Koneessa Kiovasta Istanbuliin istui vieressäni puhelias ranskalainen setä, joka osasi vain ranskaa. Hänen toisella puolellaan istui turkkilainen liikemies ja hänen edessään venäläinen liikekumppaninsa. Turkkilainen osasi englantia ja saksaa, muttei ranskaa. Ranskalainen kertoili muille olleensa Kiovassa ja Odessassa liikeasioissa. Hänen bisneksensä olivat naiset. Hän hankki naisia Ukrainasta, Venäjältä ja Kiinasta ja myi Eurooppaan.
Ranskalainen alkoi esitellä naisten kuvia kännykästään. Turkkilainen oli ensin kovin vaivautunut, kuvat nähtyään hän kuitenkin innostui ja totesi, että näitä naisia pitäisi tuoda Turkkiinkin. Hän sattumoisin edusti firmaa, jolla oli suuri joukko hotelleja Turkin rantakohteissa ja peräti yhdeksän Istanbulissa.
Turkissa on AKP:n valtakaudella ollut käynnissä poliittinen venäläistyminen. Imperialistinen nostalgia, autoritarian ihailu ja katkeruus Länttä kohtaan ovat olleet nousussa. Vaurastuminen ja yhteiskunnallinen modernisaatio näkyvät kuitenkin yhä kaikkialla Turkissa. Ehkä juuri se on ollut osasyy etääntymiseen ylimielisestä Euroopasta: turkkilaisilla ei ole enää elintasokuilua Eurooppaan.
Jonkin maan yhteiskunnallisesta ilmapiiristä voi saada jonkinlaisen välähdyskuvan katsomalla, mitä keskiluokkaiset ja koulutetut ihmiset lukevat. Turkkilaisten kioskien valikoimat ovat tässä suhteessa mielenkiintoisia. Ne osoittavat, että kirjojen ostavat ovat kiinnostuneita toisaalta samanlaisesta pinnallisesta viihteestä, pseudohengellisestä huuhaasta ja oma-avusta, joita länsimaidenkin kirjakioskit myyvät, mutta toisaalta valikoimat ovat täynnä historiaa, yhteiskuntaa ja politiikkaa.
Eniten myytyjen hyllyt kertovat Turkin jatkuvasta lännettymisestä siinä suhteessa, että suosittujen listoilla on Harmaan 50 sävyjä, vampyyrejä ja muuta kansainvälistä roskaa turkiksi käännettynä, kaikki pehmoporno vapaasti saatavilla. Tietynlaisesta liberalismin hiljaisesta etenemisestä kertonee sekin, että Turkin vähemmistöjen historiaa löytyy nykyään avoimesti ja paikoista, jotka osoittavat, että niitä myös ostetaan ja luetaan - esimerkiksi Diyarbakırin historiallisesta armenialaisyhteisöstä ja kurdeista kertovia kirjoja.
Huolestuttavampaa on sen sijaan se, että turkkilaiset hyllyt notkuvat venäläisten tapaan salaliittoteorioita. On CIA:ta, Gladiota, Mossadia, unohtamatta Turkin omaa tiedustelupalvelua MIT:iä. On äärivasemmistolaisia, oikeistopopulistisia ja venäläismielisiä (eurasianistisia) geopoliittisia teorioita. Kaikki lännenvastaisia. Turkkilaiset lukevat petetyn tuntein siitä, kuinka ylimielisesti ja petollisesti EU on aina kohdellut Turkkia, ja kuinka turkkilaisten oman eliitin EU-hanke on ollut Turkin euraasialaisten etujen vastaista. Turkki on jaellut myönnytyksiä saamatta mitään vastineeksi.
Turkkilaiset ahmivat myös romanttisia ja nostalgisia historiakuvia Osmanivaltakunnan imperialismista, "kultaisista vuosisadoista". Aikana, jolloin Turkki on modernimpi, vauraampi ja länsimaisempi kuin koskaan ennen, on alettu uudelleen ajatella, että suuruuden ajat sittenkin olivat menneisyydessä. Tässäkin suhteessa turkkilaisissa on jotain samaa kuin venäläisissä. Keisarikuntien ajoista halutaan muistaa suuruus, loisto ja ylhäistön korskea loisto, ei suinkaan mainittujen valtakuntien väestön suuren enemmistön tosiasiallista takapajuisuutta läntisiin kilpailijoihinsa verrattuna.
AKP:n pitkän valtakauden myötä ei ole yllättävää, että myös panislamilaisuudesta julkaistaan ja luetaan taas enemmän kuin vuosisataan. Halutaan nähdä Turkilla uusi tulevaisuus johtamassa muuta islamilaista maailmaa. Kemalismin kukoistuskaudella turkkilaiset halusivat aktiivisesti unohtaa yhteytensä arabeihin ja persialaisiin ja keskittyä identifioimaan itsensä Eurooppaan. Samalla alettiin arabeja katsoa ylen, mistä ei nykyisissäkään isoveliasenteissa olla kaukana. Nyt Lähi-idän löytäminen uudelleen on kuitenkin jälleen muotia.
Toisaalta panturkkilaisten suosimista ilmansuunnista Kaukasiasta ja Keski-Aasiasta löytyvän kirjallisuuden määrä näyttää ainakin suhteessa edellä mainittuihin suuntauksiin kääntyneen laskuun, tai se ei ainakaan ole yhtä näkyvässä roolissa kuin vielä kymmenisen vuotta sitten. Euroopan ynseyden myötä lisääntynyt lähentyminen Venäjään ja Iraniin lienee vaikuttanut siten, että kaukasialaisista ja keskiaasialaisista ei ole enää muodikasta olla liian kiinnostunut. Jopa turkkilaisille periaatteessa erittäin läheisestä kansasta, krimintataareista, ei näe nyt sen enempää kirjallisuutta kuin vielä joitain vuosia sitten, vaikka juuri nyt krimintataarit ovat jälleen akuutin uhan alaisia, ja vaikka heitä ja heidän jälkeläisiään on Turkissa miljoonia käsittävä diaspora.
Aasia on noussut Euroopan ja Lähi-idän rinnalle kolmanneksi ilmansuunnaksi, josta Turkki jälleen ammentaa. Sekin lienee jonkinlaisessa yhteydessä yleiseen euraasialaiseen suuntaukseen. Kirja- ja DVD-kioskeista löytyy runsain määrin japanilaista mangaa ja animea sekä kiinalaista sotaseikkailufantasiaa turkiksi.
Turkki siis etääntyy aiemmasta yksipuoliseksi koetusta romanssistaan eurooppalaisuuden kanssa ja etsii jonkinlaista uutta tietä euraasialaisuudesta. Se ei silti ole menossa samaan suuntaan kuin fasistisessa kansallishysteriassa kiehuva Venäjä. Se ei myöskään ole kuten Iran, Arabia, Intia tai Kiina, vaan jotain aivan omaansa. Joka ilmansuunnasta otetaan nyt jotain, mutta jätetään muuta ottamatta.
Jatkoin Istanbulista kauas kaakkoon, Antepiin eli viralliselta nimeltään Gaziantepiin (Sankari-Antepiin). Käsittelen tätä viehättävää kaupunkia ja aluetta kuitenkin seuraavissa blogikirjoituksissani.
Ranskalainen alkoi esitellä naisten kuvia kännykästään. Turkkilainen oli ensin kovin vaivautunut, kuvat nähtyään hän kuitenkin innostui ja totesi, että näitä naisia pitäisi tuoda Turkkiinkin. Hän sattumoisin edusti firmaa, jolla oli suuri joukko hotelleja Turkin rantakohteissa ja peräti yhdeksän Istanbulissa.
Turkissa on AKP:n valtakaudella ollut käynnissä poliittinen venäläistyminen. Imperialistinen nostalgia, autoritarian ihailu ja katkeruus Länttä kohtaan ovat olleet nousussa. Vaurastuminen ja yhteiskunnallinen modernisaatio näkyvät kuitenkin yhä kaikkialla Turkissa. Ehkä juuri se on ollut osasyy etääntymiseen ylimielisestä Euroopasta: turkkilaisilla ei ole enää elintasokuilua Eurooppaan.
Jonkin maan yhteiskunnallisesta ilmapiiristä voi saada jonkinlaisen välähdyskuvan katsomalla, mitä keskiluokkaiset ja koulutetut ihmiset lukevat. Turkkilaisten kioskien valikoimat ovat tässä suhteessa mielenkiintoisia. Ne osoittavat, että kirjojen ostavat ovat kiinnostuneita toisaalta samanlaisesta pinnallisesta viihteestä, pseudohengellisestä huuhaasta ja oma-avusta, joita länsimaidenkin kirjakioskit myyvät, mutta toisaalta valikoimat ovat täynnä historiaa, yhteiskuntaa ja politiikkaa.
Eniten myytyjen hyllyt kertovat Turkin jatkuvasta lännettymisestä siinä suhteessa, että suosittujen listoilla on Harmaan 50 sävyjä, vampyyrejä ja muuta kansainvälistä roskaa turkiksi käännettynä, kaikki pehmoporno vapaasti saatavilla. Tietynlaisesta liberalismin hiljaisesta etenemisestä kertonee sekin, että Turkin vähemmistöjen historiaa löytyy nykyään avoimesti ja paikoista, jotka osoittavat, että niitä myös ostetaan ja luetaan - esimerkiksi Diyarbakırin historiallisesta armenialaisyhteisöstä ja kurdeista kertovia kirjoja.
Huolestuttavampaa on sen sijaan se, että turkkilaiset hyllyt notkuvat venäläisten tapaan salaliittoteorioita. On CIA:ta, Gladiota, Mossadia, unohtamatta Turkin omaa tiedustelupalvelua MIT:iä. On äärivasemmistolaisia, oikeistopopulistisia ja venäläismielisiä (eurasianistisia) geopoliittisia teorioita. Kaikki lännenvastaisia. Turkkilaiset lukevat petetyn tuntein siitä, kuinka ylimielisesti ja petollisesti EU on aina kohdellut Turkkia, ja kuinka turkkilaisten oman eliitin EU-hanke on ollut Turkin euraasialaisten etujen vastaista. Turkki on jaellut myönnytyksiä saamatta mitään vastineeksi.
Turkkilaiset ahmivat myös romanttisia ja nostalgisia historiakuvia Osmanivaltakunnan imperialismista, "kultaisista vuosisadoista". Aikana, jolloin Turkki on modernimpi, vauraampi ja länsimaisempi kuin koskaan ennen, on alettu uudelleen ajatella, että suuruuden ajat sittenkin olivat menneisyydessä. Tässäkin suhteessa turkkilaisissa on jotain samaa kuin venäläisissä. Keisarikuntien ajoista halutaan muistaa suuruus, loisto ja ylhäistön korskea loisto, ei suinkaan mainittujen valtakuntien väestön suuren enemmistön tosiasiallista takapajuisuutta läntisiin kilpailijoihinsa verrattuna.
AKP:n pitkän valtakauden myötä ei ole yllättävää, että myös panislamilaisuudesta julkaistaan ja luetaan taas enemmän kuin vuosisataan. Halutaan nähdä Turkilla uusi tulevaisuus johtamassa muuta islamilaista maailmaa. Kemalismin kukoistuskaudella turkkilaiset halusivat aktiivisesti unohtaa yhteytensä arabeihin ja persialaisiin ja keskittyä identifioimaan itsensä Eurooppaan. Samalla alettiin arabeja katsoa ylen, mistä ei nykyisissäkään isoveliasenteissa olla kaukana. Nyt Lähi-idän löytäminen uudelleen on kuitenkin jälleen muotia.
Toisaalta panturkkilaisten suosimista ilmansuunnista Kaukasiasta ja Keski-Aasiasta löytyvän kirjallisuuden määrä näyttää ainakin suhteessa edellä mainittuihin suuntauksiin kääntyneen laskuun, tai se ei ainakaan ole yhtä näkyvässä roolissa kuin vielä kymmenisen vuotta sitten. Euroopan ynseyden myötä lisääntynyt lähentyminen Venäjään ja Iraniin lienee vaikuttanut siten, että kaukasialaisista ja keskiaasialaisista ei ole enää muodikasta olla liian kiinnostunut. Jopa turkkilaisille periaatteessa erittäin läheisestä kansasta, krimintataareista, ei näe nyt sen enempää kirjallisuutta kuin vielä joitain vuosia sitten, vaikka juuri nyt krimintataarit ovat jälleen akuutin uhan alaisia, ja vaikka heitä ja heidän jälkeläisiään on Turkissa miljoonia käsittävä diaspora.
Aasia on noussut Euroopan ja Lähi-idän rinnalle kolmanneksi ilmansuunnaksi, josta Turkki jälleen ammentaa. Sekin lienee jonkinlaisessa yhteydessä yleiseen euraasialaiseen suuntaukseen. Kirja- ja DVD-kioskeista löytyy runsain määrin japanilaista mangaa ja animea sekä kiinalaista sotaseikkailufantasiaa turkiksi.
Turkki siis etääntyy aiemmasta yksipuoliseksi koetusta romanssistaan eurooppalaisuuden kanssa ja etsii jonkinlaista uutta tietä euraasialaisuudesta. Se ei silti ole menossa samaan suuntaan kuin fasistisessa kansallishysteriassa kiehuva Venäjä. Se ei myöskään ole kuten Iran, Arabia, Intia tai Kiina, vaan jotain aivan omaansa. Joka ilmansuunnasta otetaan nyt jotain, mutta jätetään muuta ottamatta.
Jatkoin Istanbulista kauas kaakkoon, Antepiin eli viralliselta nimeltään Gaziantepiin (Sankari-Antepiin). Käsittelen tätä viehättävää kaupunkia ja aluetta kuitenkin seuraavissa blogikirjoituksissani.
10 kommenttia:
Yhdistymisten aikakaudella oman identiteetin etsiminen historiasta sekä suhteessa uudelleen ymmärryksen piiriin saapuviin naapureihin on enemmän tai vähemmän yleismaailmallinen ilmiö? Taustalla samat pelot ja tietämättömyys ja perusteltu epäluottamus, niin EU-SUomessa, Venäjällä kuin Turkissa, Kiinassa ja Arabimaissakin.
Pan-alkuiset termit juontavat sisältönsä pitkälti sodan jälkeissestä ajasta, kuten myös useimmat selitysmallit suhteessa siihen mitä esimerkiksi Venäjällä tapahtuu. Venäjä ottaa vakavasti oman tehtävänsä ideologisena suunnannäyttäjänä ja todellisena vaihtoehtona, mistä esimerkkinä eurasianismin kaltaiset puolittaiset (geo-) poliittiset muotohirviöt. IDeologioiden kuolema on kuitenkin tosiasia ja ainoastaan valtiot joilta oman ideologian muototuminen on tehokkaasti estetty neuvostovallan aikana,e simerkkinä kaukasuksen alue, ovat alttiita ideologioiden vaikutukselle, oli kyse sitten Turkmeenien kultaisen ajan historiasta tai duginismista.
Mielenkiintoista on että paine tietynlaisen geopoliittisen ajattelun nousemisesta keskiöön on kasvamassa ja antaa eräänlaisen kestävän näkökulman suhteessa maailmaan ja siinä tapahtuviin muutoksiin.
Suomessa tähän on tietysti totuttu, koko poliittinen identititeettimme perustuu tähän 1300 km mittaiseen poliittiseen selkärankaan.
Eurooppalaisen sivistyksen ja humanismin syntysijoilla tarve tähän geopolitiikan esiinmarssiin on erilainen koko asian noustessa esiin lähinnä konreettisten asioiden edessä, euroopplaisia arvoja silloinkin korostaen - esim. maahanmuutto, siihen liittyvät arvokysymykset, kristinuskon asettuminen uudelleenarvioitavaksi; terrorismi jne.
Mielenkiintoista tämä on siksi että se näyttäytyy eräänlaisena ''paremman puutteessa ' todentuvana vaihtoehtona, ratkaisuna joka on tavallan ilmiselvä ja kaikille perusteltavissa.
Geopoliittinen näkökulma perustuu tietysti resurssien jakamisen problematiikkaan, mutta myös siihen tosiasiaan että koko globaali järjestelmä ja poliittinen tietoisuus perustuu etupiirijakojen välttämättömyyteen ja konfliktikeskkeisyyteen. Tuskin missään näkyy päättäjiksi miellettävien henkilöiden näköalattomuus, visiottomuus ja kyvyvttömyys nähdä ylitse lähihistorian sanelemien tulevaisuusnäkemysten kuin tässä: demokratian kiistaton varjopuoli on se että se edellyttää kriittisen massan mobilisointia, mihin riittää aina vähiten kärsjitynyt kompromissi. Venäjällä tämä on ymmärretty täysimääräisesti, ainakin tiettyjen tahojen toimesta, mihin perustuu myös kehittymässä oleva vaihtoehto ja sen oikeutus/ideologia.
Myös Turkissa, Kiinassa ym vastaava prosessi lienee alkamassa jollei ole jo hyvän matkaa käynnissä, mikä edelleen valaisee tarvetta hakea tukea historiallisesta todellisuudesta. Se myös on taustalla huuhaan ja self-helpin suosion kasvaessa. Tosiasia on että se ulottovuus jonka em. poliittinen tietoisuus hylkää täysin, on läsnä näissä oppaissa paitsi kansantajuisena, myös ongelmien ylikasvamisen mahdollistaen, ts. mahdollistaen ykisttäisen ihmisen oman ymmärryksen kasvamisen.
Tämä ulottuvuus liittyy siihen toiseen mahdolliseen tapaan ymmärtää nykyinen tilanne ja tarve ''uudelle järjestykselle''
Tämä toinen mahdollinen tapa huomioi paitsi globaalit haasteet ja ympäristönsuojelun ensisijaisina, ei muulle päätksenteolle alisteisina, myös uskaltta lähestyä erilitsen kulttuurien, perinteiden, kansallisuuksien, järjestelmien moninaisuutta rikkautena, konfliktihakuisuuden sijaan.
Onko ihmisyyden ja ihmisen historian lähestyminen tästä näkökulmasta todella niin mahdotonta? ''unity in diversity''?
Ja jos näin on, miksi? koska tämä näkökulma haastaa vallitsevat valtarakenteet kokonaisuudessaan? koska se on valmis aidosti siirtymään muutoksen alkulähteille ja muuttumaan? koska se ei havainnoi todellisuutta valtapelinä ja hegemoniana, saati keinotekoisten tasa-arvo, suvaitsevaisuus, hyväntekeväisyys käsitteiden kautta, vaan muuta kautta?
Tämän näkökulman momentum vuosituhannen vaihteen molemmin puolin näyttää mennen ohitse. tosiasiassa näin ei ole - todennäköistä on että se saa uutta pontta seuraavan konfliktin ilmetessä. Sukupolvikonfliktin?
Edelleen tämän vaihtoehtoisen lähestymistavan taustalla on aktiivinen pyrkimys ja kyky ymmärtää ja lähestyä toiseutta yhdistävän elementin ehdoilla.
Uskontojen erilaisuuden hyväksyminen ei riitä jollei taustalla ole aitoa ymmärrystä niiden sanomasta. Mikä edelleen nostaa kysymyksen auktoriteetista jne sekä sen tosiasian että uskontojen kuten muidenkin ideologioiden aika on ohi. Kristilliselle maailmalle kyse ei edes ole uskon puhatudesta tai arvoja kohtaavasta uhasta vaan hegemoniasta - miltä maailma näyttää kun oma uskonjärjestelmä on vaipumassa marginaaliin? Oli Islam tämän prosessin pääkatalyytti tai ei, tosiasiaksi jää ettei tämä prosessi vähennä Kristinuskon totuutta mitenkään vaan päinvastoin mahdollistaa vastaavien totuuksien nousemisen esille eri puolilta maailmaa.
Tämä edellyttää tietysti edelleen kykyä tavoittaa nämä totuudet - ''unity in diversity''.
Suomalaisiin elokuvateattereihin tulossa aasialainen yhteistuotanto Nanakista, eräästä Intian uskonnollisen perinteen suurista, jonka vaikutus on täysin verrannollinen Buddhaan, Muhammediin tai KRistukseen. PElkästään intialainen hengelline perintö sisältää valtavan määrän vastaavia henkilöitä, joiden historiallinen eksistenssi ei ole kynnyskymys totuuden tavoittamiselle. EHkä siinä yksi lähtäökohta?
Kiitos anonyymille sarjasta mielenkiintoisia pohdintoja. Yksi kommenteista oli tullut tuplana, joten poistin sen.
Olen samaa mieltä, että meneillään olevassa etsinnässä on kyse enemmän tai vähemmän maailmanlaajuisesta ilmiöstä. Se ei suinkaan rajoitu islamilaiseen maailmaan tai Venäjään, vaikka nuo kaksi sattuvat olemaan Euroopan naapurissa ja siksi näkyvät meille erityisen kärjistyneissä muodoissaan. Käymisprosessia on havaittavissa ympäri Aasiaa, samoin Amerikassa ja tietysti myös Euroopassa, jossa esimerkiksi demokratianvastaisten poliittisten liikkeiden uusi nousu kertoo tästä kulttuuriahdistuksesta.
Sen sijaan olen eri mieltä väitteestäsi, että ideologioiden aika olisi ohi. Päinvastoin. Uskonnot kuten myös maalliset ideologiat ovat uudelleen radikalisoitumassa. Tässä on kyse osittain vastareaktiosta samanaikaiseen prosessiin, jossa uskontojen ja ideologioiden merkitys on vähentynyt, ja niitä vastaan on myös avoimemmin hyökätty.
Ihmisissä ja heidän kulttuureissaan on sisäänrakennettuna kaipuu arvokonformismia edustaviin uskontoihin ja myyttisiin tulevaisuuden projektioihin, jotka näkyvät puolestaan poliittisissa ideologioissa. Historiaa käytetään oman identiteetin määrittämiseen, minkä jälkeen tavoitteenasettelua määritetään puolestaan identiteetillä.
Vastahyökkäys pluralismia, demokratiaa ja moniarvoisuutta vastaan on osittain reaktio siihen, että maailma on muuttunut tosiasiallisesti pluraalimmaksi, demokraattisemmaksi ja moniarvoisemmaksi. Reaktiivinen luonne ei kuitenkaan tee vastahyökkäyksestä yhtään vähemmän vaarallista. Valitettavasti.
Ideologioiden kuolema = tilanne jossa postmoderniksi tavallisesti käsitteellistettävä rajapyykki on tullut merkitsemään alkuperäisten merkitysten pirstaloitumista siten että ne altistuvat uudelleenmerkityksellistämisprosessille, kuten fundamentalisoitumiselle (Islam), täydelliselle irtaantumiselle alkuperäisestä totuuskontekstista (kristinusko, kreationismi, äärihindulaisuus jne), tulkintojen moninaisuudelle/paikallisuudelle/reaktiivisuudelle (Islam, uususkonnot), tulkintojen yksiulottueisuudelle (tieteenfilosofioiden umpikuja; tiedeusko; materialismi; biologinen ja evolutiivinen determinismi; psykologian umpikuja ja niiden vaikutus poliittiseen argumentaatioon), vanhojen virhetulkintojen uudelleen lämmittämiseen (1900-luvun fasisimista duginismiin ja euraniasmi-ajattelun äärimuotoihin; poliittiset ääriliikkeet; kommunismin täydellinen älyllinen tuho) sekä ateismin ja skeptisismin kaltaisen täydellisen antisivistyneen argumentaation yleistymiseen. New Age laajasti käsitettynä on osa ilmiötä: kaikki tieto on saatavilla ja kaikki vastaukset annettu. Kysymys on kyvystä ymmärtää, mikä jää poikkeusetta em. 'ideologioiden' varjoon niin käytännön toimien perusteena kuin visionäärisyyden alennustilanakin. 1900-luvun suuret teoriat sekä useimmat hengellistä viisautta ja filosofioiden essenssiä tallentamaan ja integroimaan pyrkineet opettajat/suuntaukset/ajattelijat ovat tässä kontekstissa eräänlainen tiedon arkki tilanteessa jossa profetoinnista on tullut osapäiväammatti, uskonnoista jokapojan muokkausalusta ja filosofiasta pirstoutuneen maailmankuvan heijaste, eräänlainen ajattelun alennustavaratalo.
Ideologioiden kuolema = tilanne jossa postmoderniksi tavallisesti käsitteellistettävä rajapyykki on tullut merkitsemään alkuperäisten merkitysten pirstaloitumista siten että ne altistuvat uudelleenmerkityksellistämisprosessille,
kuten
- fundamentalisoitumiselle (Islam)
- täydelliselle irtaantumiselle alkuperäisestä totuuskontekstista (kristinusko, kreationismi, äärihindulaisuus jne)
- tulkintojen moninaisuudelle/paikallisuudelle/reaktiivisuudelle (Islam, uususkonnot)
- tulkintojen yksiulotteisuudelle (tieteenfilosofioiden umpikuja; tiedeusko; materialismi; biologinen ja evolutiivinen determinismi; psykologian umpikuja ja niiden vaikutus poliittiseen ymargumentaatioon)
- vanhojen virhetulkintojen uudelleen lämmittämiselle (1900-luvun fasisimista duginismiin ja euraniasmi-ajattelun äärimuotoihin; poliittiset ääriliikkeet; kommunismin täydellinen älyllinen tuho) sekä
- ateismin ja skeptisismin kaltaisen täydellisen antisivistyneen argumentaation yleistymiselle.
New Age laajasti käsitettynä on osa tätä lmiötä: kaikki olennainen tieto on saatavilla ja kaikki vastaukset annettu. Kysymys on kyvystä ymmärtää, tavoittaa essenssi, paitsi sivistyksen mekityksessä, myös todellisen ajattelun merkityksessä, mitkä taidot jäävär poikkeuksetta em. 'ideologioiden' varjoon niin käytännön toimien perusteena kuin visionäärisyyden alennustilanakin arvioituna.
1900-luvun suuret teoriat sekä useimmat hengellistä viisautta ja filosofian/teologian jne essenssiä tallentamaan ja integroimaan pyrkineet opettajat/suuntaukset/ajattelijat ovat tässä kontekstissa eräänlainen tiedon arkki tilanteessa jossa profetoinnista on tullut osapäiväammatti, uskonnoista jokapojan muokkausalusta ja filosofiasta pirstoutuneen maailmankuvan heijaste, eräänlainen ajattelun alennustavaratalo.
Viimeinen kommentti lähetetty kahdesti
Lähetä kommentti