Martti Ahtisaari sai lopulta odotetun Nobelin rauhanpalkinnon, ja kyllä hän sen ansaitsikin, mitä ei voi sanoa aivan kaikista Nobelin saajista. Namibian ja Kosovon kansat tulevat aina muistamaan Ahtisaarta tuesta itsenäistymisprosesseilleen. Lisäksi Ahtisaari on saanut aikaan rauhansopimuksen Acehiin sekä työskennellyt rauhan hyväksi myös Irakissa, Keski-Aasiassa ja Pohjois-Irlannissa - ja varmaan muuallakin.
Lyhyen presidenttikautensa aikana Ahtisaari toi myös Suomen valtionhallintoon uusia raikkaita tuulia, tuulettaen kylmän sodan ja suometuksen ajan pöhöä ja kannattaen vankasti Suomen liittymistä Euroopan unioniin. Jos se Ahtisaaresta riippuisi, Suomi olisi liittynyt Natoonkin jo silloin, kun se olisi ollut mitä luonnollisinta. Suomalainen historiankirjoitus tulee ehkä vasta jälkijättöisesti antamaan Ahtisaarelle ansaitsemansa tunnustuksen osavastuusta, että hän auttoi saamaan Suomen kurssin länsimaisten demokratioiden tielle. Valtiomiestaitoa kuvastaa parhaiten se, että Ahtisaari on tukeutunut kannoissaan tietoon ja asiantuntemukseen sekä ympäröinyt itsensä liehittelijöiden sijaan nuorilla lupaavilla kyvyillä. CMI:nsä avulla hän on usein saanut aikaan enemmän rauhan hyväksi maailmalla kuin virallinen Suomi kaikilla kuluttamillaan resursseilla. Hän on löytänyt oikeat toimintatavat, oikeissa paikoissa, oikeaan aikaan, ja sitä jos mitä on valtiomiestaito.
Ahtisaari on uskaltanut sanoa asioista totuuden mukaisesti silloinkin kun se ei ole ollut muodissa. Hän totesi Irakin sodasta, että se oli aivan yhtä oikeutettu tai oikeudeton kuin Clintonin interventio Kosovoon. Hän antoi tukensa Turkin EU-jäsenyydelle. Ja on vaikea uskoa, että kaikkien tietojensa valossa Ahtisaari päästäisi suustaan jotain sellaista kuin että Georgia oli syyllinen Venäjän hyökkäykseen sinne. Jos on asioita, joita ei voi sanoa ääneen, on parempi olla vaiti kuin häpäistä itsensä ja maansa valehtelemalla kuoron mukana, vaikka epärehellisyys olisi muotia. Politiikka loikkii kepeästi muotipuheista toisiin, mutta historia on armottomampi ja sillä on kiusallinen tapa muistaa typeryydet, joita poliitikot myöhemmin haluaisivat unohtaa sanoneensa. Oikeassa olijoiden ainoa toivo on usein historia.
Tämän päivän Suomesta on vaikea löytää toista elossa olevaa poliitikkoa, jossa olisi samaa kosmopoliittista suuruutta kuin Ahtisaaressa - eikä suuruutta ole tässä sanottu ainoastaan pilke silmäkulmassa, vaan tosissaan. Toivottavasti Ahtisaaren jalanjäljet jatkuvat vielä tästä eteenpäinkin, niin Afrikassa, Balkanilla kuin muuallakin maailman kriisialueilla.
Lyhyen presidenttikautensa aikana Ahtisaari toi myös Suomen valtionhallintoon uusia raikkaita tuulia, tuulettaen kylmän sodan ja suometuksen ajan pöhöä ja kannattaen vankasti Suomen liittymistä Euroopan unioniin. Jos se Ahtisaaresta riippuisi, Suomi olisi liittynyt Natoonkin jo silloin, kun se olisi ollut mitä luonnollisinta. Suomalainen historiankirjoitus tulee ehkä vasta jälkijättöisesti antamaan Ahtisaarelle ansaitsemansa tunnustuksen osavastuusta, että hän auttoi saamaan Suomen kurssin länsimaisten demokratioiden tielle. Valtiomiestaitoa kuvastaa parhaiten se, että Ahtisaari on tukeutunut kannoissaan tietoon ja asiantuntemukseen sekä ympäröinyt itsensä liehittelijöiden sijaan nuorilla lupaavilla kyvyillä. CMI:nsä avulla hän on usein saanut aikaan enemmän rauhan hyväksi maailmalla kuin virallinen Suomi kaikilla kuluttamillaan resursseilla. Hän on löytänyt oikeat toimintatavat, oikeissa paikoissa, oikeaan aikaan, ja sitä jos mitä on valtiomiestaito.
Ahtisaari on uskaltanut sanoa asioista totuuden mukaisesti silloinkin kun se ei ole ollut muodissa. Hän totesi Irakin sodasta, että se oli aivan yhtä oikeutettu tai oikeudeton kuin Clintonin interventio Kosovoon. Hän antoi tukensa Turkin EU-jäsenyydelle. Ja on vaikea uskoa, että kaikkien tietojensa valossa Ahtisaari päästäisi suustaan jotain sellaista kuin että Georgia oli syyllinen Venäjän hyökkäykseen sinne. Jos on asioita, joita ei voi sanoa ääneen, on parempi olla vaiti kuin häpäistä itsensä ja maansa valehtelemalla kuoron mukana, vaikka epärehellisyys olisi muotia. Politiikka loikkii kepeästi muotipuheista toisiin, mutta historia on armottomampi ja sillä on kiusallinen tapa muistaa typeryydet, joita poliitikot myöhemmin haluaisivat unohtaa sanoneensa. Oikeassa olijoiden ainoa toivo on usein historia.
Tämän päivän Suomesta on vaikea löytää toista elossa olevaa poliitikkoa, jossa olisi samaa kosmopoliittista suuruutta kuin Ahtisaaressa - eikä suuruutta ole tässä sanottu ainoastaan pilke silmäkulmassa, vaan tosissaan. Toivottavasti Ahtisaaren jalanjäljet jatkuvat vielä tästä eteenpäinkin, niin Afrikassa, Balkanilla kuin muuallakin maailman kriisialueilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti