tiistai 21. lokakuuta 2008

Muualta

Kestettyäni kuukauden Afrikassa ihmeen terveenä onnistuin lopulta saamaan kuumetaudin, jonka pahin oli perjantain ja lauantain paikkeilla, raunioittaen myös viikonloppusuunnitelmani matkustaa muutaman kymmenen kilometrin päässä Addiksesta sijaitsevaan Debre Libanokseen eli täkäläiselle Libanonvuorelle. Siellä on myös etiopialaisortodoksisen kirkon keskuspaikka. Tänään on ensimmäinen terve päiväni viikkoon.

Edellistä blogimerkintää kirjoittaessani en ollut vielä edes tietoinen siitä, että Ahtisaari toden totta lausui julkisuuteen tosiasioita Georgian sodasta. Ihailtavaa rehellisyyttä ja suoraselkäisyyttä. Samaa ei voi sanoa kaikista Suomessa vaikuttavista keskustelijoista, joista osan käsittämättömät älähdykset voi ehkä kuitata silkaksi tietämättömyydeksi ja harhaisen maailmankuvan tuotteiksi, mutta osan kohdalla, jääkööt nimet mainitsematta, on kyllä kyse valehtelemisesta, josta siitäkin edellisessä merkinnässä enteellisesti jotain höpisin. Jotkin lausunnot on nimittäin annettu vastoin tietoja, jotka lausujilla on täytynyt olla käytössään jo asemansa tai taustansa puolesta.

Ahtisaaren rinnalle rehellisen keskustelukulttuurin edistäjäksi näyttää nousseen Alexander Stubb, jota en muuten olisi ryhtynyt tässä erikseen kehumaan, mutta kun panettelu häntä vastaan näkyy Suomen tiedotusvälineissä olleen viime viikkoina kohtuuttoman halpamaista, on tähän yhteyteen mainittava, etten toistaiseksi ole nähnyt hänen lausunnoissaan mitään, mitä tarvitsisi hävetä tai katua - päinvastoin. Toisin on laita joissain viimeaikaisista Stubbin-vastaisista vuodatuksista, jotka tuovat mieleen Serbian ja Venäjän tiedotusvälineiden absurdit salaliittoteoriat Ahtisaarta vastaan tämän saatua rauhannobelin. Ehkä sylttytehdas onkin sama, kuka tietää. Yksikin valtioneuvoston jäsen onnistui valtalehden pääkirjoitussivun artikkelissaan kolmasti peräkkäin toistamaan "Georgian hyökkäys", mikä on aika mielenkiintoista, kun Suomi tiettävästi ei ole tunnustanut Etelä-Ossetiaa osaksi Venäjää vaan maakunta on kiistattomasti tunnustettu osaksi Georgiaa. Venäjän hyökätessä myös se itse oli tunnustanut Etelä-Ossetian osaksi Georgiaa ja Georgian itsenäiseksi valtioksi. Puhumattakaan siitä, että Georgian vastatoimien aikaan osseettimilitiat olivat tulittaneet georgialaiskohteita jo päiväkaudet ja Venäjä rynnännyt lisäjoukoin Etelä-Ossetiaan, joka siis on osa Georgiaa eikä Venäjää.

Stubb toimi Georgian kriisissä oikein, suoraselkäisesti ja ryhdikkäästi - ja kaiken lisäksi hän on toimissaan ja lausunnoissaan ollut jatkuvasti moitteettoman asiallinen ja diplomaattinen. Hän ei ole syyllistynyt kunnianloukkauksiin edes katkerimpia poliittisia vastustajiaan vastaan. Ehkä hänestä tulee vielä jonain päivänä uusi Ahtisaari. Tällaisista suomalaisista poliitikoista voi olla maailmalla ylpeä.

Georgian sodan jälkeen teettämiensä suurlähettiläsarvioiden luovuttaminen Helsingin Sanomain käyttöön vaikuttaa kyllä ensinäkemältä yllättävältä vedolta, mutta kirjoittajilta oli kyllä tiettävästi kysytty lupa julkaisuun. Tuskinpa julkaiseminen täysin harkitsematta tapahtui, eiköhän sillä liene ollut tarkoitus. Jotkut ovat kauhistelleet, että kyllä Kreml nyt suuttui. Eiköhän Tehtaankatu kuitenkin ollut omilla keinoillaan saanut arviot käsiinsä jo ennen Hesaria.

Georgiasta puheen ollen, suorastaan yllättävästi Venäjä vetäytyi osista miehittämiään vyöhykkeitä Gorin ja Potin alueilla, mutta miehittää silti edelleen Abhasian naapurissa sijaitsevaa Kodorin solaa sekä strategisia kukkuloita aivan Tbilisin kupeessa. Onko kukaan käynyt viime aikoina katsomassa, kenen joukkoja muissa strategisissa vuoristolaaksoissa Kaukasuksella liikkuu? Sekä Etelä-Ossetiaan että Abhasiaan on omavaltaisesti liitetty georgialaisia lähialueita rajojen hämärtämiseksi ja ikuisten konfliktien aikaansaamiseksi. Samalla on käynyt yhä ilmeisemmäksi, että Mihail Saakashvili menestyi sittenkin paremmin kuin median tuomiosta voisi päätellä: kriisin nopea ja onnistunut kansainvälistäminen on todennäköisesti pelastanut Georgian demokraattisen järjestelmän - ainakin vähäksi aikaa. Kuvaavaa onkin, että Saakashvilin entinen haukkamainen puolustusministeri Irakli Okruashvili, joka aikanaan jatkuvasti lobbasi Etelä-Ossetian ja Abhasian palauttamiseksi Georgian hallintaan nimenomaan sotilaskeinoin, yrittää nyt kaikin tavoin mustamaalata maltillisempaa Saakashviliä. Oliko Okruashvilin toiminta alun pitäenkin provokaatiota?

Amerikan Yhdysvalloissa presidenttikilpa kiihtyy loppusuoralle ja Obaman niukka johto näyttäisi säilyvän. Kampanjoiden sisältä kantautuvista tiedoista voi päätellä, että mediakulissien takana presidenttipeli on Amerikassa suorastaan tiedettä. Kampanjajoukot analysoivat kiihkeästi vaa'ankielisiä kohdeyleisöjä vaa'ankielisissä osavaltioissa, yrittäen käännyttää vielä viime metreillä mahdollisimman monia liikkuvia äänestäjiä. Lopputulos ei ole vielä kirkossa kuulutettu ja saattaa olla, että nämäkin vaalit ratkeavat hyvin täpärästi yhdessä osavaltiossa.

Ja Suomi ilmeisesti on vaarallisempi paikka kuin moni luulee. Paitsi, että maassa on Länsi-Euroopan maista eniten henkirikoksia asukasta kohden ja vähiten poliiseja ja tiedusteluresursseja, maan koululaitos näyttää huipputilastojen lisäksi tuottavan myös varjopuolisia ammuskelijoita. Viimeisimmän tiedon mukaan on nyt myös kansainvälinen terrorismi rantautunut Suomeen, kun PKK:n epäillään tehneen Turkin lähetystöä vastaan samanlaisen polttoiskun, joita järjestö on viime aikoina tehnyt muuallakin Euroopassa. Henkilövahingoilta vältyttiin, joten iskua on helppo vähätellä, mutta miten käy seuraavalla kerralla? Lopullisesti lintukodon illuusio rikkoutunee sitten, kun Suomi kokee ensimmäisen Anna Lindhinsä, Olof Palmensa tai Litvinenkonsa. Toistaiseksi Ahtisaari, Stubb, Heidi Hautala ja Olli Rehn ovat voineet liikuskella henkivartijoitta, autoa ei ole tarvinnut tarkistaa pommien varalta eikä missään ole vielä uutisoitu suomalaisten mielipidevaikuttajien salaperäisistä auto- ja helikopterionnettommuksista tai kuolemista radioaktiivisiin aineisiin, tunnistamattomiin hermomyrkkyihin tai bulgarialaisiin sateenvarjoihin.

Ei kommentteja: