Suuri Suomen suvi

Kaupunki on alkuasukkaista autio - tyhjillä kaduilla tulee vastaan vain ulkomaalaisia; maahanmuuttajia ja turisteja, joita maamme on jollakin ilveellä vetänyt maisemiinsa sellaisista kaukaisista maailmankolkista kuin Venäjä, Espanja, Kurdistan ja Vietnam. Eivätkö matkanjärjestäjät ja matkailutiedottajat vieläkään ymmärrä valistaa, että juhannus ei ole oikea aika vierailla Suomen pääkaupungissa, eikä Helsinki ole oikea paikka ihastella tätä suomalaisen kulttuurin eksoottisinta festivaalia?

Kadut ovat autioita, joka kaupan ja ravintolan ovessa sama nuiva viesti: juuri tähän aikaan vuodesta asiakkaat eivät ole tervetulleita mihinkään. Kaikki avaavat sitten ovensa täsmälleen samaan aikaan juhannuksen jälkeen. Sitä aina välillä luulisi, että samoista asiakkaista kilpailevien ravintoloiden ja pikkukauppojen kannattaisi pitää auki vuorotellen. Ehkä toiminta on säänneltyä, muutenhan saattaisi vallita vaikka kilpailutilanne ja kuluttajat hyötyisivät. Onneksi kaupungissa on kurdeja, jotka näinä päivänä vastaavat jotakuinkin kaikesta palvelusta, jota täälläpäin saa.

Perinteinen suomalainen juhannussää on onneksi huuhtonut enimmät kuset, oksennukset ja verilammikot kaduilta. Mitä kauniimpi auringonpaiste, sitä kammottavampaa on kulkea julkisilla liikennevälineillä, sillä suomalaisen rappion löyhkä on sanoinkuvaamaton. Osa vanhemmista sedistä haisee niin kuvottavalle kusen, paskan, hien ja vanhan viinan seokselle, että on pakko vaihtaa ratikkaa, silläkin uhalla että seuraavasta löytyy samanlainen. Suomessa normaaleilla ihmisillä on velvollisuus väistää ja sietää suuna päänä möykkääviä keski-ikäisiä ja nuorempiakin alkuasukkaita, sekä miehiä että naisia.

Nämä puolestaan olettavat itsellään olevan joitain ihmeellisiä etuoikeuksia, kuten esimerkiksi avautua tuntemattomille milloin ja missä huvittaa, ja odottaa saavansa kärsivällisen ja kohteliaan vastaanoton. Erityisesti he odottavat sitä niiltä, joita ulkonäöllisistä tai muista syistä pitävät ulkomaalaisina. Eilisessä kurdipaikassa suomalainen setä vaati suureen ääneen keskustelua ensin minun kanssani (olen aina jostain syystä juuri se, jolle kaikkein epäsosiaalisimmat ainekset aina haluavat avautua), ja sitten, kun olin asiallisen epäkohteliaasti todennut, että hinnat ovat seinällä eikä minun asiani ole niistä keskustella, vuorotellen jokaisen paikan työntekijän ja asiakkaan kanssa. Muuan länsiafrikkalainen asiakas puhui parempaa suomea kuin setä sössötti, mutta siitä huolimatta setä katsoi asiakseen mouhottaa, ettei musta mies muka ymmärrä suomea. Toisin sanoen, ei olisi jaksanut kuunnella. Paikan omistajalle setä sössötti, että turkkilaisiako sitä ollaan, mihin omistaja, että kurdilaisia. Ja setä siihen, että niin niin, turkkilaisia. No onko Turkki hyvä maa? Ai eikö? Ai miksi ei?

Ei ollut ensimmäinen setä edes vaiennut kun seuraavaksi paikalle vaappui keski-ikäinen pariskunta, jonka nainen alkoi vaatia täsmälleen samanlaista kebabia kuin oli saanut joskus Aladdiinissa Kemissä. Jauhoi siitä puolisen tuntia ja vaati, että omistajan pitää soittaa sinne omistajalle ja selvittää, että mitä siinä Aladdiinin kebabissa on. Ja että kieltäytyy maksamasta jos ei kebab ole juuri kuten Aladdiinissa. Eivät nämä ymmärrä mistään mitään, vaahtosi rouva miehelleen, joka vähitellen ärisemään ja murisemaan, että nyt nainen turpa kiinni. Se olikin ensimmäinen kuulemani järkevä argumentti pitkään aikaan. Näinä päivinä kärsin sellaisesta tunteesta, että juuri nyt jos tulee vielä yksikin örisijä kysymään jotain tai muuten vain aukomaan päätään, niin teen jotain edesvastuutonta.

Kallioilla makailee pissiksiä, tuskin täysi-ikään ehtineitä, ja kaakattavat kännyköihin (ja koko korttelille), että mitä ovat juoneet, mitä juovat paraikaa, mitä aikovat juoda, ja mitä muistavat omista ja muiden nussimisista. Aikuiset unohtelevat surkeasti uikuttavia koiria ja rääkyviä vauvoja baarien ulkopuolelle. Porttikongien lukkoon loksahtamisesta on aina varmistauduttava tai muuten niistä tulee yleisiä käymälöitä. Hallitusohjelmakin on uskomatonta marxilais-leniniläistä paskaa, joten ei ihme, että osakekurssit lähtivät heti syöksykierteeseen. Olisivat säästäneet kansaa ja jättäneet Suomen ilman hallitusta vaikka presidentinvaaleihin saakka.

Tulee aina välillä mieleen, että Suomeen tarvittaisiin islamistinen militia, niin kuin Iranin basidž, jos ei muuten niin vain siksi että niin suuri osa suomalaisista ansaitsisi tulla keskenkasvuisten keppejä heiluttelevien idioottien pieksemiksi vaikka päivittäin, kunnes oppisivat pelkäämään jos ei Jumalaa niin edes kipua. Tuntuu, ettei julkinen nöyryyttäminen jalkapuussakaan enää tepsisi, koska on vaikea keksiä mitään, mitä tämä roskaväki ylipäätään häpeää. Päinvastoin, ylpeilevät örveltämisellään ja kaikella sillä, mikä on suomalaisessa kulttuurissa vastenmielisintä. Ehkä Suomessa pitäisi rakentaa ihan oma militia toimettomista nuorista miehistä; antaa kepit kouraan ja lähettää laumoina kaduille pelottelemaan roskaväkeä.

Mistä lähtien aito ja oikea suomalaisuus on ollut sitä, että plebeijit häpeämättömästi ja estoitta riekkuvat julkisilla paikoilla niin kuin koko kaupunki olisi muuttunut yhdeksi suureksi lähiöräkäläksi? Sellaistako kulttuuria pitää uhoten puolustaa vääränvärisiltä elementeiltä ja muilta ulkoisilta uhilta?

Koska viimeksi Suomeen on rakennettu jotain kaunista? Lähellä on, ettei kyynel tule silmään, kun katselee Etelä-Helsingin kansallisromanttisia kivitaloja, ja sitten niitä apinalaumoja, jotka mellastavat niiden editse ja kuseskelevat niiden porttikongeihin. Tai kun katselee Kallion divarien ikkunoissa, mitä meillä on joskus kirjoitettu, ajateltu ja julkaistu, ja vertaa sitä nykyajan lukihäiriöisiin toimittajiin, rahvaanomaisiin poliitikkoihin ja hysteerisiin hommafoorumilaisiin. Tämä on tulos vuosikymmenten määrätietoisesta sivistyksen ja tiedon halveksunnasta, rahvaan korottamisesta sosiaaliseksi ihanteeksi.

Kaikkialle on sodan jälkeen rakennettu harmaita betonisia kauhistuksia, joiden tarkoituksena on kai yrittää jäljitellä Neuvostoliiton ihmeellistä suuruutta ja tehdä suomalaisen työntekijän elämässä jokapäiväiseksi nöyryytykseksi hänen oma pienuutensa betonisen harmauden keskellä. Ainoat alueet, joissa hävitykseltä on säästytty, ovat ruotsinkielisiä, eikä ole sattumaa, että kun vihdoin rakennettiin moderni asuinalue viehättävän näköiseksi (Kartanonkoski), arkkitehti oli ruotsalainen.

Niin, onhan sentään tunnustettava, että suomalaiset ovat läpinäkyviä ja ennalta arvattavia ihmisiä. Ikävä vain, että nykyaikana sillä ei ole mitään tekemistä rehtiyden, rehellisyyden saati luotettavuuden kanssa, vaan he vain ovat liian taukkeja ollakseen edes hyviä valehtelijoita. Kenestäkään ei yleiskateellinen maailmankatsomus paista julki yhtä läpinäkyvästi kuin suomalaisesta plebeijistä. Antakaa minulle mieluummin ihmisiä, jotka osaavat ja ymmärtävät sarkasmia, puhuvat joka lauseessaan kahdesta tai kolmesta asiasta eivätkä tarkoita kaksimielisyydellä ilmiselvyyttä!

Tähän vuodatukseen on todettava kaksi reunahuomautusta. Ensimmäinen on se, että kulttuurinen alennus ei koske vain Suomea, vaan näkee sitä toki muuallakin. Kerran esimerkiksi kävin australialaisessa aboriginaalikylässä ja meno oli melkein yhtä karua ja surullista kuin tämän päivän Helsingissä. Olen myös kuullut samaa Grönlannin betonisista eskimoghetoista.

Toinen tärkeä reunahuomautus on se, että älkää suinkaan kuvitelko minun vouhkaavan nykynuorisosta. Jotain toivoa ehkä on, ja se johtuu siitä, että näinä aikoina kun tapaan, kuulen, luen tai näen jonkun tuntemattoman, jossa on edes jonkin verran omaperäisyyttä, kiinnostavuutta tai vaikka vain tyyliä, niin hän on useimmiten minua nuorempi. Tämä toki koskee vain pientä osaa, jonkinlaista itse itsensä vapauttanutta salaista eliittiä, jonka sieluissa liekki vielä lepattaa. Mutta se, että heitä on olemassa ja he saavat olla olemassa, on myönteistä ja lupaa jotain tulevaksi, vaikka tulenkantajain kynttilät vielä olisivatkin vakkojen varjoissa.

Tämän hetken rappio on 60-70-lukujen pilaantunutta satoa, ja jos tänä päivänä siellä täällä on lupaavia kukintoja, niiden sato kypsyy vasta vuosikymmenten saatossa ajanhengeksi saakka. Ja se on toki aivan epävarmaa. Valo on pidettävä majakan huipulla, vaikka voimat ajoittain ehtyisivät, kärsivällisyydestä puhumattakaan.

Kävin viettämässä etukäteisesti juhannusta Saimaan rannoilla Etelä-Karjalassa: Joutsenossa ja Lappeenrannassa. Venäjää siellä puhutaan yhä enemmän. Mutta on myös merkillistä pseudostadilaisen ("hesalaisen") örinän ja totaalisen sosiaali-inkompetenssin jälkeen nähdä saman maan rajojen sisällä eteläkarjalaisuutta. Esimerkiksi sitä, että ohi pyöräilevä vanhempi herrasmies pysähtyi muuten ihmisistä tyhjällä mutta maanpuolustuksellisesti merkittävällä paikalla juttelemaan - ja siis selvin päin, kunnioittavasti ja sisällöllisesti kiinnostavasti. Kysellen, että mistäs kaukaa sitä pojat ovat tänne tulleet, ja kuultuaan, että pahamaineisesta Helsingistä, niin ryhtyi spontaanisti selostamaan paikan maanpuolustushistoriaa ja kauhistelemaan eräitä kaavoitussuunnitelmia. Totean tämän esimerkkinä siitä, että myös vanhimmissa sukupolvissa arvokas ja terveellä tavalla sosiaalinen käyttäytyminen vielä hallitaan.

Olkoon tämä suvivirrenveivaus vaikka kosto siitä, että Suomessa kiellettiin kouluista Suvivirren veisuu ja joku vielä keksi sille uudet ateistis-sosialistiset sanat. Väitetään, että Suvivirsi olisi muka loukannut musulmaaneja, vaikka todellisuudessa yksikään muslimi ei Suvivirrestä loukkaantunut - ja kuinka olisi voinutkaan, kun kaikissa islamin suuntauksissa kristinuskon Jumala on aina automaattisesti sama Jumala kuin islamin, ja muutkin käytetyt nimitykset, kuten Herra, Luoja ja niin edelleen, ovat täysin halāl ja myös islamin mukaisia. Todellisuudessa hernettä vetivät nenäänsä vain suomalaiset ateistit - samanhenkiset kuin se suomalaisäiti, joka nosti Italiassa myrskyisät oikeusjupakat krusifiksejä vastaan, jottei mikään vain loukkaisi pienokaisessaan kasvavaa militantin ateismin öykkäriversoa.

Ja huvittavinta kaikessa on se, että jos virren kieltäjät nimenomaan haluavat miellyttää fundamentalistisia islamisteja, niin he pahensivat asiaa, koska puritaanisten islamistien mielestä virrenveisuu on OK, mutta sekulaari marxilais-humanistinen liibalaabalauleskelu sen sijaan täysin harām. Odottelemme siis kauhulla nihilismin seuraavaa riemuvoittoa, jossa kaikki taideaineet ylipäätään kielletään kouluista, koska jokuhan voi aina loukkaantua, ja seuraavaksi kielletään tiedeaineetkin, koska kaikkihan eivät hyväksy evoluutioteoriaa tai sitä, että maa kiertää aurinkoa ja on geoidi eikä pannukakku.

Postmodernin huippu on saavutettu silloin, kun kouluissa ei opeteta enää mitään. Kielikin on redusoitava minimiin, koska sanat ovat rakenteellista imperialismia ja ihmiset niin herkkiä, että loukkaantuvat. Ikävä kyllä yliopistokursseja ei voi korvata edes teletappien tuijottamisella, koska niihinkin liittyy tunnetusti poliittisesti epäkorrekteja piiloviestejä.