Vuoden tullessa loppuunsa lumihiutaleet putoilevat hiljalleen entisestäänkin poikkeuksellisen valkean kaupungin vaipaksi ja puistoissa sirisee tilhiä, englantilaisittain böömiläisiä vahasiipiä. En muistakaan koska viimeksi näin tilhiparvia. Kysymyksessähän on mitä erikoisin kolmilajiseen sukuun kuuluva lintulaji, jolla ei ole Euroopassa lähisukulaisia. Se pesii kesät syvällä taigan havumetsissä syöden hyönteisiä, mutta muuttuu syksyn tullen marjansyöjäksi, vaeltaen sitten etelää kohti sitä mukaa kuin pihlajat ja muut marjapensaat tyhjentyvät. Käyneiden marjojen prosessointiin linnulla on poikkeuksellisen tehokas maksa. Muuten tilhiparvet olisivatkin pysyvästi humalassa.
Vuodenvaihteen aiheuttamassa ajan kulumisen ahdistuksessa ja paossani nykyajan menosta olen hankkinut viime vuosisadan alkupuoliskolla kirjoittaneen suomalaisen dekkarikirjailijan Vilho Helasen koko tuotannon eli ns. Rauta-sarjan, jossa sodanjälkeisen pääkaupunkiseutumme rikosvyyhtiä selvittelee varatuomari Kaarlo Rauta. Opin uuden sanan - 40-luvulla ei puhuttu Helsingissä jengeistä eikä liigoista eikä vielä ilmeisesti lättähatuistakaan, jotka tulivat kuvioihin 50-luvulla, vaan järjestäytyneen rikollisuuden kentässä mellastivat keilit. Mihin tämä keili-sana sittemmin on kadonnut ja mistä se on alun perin johdettu?
Helasella oli värikäs elämä. Paitsi kirjailijana, hän ehti kunnostautua myös lehtimiehenä, tiedemiehenä, vakuutusyhtiömiehenä ja poliittisena aktivistina. Hän otti osaa Viron vapaussotaan 1919 ja oli sittemmin aktiivinen heimoaatteessa ja Akateemisessa Karjala-Seurassa. Hänen kansallismielisyytensä meni niin pitkälle, että hän tuki myös Lapuan liikettä, IKL:ää ja Suur-Suomi-aatetta sekä avusti välirauhan aikana saksalaisten hyväksi toiminutta tanskalaista vakoojaa Kyrreä. Tästä hänet sodan jälkeen tuomittiin maanpetoksellisena vankilaan, josta hän vapautui 1951. Kuollessaan vuotta myöhemmin Frankfurtissa äkilliseen sydänkohtaukseen (tai niin ainakin kerrotaan) hän toimi Helsingin Sanomain reportterina.
Ensimmäisessä lukemassani Helasen romaanissa on mielenkiintoinen kontrasti siihen saksalaismielisyyteen, joka vei hänet vankilaan asti, sillä tarinan roistoksi, järjestäytyneen rikollisuuden organisaatiota johtavaksi ja vakoiluunkin sekaantuneeksi Ristilukiksi paljastuu saksalainen entinen natsi, josta Helanen vielä kertoo, että tämä Tallinnan Gestapon komentajana oli armottomasti vainonnut eestiläisiä patriootteja.
Minulla on nyt viisi kilpailevaa kutsua uudeksivuodeksi, kolme niistä Helsingissä ja kaksi kaukaisemmissa paikoissa Latviassa ja Kehä III:n toisella puolen. Libanonissa vietetyn jouluviikon jäljiltä tuntuu kuitenkin paremmalta ajatukselta orientoitua nukkumiseen, muutamaan hyvään kirjaan ja tipattomaan tammikuuhun, ainakin mikäli sääennuste purevista pakkasista pitää paikkansa. Suomen ilmasto ja taksien hintataso tekevät bilehoppailusta täälläpäin aika epämiellyttävän ja vetäytyminen kaikista bilekutsuista olisi tasapuolisempi ratkaisu kuin valinnan tekeminen.
Vuodenvaihteen aiheuttamassa ajan kulumisen ahdistuksessa ja paossani nykyajan menosta olen hankkinut viime vuosisadan alkupuoliskolla kirjoittaneen suomalaisen dekkarikirjailijan Vilho Helasen koko tuotannon eli ns. Rauta-sarjan, jossa sodanjälkeisen pääkaupunkiseutumme rikosvyyhtiä selvittelee varatuomari Kaarlo Rauta. Opin uuden sanan - 40-luvulla ei puhuttu Helsingissä jengeistä eikä liigoista eikä vielä ilmeisesti lättähatuistakaan, jotka tulivat kuvioihin 50-luvulla, vaan järjestäytyneen rikollisuuden kentässä mellastivat keilit. Mihin tämä keili-sana sittemmin on kadonnut ja mistä se on alun perin johdettu?
Helasella oli värikäs elämä. Paitsi kirjailijana, hän ehti kunnostautua myös lehtimiehenä, tiedemiehenä, vakuutusyhtiömiehenä ja poliittisena aktivistina. Hän otti osaa Viron vapaussotaan 1919 ja oli sittemmin aktiivinen heimoaatteessa ja Akateemisessa Karjala-Seurassa. Hänen kansallismielisyytensä meni niin pitkälle, että hän tuki myös Lapuan liikettä, IKL:ää ja Suur-Suomi-aatetta sekä avusti välirauhan aikana saksalaisten hyväksi toiminutta tanskalaista vakoojaa Kyrreä. Tästä hänet sodan jälkeen tuomittiin maanpetoksellisena vankilaan, josta hän vapautui 1951. Kuollessaan vuotta myöhemmin Frankfurtissa äkilliseen sydänkohtaukseen (tai niin ainakin kerrotaan) hän toimi Helsingin Sanomain reportterina.
Ensimmäisessä lukemassani Helasen romaanissa on mielenkiintoinen kontrasti siihen saksalaismielisyyteen, joka vei hänet vankilaan asti, sillä tarinan roistoksi, järjestäytyneen rikollisuuden organisaatiota johtavaksi ja vakoiluunkin sekaantuneeksi Ristilukiksi paljastuu saksalainen entinen natsi, josta Helanen vielä kertoo, että tämä Tallinnan Gestapon komentajana oli armottomasti vainonnut eestiläisiä patriootteja.
Minulla on nyt viisi kilpailevaa kutsua uudeksivuodeksi, kolme niistä Helsingissä ja kaksi kaukaisemmissa paikoissa Latviassa ja Kehä III:n toisella puolen. Libanonissa vietetyn jouluviikon jäljiltä tuntuu kuitenkin paremmalta ajatukselta orientoitua nukkumiseen, muutamaan hyvään kirjaan ja tipattomaan tammikuuhun, ainakin mikäli sääennuste purevista pakkasista pitää paikkansa. Suomen ilmasto ja taksien hintataso tekevät bilehoppailusta täälläpäin aika epämiellyttävän ja vetäytyminen kaikista bilekutsuista olisi tasapuolisempi ratkaisu kuin valinnan tekeminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti