Fyysisen persoonani viruessa pahassa mutta vähitellen paranevassa vatsataudissa uudessa kotikaupungissaan jatkuu matkakertomus hänen seikkailuistaan Omanin ihmemaassa päivällä, joka oli omistettu merilintujen staijaukselle. Vaikka se merkitsikin turhauttavan pitkiä ja silmiä kipeyttäviä tuijotuksia putken läpi merelle kuumaa autoa varjon tarjoavana tornina käyttäen, päivä tuotti runsaiden lokki- ja tiiralajien muodostamien loputtomien parvien lisäksi useita pelagisia eliksiä.
Aamu alkoi kuitenkin kiertämällä vielä kertaalleen Khor al-Hajar ja toteamalla, että laguunin rannoilla oli paljon samoja kahlaajalajeja kuin edellisiltanakin, mukaan lukien paljon rantakurveja ja jonkin verran luolakahlaajia. Öisin alueen rannoille rämpii meren aalloista munimaan merikilpikonnia, mutta valoisan aikaan niiden munintaa ei pääse rannoilla näkemään.
Ras al-Hadd muodostuu oikeastaan kahdesta niemenkärjestä, joiden välin Khor al-Hajar täyttää turkoosisella vedellään. Molempien kärkien päässä on resortti. Itäisemmän päässä on pääosin hiekkarantoja, kun taas läntisemmän päässä on merikilpikonnien mukaan nimetty resortti ja suolanpoistolaitos ja se on kallioinen, soveltuen paremmin meristaijaukseen.
Heti löydettyäni sopivan staijipaikan näyttäytyi komea vanha leveäpyrstökihu paraatipuvussaan, nostattaen suuresti mielialojani edellisyönä esiintyneistä auringonpistoksen oireista, jotka olivat vaatineet kolme meksikolaista ihmepilleriä talttuakseen. Melko pian kihun jälkeen minulle siunaantui myös kaksi sysiliitäjää melkein peräjälkeen. Tämän lajin pitäisi olla kolmesta Omanin rannikoilla yleisesti esiintyvästä liitäjälajista se harvinaisin. Näin myös kolmeen otteeseen nuoren naamiosuulan, joka tosin saattoi olla sama yksilö, ja lopulta myös persianliitäjän, tosin vain yhden, vaikka tämän liitäjälajin pitäisi olla alueen yleisimpiä merilintuja, ainakin selvästi yleisempi kuin sysiliitäjä tai leveäpyrstökihu.
Totta kai tuona aikana näin myös satoja nokilokkeja, idänselkälokkeja, töyhtötiiroja, riuttatiiroja ja ohjasnokitiiroja. Näin merellä myös korkealle loikkivia delfiinejä, jotka jäivät kyllä lajilleen tunnistamatta, sekä suuren valaan, mahdollisesti ryhävalaan.
Seuraavaksi ajoin rannikkoa pitkin etelään Ras al-Khabban niemenkärjelle, jota Sargeantin ja Eriksenin pariskunnan erinomainen ja hyödylliseksi osoittautunut kirja Birdwatching Guide to Oman ylisti yhdeksi Omanin parhaista meristaijauspaikoista. Kyseessä oli autio mereen työntyvä jyrkänteen laki, josta tosiaan avautui erinomainen merinäköala. Paikka on sellainen, että pelagisetkin merilinnut näyttäytyvät siinä lähellä rannikkoa.
Seuraavat tunnit vietin tähystäen autoni suojaavasta varjosta jyrkänteen laelta, kaukoputki auton ikkunaan asennettuna, tuijottaen meren loputtomalle aavalle. Ras al-Haddista olin nähnyt melko pieniä määriä merilintuja, mutta sitäkin mielenkiintoisempia. Ras al-Khabbassa sen sijaan ei ollut pulaa linnuista, sillä niitä oli sadointuhansin; ongelmana oli pikemminkin löytää erikoisempia lajeja kolmen tai neljän tiiralajin muodostamista valtavista massoista. Erityisen paljon oli ohjasnokitiiroja. Muutama yksittäinen persianliitäjä näyttäytyi myös, matkaten etelään, vastakkaiseen suuntaan kuin mihin kaikki tiirat tuntuivat olevan menossa. Myös lokit näyttivät olevan matkalla etelään, kun sen sijaan tämän staijin kohokohta, kaksi läheltä ohi lentänyttä kaunista suomutropiikkilintua, olivat tiirojen tavoin matkalla pohjoiseen.
Lopulta seuraani niemelle lyöttäytyi kaksi jemeniläistä nuormiestä, jotka ensin valokuvasivat ujostellen toisiaan jyrkänteen ääressä, mutta rohkaisivat sitten mielensä, esittivät tavanomaiset kysymykset, halusivat puhua arabiaa kanssani ja ottaa kuvia minun ja autonsa kanssa.
Ajomatkani seuraava mielenkiintoinen pysäkki oli muuan hiekkainen ja ruohoinen, dyynien ympäröimä khor, joka sijaitsi Siwayhin ja Asilan välillä, pohjoisesta matkattaessa hieman ennen kuin rannikolla näkyi Arabian Sea Hotel. Tällä khorilla oli läsnä paljon lintuja ja se oli vähän häiritty, vaikka maantie meneekin aivan sen vierestä. Flamingojen ja haikaroiden lisäksi siellä oli satoja ellei tuhansia suo- ja kuovisirrejä samoin kuin suuria lepäileviä parvia kaitanokkalokkeja ja töyhtötiiroja. Predatorista linnustoa edustivat khorilla ruskosuohaukka ja arokorppi.
Sirrimassojen joukosta löytyi useita epätavallisia kahlaajia, joita en ollut nähnyt vielä aiemmin tällä matkalla, ja kaksi eksoottisen pohjoista lokkilajia löytyi kaitanokka- ja idänselkälokkien joukosta. Tämä khor tuottikin yhden kutakin seuraavista lajeista uusina matkapinnoina: avosetti, vesipääsky, jänkäsirriäinen, lehmähaikara, naurulokki ja kalalokki. Jänkäsirriäisiä löysin myöhemmin myös Barr al-Hikmanilta, mutta muut mainitut lajit jäivät matkan ainoiksi. Tämä khor selvästikin ansaitsisi tulla huomioiduksi.
Tämän pysäkin jälkeen olikin edessä auringonlaskun punaama ajomatka, jonka aikana näin lisää yleisiä lokkeja, tiiroja ja kahlaajia. Pimeyden jo langettua saavuin illaksi Mahawtiin, jonka motelli muodosti matkan vaatimattomimman ja samalla halvimman majoituspaikan.
Aamu alkoi kuitenkin kiertämällä vielä kertaalleen Khor al-Hajar ja toteamalla, että laguunin rannoilla oli paljon samoja kahlaajalajeja kuin edellisiltanakin, mukaan lukien paljon rantakurveja ja jonkin verran luolakahlaajia. Öisin alueen rannoille rämpii meren aalloista munimaan merikilpikonnia, mutta valoisan aikaan niiden munintaa ei pääse rannoilla näkemään.
Ras al-Hadd muodostuu oikeastaan kahdesta niemenkärjestä, joiden välin Khor al-Hajar täyttää turkoosisella vedellään. Molempien kärkien päässä on resortti. Itäisemmän päässä on pääosin hiekkarantoja, kun taas läntisemmän päässä on merikilpikonnien mukaan nimetty resortti ja suolanpoistolaitos ja se on kallioinen, soveltuen paremmin meristaijaukseen.
Heti löydettyäni sopivan staijipaikan näyttäytyi komea vanha leveäpyrstökihu paraatipuvussaan, nostattaen suuresti mielialojani edellisyönä esiintyneistä auringonpistoksen oireista, jotka olivat vaatineet kolme meksikolaista ihmepilleriä talttuakseen. Melko pian kihun jälkeen minulle siunaantui myös kaksi sysiliitäjää melkein peräjälkeen. Tämän lajin pitäisi olla kolmesta Omanin rannikoilla yleisesti esiintyvästä liitäjälajista se harvinaisin. Näin myös kolmeen otteeseen nuoren naamiosuulan, joka tosin saattoi olla sama yksilö, ja lopulta myös persianliitäjän, tosin vain yhden, vaikka tämän liitäjälajin pitäisi olla alueen yleisimpiä merilintuja, ainakin selvästi yleisempi kuin sysiliitäjä tai leveäpyrstökihu.
Totta kai tuona aikana näin myös satoja nokilokkeja, idänselkälokkeja, töyhtötiiroja, riuttatiiroja ja ohjasnokitiiroja. Näin merellä myös korkealle loikkivia delfiinejä, jotka jäivät kyllä lajilleen tunnistamatta, sekä suuren valaan, mahdollisesti ryhävalaan.
Seuraavaksi ajoin rannikkoa pitkin etelään Ras al-Khabban niemenkärjelle, jota Sargeantin ja Eriksenin pariskunnan erinomainen ja hyödylliseksi osoittautunut kirja Birdwatching Guide to Oman ylisti yhdeksi Omanin parhaista meristaijauspaikoista. Kyseessä oli autio mereen työntyvä jyrkänteen laki, josta tosiaan avautui erinomainen merinäköala. Paikka on sellainen, että pelagisetkin merilinnut näyttäytyvät siinä lähellä rannikkoa.
Seuraavat tunnit vietin tähystäen autoni suojaavasta varjosta jyrkänteen laelta, kaukoputki auton ikkunaan asennettuna, tuijottaen meren loputtomalle aavalle. Ras al-Haddista olin nähnyt melko pieniä määriä merilintuja, mutta sitäkin mielenkiintoisempia. Ras al-Khabbassa sen sijaan ei ollut pulaa linnuista, sillä niitä oli sadointuhansin; ongelmana oli pikemminkin löytää erikoisempia lajeja kolmen tai neljän tiiralajin muodostamista valtavista massoista. Erityisen paljon oli ohjasnokitiiroja. Muutama yksittäinen persianliitäjä näyttäytyi myös, matkaten etelään, vastakkaiseen suuntaan kuin mihin kaikki tiirat tuntuivat olevan menossa. Myös lokit näyttivät olevan matkalla etelään, kun sen sijaan tämän staijin kohokohta, kaksi läheltä ohi lentänyttä kaunista suomutropiikkilintua, olivat tiirojen tavoin matkalla pohjoiseen.
Lopulta seuraani niemelle lyöttäytyi kaksi jemeniläistä nuormiestä, jotka ensin valokuvasivat ujostellen toisiaan jyrkänteen ääressä, mutta rohkaisivat sitten mielensä, esittivät tavanomaiset kysymykset, halusivat puhua arabiaa kanssani ja ottaa kuvia minun ja autonsa kanssa.
Ajomatkani seuraava mielenkiintoinen pysäkki oli muuan hiekkainen ja ruohoinen, dyynien ympäröimä khor, joka sijaitsi Siwayhin ja Asilan välillä, pohjoisesta matkattaessa hieman ennen kuin rannikolla näkyi Arabian Sea Hotel. Tällä khorilla oli läsnä paljon lintuja ja se oli vähän häiritty, vaikka maantie meneekin aivan sen vierestä. Flamingojen ja haikaroiden lisäksi siellä oli satoja ellei tuhansia suo- ja kuovisirrejä samoin kuin suuria lepäileviä parvia kaitanokkalokkeja ja töyhtötiiroja. Predatorista linnustoa edustivat khorilla ruskosuohaukka ja arokorppi.
Sirrimassojen joukosta löytyi useita epätavallisia kahlaajia, joita en ollut nähnyt vielä aiemmin tällä matkalla, ja kaksi eksoottisen pohjoista lokkilajia löytyi kaitanokka- ja idänselkälokkien joukosta. Tämä khor tuottikin yhden kutakin seuraavista lajeista uusina matkapinnoina: avosetti, vesipääsky, jänkäsirriäinen, lehmähaikara, naurulokki ja kalalokki. Jänkäsirriäisiä löysin myöhemmin myös Barr al-Hikmanilta, mutta muut mainitut lajit jäivät matkan ainoiksi. Tämä khor selvästikin ansaitsisi tulla huomioiduksi.
Tämän pysäkin jälkeen olikin edessä auringonlaskun punaama ajomatka, jonka aikana näin lisää yleisiä lokkeja, tiiroja ja kahlaajia. Pimeyden jo langettua saavuin illaksi Mahawtiin, jonka motelli muodosti matkan vaatimattomimman ja samalla halvimman majoituspaikan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti