keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Jäähyväiset Kabulille

Viimeisen viikon olen jättänyt hyvästejä Kabulille ja valmistautunut tervehtimään Kiovaa uutena kotikaupunkinani. Lähettäessäni yli 300 kutsua jäähyväisbileisiini, jotka jaoin samoihin aikoihin kanssani Kabulin jättävien virolaisen ja turkkilaisen kollegan ja ison uutistoimiston brittiläis-ukrainanjuutalaisen toimittajattaren kanssa, oletin, että paikalle saapuisi reilusti alle sata henkeä, koska ramadanin aikana kaupungissa oli hiljaista ja suuri osa kansainvälisistä on ollut kesälomillaan kuka missäkin. Joka ilta oli useita kilpailevia iftareja ja läksiäisiä.

Vieraita pelmahti kuitenkin talolleni pitkälle toistasataa. Kutsut olivat suuri menestys, vaikka kävivätkin muutenkin lähtövalmistelujeni paineessa tyhjentyneelle kukkarolleni. Paikallisen rokkikoulun yhtye soitti pienellä pihallani ja grilli tirisi halal-lihan valmistuessa. Ramadanin aikana järjestetyissä iftareissa on tavallista, että monet partasuiset afgaanit kiertelevät ennen paastonsa rikkomista kyselemässä qiblaa (Mekan suuntaa) rukoillakseen - tekevät siitä numeroa uskonnollisuuttaan osoittaakseen. Samaan aikaan toiset afgaanit kuitenkin jo availivat viinipulloja ja oluttölkkejä eivätkä illan aikana suinkaan suomalaissanontaa käyttääkseni sylkeneet pulloon.

Virallisten jäähyväisjuhlien jälkeenkin sekä afgaanit että kansainväliset ravasivat vielä jättämässä hyvästejään. Yksikin nuorimies käveli viimeisenä päivänäni sisään toimistooni ja toi minulle lahjaksi hillittömän painavan kivisen šakkilaudan, joka oli valmistettu puolijalokivistä Suomen sinivalkoisiin väreihin. Olin sanaton. Kaikessa symbolimerkityksessään lahja oli hieno ja liikuttava, mutta se tuotti hankaluuksia muutenkin ylipainosakoista raskautetulle muuttomatkalleni.

Varsinainen muuttokuormani oli nimittäin pakattu laatikoihin ja kannettu ulos jo bileitä seuranneena päivänä: kolmetoista laatikkoa kirjoja, vaatteita, mattoja ja orientaalisia lattiatyynyjä. Huonekalut, mukaan lukien koristeelliset pakistanilaisvalmisteiset pöytäryhmäni ja matka-arkkuni, jouduin myymään pois ja viimeisinä päivinä vielä lahjoittelin tai myin nimellishintaan paikallisille sohvia, lipastoja, television ja kahvinkeittimen. Yllättäen DHL osoittautui ylivoimaisesti edullisimmaksi vaihtoehdoksi muuttaa yksityisomaisuuteni, koska muuttofirmojen tarjoukset alkoivat nelinkertaisesta summasta siihen nähden, mitä lopulta maksoin.

Ennen Kiovaan saapumista vietän vielä illan ja yhden päivän Istanbulissa. Oli tärkeää juhlistaa Istanbulissa asuvan ystäväni kihlautumista azerbaidžanilaisen tyttöystävänsä kanssa sekä pääsyään uuteen projektiin, jossa saa Syyrian hädän ratkomisen vaihteluksi upottaa hetkeksi päänsä myös arabilais-israelilaisen ongelman suohon. Itselleni on Istanbulissa hyödyllistä harjoittaa maksaa Ukrainan varalle.

Vaikka ystäväni on muuttanut Beyoğlusta vähän matkan päähän Galatasarayhin, päätimme kuitenkin nostalgiasyistä syödä tänään aamiaista Van Kahvaltı Sofrasıssa Beyoğlussa. Eilen illalla söimme kalaa ja muita mereneläviä Balıkpazarilla, kävimme teeterasseilla, olutbaareissa, 360:n kattoterassilla syömässä ankkaa, ja pitkin Istiklalia ja sen sivukatuja. Turkin nuorisoliitto osoitti rauhallisesti mieltään Istiklalilla jostain, mikä liittyi Atatürkin perintöön.

Etsiskelimme somessa levinneen kohuhaastattelun kuuluisaksi tekemää Reza Aslanin kirjaa Selootti, joka kertoo Jeesus Nasaretilaisen elämästä ja vaikutuksesta poliittisena radikaalina historiallisesta eikä uskonnollisesta näkökulmasta, mutta kirja ei ollut vielä tullut kirjakauppoihin täällä. Fox Newsin islamofobien idioottimaisessa haastattelussa Aslan pysyi hämmästyttävän kärsivällisenä, vaikkei vastauksillaan ollut mitään vaikutusta omaa luupäistä obsessiotaan puuskuttavaan typerään toimittajattareen. No, ainakin Aslanin kirja sai maailmanlaajuisesti ilmaista mainosta.

Istanbulissa on niin paljon syyrialaisia sekä syyrialaispakolaisten ja opposition kanssa työtä tekeviä ulkomaalaisia tuttuja, että Syyria varjostaa täällä väistämättä oloa puheiden ja tunnelman kautta. Syyriassa kansan murhaaminen jatkuu läntisen maailman ummistaessa silmänsä ja Venäjän ja Iranin jatkaessa sumeilematonta voimapolitiikkaansa pidäkkeittä. Yhdysvalloilta puuttuu maailmanpoliittinen johtajuus. Briteillä ja ranskalaisilla näyttäisi olevan enemmän taitoa ja tahtoa, mutta ei tarpeeksi muskelia.

Tapasin hiljattain Kabulissa italialaisen toimittajan, joka oli paennut Syyriassa ensin regiimin tappajia ja Venäjän agentteja ja joutunut lopulta jihadistiryhmän kidnappaamaksi. Suurin osa sieppaajista oli ollut brittejä ja libyalaisia. Libyalaiset olisivat halunneet tappaa hänet (pitäen kaikkia länsimaisia toimittajia vakoojina), mutta britit olivat olleet huolissaan mestausvideon tuomasta huonosta julkisuudesta, jos palaisivat joskus kotiseuduilleen Englantiin. Kuulemma kidnappaajat olivat olleet lähinnä naiiveja nuorukaisia.

Syyrian oppositio on puristettu kahden tulen väliin, kun toisella puolella on Assadin hallinnon, Venäjän, Iranin ja Hizbullahin koko murha-, vakoilu- ja propagandakoneisto länsimaisine hyödyllisine hölmöineen, kun taas toisella puolella on joukko pienehköjä mutta fanaattisia, hyvin aseistettuja ja kurinalaisia jihadistiryhmiä. Jälkimmäisten joukossa on lisäksi vielä runsaasti Assadin, Iranin ja Venäjän väärän lipun agentteja, kuten ne venäläiset, jotka jäivät Turkissa kiinni syyrialaiskristittyjen pappien sieppaamisesta ja murhaamisesta epäiltyinä.

Sotarintama reuna-alueineen vilisee opportunistisia liikemiehiä, rosvoja, kiristäjiä, asekauppiaita, kaksoisagentteja ja vääriä lippuja. Ei siis ihme, että Syyriasta on tullut ulkomaisille toimittajille yhtä vaarallinen paikka kuin Tšetšenia. Ja että italialainen tuttuni lopulta evakuoi itsensä Syyrian rintamalta ja lähti kaikista maailman paikoista "turvallisempaan" Afganistaniin. Toisin kuin Syyrian ulkomaisilla inteventionisteilla, Afganistanin johtavalla ulkomaisella interventionistilla ei ole tapana murhata ja kidnapata länsimaisia toimittajia. Yleisöäkin tuntuu aina kiinnostavan enemmän, mistä kaikesta voi syyttää Amerikkaa. Syyrialaisten hätä ei siinä vaa'assa näytä painavan yhtä paljon.

Ei kommentteja: