Pilkkavideomellakoista

Kuten uutisista on voinut lukea, Kabulissa mielenosoitukset islaminvastaisen pilkkavideon ja ranskalaislehden pilakuvien johdosta (tai ainakin näennäisesti niiden johdosta) ovat jatkuneet toista viikkoa. Se, mitä uutisissa pääsääntöisesti ei ole kerrottu, on että suurin osa mielenosoituksista on sujunut rauhallisesti. Vaikka Afganistan on eräs islaminuskoisen maailman sekä konservatiivisimmista että epävakaimmista kolkista, täällä ei ole tuhopoltettu kuluneilla viikoilla ainuttakaan lähetystöä, konsulaattia, länsimaista firmaa eikä pikaruokalaa.

Taliban ja muut ääriryhmät ovat toki tehneet iskuja, joita olisivat muutenkin tehneet. Lähes joka päivä jossain päin Afganistania räjähtää tienvarsipommi tai joku ammuskelee toisia. Tämän hetken trendeissä kiinni pysyäkseen talibanit ja kumppanit ovat sitten julistaneet iskujensa olevan kostoja profeettaa ja muslimeja loukkaavasta videosta.

Pienten ääriryhmien väkivallanteot, joita on oikeutettu sijoittamalla ne yksiin niin ikään vähemmistöä edustavien mutta ymmärrettävien mielenosoitusten kanssa, ovat jälleen kerran herättäneet maailmalla mielikuvan muslimeista yleisesti raivoavina ja mellakoivina mielensäpahoittajina. Asiaa eivät luonnollisesti ole lainkaan parantaneet egyptiläinen televisiosaarnaaja ja pakistanilainen rautatieministeri, jotka ovat avautuneet suoraan väkivaltaan yllyttävillä tavoilla, vaikka maidensa hallitukset ja lähestulkoon kaikki säälliset muslimijärjestöt sekä oppineet al-Azharin yliopistoa myöten ovat tuominneet väkivallan käytön vastauksena sinänsä paheksuttavaan videoon.

Monet asiantuntevammat tarkkailijat ovatkin havainneet, kuinka kummankin puolen provokaattorit ovat ottaneet tilanteesta kaiken ilon irti. Videon tekijät ja levittäjät pyrkivät tahallisesti muslimien demonisointiin ja provosointiin, yleistäen kaikki muslimit väkivaltaisiksi riehujiksi. Islamistikiihkoilijat taas pyrkivät kiihottamaan kannattajansa uskomaan, että video oli osa tahallista salaliittoa ja kampanjaa muslimeja vastaan, ja että Yhdysvaltain hallitus ja kaikki amerikkalaiset (tai kaikki länsimaalaiset) ovat sen takana. Molemmat ääripäät onnistuivat omiensa parissa herättämään juuri niitä vihaa ja kahtiajakoa lietsovia mielikuvia, joihin pyrkivät.

Ikään kuin korostaakseen vihaa lietsovia tarkoitusperiään, videon tekijät esiintyivät ensin amerikanjuutalaisina ja israelilaisina, vaikka myöhemmin paljastuikin, että videon takana olivat muuan aiemmista rikoksista tuomittu egyptiläistaustainen herännäiskristitty, muuan pahamaineinen uskontoa väärinkäyttävä pastori sekä aikuisviihdeteollisuudessa kunnostautunut vanhempi amerikkalaissetä, joka on tunnettu monella eri nimimerkillä islamofobisessa nettiliikehdinnässä. Vihan lietsomiseksi Egyptin uskontokuntien välille videon tekijä on myös esiintynyt koptina, vaikka lienee todennäköisemmin jonkin amerikkalaisen herännäislahkon kannattaja. Egyptin koptikirkko on jyrkästi tuominnut pilkkavideon, ja sunnalaisen islamin tunnustetuin opinahjo al-Azhar on puolestaan jyrkästi tuominnut pilkkavideota seuranneen väkivallan.

Islamilaisen maailman asiantuntijana kunnostautunut suomalaistutkija Antero Leitzinger kirjoitti mellakoista seuraavaa:

Maamme terävänäköisimpiin islam-tuntijoihin kuuluva Husein Muhammed moitti (HS 22.9.) akateemikkoja siitä, että islamistien mellakointia yritetään ymmärtää ja selittää uskovaisten kokeman kollektiivisen pahanolon kautta. Todellisuudessa valtaosa muslimeista ei viitsi riehua sen vuoksi, että jossain muualla maailmassa islamia pilkataan.

Islam ei ole mikään posttraumaattinen joukkopsykoosi, joka kostaisi ristiretkien tai kolonialismin nöyryytyksiä. Myöskään tämän päivän kansainvälisessä politiikassa ei ole yhtä kaikkia muslimeja yhdistävää teemaa. Varsinkaan Bosnian muslimit, Kosovon albaanit, Irakin kurdit ja Afganistanin hazarat eivät paheksu länsimaiden puuttumista heitä aikoinaan uhanneisiin kansanmurhiin.

Jotakin yhteistä on kuitenkin viime aikojen mellakoilla ja alkuvuoden 2006 pilapiirroskohulla. Seitsemän vuotta sitten Syyrian hallintoa horjutti naapurimaan Libanonin pääministerin murhan kansainvälinen rikostutkinta, jonka jäljet olivat johtaneet Syyrian sotilastiedusteluun. Todistajana kuullun Syyrian sisäministerin Ghazi Kanaanin kerrottiin ampuneen itsensä 12.10.2005, minkä jälkeen tutkinta alkoi hyytyä. Tammikuussa 2006 entinen varapresidentti Abdulhalim Khaddam syytti presidenttiä puheliaan sisäministerin murhauttamisesta ja muodosti maanpakolaishallituksen. Kolme viikkoa sen jälkeen "raivostuneet" mielenosoittajat polttivat Damaskoksessa useita suurlähetystöjä ja moni länsimaalainen päätti sittenkin uskoa hallitusta, jonka mukaan sitä tarvitaan ääriryhmien hillitsemiseen Lähi-idässä.

Syyskuussa 2012 ensimmäinen hyökkäys kohdistui Yhdysvaltain suurlähettilääseen Libyassa, joka ensimmäisenä maana tunnusti Syyrian opposition maan lailliseksi edustajaksi. Jälleen moni länsimaalainen uskoo, että muslimit ovat demokratiaan epäkypsiä luonnonlapsia, jotka ilman diktatuurin lujaa otetta riehaantuvat milloin mistäkin pikkujutusta.

Islamistit eivät edusta muslimien enemmistöä, eivätkä toimi spontaanisti. He palvelevat tiettyjen hallitusten poliittisia intressejä ja saavat kaipaamaansa kaikupohjaa islamofobeilta, joille "muslimien viha" on kaivattu todiste islamin perimmäisestä väkivaltaisuudesta. Vastakkaiset ääriryhmät ruokkivat toistensa propagandaa ja kriittisen journalismin kannattaisikin tutkia tahallisen provokaation mahdollisuutta. Aina ei pitäisi ensimmäiseksi selailla Koraanin suuria tai uppoutua Palestiinan ongelmiin, sillä syyt voivat löytyä lähempääkin. Norjan tragediassa nähtiin, miten harhaiseen maailmankuvaan hätäiset yleistykset ja poliittisten konfliktien saati maahanmuuton haasteiden uskonnollistaminen voivat johtaa.

Tuossa mainittu Husein Muhammedin juttu on luettavissa Hesarista ja Husein on kirjoittanut myös Uuteen-Suomeen kritiikkiä videon vuoksi riehumista vastaan. Lainattakoon nyt Huseiniakin tähän:

Vaikka mitä syitä mellakoille etsittäisiin, mellakoitsijoiden omasta mielestä kyse on nimenomaan siitä, että pilkkaavaa videota ei olisi saanut julkaista. Esimerkiksi Syyrian ulkopuolella mellakoita ei ole järjestetty sen vastustamiseksi, että maassa on kuollut jo kymmeniätuhansia muslimeja. Sen sijaan mellakoitsijat raivoavat siitä, että nettiin on ladattu typerä videopätkä. Tätä tutkija ei voi ohittaa esittämällä mellakoille "jalompia" syitä.

Osa muslimeista kuvittelee, että heidän uskontonsa pilkkaaminen loppuu, kunhan he esittävät olevansa riittävästi loukkaantuneita. Tämän suhteen he ovat täysin väärässä.

Profeetta Muhammedia pilkkaavaa materiaalia tulee jatkossakin, koska hänen puolestaan jaksetaan loukkaantua. Jeesusta ei enää jakseta vaivata, koska hänen puolestaan ei enää juuri kukaan loukkaannu. Jos siis me muslimit emme halua, että uskontoamme pilkataan, meidän ei kannattaisi niin paljon kiinnostua meihin kohdistuvasta typerästä pilailusta.

Itse asiassa muslimien enemmistö ei välitäkään koko pilasta. Heitä ärsyttää ja heidän suhteitaan länsimaalaisiin heikentää merkittävästi äärimuslimien riehuminen. Vähintä, mitä muslimienemmistö tarvitsee, on se, että kulttuurirelativistiset länsimaiset tutkijat puolustavat äärimuslimeja ja esittävät, että heidän raivonsa taustalla olisi muka jaloja syitä.

Syyrian osalta Husein ei onneksi ole aivan oikeassa, sillä kyllä Syyrian roistohallinnon väestöönsä kohdistamaa sortoa ja väkivaltaa vastaan on nähty mielenosoituksia useissa arabimaissa sekä kurdialueilla. Libanonissa myös väkivaltaisia mellakoita.

Mielestäni yksi terävänäköisimmistä kokonaisanalyyseistä tilanteen suhteen löytyy Avaaz-lehdeltä. Avaaz tuo esille seitsemän faktaa, jotka auttavat asettamaan pilkkavideokohun oikeisiin suhteisiinsa:

1) Mielenosoituksiin osallistui arviolta 0,001-0,007 % maailman puolestatoista miljardista muslimista, ja tämä on murto-osa siitä, kuinka monet osallistuivat mielenosoituksiin demokratian puolesta arabikeväässä.

2) Suuri enemmistö mielenosoittajista on ollut rauhallisia. Hyökkäykset edustustoihin olivat kansainvälisen salafilaisliikkeen organisoimia; liike pelkää menettävänsä kannatuksensa maltillisemmille islamistiliikkeille, jotka saivat tilaa arabikevään myötä.

3) Libyan ja Yhdysvaltain viranomaisten mukaan suurlähettilään murha Benghazissa saattoi olla etukäteen suunniteltu osumaan 9/11:n vuosipäivään, eikä siis edes yhteydessä pilkkavideoon.

4) Lukuun ottamatta aseellisten militanttiryhmien Libyassa ja Afganistanissa toteuttamia hyökkäyksiä mellakoijat eivät tappaneet 20.9.12 ketään, vaan kaikki kuolonuhrit olivat itse asiassa turvallisuusviranomaisten surmaamia mielenosoittajia.

5) Sekä video että sitä vastaan esitetty väkivalta on tuomittu laajalti niin länsimaisten kuin muslimijohtajienkin piirissä.

6) Paavin vieraillessa Libanonissa jopa militanttiryhmä Hizbullahin jäsenet osallistuivat jumalanpalvelukseen, pidättäytyivät filmiprotesteista ja vetosivat uskonnolliseen suvaitsevaisuuteen.

7) Benghazin konsulaattihyökkäyksen jälkeen tavalliset libyalaiset osoittivat joukoittain mieltään sekä Benghazissa että Tripolissa terrorismia ja islamin sekä profeetta Muhammedin väärinkäyttöä vastaan, julistaen, ettei hyökkäys edusta muslimeja eikä libyalaisia, ja että suurlähettiläs Stevens oli Libyan kansan ystävä.

Mitä seitsemänteen kohtaan tulee, vähän myöhemmin Libyan vallankumouksen toteuttaneet aktivistit myös hyökkäsivät salafilaisjärjestö Ansar ash-Shari'an toimistolle, polttivat sen ja ajoivat militantit ulos Benghazista. Maailmalle levinneet kuvat kuolevaa Christopher Stevensiä retuuttavista libyalaisista uutisoitiin valheellisesti niin, että siinä muka olisivat olleet terroristit lähettilään kimpussa - ja islamofobinen liike levitti valheita lähettilään raiskauksesta. Todellisuudessa kuvissa ja videolla esiintyvät libyalaiset pelastivat Stevensin palavasta rakennuksesta ja toimittivat hänet sairaalaan, valitettavasti liian myöhään. Videolla olevat libyalaiset sanovat Allahu akbar huomatessaan, että mies on yhä elossa. Maailmalle tietysti valehdeltiin, että he olisivat muka riemuinneet hänen kuolemastaan.

Avaazin artikkelin yhteydestä löytyvät myös linkit useisiin muihin hyviin viime aikojen artikkeleihin samasta aiheesta. Hisham Matarin artikkeli New Yorkerissa käsittelee mainittua suurlähettiläs Stevensin kuolemaa Benghazin konsulaatilla. Sarah Kendziorin osuva artikkeli al-Jazeerassa puolestaan käsittelee yleistämisen ja edustavuuden ongelmaa kohun käsittelyssä. Kendzior tiivistää jupakan seuraavasti:

The Innocence of Muslims -filmin teki muslimeja vihaava amerikanegyptiläinen Nakula Basili Nakula. Sen löysi Youtubesta ja esitti Egyptin televisiossa šeikki Khaled Abdullah - mies, joka yrittää vakuuttaa maailman siitä, että amerikkalaiset vihaavat muslimeja. Se oli törkeiden ja valheellisten osapuolten yhteenotto, jossa ne pyrkivät esittämään toisensa mahdollisimman halpamaisesti ja sitten toteuttivat toistensa pahimmat odotukset.

Pilkkavideokohun ja sitä seuranneen suurlähettiläs Stevensin murhan kaltaisia tunteita kiihdyttäviä aiheita käytetään poliittisten masinaatioiden välineenä juuri siksi, että ne kiihdyttävät tunteita. Kaukaisissa maailmankolkissa kuten Afganistanissa ja Suomessa kiihdytään milloin mistäkin yksittäistapauksesta, ja unohdetaan, että videon tehneellä ja sitä levittäneellä islamofobisella liikkeellä ja videota keppihevosenaan käyttäneellä radikaali-islamistisella liikkeellä on itse asiassa täsmälleen samat päämäärät: ajaa kaksi maailman suurinta uskontokuntaa järjettömään vihanpitoon toisiaan vastaan. "Sivilisaatioiden yhteentörmäykseen", kuten Samuel Huntington sinänsä harhaisessa teoriassaan asiaa nimitti.

Vihan lietsomiseen pyrkivät liikkeet ovat sivistyksen vihollisia, sillä sivistys edellyttää erilaisuuden, myös eriuskoisuuden, suvaitsemista ja muiden ihmisten, heidän historiansa, kulttuuriensa ja uskontojensa kunnioittamista. Ei ole mitään "sivilisaatioiden sotaa", vaan vihantäyteisten ääriliikkeiden sota ihmiskunnan yhteistä sivilisaatiota vastaan.