Tikaliin kannattaa hankkiutua niin varhain aamulla kuin mahdollista. Paitsi että kyseessä oli mielestäni koko matkan vaikuttavin prekolumbiaaninen arkeologinen alue - vaikuttavampi vielä kuin Palenque, Chichén-Itzá tai Teotihuacán - niin lisäksi Tikal oli myös lintujen ja nisäkkäiden näkemisen kannalta parhaita kohteita koko matkalla. Jostain syystä Tikalissa eläimet ja linnut käyskentelevät pelottomina pitkin polkuja ja riehuvat hedelmöivissä puissa metrin päässä katsojasta.
Muissa paikoissa niitä saa epätoivoisesti etsiä höyryävän kosteilla viidakkopoluilla tuntikausia rämpien, kuunnella ääniä ja silloin tällöin ilahtua vilahduksesta, josta sitten pitäisi sanoa, että mikä se mahdollisesti oli. Tikalissa sen sijaan aguteja, kaklattajia, sakuja ja jukataninkalkkunoita käyskenteli kaikkialla täysin piittaamatta raunioita katsomaan tulleista ihmisistä. Hedelmöivissä ja marjovissa puissa papukaijat, tukaanit, tityrat, viikunatangarat ja tikat puuhastelivat katsojista piittaamatta, kameroiden ja ihastusten kohteina. Kukissa kolibreja, marjukoita ja mesitangaroita. Öisin jaguaarit kävivät penkomassa roskiksia turisteja majoittavien bungalowien takapihalla. Krokotiilit köllöttelivät lammissa ja mölyapinat örisivät äänekkäästi puissa meuhkaten.
Korkeimman temppelin huipulta saattoi katsella paitsi koko Tikalin maisemaa, myös punajalohaukkaa, joka kyni atsteekkiarattia puun latvustossa juuri sopivasti temppelin ylätasanteen tasalla. Alhaalla hämärillä viidakkopoluilla saattoi kadota kokonaan temppelialueen turistijoukoista ja katsella vaikka sitä, kuinka kipuajat, muurat ja orneerot riehuivat aluskasvillisuudessa joukkovoimalla etenevässä vaeltajamuurahaisten virrassa. Linnut ilmeisesti viidakossakin tykkäävät saada vähän muurahaishappoa päälleen, mikä karkottanee loisia ja lintuhyttysiä.
Meillä oli Tikalissa yhteiskuntatieteistä valmistunut opas nimeltä Boris, joka kutsui kaikkia matkailijoita chicoiksi ja tiesi myös useimmat alueen lintulajit nimeltä. Kyyditykset olivat sen sijaan vähän niin ja näin. Palatessa ilta ehti jo laskeutua ennen kuin pikkubussi lähti takaisin Floresiin. Kaksi aiempaa pikkubussivuoroa oli selityksittä peruttu ja viimeinen olikin melkoinen kauhukyyti.
Autoa ohjasi juopporemmi: kolme matkatoimiston bussikuskia, kaikki iloisesti kännissä ja ohjaaja aina välillä nuokahdellen ratin päälle. Se ei estänyt ajamasta tuhatta ja sataa. Tie oli tietysti huonossa kunnossa ja sen päällä maleksi pimeässä hevosia, ihmisiä ja muuta. Vielä kansallispuiston alueella ollessamme pikkubussi pysähtyi keskelle viidakkoa ja viidakosta välähti kahdesti merkkivalo. Jotain sieltä kannettiin auton mukaan. Muuallakin havaitsimme, että turistiautoja käytetään salakuljetuksen bulvaaneina. Sekä salametsästäjät että huumekauppiaat toimivat aktiivisesti Pohjois-Guatemalan alueella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti