Laosin matkan aikana kävimme kahtena eri päivänä Phou Khao Khuain kansallispuistossa, eri päivinä eri osissa. Ensin matkustimme Vientianesta maanteitse aina Ban Haar Khain kylään ja sieltä Namang-jokea pitkin veneellä kansallispuiston alueelle. Jatkoimme sieltä kävellen viidakon läpi vesiputouksille.
Trooppisen Aasian metsissä liikuttaessa tyypillinen ilmiö ovat lintuarmeijat, joissa aaltoina liikkuu paljon erilajisia lintuja. Liikkumalla suurina sekaparvina ne hyödyntävät paremmin eri ravintolähteet sekä saavat suojaa pedoilta. Lintuaaltojen välillä on usein hyvin hiljaista ja tyhjää. Muutenkin lintujen ja eläinten tarkkailu viidakossa on kärsivällisen ihmisen puuhaa. Ääniä kuuluu mutta mitään ei yleensä näy. Kun lopulta jotain näkee, havainnointiin on aikaa korkeintaan sekunteja kun se on taas jo kadonnut lehvästön joukkoon.
Näkyvimpiin lintuihin kuuluvat drongot, jotka ovat keskikokoisia ja elegantteja kiiltävän mustia lintuja. Syövät yleensä suuria hyönteisiä, isommat lajit myös liskoja ja muita pikkueläimiä. Useimmilla lajeilla on pitkä haarautunut pyrstö, kuten avomaiden yleisimmällä lajilla mustadrongolla. Viidakoissa näkee yleensä tuhkadrongoa sekä kahta isompaa lajia, peräsindrongoa ja viiridrongoa. Niin myös Phou Khao Khuaissa.
Tyypillisiä ovat myös monenlajiset timalit ja bulbulit. Suurin osa bulbuleista kuuluu vain pariin sukuun, mutta sen sijaan timalien monimuotoisuus on hyvin runsas eivätkä suvut ole kovin läheisiä toisilleen. Phou Khao Khuain viidakoissa näkyi erityisen runsaasti tiheikkötimaleja ja lymytimaleja, mutta myös keltaminloja ja joitain muita lajeja.
Joella oli paljon vesipuhveleita lepäilemässä joen penkereillä ja usein vedessä. Onnistuin näkemään muutamia mielenkiintoisia lintulajeja, kuten yhden raitavarpuspöllön keskellä päivää sekä arovarpushaukan, joka ei ole aro- vaan metsälintu suurimmassa osassa troopillista Aasiaa, ja isohaukkakäen. Myös smyrnankalastajia oli joella.
Toisena päivänä olimme liikkeellä autolla ja kävimme ensin katsastamassa useita paikkoja Vientianen pohjoispuolisilla kosteikoilla, jotka on lähinnä muutettu riisipelloiksi. Siellä näkyi muun muassa paljon riisikirvisiä, jonkin verran riisikiuruja ja aasiankiuruja, keltavästäräkkejä, mustapäätaskuja, mustadrongoja, kanelipikkuhaikara ja kultakurppo. Erikoista oli myös tavallisen töyhtöhyypän suorittama ylilento. Laji on täällä ilmeisesti talvivieras.
Kansallispuiston läntisissä osissa näkyi ikävä kyllä laajoja hakattuja aukeita ja sinne oli rakennettu tekojärvi toisensa perään, koska Laos haluaa tuottaa vesivoimalla sähköä vientiin, vaikka suurin osa omaa maata on sähköistämättä. Eksyimme vahingossa keskellä kansallispuiston alueita vuoristoheimon kylään, jossa oli kioskin myyjänä aivan valkoihoisen näköinen pikkutyttö. Ehkäpä jossain siellä savimajassa lojuu eurooppalainen lähetyssaarnaaja, joka on opettanut alkuasukkaat pelaamaan jalkapalloa (kuten todistimme) ja siittänyt kylällisen noitina pidettyjä valkoisia lapsia. Kylän kioskista sai Lao-olutta ja Pepsiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti