Sambia

Olen nyt takaisin Addis Abebassa. Kiireisen Sambian-matkan jälkeen on hyvä istua kahvilla tai Pyhän Yrjön mukaan nimetyllä oluella huvilani terassilla ja havainnoida luonnon ihmeitä omassa puutarhassa. Joka päivä piha-akaasian sateenvarjomaisen latvuksen kansoittavat metelöivät kyläloistokottaraiset. Niillä on nyt erityinen syy juhlaan, sillä palvelijattareni laittoi pizzanjämät niille syötäväksi. Pizzapaikassa käykin nyt kuhina. Metallisen sinimustilla ja keltasilmäisillä kyläloistokottaraisilla on erinomainen hälytysjärjestelmä, jonka mukaan osa parvesta kantaa pizzaa akaasian suurille kiemuraisille oksille syötäväksi, kun taas osa pitää eri suuntiin vahtia ja hälyttää heti, jos äkkää yhden pihan liepeillä liikuskelevista kissoista tai harvoin näyttäytyvän arovarpushaukan.

Muitakin asioita terassilta käsin voi oppia, kuten että viiruhemppo kuulostaa aivan kirjosiepolta, kun taas säihkymedestäjä kuulostaa keltahempolta. Täplähiiron voi ajoittain havaita hyppivän oksalla tasajalkaa, mikä on ilmeisesti jonkinlainen soidinmeno, sillä se tekee tätä toisen hiiron tullessa tyrkylle samalle oksalle. Katollani pesivät täpläkyyhkyt ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen matkani aikana; ilmeisesti poikaset ovat lähteneet pesistä. Afrikanvariksesta lähtee mitä ihmeellisimpiä ääniä. Pihalla pörrää isoja pistiäisiä, jotka selvästi etsivät jotain saalista tai loisittavaa pensaista, käyden niitä systemaattisesti läpi, mutta joutuen itse etiopiansavannisiepon saaliiksi. Sieppo hakkaa pistiäistä ensin oksaan tehdäkseen pistimen vaarattomaksi ja nielee sitten ihmeen vaivatta ison ja pelottavan näköisen hyönteisen.

Mutta tarkoitus oli kirjoittaa Sambiasta. Viiden päivän aikana, jotka siellä vietin, opin paljon uutta tuosta maasta, ja yleisvaikutelmani oli hyvin myönteinen. Sambia on selvästi Afrikan unohdettu helmi, jossa näyttää olevan mitä vain mitä löytyy Keniasta tai Tansaniasta, paitsi että Sambiassa ei ole turistilaumoja. Maassa on vielä osittain puutteellinen tieinfrastruktuuri ja tunnetuimmassa turistikohteessa, Victorian putouksilla Livingstonessa, on kohtuuttoman kallista. Sambia on kuitenkin verrattomasti turvallisempi maa matkustaa kuin Kenia tai Etelä-Afrikka ja rikollisuus on vähäistä. Hinnat ovat korkeampia kuin Etiopiassa mutta päihittävät kyllä reilusti Kenian ja Etelä-Afrikan hintatasot.

Lähimpiinkin kansallispuistoihin pääseminen osoittautui niin kauan kestäväksi, että päädyin lopulta tunnin ajomatkan päässä Lusakasta olevaan Chaminukan yksityiseen riistansuojelualueeseen, jota muutama kontakti suositteli. Kun käytössä olivat vain torstai-iltapäivä, ilta ja perjantaiaamupäivä alkuiltapäivään saakka, kohde osoittautuikin tähän erinomaiseksi. Chaminuka on edullinen keidas lähellä pääkaupunkia ja lentokenttää. Sen omistaa kyproksenkreikkalainen liikemies, joka myös keräilee afrikkalaista nykytaidetta looshille. Paikassa on hyvät majoitustilat, ravintola, mukavia kahvilaterasseja ja sieltä järjestetään asiakkaiden toiveiden mukaan räätälöityjä retkiä sekä jeepillä, veneellä että jalkaisin. Päivätaksa on 300 000 kwachaa (jotain 70 € kieppeillä), kattaen sen jälkeen kaiken: oppaan, safarit, ruoat, kahvit, oluet. Päivätaksa on vähemmän kuin taksien vaatima raha tunnin ajomatkasta Chaminukaan. Sambiassa onkin selvästi kannattavampaa vuokrata oma auto.

Käyttööni saamani opas oli erittäin pätevä ja informatiivinen, puhuen hyvää englantia ja osaten kertoa erittäin paljon uutta sekä eri luontotyyppien ekologiasta että eläinlajien ja lintulajien käyttäytymisestä, esiintymisestä jne. Kun ensimmäisenä iltana auringon laskiessa törmäsimme linnunääneen, jota hän ei äkkiseltään tunnistanut, hän oli ottanut yön aikana asiasta selvää ja informoi minua aamulla, että kyse sen-ja-sen äänen kohdalla oli pensaslepinkäisestä, että mustavyösepällä on kaksi eri vaihtoehtoista laulutapaa ja että pimeän laskeuduttua kuultava laulu kuuluu kapinkehrääjälle.

Internetistä löytyvien tietojen mukaan Chaminuka on Sambian suurin yksityinen luonnonsuojelualue. Se kattaa varsin mittavat alueet Sambian luonteenomaisinta luontotyyppiä, miomboa eli brachystegiaa kasvavaa metsäsavannia, minkä lisäksi siellä on runsaasti muitakin mielenkiintoisia habitaatteja: Tulvasavannia, joka osan vuodesta on veden vallassa, joten kaikki puut ja pensaat kasvavat valtavien termiittikumpujen päällä, eläen symbioosissa termiittien kanssa. Suuria alueita entistä karjan laidunta, joka on pikkuhiljaa toipumassa takaisin luonnonsavanniksi. Pieniä damboja eli suovyöhykkeitä ja useita pieniä tekojärviä, jotka vetävät puoleensa suuria määriä kahlaajia, haikaroita ja sorsalintuja.

Chaminukan riistansuojelualueella elää 17 lajia antilooppeja, joista onnistuin kahden päivän aikana näkemään 12. Yksi yleisimmistä lajeista on Sambiassa endeeminen kafuenliki. Jonkin aikaa kesti, ennen kuin opin vaistomaisesti erottamaan toisistaan impalat, likit, pukut, kudut, puikkijat, kongonit, vesi-, ruoko-, kirjo-, hirvi- ja hevosantiloopit. Lisäksi on runsaasti kirahveja, seeproja, pahkasikoja, kafferipuhveleita ja muutama viimeinen norsu. Ikävä kyllä leijonat ja täplähyeenat on aidattu omalle alueelleen eikä niitä ole päästetty kulkemaan vapaasti, kuulemma alueella sijaitsevien muutaman paikallisen yhteisön vuoksi, jotka eivät hyväksy petojen palauttamista alueelle, josta ne kerran on hävitetty. Villi petokanta rajoittuukin siten servaaleihin, karakaleihin ja villikissoihin. Pienemmistä nisäkkäistä näin vihermarakatteja, keltapaviaaneja, pensasjäniksen sekä sambianpensasoravia.

Alueen lintulajeista suurin on strutsi, joita näkee puiston alueella laumoittain, joskin strutsikanta täällä ja usessa Sambian kansallispuistoista on ilmeisesti uudelleenistutushankkeiden tulosta, koska laji oli jo ehtinyt kuolla Sambiasta sukupuuttoon. Nyt eläinkantoja selvästi valvotaan tarkemmin, sillä pimeän aikaan tiellä Chaminukan ulkopuolella autoja pysäytettiin useassa paikassa ja takakontteja tarkastettiin siltä varalta, että siellä olisi salametsästettyä riistaa.

Lintujen etsiminen miombolla on hieman samanlaista kuin trooppisen Aasian viidakoissa: ensin ei pitkään aikaan näy mitään, kuuluu vain paljon ääniä, ja sitten yhtäkkiä ympärillä on kymmeniä eri lajeja edustavia lintuja kaikkialla, mihin katsoo. Tämä johtuu siitä trooppisille metsämaille ominaisesta asiasta, että linnut liikkuvat valtavissa sekaparvissa, lintuarmeijoissa tai lintuaalloissa, kuten niitä kutsutaan. Näin ne hyödyntävät toistensa erilaiset ravinnonhankintatavat, ravintokohteet ja varoitusmekanismit maksimaalisesti. Myös lampien ja dambojen laitamilla oli vilisemällä lintuja valtavista marabuista ja satulahaikaroista pieniin palearktisiin kahlaajiin, jotka talvehtivat täällä. Helmikanoja ja harmaatokoja oli kaikkialla. Yhteensä näin Chaminukassa kahdessa päivässä 151 lintulajia.

Alueen petolinnuista suurin, gasellikotka, jäi tällä kertaa näkemättä - gasellien sijaan sen pääravintoa Chaminukassa ovat marakatit - mutta sen sijaan näin kyllä ruskokäärmekotkan, savannikotkan, liskohaukkoja, lauluhaukkoja ja monia muita, sekä erityisen erikoisen maaelämään sopeutuneen petolinnun, sihteerin, jonka nimen alkuperälle annetaan kaksi eri selitystä. Toisen mukaan se johtuu siitä, että linnun päässä on irrallisen näköisiä sulkia, jotka näyttävät sulkakyniltä. Toisen mukaan taas englanninkielinen nimi secretary on väärin ymmärretty arabiankielisestä sanasta sakr at-ta'ir, joka merkitsee metsästyshaukkaa.

Näkemämme sihteeri näytti saalistavan jyrsijöitä, mutta lintu tunnetaan erityisesti käärmeiden pyydystäjänä. Yksi helppo saalis olisi ollut ainoa kohtaamamme käärme, tappavan myrkyllinen oksakäärme, jonka löysimme keskeltä polkua, varsin avuttomassa tilassa, sillä käärme oli onnistunut sieppaamaan suuren vihreän kameleontin ja nieli sitä paraikaa niin, että kameleontin pää ja eturuumis olivat käärmeen sisällä. Tässä tilassa käärme ei tietenkään voinut muuta kuin teeskennellä kuollutta ottaessani valokuvia aivan vierestä ja vielä kädessä pitäen mittakaavan saamiseksi. Jos käärme olisi ollut aktiivisessa tilassa, sitä ei olisi voinut käsitellä ihan samoin, sillä sen myrkky on lamauttavaa hermomyrkkyä eikä Sambiassa ole kapasiteettia hoitoon, joten tämän lajin purressa ainoa selviytymismahdollisuus olisi välitön siirto lentokoneella Etelä-Afrikkaan.

Sambiassa vallitsee yleinen leppoisa tunnelma. Autolla ajellessakin kuljettaja on hiljaa ja mitään ei puhuta, radiosta tulee harrasta kristillistä musiikkia. Niin uskonnollisia sambialaiset eivät kuitenkaan ole, että paheksuisivat tuoppia. Maan oma olut, Mosi, on hyvää. Ikävä kyllä sambialaisten pahoihin tapoihin kuuluu ryypätä iltaisin ja ajella sitten Lusakassa humalassa.

Mutta Chaminukan alueella ei sellaista tietysti ole. Illalla piti lähinnä varoa tien yli hyppiviä antilooppeja. Kerran keskellä tietä käveli iso pöllö - täplähuuhkaja - joka jäi vielä pyöreine keltaisine silmineen kökkimään tien laitaan auton valoihin, joten siitä sai erinomaisia valokuvia. Chaminukan alueella kuhisi yöllä kehrääjiä, ainakin kolmea eri lajia. Valitettavasti niillä on tapana jäädä kököttämään autotielle ja lähteä vasta kun auto on aivan kohdalla. Niinpä aamulla löytyi useita yliajettuja kehrääjiä sellaisiltakin hiekkateiltä, joissa ei voi ajaa kovaa vauhtia.