Sindissä

Tiistaina lensin Sindin osavaltion pääkaupunkiin ja Pakistanin suurimpaan kaupunkiin Karachiin. Tulin sinne illaksi, parahiksi ennen kuin Intia iski ohjuksilla useisiin kohteisiin Pakistanissa, käynnistäen koko viikon kestäneen molemminpuolisten ohjus- ja drooni-iskujen vaihdon, joka heitti ydinsodan varjon koko alueen ylle - ja johti myös siihen, että lukuisat matkustavaiset jäivät jumiin sinne, missä olivat, koska ilmatila suljettiin ja lentoja peruttiin joka päivä sen mukaan, kuka ja mihin milloinkin ampui ohjuksia tai lennätti drooniparvia.

Liike-elämän konferenssi, johon työn puolesta osallistuin, pidettiin kuitenkin aikataulussaan. "Tarvitaan enemmän kuin yksi Intia tämän estämään", totesi suomalainen järjestäjä. Konferenssin lisäksi oli muutamia vierailuja yliopistoihin ja kontaktien tapaamisia. Kun työasiat oli hoidettu, tapasin paikallisen nuoren lintuharrastajan, ympäristöaktiivin, bloggarin ja valokuvaajan, joka oli opiskellut yläasteella Yhdysvalloissa, käynyt kerran kenttäkurssilla Kambodžassa ja viettänyt muun elämänsä kotimaassa. Pakistanissa hän oli nuoresta iästään huolimatta jo käynyt paikoissa, joista muut vain uneksivat: Balutšistanin tuntemattomissa rotkolaaksoissa, joiden vehreillä jokivarsilla krokotiilit köllöttelevät; Sindin kuivilla vuorilla ja mangroverämeillä; Himalajan laaksoissa, joiden kyliin ei talvella pääse.

Perjantaina kävin hänen kanssaan Karachin tunnetuimmissa lintupaikoissa, Cliftonin laguunilla ja suojametsässä, China Portin vuorovesipoukamassa. Laguunilla oli satoja flamingoja, kaitanokkalokkeja, hieta- ja valkoposkitiiroja sekä paljon kahlaajia. Valkokulmaviuhko vihelteli laguunia reunustavissa pöheiköissä. Sitten tapasin toisen, keski-ikäisen lintuharrastajan - mediamiehen ja entisen kriketöörin - jonka kanssa kävin DHA 8:n rakenteilla olevilla pensaikkomailla ja Seaview Beachillä, jossa oli riuttahaikaroiden ja ylänkötyllien kokoontumisajot. 

Illalla tapasin nuorukaisen uudelleen ja hän vei minut Malirin Deh Thanoon, jossa meitä odottivat nimiltään minulle tutut veljekset, Pakistanin lintutieteen ja luontovalokuvauksen legendat. Nämä veivät meidät otsalamppujen loisteessa öiselle kierrokselle läpi peltojen ja palmulehtojen, joissa etsimme kehrääjiä ja pöllöjä. Löysimmekin lopulta erittäin näyttävästi kiviaidalla istuneen idäntornipöllön, intiankehrääjä huuteli yössä ja löysimme myös brandtinsiilin ja kuningasrottakäärmeen. Se oli hyvä ilta, vaikka olimmekin takaisin kaupungissa vasta yhden jälkeen yöllä.

Jotteivät yöunet jäisi liian pitkiksi, lähdimme jo neljältä aamuyöstä uudelleen liikkeelle, suuntana itä ja Jhampirin alue Kinjharjärven rantamilla. Sekä kaksi lintumiesveljestä että nuorimies ovat Jhampirissa paljon työtä paikallisyhteisön tukemiseksi ja käännyttänyt entiset metsästäjät innokkaiksi luonnonsuojelijoiksi. He ovat istuttaneet taimista harvinaisiksi käyneitä paikallisia arvopuita tuomaan varjoa ja hedelmiä, ja kartoittaneet Jhampirin monipuolisten habitaattien eläimistöä ja linnustoa. Alueella elää viisi lajia kissapetoja ja sivettikissa päälle. Linnusto on hyvin monipuolista, koska elinympäristöjä on puoliaavikoista aina järvenrantalehtoihin ja ruovikoihin, väleissä savannikaistaleita ja viljelymaita.

Jhampir on harvoja paikkoja maailmassa, jossa voi nähdä kaksi lajia aavikkojuoksijoita, osan vuotta vieläpä yhtä aikaa. Vierailuni aika oli jo täyttä kesää, joten Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa elävä tavallinen aavikkojuoksija oli vetäytynyt sieltä pesimäalueilleen, kun taas väreiltään maaperän mukaisesti paljon punaisempi intianaavikkojuoksija oli yleinen. Niin ikään ilahduttavaa oli hietakanojen runsaus. Arabimetsästäjäseurueet ovat romahduttaneet trappien ja hietakanojen kannat suurimmassa osassa Pakistania, mutta täällä metsästyksen paikallisen kieltämisen jälkeen varsinkin savannihietakanan kannat ovat elpyneet ja pieniä parvia viiletti suristen yli tuon tuosta.

Kinjharjärvellä ja kosteikoilla oli suurina parvina valkoposkitiiroja ja pienempinä määrinä jokitiiroja. Lehdoissa talvilinnut olivat pääosin jo kaikonneet, mutta viitakerttusten läpimuutto oli yhä käynnissä. Pikku- ja vihermehiläissyöjiä sekä pikku- ja aasiantörmäpääskyjä oli sadoittain. Kaikkialla yleisten kenttähyyppien lisäksi puoliaavikolta löytyi varsin helposti myös harvinaisempaa sukulaislajia intianhyyppää. Ehkä erikoisin aavikolta löytynyt lintu oli kuitenkin sähkölinjan tolpan päässä patsastellut kalasääksi - kaukana lähimmästäkin lätäköstä.

Islamabadissa kiurut ovat vähissä, koska melkein kaikki kuivemmat avomaat on otettu rakennuskäyttöön. Sindissä kiuruja sentään lauleli lähes joka paikassa. Rannikolla oli ilahduttavan paljon intianhietakiurua, puoliaavikoilla taas paljon töyhtökiuruja ja intianvarpuskiuruja. Järvenrantalaitumilla lauloi aasiankiuru, kymmenten riisikirvisten joukossa. 

Päivän ollessa kuumimmillaan ja lämpötilan kavutessa kohti viittäkymmentä ei lintujen katselusta tullut oikein mitään, joten vetelehdimme kylän suuren nim-puun varjossa nauttimassa eväitä ja juomia, joita kyläläiset meille auliisti tarjosivat, kun ei noilla kulmin liiaksi saakka käy vieraita suurkaupungeista saati kaukaisesta Euroopasta saakka. En oikein tiedä, mitä legendaa nuori ystäväni oli minusta paikallisesti levittänyt, mutta vieraanvaraisuus oli sitä luokkaa, että kirjoitin vierailun jälkeen heille lahjaksi Jhampirin rauhalle ja luonnonkauneudelle omistetun laulun sindiksi. Laulussa mainitaan monta niistä linnuista, jotka pyörivät ympärillämme kyläkeskuksen lepotaukojemme aikana: lauleloiva intiantasku, uteliaat metsätimalit, pesänsä nim-puuhun rakentanut purppuramedestäjä, pensaissa huudelleet harmaa- ja mustafrankoliinit.

Yön langetessa lähdimme vielä kuiville tasangoille etsimään kehrääjiä ja löysimmekin paikan tyyppilajin, sindinkehrääjän, useamman yksilön voimin. Jhampirin päivä oli hyvä päivä.

Sunnuntaiaamuna ehätin vielä kahden varttuneemman valokuvaajan kanssa uudelleen koluamaan Cliftonin laguunia ja pensasmetsää. Isommat linnut, kuten flamingot ja haikarat, olivat samoja kuin aiemmalla vierailullani, mutta pikkukahlaajia oli nyt sadoittain, varsinkin pikkusirrejä ja ylänkötyllejä. Palattuani joensuuhotellilleni tapasin vielä lounasaikaan kuuluisan karachilaisen kirjailijattaren, joka opettaa humanistisia aineita Aga Khan -yliopistossa ja kirjoittaa Arabian niemimaalle ja Etelä-Aasiaan sijoittuvia feministisiä skifiromaaneja.

Lentoni takaisin Islamabadiin lähti monta tuntia myöhässä, mutta lähti kumminkin. Monta päivää sitä ennen kaikki lennot olivat pitkiä aikoja peruttuja, kun ilmatila oli suljettu naapurimaiden välisen droonisodan vuoksi.