Vietin kolme päivää Afganistanin keskiylängöillä sijaitsevassa Bamiyanin maakunnassa; Bamiyanin kaupungissa sekä Koh-i Baba -vuorten laaksoissa, kylissä ja ylängöillä. Oli erittäin hyvä päästä välillä pois Kabulin saasteisesta, turvatoimista ja liikkumisrajoitteista kyllästetystä ilmanalasta.
Koh-i Baba, "Isoisävuoristo", on osa mahtavaa Hindukushia ja toimii Afganistanin merkittävimpänä vedenjakajana, josta joet virtaavat eri suuntiin: länteen Parwanin ja Wardakin kautta Kabuliin, etelään Panjabin ja Helmandin alajuoksua kohti, ja pohjoiseen Samanganiin ja Balkhiin, kohti Amudarjaa. Koh-i Baban korkein huippu, Shah-i Foladi eli "Rautašaahi", kohoaa yli 5000 metrin korkeuteen, tosin jo Bamiyanin kaupungissa ollaan yli 2000 metrin korkeudessa.
Bamiyanin kaupunki on luultavasti tunnetuin valtavista buddhankuvista, jotka oli muinaisina aikoina kaiverrettu kaupungin liepeillä kohoavaan äkkijyrkkään kallioseinämään, ja jotka uskonkiihkoiset talibanit ampuivat tykeillä tuusannuuskaksi, pitäen niitä epäjumalankuvina. Useamman tuhatta vuotta olivat Bamiyanin muinaisen uskonnon muistomerkit seisoneet paikoillaan ilman, että sittemmin islamiin kääntyneille asukkaille olisi tullut mieleenkään hävittää niitä, ja sitten yhdessä ainoassa päivässä nuoret ja hurmahenkiset talibanit, joista suurin osa eteläafganistanilaisia paštuja, tuhosivat nuo kulttuurimonumentit. Buddhankuvien tyhjät aukot samoin kuin kallionseinämän sisään rakennetut luolatemppelit ja käytävät ovat kuitenkin yhä jäljellä, ja uskonnollisesti motivoitunut japanilainen järjestö suunnittelee patsaiden uudelleenrakentamista palasistaan modernia tietokonemallinnusta käyttäen.
Paikka, jossa buddhat seisoivat, on selvästi ollut silkkitien aikaan kokonainen uskonnollinen keskus. Bamiyanin kohdalla ristesivät useammat silkkitien reitit etelästä pohjoiseen ja idästä länteen, ja Bamiyan olikin kerran kukoistava kauppakeskus. Nyt se on melko hiljainen provinssipääkaupunki, ja buddhalaisen sivilisaation monumentit uinuvat ikiaikaista untaan vieri vieressä suufilaisten ja šiialaisten pyhättöjen ja muslimihautojen kanssa. Ympärillä leviävät Bamiyanin laakson viljavat pellot, ja niiden takana kaikissa suunnissa karut ja kallioiset vuoret.
Toinen Bamiyanin nähtävyyksistä on "Huutojen kaupunki" eli Shahr-i Gholghola, luolia ja raunioita täynnä oleva lohduton kukkula kaupungin ulkopuolella. Sen nimi juontaa Bamiyanissa aikoinaan hallinneen ghorilaisen dynastian lopun hetkistä. Tšingis-kaani oli joukkoineen vyörynyt Afganistaniin ja vallannut koko alueen, jolloin bamiyanilaiset vetäytyivät viimeiseen puolustusasemaansa kyseiselle kukkulalle. Kuninkaan tytär kuitenkin petti hyvän avioliiton toivossa linnoitusten puolustajat ja mongolit valtasivat kukkulan, surmaten miehet ja pojat. Petturiprinsessaakaan ei säästetty, vaan kaani teloitti hänet miekalla.
Sittemmin mongolit jättivät alueen väestöön geneettisen jälkensä, josta muodostui nykyinen hazarakansa. He poikkeavat muista afgaaneista mongolipiirteidensä vuoksi, minkä lisäksi hazarat ovat nykyisin šiialaisia, kun taas suurin osa afgaaneista edustaa islamin sunnalaista suuntausta. Mongolien kieli ei kuitenkaan jäänyt elämään, vaan nykyiset hazarat puhuvat persian afgaaniversiota däriä, joskin vielä voimakkaammalla omintakeisella aksentilla kuin Kabulin ja Koillis-Afganistanin tadžikit.
Matkustin Bamiyanissa ja Koh-i Baban vuorilla suurimmaksi osaksi ryhmässä, johon kuului kolme irlantilaista (ympäristöasiantuntija, botanisti ja lintutieteilijä), yksi Mainesta kotoisin oleva amerikkalainen, yksi puoliksi britti ja puoliksi iranilainen, yksi tadžikki ja muutama hazara. Monien hyönteissyöjälintujen syysmuutto oli parhaassa vauhdissa; erityisesti metsäkirvisiä, keltavästäräkkejä, sepeltaskuja, nokitaskuja, hernekerttuja, pikkukultarintoja ja ruosteperälepinkäisiä näkyi runsaasti. Myös ruskopääsirkkuja ja sinirintoja oli liikkeellä.
Ylhäällä vuorilla näkyi mielenkiintoisia paikallisia lajeja, kuten kivikkosirkkuja, persiantaskuja, mustaleppälinnun punavatsaista alalajia ja alppivariksia. Ensimmäisenä päivänä meidät myös ylitti yli 2000 kurkea, ilmeisesti matkallaan Siperiasta kohti Pakistanissa ja Intiassa sijaitsevia talvehtimisalueita.
Koska vietimme paljon aikaa Koh-i Baban kylissä ja vuorilla, meitä ei koskettanut se pieni levottomuus, joka yhtenä päivistä valtasi Bamiyanin kaupungin, kun paikallisväestö oli raivostunut kuvernöörille ja poliittiselle eliitille kahdesta aluetta kuohuttaneesta murhatapauksesta, joihin yksi keskeisistä hazarajohtajista ja maakunnan kuvernööri oli yhdistetty. Sotapäällikön henkivartijan tytär oli ammuttu rynnäkkökiväärillä selkään, mutta sotapäällikkö väitti tämän tehneen itsemurhan. Ja joltakulta paikalliselta mieheltä oli viilletty kostoksi kurkku auki.
Lisäksi talibanit olivat riehuneet Kabulin ja Bamiyanin välisellä maantiellä surmaten pikkubussilla matkustaneita opiskelijoita, ja Ghorbandin laaksossa paikalliset rosvot olivat ryöstelleet ja tappaneet matkustavaisia. Tällaisista asioista ei kuitenkaan näkynyt jälkeäkään niissä kylissä, joissa vierailimme, vaan paikalliset olivat mitä ystävällisimpiä, ja tämän tästä tuli heidän kanssaan aterioida tai juoda teetä.
Bamiyanin basaari on melko hyvin varustettu ja siellä voi myös syödä ruokaloissa ja teehuoneissa. Alkoholia sieltä on tosin turha kuvitella löytävänsä, kaupoissa myytävä olut on alkoholitonta. Markkinoilla oli erinomaisen makeita ja pehmeitä iranilaisia taateleita ja eteläisistä maakunnista tuotuja meloneja.
Kabulissa on tänään seesteistä ja lämmintä. Puut ja pensaat ovat täynnä läpimuutolla olevia hernekerttuja. Kaikki jännittävät, lietsotaanko perjantaisaarnoissa tänään vihaa maailmaa kuohuttaneen Muhammedia halventavan filmin johdosta, mikä johti hyökkäyksiin Yhdysvaltain konsulaatteja vastaan Kairossa ja Benghazissa, ja neljän amerikkalaisdiplomaatin sekä libyalaisten työntekijöiden kuolemaan jälkimmäisessä. Sittemmin libyalaiset ovat mielenosoittaneet tuhopolttoja ja terrorismia vastaan, etenkin kun surmansa saanut amerikkalaislähettiläs tunnettiin Libyan vallankumouksen ystävänä.
Koh-i Baba, "Isoisävuoristo", on osa mahtavaa Hindukushia ja toimii Afganistanin merkittävimpänä vedenjakajana, josta joet virtaavat eri suuntiin: länteen Parwanin ja Wardakin kautta Kabuliin, etelään Panjabin ja Helmandin alajuoksua kohti, ja pohjoiseen Samanganiin ja Balkhiin, kohti Amudarjaa. Koh-i Baban korkein huippu, Shah-i Foladi eli "Rautašaahi", kohoaa yli 5000 metrin korkeuteen, tosin jo Bamiyanin kaupungissa ollaan yli 2000 metrin korkeudessa.
Bamiyanin kaupunki on luultavasti tunnetuin valtavista buddhankuvista, jotka oli muinaisina aikoina kaiverrettu kaupungin liepeillä kohoavaan äkkijyrkkään kallioseinämään, ja jotka uskonkiihkoiset talibanit ampuivat tykeillä tuusannuuskaksi, pitäen niitä epäjumalankuvina. Useamman tuhatta vuotta olivat Bamiyanin muinaisen uskonnon muistomerkit seisoneet paikoillaan ilman, että sittemmin islamiin kääntyneille asukkaille olisi tullut mieleenkään hävittää niitä, ja sitten yhdessä ainoassa päivässä nuoret ja hurmahenkiset talibanit, joista suurin osa eteläafganistanilaisia paštuja, tuhosivat nuo kulttuurimonumentit. Buddhankuvien tyhjät aukot samoin kuin kallionseinämän sisään rakennetut luolatemppelit ja käytävät ovat kuitenkin yhä jäljellä, ja uskonnollisesti motivoitunut japanilainen järjestö suunnittelee patsaiden uudelleenrakentamista palasistaan modernia tietokonemallinnusta käyttäen.
Paikka, jossa buddhat seisoivat, on selvästi ollut silkkitien aikaan kokonainen uskonnollinen keskus. Bamiyanin kohdalla ristesivät useammat silkkitien reitit etelästä pohjoiseen ja idästä länteen, ja Bamiyan olikin kerran kukoistava kauppakeskus. Nyt se on melko hiljainen provinssipääkaupunki, ja buddhalaisen sivilisaation monumentit uinuvat ikiaikaista untaan vieri vieressä suufilaisten ja šiialaisten pyhättöjen ja muslimihautojen kanssa. Ympärillä leviävät Bamiyanin laakson viljavat pellot, ja niiden takana kaikissa suunnissa karut ja kallioiset vuoret.
Toinen Bamiyanin nähtävyyksistä on "Huutojen kaupunki" eli Shahr-i Gholghola, luolia ja raunioita täynnä oleva lohduton kukkula kaupungin ulkopuolella. Sen nimi juontaa Bamiyanissa aikoinaan hallinneen ghorilaisen dynastian lopun hetkistä. Tšingis-kaani oli joukkoineen vyörynyt Afganistaniin ja vallannut koko alueen, jolloin bamiyanilaiset vetäytyivät viimeiseen puolustusasemaansa kyseiselle kukkulalle. Kuninkaan tytär kuitenkin petti hyvän avioliiton toivossa linnoitusten puolustajat ja mongolit valtasivat kukkulan, surmaten miehet ja pojat. Petturiprinsessaakaan ei säästetty, vaan kaani teloitti hänet miekalla.
Sittemmin mongolit jättivät alueen väestöön geneettisen jälkensä, josta muodostui nykyinen hazarakansa. He poikkeavat muista afgaaneista mongolipiirteidensä vuoksi, minkä lisäksi hazarat ovat nykyisin šiialaisia, kun taas suurin osa afgaaneista edustaa islamin sunnalaista suuntausta. Mongolien kieli ei kuitenkaan jäänyt elämään, vaan nykyiset hazarat puhuvat persian afgaaniversiota däriä, joskin vielä voimakkaammalla omintakeisella aksentilla kuin Kabulin ja Koillis-Afganistanin tadžikit.
Matkustin Bamiyanissa ja Koh-i Baban vuorilla suurimmaksi osaksi ryhmässä, johon kuului kolme irlantilaista (ympäristöasiantuntija, botanisti ja lintutieteilijä), yksi Mainesta kotoisin oleva amerikkalainen, yksi puoliksi britti ja puoliksi iranilainen, yksi tadžikki ja muutama hazara. Monien hyönteissyöjälintujen syysmuutto oli parhaassa vauhdissa; erityisesti metsäkirvisiä, keltavästäräkkejä, sepeltaskuja, nokitaskuja, hernekerttuja, pikkukultarintoja ja ruosteperälepinkäisiä näkyi runsaasti. Myös ruskopääsirkkuja ja sinirintoja oli liikkeellä.
Ylhäällä vuorilla näkyi mielenkiintoisia paikallisia lajeja, kuten kivikkosirkkuja, persiantaskuja, mustaleppälinnun punavatsaista alalajia ja alppivariksia. Ensimmäisenä päivänä meidät myös ylitti yli 2000 kurkea, ilmeisesti matkallaan Siperiasta kohti Pakistanissa ja Intiassa sijaitsevia talvehtimisalueita.
Koska vietimme paljon aikaa Koh-i Baban kylissä ja vuorilla, meitä ei koskettanut se pieni levottomuus, joka yhtenä päivistä valtasi Bamiyanin kaupungin, kun paikallisväestö oli raivostunut kuvernöörille ja poliittiselle eliitille kahdesta aluetta kuohuttaneesta murhatapauksesta, joihin yksi keskeisistä hazarajohtajista ja maakunnan kuvernööri oli yhdistetty. Sotapäällikön henkivartijan tytär oli ammuttu rynnäkkökiväärillä selkään, mutta sotapäällikkö väitti tämän tehneen itsemurhan. Ja joltakulta paikalliselta mieheltä oli viilletty kostoksi kurkku auki.
Lisäksi talibanit olivat riehuneet Kabulin ja Bamiyanin välisellä maantiellä surmaten pikkubussilla matkustaneita opiskelijoita, ja Ghorbandin laaksossa paikalliset rosvot olivat ryöstelleet ja tappaneet matkustavaisia. Tällaisista asioista ei kuitenkaan näkynyt jälkeäkään niissä kylissä, joissa vierailimme, vaan paikalliset olivat mitä ystävällisimpiä, ja tämän tästä tuli heidän kanssaan aterioida tai juoda teetä.
Bamiyanin basaari on melko hyvin varustettu ja siellä voi myös syödä ruokaloissa ja teehuoneissa. Alkoholia sieltä on tosin turha kuvitella löytävänsä, kaupoissa myytävä olut on alkoholitonta. Markkinoilla oli erinomaisen makeita ja pehmeitä iranilaisia taateleita ja eteläisistä maakunnista tuotuja meloneja.
Kabulissa on tänään seesteistä ja lämmintä. Puut ja pensaat ovat täynnä läpimuutolla olevia hernekerttuja. Kaikki jännittävät, lietsotaanko perjantaisaarnoissa tänään vihaa maailmaa kuohuttaneen Muhammedia halventavan filmin johdosta, mikä johti hyökkäyksiin Yhdysvaltain konsulaatteja vastaan Kairossa ja Benghazissa, ja neljän amerikkalaisdiplomaatin sekä libyalaisten työntekijöiden kuolemaan jälkimmäisessä. Sittemmin libyalaiset ovat mielenosoittaneet tuhopolttoja ja terrorismia vastaan, etenkin kun surmansa saanut amerikkalaislähettiläs tunnettiin Libyan vallankumouksen ystävänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti