Entisessä kotimaassani Syyriassa massamurhaaminen jatkuu. Syyrian hallinnon tärkeimmät tukijat Venäjä ja Iran juoksuttavat kansainvälistä yhteisöä miten haluavat ja sillä välin rosvohallinnolle annetaan vapaat kädet kansakuntansa parhaimmiston murhaamiseen.
Sen jälkeen, kun armeijan operaatiot murskasivat opposition haltuunsa ottamat suoja-alueet Damaskoksen esikaupungeissa ja Zabadanissa, regiimi hyökkäsi täydellä voimalla opposition pääkaupunkiin Homsiin. Homs on Syyrian kolmanneksi suurin kaupunki, merkittävä yliopistokeskus ja yksi Syyrian monikulttuurisimpia kaupunkeja, sillä siellä on vahva kristitty vähemmistö sunnalaisen enemmistön ja alawiittivähemmistön lisäksi. Homsin hallintoalueella sijaitsevat myös useiden omaleimaisten lahkojen kuten Salamiyan ismailiittien asuinalueet. Homs on pitkään ollut Damaskoksen ohella liberaalin liikehdinnän keskuksia Syyriassa.
Hyökkäysten alettua oppositio näyttää keskittäneen asemansa Bab Amrin kaupunginosaan (jota HS erehtyi eräässä uutisessaan pitämään henkilönä). Monet julkisuudessa esiintyneistä opposition puhemiehistä ja -naisista edustavat homsilaisia kristittyjä. Toisin kuin Syyrian hallituksen propaganda ja sitä myötäilevät muutamat suomalaiset "asiantuntijat" väittävät, Syyrian kristityt eivät tue Assadin hallintoa, vaan heitä on molemmilla puolilla rintamaa. Assadin tukijat tietysti keskittyvät Damaskoksen hienostoalueille, koska he ovat olleet hallituksen suosikkeja ja siitä hyötyneitä. Juuri näitä ihmisiä monet "asiantuntijat" keskittyvät tapailemaan.
Muita viime päivien uutisia ovat olleet Ba'ath-hallinnon kenraalin ja sairaalanjohtajan murha Damaskoksen Rukneddinin kaupunginosassa sekä kaksi pommi-iskua Aleppossa. Aleppon pommit toistivat melkein identtisesti Arabiliiton vierailun alkuun ajoitettujen Damaskoksen pommien kaavaa. Ne haisevat voimakkaasti hallituksen provokaatioille, jollaiset ovat olleet Syyrian turvallisuuspalvelun tavaramerkkinä jo takavuosina.
Oli ilahduttavaa eilen havaita suomensyyrialaisten nuorten aktivistien avoin mielenosoitus Kiasman edessä Helsingissä, vaikka samalla kannankin huolta omilla nimillään ja kasvoillaan esiintyneiden nuorten turvallisuudesta, sillä Suomen viranomaisten kyky suojella maahanmuuttajataustaisia ihmisiä omien kotimaidensa saati Venäjän tiedustelupalveluilta Suomessa on osoittautunut sangen rajoittuneeksi. Onneksi Syyrian tiedustelupalvelun häiriö- ja uhkailutoiminta Pohjoismaissa tuntuu keskittyvän Ruotsiin, jossa Syyrian suurlähetystö sijaitsee.
Yksi mielenosoittajista otti kantaa tilanteeseen ja myös Aleppon provokaatioon, ja se ansaitsee tulla tässä siteeratuksi:
Mielenkiintoista Syyrian tilanteessa on se, että vaikka Syyrian hallituksen tukijat yrittävät levittää käsitystä sunnalaisesta konfliktista ei-sunnalaisten vähemmistöjen tukemaa alawiittihallintoa vastaan (minkä käsityksen olen moneen kertaan kumonnut virheellisenä), kansannousun aikana kaikkein rauhallisimpia paikkoja Syyriassa ovat olleet sunni-islamistien tärkeimmät keskittymät, kuten Aleppon esikaupungit, Tadmur, Dayr az-Zawr sekä Eufratin laakson eteläosat. Samoin on syytä havaita Syyrian hallinnon lähentyminen kaikkein väkivaltaisimpiin sunni-islamistisiin ryhmittymiin, mm. al-Qa'idaan, ilmeisesti sunnalaisten rivien hajottamiseksi.
Kaikkein aktiivisin kansannousu on puolestaan ollut kahdenlaisissa kaupungeissa. Ensinnäkin, tärkeimmissä liberaalien ja opiskelijaliikkeen keskittymissä, kuten Damaskoksen esikaupungit ja kansannousun pääkaupungiksi tituleerattu Homs. Näillä alueilla on paljon keskiluokkaa, sekulaaria väestöä ja myös paljon uskonnollisten vähemmistöjen edustajia sekä koillisesta töiden takia pois muuttamaan joutunutta kurdien koulutettua luokkaa.
Toiseksi, kansannousu on ollut erityisen aktiivinen myös rajakaupungeissa lähellä Turkin, Libanonin ja Jordanian rajoja - mutta mielenkiintoisesti ei Irakin rajojen lähettyvillä. Eräällä tavalla kansannousu alkoi lähellä Jordanian rajaa sijaitsevasta Dara'asta ja siellä tehdyistä julmista lastenmurhista. Dara'a on vahvasti heimopohjaista aluetta, jossa sukusidokset ovat tärkeitä ja taloissa on aseita, salakuljetus on ruokkinut korruptiota ja alawiittiupseerien sikailua, ja monet paikalliset ovat olleet töissä Saudi-Arabiassa, Arabiemiraateissa, Qatarissa, Kuwaitissa ja Bahrainissa.
Myös Idlib, Jisr ash-Shughur, Zabadani, Ariha ja Antiokian kaistaleeseen rajoittuvat syyrialaisalueet ovat rajaseutuja, joissa heimot ovat vahvoja, ihmiset omistavat aseita ja joista käsin on pidetty yhteyksiä rajojen yli Pohjois-Libanoniin ja Kaakkois-Turkkiin. Monet suvut jakautuvat rajojen yli. Homsin ja Idlibin läänien syyrialaisperheillä on melkein aina sukulaisia tai juuria Tripolin alueella Libanonissa sekä Antiokian ja Iskenderunin alueilla Turkissa, johon sijoittuu suuri osa Turkin arabiankielisestä vähemmistöstä (josta monet kristittyjä ja alawiittejä).
Latakia, Banyas ja Rastan, jossa käytiin kansannousun alkuvaiheissa kaikkein raaimmat ja väkivaltaisimmat yhteenotot, ovat puolestaan sellaisia kaupunkeja, joissa sunnalainen tai kristitty väestö on kaikkein lähimpänä alawiittien ydinalueita. Esimerkiksi Latakiassa on vankka sunnalainen enemmistö, vaikka kaupunkia ympäröivä maaseutu on Syyrian alawiittien ja siten myös turvallisuuspalvelujen rekrytoinnin nimenomainen ydinalue.
Latakian ja Tartuksen rannikkokaistaleilla sijaitsee suuria määriä alawiittieliitin huviloita ja lomapaikkoja, vaikka alawiittien varsinainen kotiseutu on rannikkokaistaletta Alepposta ja Oronteksen laaksosta erottava vuoristo, jota kutsutaan Alawivuoriksi, Nusairivuoriksi tai neutraalimmin Rannikkovuoriksi.
Vuorten itäpuolen rinteet, jotka viettävät alas maatalousvaltaiseen Oronteksen laaksoon - Homsiin ja Hamaan - ovat puolestaan Syyrian kristittyjen varsinainen alkukoti. Se jätettiin pois Libanonista arabikristittyjen omaa valtiota luotaessa, koska katoliset maroniitit halusivat minimoida syyrialaisortodoksien suhteellisen osuuden ja säilyttää siten hegemonian Libanonin kristittyjen keskuudessa. Vastaavasti he kuitenkin vaativat liittämään Libanoniin shiialaisenemmistöisiä alueita Bekaan laaksosta ja etelästä. Tällä piti tasapainottaa Beirutin, Tripolin ja Sidonin sunnalaisia kauppiaseliittejä sekä hankkia köyhää maataloustyövoimaa, mutta tuloksina olivat Libanonin muuttuminen muslimienemmistöiseksi maaksi ja nykyinen Hizbullah.
Mutta nyt olen taas yhden kirjoituksen osalta aivan riittävän pitkästi kirjoitellut Syyrian asioista. On mielenkiintoista, mikäli Yhdysvallat nyt ryhtyy yhdessä Britannian, Ranskan, Marokon ja Jordanian kanssa konsultaatioihin interventioiden mahdollistamiseksi Syyrian kansan hyväksi ilman Venäjän ja Kiinan hyväksyntää. Suurin haaste tällä tiellä lienee vakuuttaa varovainen Turkki, jonka apu lienee välttämätöntä.
Turkki puolestaan pelkää oman vakautensa puolesta, sillä se on vihollisten kaikilta puolilta saartama: Iran ja Syyria ovat jo aktivoineet PKK:n toimintaan Turkkia vastaan ja toiselta puolelta Turkkia puolestaan uhkaa Venäjä, joka pystyy myös tukeutumaan Armenian avoimeen ja Kreikan ja Kyproksen salaiseen avunantoon. Toisaalta juuri tämä saartotilanne on tärkeimpänä geopoliittisena syynä Turkille siihen, että se pyrkii avaamaan itselleen turvallisemman väylän muuttuvaan arabimaailmaan. Tämän väylän tiellä on nimenomaan Syyrian nykyhallitus. Kun Eurooppa on tukkinut Turkin tien länteen, sen on käytännössä sekä taloudellisesti että poliittisesti välttämätöntä luoda itselleen edullinen kolmikantatasapaino Euroopan, Venäjän ja arabimaailman välille. Ainakin niin kauan kuin Iranissa ei ole näköpiirissä onnistunutta vallankumousta.
Sen jälkeen, kun armeijan operaatiot murskasivat opposition haltuunsa ottamat suoja-alueet Damaskoksen esikaupungeissa ja Zabadanissa, regiimi hyökkäsi täydellä voimalla opposition pääkaupunkiin Homsiin. Homs on Syyrian kolmanneksi suurin kaupunki, merkittävä yliopistokeskus ja yksi Syyrian monikulttuurisimpia kaupunkeja, sillä siellä on vahva kristitty vähemmistö sunnalaisen enemmistön ja alawiittivähemmistön lisäksi. Homsin hallintoalueella sijaitsevat myös useiden omaleimaisten lahkojen kuten Salamiyan ismailiittien asuinalueet. Homs on pitkään ollut Damaskoksen ohella liberaalin liikehdinnän keskuksia Syyriassa.
Hyökkäysten alettua oppositio näyttää keskittäneen asemansa Bab Amrin kaupunginosaan (jota HS erehtyi eräässä uutisessaan pitämään henkilönä). Monet julkisuudessa esiintyneistä opposition puhemiehistä ja -naisista edustavat homsilaisia kristittyjä. Toisin kuin Syyrian hallituksen propaganda ja sitä myötäilevät muutamat suomalaiset "asiantuntijat" väittävät, Syyrian kristityt eivät tue Assadin hallintoa, vaan heitä on molemmilla puolilla rintamaa. Assadin tukijat tietysti keskittyvät Damaskoksen hienostoalueille, koska he ovat olleet hallituksen suosikkeja ja siitä hyötyneitä. Juuri näitä ihmisiä monet "asiantuntijat" keskittyvät tapailemaan.
Muita viime päivien uutisia ovat olleet Ba'ath-hallinnon kenraalin ja sairaalanjohtajan murha Damaskoksen Rukneddinin kaupunginosassa sekä kaksi pommi-iskua Aleppossa. Aleppon pommit toistivat melkein identtisesti Arabiliiton vierailun alkuun ajoitettujen Damaskoksen pommien kaavaa. Ne haisevat voimakkaasti hallituksen provokaatioille, jollaiset ovat olleet Syyrian turvallisuuspalvelun tavaramerkkinä jo takavuosina.
Oli ilahduttavaa eilen havaita suomensyyrialaisten nuorten aktivistien avoin mielenosoitus Kiasman edessä Helsingissä, vaikka samalla kannankin huolta omilla nimillään ja kasvoillaan esiintyneiden nuorten turvallisuudesta, sillä Suomen viranomaisten kyky suojella maahanmuuttajataustaisia ihmisiä omien kotimaidensa saati Venäjän tiedustelupalveluilta Suomessa on osoittautunut sangen rajoittuneeksi. Onneksi Syyrian tiedustelupalvelun häiriö- ja uhkailutoiminta Pohjoismaissa tuntuu keskittyvän Ruotsiin, jossa Syyrian suurlähetystö sijaitsee.
Yksi mielenosoittajista otti kantaa tilanteeseen ja myös Aleppon provokaatioon, ja se ansaitsee tulla tässä siteeratuksi:
"Hänet [Assad] on saatava pois vallasta. Syyriassa tapetaan kaikkea, mikä liikkuu: lapsia, aikuisia", sanoi helsinkiläinen abiturientti Wafa Saloum Kiasman edustalla.
Saloumin mukaan Assadin hallitus yrittää provosoida eri uskontokuntia kääntymään toisiaan vastaan tappamalla jonkin uskontokunnan edustajia ja sitten syyttämällä teosta toiseen uskontoon kuuluvia "terroristeja".
"Uskonnot ovat eläneet Syyriassa rinta rinnan tuhansia vuosia. Nyt hallitus pyrkii saamaan heidät vastakkain."
Suomen valtiojohdolta Saloum toivoo nykyistä jyrkempää väkivallan tuomitsemista.
"Niinistö oli yllättävän vaitonainen Syyriaa koskevassa kannanotossaan. Pitäisi olla rohkeampi, sillä ihmisiä tapetaan joka päivä. Kyse on ihmisoikeuksista."
Mielenkiintoista Syyrian tilanteessa on se, että vaikka Syyrian hallituksen tukijat yrittävät levittää käsitystä sunnalaisesta konfliktista ei-sunnalaisten vähemmistöjen tukemaa alawiittihallintoa vastaan (minkä käsityksen olen moneen kertaan kumonnut virheellisenä), kansannousun aikana kaikkein rauhallisimpia paikkoja Syyriassa ovat olleet sunni-islamistien tärkeimmät keskittymät, kuten Aleppon esikaupungit, Tadmur, Dayr az-Zawr sekä Eufratin laakson eteläosat. Samoin on syytä havaita Syyrian hallinnon lähentyminen kaikkein väkivaltaisimpiin sunni-islamistisiin ryhmittymiin, mm. al-Qa'idaan, ilmeisesti sunnalaisten rivien hajottamiseksi.
Kaikkein aktiivisin kansannousu on puolestaan ollut kahdenlaisissa kaupungeissa. Ensinnäkin, tärkeimmissä liberaalien ja opiskelijaliikkeen keskittymissä, kuten Damaskoksen esikaupungit ja kansannousun pääkaupungiksi tituleerattu Homs. Näillä alueilla on paljon keskiluokkaa, sekulaaria väestöä ja myös paljon uskonnollisten vähemmistöjen edustajia sekä koillisesta töiden takia pois muuttamaan joutunutta kurdien koulutettua luokkaa.
Toiseksi, kansannousu on ollut erityisen aktiivinen myös rajakaupungeissa lähellä Turkin, Libanonin ja Jordanian rajoja - mutta mielenkiintoisesti ei Irakin rajojen lähettyvillä. Eräällä tavalla kansannousu alkoi lähellä Jordanian rajaa sijaitsevasta Dara'asta ja siellä tehdyistä julmista lastenmurhista. Dara'a on vahvasti heimopohjaista aluetta, jossa sukusidokset ovat tärkeitä ja taloissa on aseita, salakuljetus on ruokkinut korruptiota ja alawiittiupseerien sikailua, ja monet paikalliset ovat olleet töissä Saudi-Arabiassa, Arabiemiraateissa, Qatarissa, Kuwaitissa ja Bahrainissa.
Myös Idlib, Jisr ash-Shughur, Zabadani, Ariha ja Antiokian kaistaleeseen rajoittuvat syyrialaisalueet ovat rajaseutuja, joissa heimot ovat vahvoja, ihmiset omistavat aseita ja joista käsin on pidetty yhteyksiä rajojen yli Pohjois-Libanoniin ja Kaakkois-Turkkiin. Monet suvut jakautuvat rajojen yli. Homsin ja Idlibin läänien syyrialaisperheillä on melkein aina sukulaisia tai juuria Tripolin alueella Libanonissa sekä Antiokian ja Iskenderunin alueilla Turkissa, johon sijoittuu suuri osa Turkin arabiankielisestä vähemmistöstä (josta monet kristittyjä ja alawiittejä).
Latakia, Banyas ja Rastan, jossa käytiin kansannousun alkuvaiheissa kaikkein raaimmat ja väkivaltaisimmat yhteenotot, ovat puolestaan sellaisia kaupunkeja, joissa sunnalainen tai kristitty väestö on kaikkein lähimpänä alawiittien ydinalueita. Esimerkiksi Latakiassa on vankka sunnalainen enemmistö, vaikka kaupunkia ympäröivä maaseutu on Syyrian alawiittien ja siten myös turvallisuuspalvelujen rekrytoinnin nimenomainen ydinalue.
Latakian ja Tartuksen rannikkokaistaleilla sijaitsee suuria määriä alawiittieliitin huviloita ja lomapaikkoja, vaikka alawiittien varsinainen kotiseutu on rannikkokaistaletta Alepposta ja Oronteksen laaksosta erottava vuoristo, jota kutsutaan Alawivuoriksi, Nusairivuoriksi tai neutraalimmin Rannikkovuoriksi.
Vuorten itäpuolen rinteet, jotka viettävät alas maatalousvaltaiseen Oronteksen laaksoon - Homsiin ja Hamaan - ovat puolestaan Syyrian kristittyjen varsinainen alkukoti. Se jätettiin pois Libanonista arabikristittyjen omaa valtiota luotaessa, koska katoliset maroniitit halusivat minimoida syyrialaisortodoksien suhteellisen osuuden ja säilyttää siten hegemonian Libanonin kristittyjen keskuudessa. Vastaavasti he kuitenkin vaativat liittämään Libanoniin shiialaisenemmistöisiä alueita Bekaan laaksosta ja etelästä. Tällä piti tasapainottaa Beirutin, Tripolin ja Sidonin sunnalaisia kauppiaseliittejä sekä hankkia köyhää maataloustyövoimaa, mutta tuloksina olivat Libanonin muuttuminen muslimienemmistöiseksi maaksi ja nykyinen Hizbullah.
Mutta nyt olen taas yhden kirjoituksen osalta aivan riittävän pitkästi kirjoitellut Syyrian asioista. On mielenkiintoista, mikäli Yhdysvallat nyt ryhtyy yhdessä Britannian, Ranskan, Marokon ja Jordanian kanssa konsultaatioihin interventioiden mahdollistamiseksi Syyrian kansan hyväksi ilman Venäjän ja Kiinan hyväksyntää. Suurin haaste tällä tiellä lienee vakuuttaa varovainen Turkki, jonka apu lienee välttämätöntä.
Turkki puolestaan pelkää oman vakautensa puolesta, sillä se on vihollisten kaikilta puolilta saartama: Iran ja Syyria ovat jo aktivoineet PKK:n toimintaan Turkkia vastaan ja toiselta puolelta Turkkia puolestaan uhkaa Venäjä, joka pystyy myös tukeutumaan Armenian avoimeen ja Kreikan ja Kyproksen salaiseen avunantoon. Toisaalta juuri tämä saartotilanne on tärkeimpänä geopoliittisena syynä Turkille siihen, että se pyrkii avaamaan itselleen turvallisemman väylän muuttuvaan arabimaailmaan. Tämän väylän tiellä on nimenomaan Syyrian nykyhallitus. Kun Eurooppa on tukkinut Turkin tien länteen, sen on käytännössä sekä taloudellisesti että poliittisesti välttämätöntä luoda itselleen edullinen kolmikantatasapaino Euroopan, Venäjän ja arabimaailman välille. Ainakin niin kauan kuin Iranissa ei ole näköpiirissä onnistunutta vallankumousta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti