Minussa on merkillisyyksiä, jotka voisi kai laittaa osittain luovan hulluuden, osittain sattumusten pekuliaarisen tulkinnan ja osittain omituisesti toimivan muistini piikkiin. Muistini on aina ollut visuaalinen ja hyvin nuorena se oli joskus valokuvantarkka, joskus elokuvamainen. Kohtaus sieltä ja symboli täältä saattoivat nousta mieleeni vuosikausien unhoituksen jälkeen, ja saattavat vieläkin.
En muista juuri mitään suurimmasta osasta lapsuuttani, vaikkakin ajoittain merkityksellisiä välähdyksiä palautuu suurempina erinä kuin toisina aikoina. Kunkin viidestä seitsemään kestävän syklin aikana luon uuden version itsestäni, jossa on jotain vanhaa ja siihen yhdistyvää täysin uutta. Tuon ajanjakson tapahtumat saatan muistaa erittäin tarkasti, kun taas sitä edeltävät muistuttavat elokuvia tai vanhanaikaisella suomifilmin äänellä selostettuja dokumentteja jonkun muun elämästä. Jonkun, joka on minulle läheinen ja merkityksellinen, mutta sittenkin jollain oudolla tavalla vieras; joku, joka jäi sinne hämärään, kun minä jatkoin eteenpäin.
Minut tosielämässä tuntevat tietävät minut tieteellisen maailmankuvan haltijaksi, mutta minulla on aina ollut suurista mysteereistä viehättynyt sivupersoona, joka näkee asioita täysin toisin, vaihtoehtoisesti. Joskus tarkastelen katua, näkymää, henkilöä tai tekstiä rationaalisin silmin, joskus taiteilijan näkökulmasta ja joskus sille päälle sattuessani mystikon.
Minut syvällisemmin tuntevat tietävät myös, että näen ajoittain kummallisia unia; aina hyvin visuaalisia. Usein ne myös sisältävät kuvitteellisten informanttien minulle sanallisesti kertomia hyvinkin yksityiskohtaisia selostuksia taikka henkilöitä, jotka vaikuttavat niin uskottavilta ja todentuntuisilta, että odotan heidän yhtäkkiä ilmaantuvan jostain todelliseen elämääni. Mutta kun sitten joskus niin tapahtuu, en voi enää olla varma, mikä on muistikuvaa ja mikä projektiota. Paitsi parissa kananlihaosastolle kuuluvassa tapauksessa (vaikkakin pääsääntöisesti myönteisessä sellaisessa), joista ei tässä sen enempää.
Jokin aika sitten sain tietää, että runsaan puolen vuoden päästä edessäni on jälleen maiseman ja mantereen vaihto vähän pidemmäksi aikaa. Sain viitteitä tästä jo aiemmin ja varmistuksen hankkeen toteutumisesta runsas viikko sitten. Vähän ennen varmistusta näin merkillisen unen. Itse asiassa kyse oli metaunesta, koska se oli uni useasta unesta, joiden pohjalta olin unessa laatimassa merkittäviä viisauksia sisältävää kirjaa nimeltä Zarathustran uni.
Suureksi harmikseni uni sattui ennen kiireistä aamua ja lisäksi suurta kylmyyden aaltoa, joka Suomea kohtasi, joten kului kokonainen päivä ennen kuin kirjoitin muistiin unessa oletettavasti nähtyjen unien sisältöjä. Ne olivat eräänlaisessa runomuodossa, joskin luultavasti päivän mittaan ajattelemieni ajatusten korruptoimia. Kuten aina, ne esiintyvät kirkkaimmillaan kävellessäni katujen, aukioiden ja maisemien halki, ja minun pitäisi aina heti kirjoittaa ne ylös joko herättyäni tai käveltyäni. Jos en sitä tee, ne katoavat, joskus ikuisiksi ajoiksi.
Muinaisen persialaisen profeetan nimi kiehtoi sen verran mieltäni, että kaivoin esille erään omistamani kirjan. Tämä muuten on toinen merkillinen asia minussa: täysin tuntemattomat ihmiset ovat eri aikoina katsoneet asiakseen luovuttaa haltuuni erilaisia esineitä. Jos olisin tosimystikko, pitäisin niitä ehkä maagisina. Nyt lähinnä mielenkiintoisina kuriositeetteina, joista muutama tosin on tahattomasti tai tahallisesti hukkunut, kuten se buddhalaisen munkin minulle antama seteli, johon hän piirsi koukeroita, ja joka tuli käytetyksi hätäratkaisuna kun piti kerran päästä Burman rajan yli Karenmaahan.
Mainitsemani kirja on pieni kirjanen, jonka olen saanut tuntemattomalta henkilöltä kadulla joskus myöhäisteini-iässä, mahdollisesti 19-vuotiaana (vaikka ensin muistelin saaneeni sen jo aiemmin). Kyseessä on Intian Madrasissa painettu kokoelma Zarathustran ajatuksia jonkun Surti-nimisen kokoomina, sisältäen myös Zarathustraa ja hänen ajatteluaan sangen mystisessä ja synkretistisessä valossa esittelevän esipuheen. Kirjalla on sama nimi kuin Nietzschen paremmin tunnetulla teoksella, mutta muuta yhteyttä Nietzscheen ei ole, vaan kirja ainakin esittää kokoavansa aitoja Zarathustran ajatuksia. Luultavasti se kuitenkin on jonkun intialaisvaikutteisen mystikkolahkon tuotosta.
Olin kuitenkin jälleen kiireinen ja pakkasen henkisesti löylynlyömä, joten jätin kirjan taas sikseen, ja palasin siihen tänään kahden sattumuksen vuoksi. Ensimmäinen niistä koski mustarastaita. Ritarihuoneen edustalla olevan lumen verhoaman pikkupuiston läpi kävellessäni tuli eteeni kuin näky japanilaisesta puhtaiden värien estetiikasta. Kaksi pikimustaa urosmustarastasta ajoi toisiaan takaa pyörien jalkojeni ympäri, ja toinen niistä laskeutui aivan eteeni parin metrin päähän, leväytti pyrstöään, ja lauloi. Lauloi - tammikuun lopulla!
Toinen sattumus koski historioitsijaystävää, joka samana päivänä ilmoitti paraikaa juovansa inkivääriteetä ja tutkivansa kirjastossa zarathustralaisten rituaaleja. Tämä toi mieleeni kysymyksen siitä, onko Avestaa, zarathustralaisten pyhää kirjaa ja ensimmäisen monoteistisen kirjauskonnon "raamattua", missään saatavilla suomeksi, jotta pystyisin vertailemaan sitä toisaalta uneeni ja toisaalta tarkistamaan missä määrin intialainen kirjaseni vastaa todellista Avestaa.
Kotiin palattuani otin taas kirjasen esille ja avasin sen satunnaisesta kohdasta. Kuten joskus teen, kokeilin, mitä sieltä tulisi ensimmäisenä, ja tulos oli seuraava jae:
Toisella yrityksellä vastaavanlaisella satunnaisavauksella eteen tuli seuraava jae:
Ja kolmannella yrityksellä seuraava:
Asiayhteyden tultua näin harvinaisen selväksi, vietin jonkin aikaa perehtyen muihin asioihin, kunnes ryhdyin kirjoittamaan tätä blogimerkintää, ja otin kirjasen taas käteeni, avasin sen, ja sain eteeni täsmälleen saman jakeen lähdön lähestymisestä ja pojan olemassaolosta kuin ensimmäisellä yrittämällä. Kyseessä on varmaan aukeama, joka kirjan nidonnasta johtuen aukeaa todennäköisemmin kuin toiset, mutta silti.
Voi hyvin olla, että ehdin käymään Induksen alkulähteille vielä ennen kuluvan vuoden loppua, johon kaikenlaiset intialaiset liikkeet samoin kuin mayojen kalenteri väitetysti sijoittavat yhden maailmansyklin lopun ja uuden aikakauden alkamisen. Pienikin nettiselaus osoittaa new age -liikkeiden riehaantuneen asiasta ja kaikesta siihen liittyvästä symboliikasta. Tosiasia kuitenkin on, että suurin osa sellaisista hahmoista kuin madame Blavatzky, Carlos Castañeda jne. on varsin aukottomasti osoitettu huijareiksi.
En muutenkaan usko, että ihmisten kannattaa etsiä opastusta elämäänsä ennustajilta ja selvännäkijöiltä. Minua ärsyttää suuresti se, että minua lähes päivittäin pyydetään käytännössä ennustamaan ja profetoimaan, kun taas historiaan pohjaava analyysi, toimijoiden taustojen arviointi ja muu sellainen, missä olisi järkeä, on niin kauhean eilispäivää eikä kiinnosta ketään. Kaikki sen sijaan kysyvät, mitä tulee tapahtumaan Iranissa, kuka voittaa ne-ja-ne vaalit, mitä taloudessa tapahtuu ja entäs Venäjä. Ihan kuin tietäisin.
Menneisyyttä voimme tutkia, nykyisyyttä havainnoida, mutta tulevaisuutta vain arvailla. Siksi menneisyyteen kannattaa suhtautua vilpittömällä totuuden etsimisellä, nykyisyyteen tarkalla havainnoinnilla, kun taas tulevaisuuteen kannattaa suhtautua lähinnä uteliaalla mielenkiinnolla. Samalla kannattaa muistaa, että tulevaisuus on näistä se, mihin voimme itse vaikuttaa, joten keskittykäämme vaikuttamaan tulevaisuuteen ja ottamaan menneisyys sen sijaan niin totena kuin pystymme sen esiin penkomaan. Ikävä kyllä monet tekevät päinvastoin, yrittävät ennustaa tulevan todeksi ja sen sijaan vääristelevät historiaa ja nykyhetken tulkintaa sopimaan ennustukseensa.
Ihmiset, jotka minulta kyselevät ennustuksia, saavat minut ymmärtämään ennustajina esiintyviä henkilöitä ja sitä miksi he usein päätyvät huijaamaan: Kuinka helppoa olisikaan antaa vaikutelma, että minulla on jotain salattua tietoa - tulipa se sitten unista, näkyjen näkemisestä, pyhistä kirjoituksista, huippusalaisista neuvonpidoista suurten viisasten kanssa tai nimettömiksi jääviltä informanteilta. Kunhan se on jotenkin mystifioitua ja kunhan sanon sen henkilön persoonaan sopivalla karismaattisuudella: insinöörille insinöörikielellä, sotilaalle sotilastermein, uskovaiselle pyhällä paatoksella ja nuorisoaktivistille katu-uskottavalla sarkasmilla. Syötettävä asia pitää tarjoilla muutamilla sellaisilla mausteilla, joita kukin haluaa kuulla - kunhan ne ovat mukana täkyinä, mikä tahansa menee läpi siinä sivussa. Useimmat ihmiset uskovat sen mukaan miten sanotaan eikä mitä sanotaan. Ja se on pelottavaa.
Niinpä luulen, että myös Zarathustran uni saa jäädä muistikirjani kätköihin ja jaettavaksi vain niiden kanssa, joilla viisaus on sellaisen tutkimiseen, mitä tutkimattomista korpimaista suurin, ihmismieli, voi tuottaa. Tuotos on nimittäin osin sellaista tekstiä, että vaikka itse selittäisin sen kumpuavan maailman tietoa, tuskaa ja salaisuuksia täyteen ahdetusta mielestäni eikä miltään ihmeellisiltä astraalitasoilta, joku tuntematon lukija jossain voisi kuitenkin ottaa ja sekoittaa sillä päänsä, enkä sitä vastuuta halua ottaa.
En muista juuri mitään suurimmasta osasta lapsuuttani, vaikkakin ajoittain merkityksellisiä välähdyksiä palautuu suurempina erinä kuin toisina aikoina. Kunkin viidestä seitsemään kestävän syklin aikana luon uuden version itsestäni, jossa on jotain vanhaa ja siihen yhdistyvää täysin uutta. Tuon ajanjakson tapahtumat saatan muistaa erittäin tarkasti, kun taas sitä edeltävät muistuttavat elokuvia tai vanhanaikaisella suomifilmin äänellä selostettuja dokumentteja jonkun muun elämästä. Jonkun, joka on minulle läheinen ja merkityksellinen, mutta sittenkin jollain oudolla tavalla vieras; joku, joka jäi sinne hämärään, kun minä jatkoin eteenpäin.
Minut tosielämässä tuntevat tietävät minut tieteellisen maailmankuvan haltijaksi, mutta minulla on aina ollut suurista mysteereistä viehättynyt sivupersoona, joka näkee asioita täysin toisin, vaihtoehtoisesti. Joskus tarkastelen katua, näkymää, henkilöä tai tekstiä rationaalisin silmin, joskus taiteilijan näkökulmasta ja joskus sille päälle sattuessani mystikon.
Minut syvällisemmin tuntevat tietävät myös, että näen ajoittain kummallisia unia; aina hyvin visuaalisia. Usein ne myös sisältävät kuvitteellisten informanttien minulle sanallisesti kertomia hyvinkin yksityiskohtaisia selostuksia taikka henkilöitä, jotka vaikuttavat niin uskottavilta ja todentuntuisilta, että odotan heidän yhtäkkiä ilmaantuvan jostain todelliseen elämääni. Mutta kun sitten joskus niin tapahtuu, en voi enää olla varma, mikä on muistikuvaa ja mikä projektiota. Paitsi parissa kananlihaosastolle kuuluvassa tapauksessa (vaikkakin pääsääntöisesti myönteisessä sellaisessa), joista ei tässä sen enempää.
Jokin aika sitten sain tietää, että runsaan puolen vuoden päästä edessäni on jälleen maiseman ja mantereen vaihto vähän pidemmäksi aikaa. Sain viitteitä tästä jo aiemmin ja varmistuksen hankkeen toteutumisesta runsas viikko sitten. Vähän ennen varmistusta näin merkillisen unen. Itse asiassa kyse oli metaunesta, koska se oli uni useasta unesta, joiden pohjalta olin unessa laatimassa merkittäviä viisauksia sisältävää kirjaa nimeltä Zarathustran uni.
Suureksi harmikseni uni sattui ennen kiireistä aamua ja lisäksi suurta kylmyyden aaltoa, joka Suomea kohtasi, joten kului kokonainen päivä ennen kuin kirjoitin muistiin unessa oletettavasti nähtyjen unien sisältöjä. Ne olivat eräänlaisessa runomuodossa, joskin luultavasti päivän mittaan ajattelemieni ajatusten korruptoimia. Kuten aina, ne esiintyvät kirkkaimmillaan kävellessäni katujen, aukioiden ja maisemien halki, ja minun pitäisi aina heti kirjoittaa ne ylös joko herättyäni tai käveltyäni. Jos en sitä tee, ne katoavat, joskus ikuisiksi ajoiksi.
Muinaisen persialaisen profeetan nimi kiehtoi sen verran mieltäni, että kaivoin esille erään omistamani kirjan. Tämä muuten on toinen merkillinen asia minussa: täysin tuntemattomat ihmiset ovat eri aikoina katsoneet asiakseen luovuttaa haltuuni erilaisia esineitä. Jos olisin tosimystikko, pitäisin niitä ehkä maagisina. Nyt lähinnä mielenkiintoisina kuriositeetteina, joista muutama tosin on tahattomasti tai tahallisesti hukkunut, kuten se buddhalaisen munkin minulle antama seteli, johon hän piirsi koukeroita, ja joka tuli käytetyksi hätäratkaisuna kun piti kerran päästä Burman rajan yli Karenmaahan.
Mainitsemani kirja on pieni kirjanen, jonka olen saanut tuntemattomalta henkilöltä kadulla joskus myöhäisteini-iässä, mahdollisesti 19-vuotiaana (vaikka ensin muistelin saaneeni sen jo aiemmin). Kyseessä on Intian Madrasissa painettu kokoelma Zarathustran ajatuksia jonkun Surti-nimisen kokoomina, sisältäen myös Zarathustraa ja hänen ajatteluaan sangen mystisessä ja synkretistisessä valossa esittelevän esipuheen. Kirjalla on sama nimi kuin Nietzschen paremmin tunnetulla teoksella, mutta muuta yhteyttä Nietzscheen ei ole, vaan kirja ainakin esittää kokoavansa aitoja Zarathustran ajatuksia. Luultavasti se kuitenkin on jonkun intialaisvaikutteisen mystikkolahkon tuotosta.
Olin kuitenkin jälleen kiireinen ja pakkasen henkisesti löylynlyömä, joten jätin kirjan taas sikseen, ja palasin siihen tänään kahden sattumuksen vuoksi. Ensimmäinen niistä koski mustarastaita. Ritarihuoneen edustalla olevan lumen verhoaman pikkupuiston läpi kävellessäni tuli eteeni kuin näky japanilaisesta puhtaiden värien estetiikasta. Kaksi pikimustaa urosmustarastasta ajoi toisiaan takaa pyörien jalkojeni ympäri, ja toinen niistä laskeutui aivan eteeni parin metrin päähän, leväytti pyrstöään, ja lauloi. Lauloi - tammikuun lopulla!
Toinen sattumus koski historioitsijaystävää, joka samana päivänä ilmoitti paraikaa juovansa inkivääriteetä ja tutkivansa kirjastossa zarathustralaisten rituaaleja. Tämä toi mieleeni kysymyksen siitä, onko Avestaa, zarathustralaisten pyhää kirjaa ja ensimmäisen monoteistisen kirjauskonnon "raamattua", missään saatavilla suomeksi, jotta pystyisin vertailemaan sitä toisaalta uneeni ja toisaalta tarkistamaan missä määrin intialainen kirjaseni vastaa todellista Avestaa.
Kotiin palattuani otin taas kirjasen esille ja avasin sen satunnaisesta kohdasta. Kuten joskus teen, kokeilin, mitä sieltä tulisi ensimmäisenä, ja tulos oli seuraava jae:
Kun poislähdön aika lähestyy, pojan olemassaolo antaa uuden jatkoajan elämälle.
Toisella yrityksellä vastaavanlaisella satunnaisavauksella eteen tuli seuraava jae:
Parempi on kuolla kunniassa, itsekunnioitus vaurioitumattomana, kuin elää häpeässä sen menettäneenä.
Ja kolmannella yrityksellä seuraava:
Surut ja kärsimykset, koettelemukset ja ahdistukset, ovat suuria kurinpitäjiä, jotka johtavat hengellisen valaistuksen lähteille.
Asiayhteyden tultua näin harvinaisen selväksi, vietin jonkin aikaa perehtyen muihin asioihin, kunnes ryhdyin kirjoittamaan tätä blogimerkintää, ja otin kirjasen taas käteeni, avasin sen, ja sain eteeni täsmälleen saman jakeen lähdön lähestymisestä ja pojan olemassaolosta kuin ensimmäisellä yrittämällä. Kyseessä on varmaan aukeama, joka kirjan nidonnasta johtuen aukeaa todennäköisemmin kuin toiset, mutta silti.
Voi hyvin olla, että ehdin käymään Induksen alkulähteille vielä ennen kuluvan vuoden loppua, johon kaikenlaiset intialaiset liikkeet samoin kuin mayojen kalenteri väitetysti sijoittavat yhden maailmansyklin lopun ja uuden aikakauden alkamisen. Pienikin nettiselaus osoittaa new age -liikkeiden riehaantuneen asiasta ja kaikesta siihen liittyvästä symboliikasta. Tosiasia kuitenkin on, että suurin osa sellaisista hahmoista kuin madame Blavatzky, Carlos Castañeda jne. on varsin aukottomasti osoitettu huijareiksi.
En muutenkaan usko, että ihmisten kannattaa etsiä opastusta elämäänsä ennustajilta ja selvännäkijöiltä. Minua ärsyttää suuresti se, että minua lähes päivittäin pyydetään käytännössä ennustamaan ja profetoimaan, kun taas historiaan pohjaava analyysi, toimijoiden taustojen arviointi ja muu sellainen, missä olisi järkeä, on niin kauhean eilispäivää eikä kiinnosta ketään. Kaikki sen sijaan kysyvät, mitä tulee tapahtumaan Iranissa, kuka voittaa ne-ja-ne vaalit, mitä taloudessa tapahtuu ja entäs Venäjä. Ihan kuin tietäisin.
Menneisyyttä voimme tutkia, nykyisyyttä havainnoida, mutta tulevaisuutta vain arvailla. Siksi menneisyyteen kannattaa suhtautua vilpittömällä totuuden etsimisellä, nykyisyyteen tarkalla havainnoinnilla, kun taas tulevaisuuteen kannattaa suhtautua lähinnä uteliaalla mielenkiinnolla. Samalla kannattaa muistaa, että tulevaisuus on näistä se, mihin voimme itse vaikuttaa, joten keskittykäämme vaikuttamaan tulevaisuuteen ja ottamaan menneisyys sen sijaan niin totena kuin pystymme sen esiin penkomaan. Ikävä kyllä monet tekevät päinvastoin, yrittävät ennustaa tulevan todeksi ja sen sijaan vääristelevät historiaa ja nykyhetken tulkintaa sopimaan ennustukseensa.
Ihmiset, jotka minulta kyselevät ennustuksia, saavat minut ymmärtämään ennustajina esiintyviä henkilöitä ja sitä miksi he usein päätyvät huijaamaan: Kuinka helppoa olisikaan antaa vaikutelma, että minulla on jotain salattua tietoa - tulipa se sitten unista, näkyjen näkemisestä, pyhistä kirjoituksista, huippusalaisista neuvonpidoista suurten viisasten kanssa tai nimettömiksi jääviltä informanteilta. Kunhan se on jotenkin mystifioitua ja kunhan sanon sen henkilön persoonaan sopivalla karismaattisuudella: insinöörille insinöörikielellä, sotilaalle sotilastermein, uskovaiselle pyhällä paatoksella ja nuorisoaktivistille katu-uskottavalla sarkasmilla. Syötettävä asia pitää tarjoilla muutamilla sellaisilla mausteilla, joita kukin haluaa kuulla - kunhan ne ovat mukana täkyinä, mikä tahansa menee läpi siinä sivussa. Useimmat ihmiset uskovat sen mukaan miten sanotaan eikä mitä sanotaan. Ja se on pelottavaa.
Niinpä luulen, että myös Zarathustran uni saa jäädä muistikirjani kätköihin ja jaettavaksi vain niiden kanssa, joilla viisaus on sellaisen tutkimiseen, mitä tutkimattomista korpimaista suurin, ihmismieli, voi tuottaa. Tuotos on nimittäin osin sellaista tekstiä, että vaikka itse selittäisin sen kumpuavan maailman tietoa, tuskaa ja salaisuuksia täyteen ahdetusta mielestäni eikä miltään ihmeellisiltä astraalitasoilta, joku tuntematon lukija jossain voisi kuitenkin ottaa ja sekoittaa sillä päänsä, enkä sitä vastuuta halua ottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti