Suomen suuri kansantaiteilija ja ruotsalaisia kansallismielisiä käsityksiä trollannut fantasisti Sigurd Wettenhovi-Aspa taisi aikoinaan osoittaa suomalaisten perustaneen myös Polynesian saaristokulttuurit. Enää en sitä lainkaan ihmettele. Samoan kieli on sellaista pitkien sanojen ja tuplavokaalien harmoniaa, että se muistuttaa välillä oudosti suomea. Mana on taikavoimaa, manu on lintu ja paikallisia oluita valitessa voi ottaa joko Vailimaa (jonka nimi ilmeisesti tulee Vaalimaasta), Taulaa tai sitten sitä Samaa. Radiossa soi jatkuvasti paikallinen hitti, jonka kertosäkeessä lauletaan "hei huu hei hai, kun tussua kaikilta sai". Mitä helmiä polynesialaiset hitit olisivatkaan Youtuben näppärien sanoitusnikkarien käsissä Niilinhanhien ja Pensselisedän metodeilla.
Samoalla operoiminen kävi äärettömän helpoksi, kun vuokrasin auton. Polttoaine on subventoitua ja siten yksi harvoista halvoista asioista täällä. Ensimmäisenä autollisena päivänäni kävin läpi koillista rannikkoa, jossa näin uutena lajina siperiankurmitsoja, tutustuin Apian kaupunkiin ja kävin Mulinuun niemimaalla, jossa parlamentin takana on hienot kahlaajarannat, nyt tosin vain parilla kurmitsalla varustetut, koska kahlaajat ovat joitain tänne jääneitä yksilöitä lukuun ottamatta pohjoisilla pesimäseuduillaan Itä-Siperiassa ja Alaskassa tai ainakin matkalla sinne. Ajatella, että noista arktisista paikoista saakka lennetään Polynesian saarille talvehtimaan. Yksi lintu tekee myös päinvastaisen keikauksen; atollikäki pesii Uudessa-Seelannissa, mutta lentää talvehtimaan Polynesian saarille.
Kävin myös Bahaitemppelillä kuultuani ruotsalaiselta ja uusseelantilaiselta lintutieteilijättäreltä, että se on hyvä lintupaikka. Niin olikin. Bahaitemppeliä ympäröivissä metsänreunoissa näki lähes kaikkia Upolun metsälintuja. Varsinkin pienen hautausmaan ympärillä olevat suuret alkuperäispuut olivat produktiivisia ja kuhisivat livertäjiä, kottaraisia, viheltäjiä, monarkkeja, viuhkoja ja mesikkoja. Näin myös tyynenmerensieppoja ja nimensä mukaisesti kirjavia samoanparatiisipeippoja. Bahaitemppelin alueen huippuhavainto oli kuitenkin valkokurkkukyyhky, joka on käynyt perin harvinaiseksi.
Keskiviikosta torstaihin tein ruotsalaistytön kanssa matkan Upolun itäosiin ja menimme pienveneellä Namuan pieneen asumattomaan paratiisisaareen, joka on juuri sellainen, kuin turistien haavekuvat Etelämeren saarista tapaavat olla: valkeita korallihiekkarantoja lukemattomine värikkäine simpukankuorineen. Turkoosinen meri, jonka pinnan alla koralliriuttoja värikkäine kaloineen. Sademetsän peittämä vuori, jolle voi kiivetä jyrkkää, mutta salaista polkua pitkin, nähden matkalla paljon mesikkoja, hedelmälepakoita ja kyhmykeisarikyyhkyjä. Saaren vastakkaisella rannikolla pesivät kallioilla ruskotiirat, sinitiirat, punajalkasuulat ja ruskosuulat. Saaren yläpuolella taivaalla partioivat kuningasfregattilinnut. Toisin sanoen, erinomaisen romanttinen paikka.
Etelärannikolla pysähdyimme Lalomanun näyttävillä rannoilla ja söimme riutan edustalla, jossa italialainen ystäväni oli jokin aika sitten vähällä kuolla tempauduttuaan merivirran vietäväksi. Jostain syystä hait sen sijaan eivät muodosta Samoalla kovin suurta vaaraa, vaikka sekä riutta- että tiikerihaita liikkuu rantariuttojen lähellä. Ehkä ne eivät ole vielä päässeet yhtä hyvin ihmislihan makuun kuin Australiassa, Etelä-Afrikassa ja Karibialla.
Kävimme myös Upolun ainoassa kansallispuistossa Pupu Puessa, jonne japanilaiset ovat vuonna 2008 kehitysavulla rakentaneet vierailijakeskuksen ja toimiston. Ne näyttivät siltä kuin olisivat olleet hylättyinä viimeiset viisi vuotta. Ketään ei näkynyt kansallispuistossa eikä mistään löytynyt henkilöä avaamaan porttia, josta olisi päässyt rannanpuoleiselle luontopolulle. Eräänä päivänä Apiassa kävin varta vasten kyselemässä luonnonvaraministeriön suojelualue- ja metsäosastoilta, mutta niissä vakuutettiin, että tietoja saisi kansallispuiston edellä mainitusta toimistosta. Sen sijaan ministeriöissä kaikki ovat jo viikkoja olleet täystyöllistettyjä Samoan huomenna koittavan itsenäisyyspäivän pönötysvalmisteluilla. "Samoa on rakennettu Jumalan varaan", lukee parlamenttia vastapäätä olevan pompöösin kirkon edustalla monumenteissa, ja siltä tosiaan usein tuntuu.
Apia on pikkupaikka, liekö pariakymmentätuhatta asukasta. Se on kuitenkin Upolun ja koko itsenäisen Samoan käytännössä ainoa kaupunki, sillä pari muuta pikkukaupungeiksi luokiteltua paikkaa ovat lähinnä kyliä. Apiassa on muutama kauppakeskus sekä kiinalaisten pyörittämiä halpatavaramarkkinoita. Sieltä löytyy monta ravintolaa ja baaria, mutta niissä näyttävät käyvän lähinnä palangit (ulkomaalaiset) ja rikkaat samoalaiset. Toisaalta Apiassa vallitsee sama kiireettömyys ja rauha kuin muuallakin Samoalla. Täällä sanotaankin, että vain palangeilla on kiire.
Tänään on satanut lähes taukoamatta, mutta maomao aloitti huutelunsa jo aamuyöstä. Onnistuin näkemään sen pari kertaa, mutta kelvollisia lähikuvia en saanut. Sen sijaan sain niitä polynesianmesikoista, samoankottaraisista ja latuskanokkakalastajista, ja löysin kuolleen, ilmeisesti rankkasateen hukuttaman sarvikuonokkaan. Ystäväpariskuntani keittiössä viime aikoina mellastanut rotta oli yön aikana mennyt loukkuun ja löytyi aamulla hengettömänä, päättäen päiviä jatkuneet yritykset.
Suhdettani Etelämeren saariin ovat määrittäneet nuoruudessani ainakin Aarresaaren kaltaiset klassikot, Thor Heyerdahlin kirjat matkoistaan ruokolautoilla milloin minkäkin valtameren yli, Jacques Cousteaun dokumentit ja jostain divareista löytyneet Merten salaisuudet -lehdet, jollaisia ei kai enää Suomessa julkaista, sekä tietenkin sarjakuvaklassikoiden helmi, Corto Maltese ja Suolaisen meren balladi. Corto Malteseista olen aikoinaan opetellut lukemaan sujuvasti ranskaksi, vaikka niiden tekijä Hugo Pratt onkin italialainen. Ernest Hemingwayn Vanhan miehen ja meren olen lukenut parikymppisenä, mutta saman tien alkukielellä. Italialainen ystäväni on täällä ollessaan ryhtynyt lukemaan uudelleen meriaiheisia klassikoita ja ylisti suuresti Moby Dickiä.
Samoalla operoiminen kävi äärettömän helpoksi, kun vuokrasin auton. Polttoaine on subventoitua ja siten yksi harvoista halvoista asioista täällä. Ensimmäisenä autollisena päivänäni kävin läpi koillista rannikkoa, jossa näin uutena lajina siperiankurmitsoja, tutustuin Apian kaupunkiin ja kävin Mulinuun niemimaalla, jossa parlamentin takana on hienot kahlaajarannat, nyt tosin vain parilla kurmitsalla varustetut, koska kahlaajat ovat joitain tänne jääneitä yksilöitä lukuun ottamatta pohjoisilla pesimäseuduillaan Itä-Siperiassa ja Alaskassa tai ainakin matkalla sinne. Ajatella, että noista arktisista paikoista saakka lennetään Polynesian saarille talvehtimaan. Yksi lintu tekee myös päinvastaisen keikauksen; atollikäki pesii Uudessa-Seelannissa, mutta lentää talvehtimaan Polynesian saarille.
Kävin myös Bahaitemppelillä kuultuani ruotsalaiselta ja uusseelantilaiselta lintutieteilijättäreltä, että se on hyvä lintupaikka. Niin olikin. Bahaitemppeliä ympäröivissä metsänreunoissa näki lähes kaikkia Upolun metsälintuja. Varsinkin pienen hautausmaan ympärillä olevat suuret alkuperäispuut olivat produktiivisia ja kuhisivat livertäjiä, kottaraisia, viheltäjiä, monarkkeja, viuhkoja ja mesikkoja. Näin myös tyynenmerensieppoja ja nimensä mukaisesti kirjavia samoanparatiisipeippoja. Bahaitemppelin alueen huippuhavainto oli kuitenkin valkokurkkukyyhky, joka on käynyt perin harvinaiseksi.
Keskiviikosta torstaihin tein ruotsalaistytön kanssa matkan Upolun itäosiin ja menimme pienveneellä Namuan pieneen asumattomaan paratiisisaareen, joka on juuri sellainen, kuin turistien haavekuvat Etelämeren saarista tapaavat olla: valkeita korallihiekkarantoja lukemattomine värikkäine simpukankuorineen. Turkoosinen meri, jonka pinnan alla koralliriuttoja värikkäine kaloineen. Sademetsän peittämä vuori, jolle voi kiivetä jyrkkää, mutta salaista polkua pitkin, nähden matkalla paljon mesikkoja, hedelmälepakoita ja kyhmykeisarikyyhkyjä. Saaren vastakkaisella rannikolla pesivät kallioilla ruskotiirat, sinitiirat, punajalkasuulat ja ruskosuulat. Saaren yläpuolella taivaalla partioivat kuningasfregattilinnut. Toisin sanoen, erinomaisen romanttinen paikka.
Etelärannikolla pysähdyimme Lalomanun näyttävillä rannoilla ja söimme riutan edustalla, jossa italialainen ystäväni oli jokin aika sitten vähällä kuolla tempauduttuaan merivirran vietäväksi. Jostain syystä hait sen sijaan eivät muodosta Samoalla kovin suurta vaaraa, vaikka sekä riutta- että tiikerihaita liikkuu rantariuttojen lähellä. Ehkä ne eivät ole vielä päässeet yhtä hyvin ihmislihan makuun kuin Australiassa, Etelä-Afrikassa ja Karibialla.
Kävimme myös Upolun ainoassa kansallispuistossa Pupu Puessa, jonne japanilaiset ovat vuonna 2008 kehitysavulla rakentaneet vierailijakeskuksen ja toimiston. Ne näyttivät siltä kuin olisivat olleet hylättyinä viimeiset viisi vuotta. Ketään ei näkynyt kansallispuistossa eikä mistään löytynyt henkilöä avaamaan porttia, josta olisi päässyt rannanpuoleiselle luontopolulle. Eräänä päivänä Apiassa kävin varta vasten kyselemässä luonnonvaraministeriön suojelualue- ja metsäosastoilta, mutta niissä vakuutettiin, että tietoja saisi kansallispuiston edellä mainitusta toimistosta. Sen sijaan ministeriöissä kaikki ovat jo viikkoja olleet täystyöllistettyjä Samoan huomenna koittavan itsenäisyyspäivän pönötysvalmisteluilla. "Samoa on rakennettu Jumalan varaan", lukee parlamenttia vastapäätä olevan pompöösin kirkon edustalla monumenteissa, ja siltä tosiaan usein tuntuu.
Apia on pikkupaikka, liekö pariakymmentätuhatta asukasta. Se on kuitenkin Upolun ja koko itsenäisen Samoan käytännössä ainoa kaupunki, sillä pari muuta pikkukaupungeiksi luokiteltua paikkaa ovat lähinnä kyliä. Apiassa on muutama kauppakeskus sekä kiinalaisten pyörittämiä halpatavaramarkkinoita. Sieltä löytyy monta ravintolaa ja baaria, mutta niissä näyttävät käyvän lähinnä palangit (ulkomaalaiset) ja rikkaat samoalaiset. Toisaalta Apiassa vallitsee sama kiireettömyys ja rauha kuin muuallakin Samoalla. Täällä sanotaankin, että vain palangeilla on kiire.
Tänään on satanut lähes taukoamatta, mutta maomao aloitti huutelunsa jo aamuyöstä. Onnistuin näkemään sen pari kertaa, mutta kelvollisia lähikuvia en saanut. Sen sijaan sain niitä polynesianmesikoista, samoankottaraisista ja latuskanokkakalastajista, ja löysin kuolleen, ilmeisesti rankkasateen hukuttaman sarvikuonokkaan. Ystäväpariskuntani keittiössä viime aikoina mellastanut rotta oli yön aikana mennyt loukkuun ja löytyi aamulla hengettömänä, päättäen päiviä jatkuneet yritykset.
Suhdettani Etelämeren saariin ovat määrittäneet nuoruudessani ainakin Aarresaaren kaltaiset klassikot, Thor Heyerdahlin kirjat matkoistaan ruokolautoilla milloin minkäkin valtameren yli, Jacques Cousteaun dokumentit ja jostain divareista löytyneet Merten salaisuudet -lehdet, jollaisia ei kai enää Suomessa julkaista, sekä tietenkin sarjakuvaklassikoiden helmi, Corto Maltese ja Suolaisen meren balladi. Corto Malteseista olen aikoinaan opetellut lukemaan sujuvasti ranskaksi, vaikka niiden tekijä Hugo Pratt onkin italialainen. Ernest Hemingwayn Vanhan miehen ja meren olen lukenut parikymppisenä, mutta saman tien alkukielellä. Italialainen ystäväni on täällä ollessaan ryhtynyt lukemaan uudelleen meriaiheisia klassikoita ja ylisti suuresti Moby Dickiä.
2 kommenttia:
Suomalaisten reitti alkaa vähitellen selvitä: rakennettuaan pyramideja he päättivät ottaa vähän rennommin ja seilasivat Samoalle. Ajan mittaan jatkuva toimettomuus ja lämpö alkoivat tympäistä ja niin otettiin suunta kohti pohjoista ja uusia haasteita. Kiva että joku matkustaa, minulta säästyy rahat, kun tekee matkat lukemalla sinun juttujasi.
Matkustaminen ei ole kiinni maantieteestä vaan liikkeestä. Maisemien vaihtuminen voi tapahtua myös hyvin pienellä maantieteellisellä alueella, jopa yhdessä pääkopassa.
Lähetä kommentti