. No, Amerikan-matkalla ymmärsin taas, kuinka paljon niitä vaihtoehtoja onkaan. Ongelmana vain on se, että tarttuminen johonkin vaihtoehtoon sulkee ovat monilta muilta, ja ympärillä olevat ihmiset tietysti vetävät hernettä nenään, jos tartun johonkin muuhun vaihtoehtoon kuin siihen, jota he edustavat. Kaikki työnantajat haluaisivat (ainakin ajatuksen tasolla) sitoumuksen, että ikuisiksi ajoiksi pidättäydyn näkemästä tai kuulemasta mitään muita vaihtoehtoja ja kohtelisipa työnantaja minua kuinka tahansa, minun pitäisi aina pitää juuri sitä työnantajaa parhaana mahdollisena koko maailmassa ja itseäni pienenä ja hyödyttömänä.
Jos sitten vedän johtopäätöksiä ja harkitsen jotain muuta, olen hirveä petturi ja hankala ihminen. Suomessa tuskin voi tehdä pahempaa rikosta kuin kuvitella olevansa jotain, ja ikävä kyllä vaikkei mitään erityisestä itsestään luulekaan, jo pelkkä vaihtoehtojen kartoittaminen joidenkin mielestä on sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti