Olen kirjoittanut paljon arabikeväästä, mutta kirjoitetaanpa vielä enemmän. Sen verran mielenkiintoinen oli perulaisen kehitystutkijan ja Vapauden ja demokratian instituutin johtajan Hernando de Soton artikkeli Egyptin ja muunkin arabimaailman kansannousun syistä. De Soto nostaa ratkaisevaksi ryhmäksi pienyrittäjät ja ylipäätään ihmisten tarpeen saada parantaa omaa asemaansa toimimalla vapaasti markkinoilla.
Vaikka oma näkemykseni on, että arabikeväässä oli kyse monista rinnakkaisista vaatimuksista, kaikki suunnattuina autoritääristä ja korruptoitunutta järjestelmää vastaan, osa keskenään ristiriitaisia, de Soton esittämä näkökulma on erittäin tärkeä osa kokonaispalettia - ja usein jätetty kokonaan huomiotta länsimaisessa keskustelussa. Asia liittyy laajemminkin kehityspoliittiseen keskusteluun, jossa korostetaan aivan liikaa ns. sosiaalisia oikeuksia, kun niiden varmistamiseksi pitäisi ensin vapauttaa ja emansipoida ihmiset auttamaan itse itseään.
Pienyrittäjien keskeinen osuus arabikevään takana on sikälikin erittäin tärkeä asia, että nimenomaan arabikaupunkien väestöstä valtava osuus saa elantonsa pienyrittämisestä - vähittäiskaupasta käsityöläisyyteen ja palveluihin. Arabikevät oli ennen kaikkea kaupunkilainen ilmiö. Vallankumouksia tekivät yhteiskunnallisesti etenemishaluiset mutta autoritääriseen mielivaltaan päänsä riittävän monta kertaa lyöneet kaupunkilaiset, eivät islamisteja sittemmin vaaleissa äänestäneet maalaiset ja kaupunkien köyhälistö.
Suomennan oheen keskeisiä pätkiä de Soton artikkelista, jonka voi kokonaisuudessaan lukea täältä.
De Soton viimeksi mainitsemaa suhdelukua - muutosta vaativat yrittäjät vs. jihadistit 100 000 : 1 - kannattaa verrata siihen, minkä määrän huomiota ovat länsimaisessa ja ikävä kyllä usein arabimaidenkin poliittisessa päätöksenteossa saaneet toisaalta pienyrittäjät ja toisaalta jihadistit. On aivan ilmeistä, että fokus on arabimaita tarkasteltaessa pahasti väärässä paikassa.
En voi olla vetämättä de Soton artikkelista aasinsiltaa Suomen tilanteeseen. Joka päivä saamme lukea lehdistä uusista tapauksista, joissa viranomaisten suoranaisesti kafkamainen mielivalta on tehnyt taas yhden yrittämisen muodon mahdottomaksi, köyhdyttäen suomalaisten elämää erityisesti pienemmillä paikkakunnilla. Milloin on yritetty estää riippumaton bussitoiminta kieltämällä liian lähelle ihmisiä tulevat pysäkit, milloin taas kyläkaupat joutuvat sulkemaan ovensa siksi, että terveysviranomaiset kieltävät tuoreen kotitekoisen pullan myynnin. Paikallisten vieminen veneellä Tenojoen yli kielletään vaatien EU-normien mukaisia merenkulkulupia, jäätelöauton pyörittäminen Helsingin keskusta-alueilla kielletään, ja lukiolainen ei saisi hankkia kesätuloja tarjoamalla bussimatkustajille tervetulleita palveluja.
Suomalaiset pienyrittäjät eivät vielä ole barrikadeilla. Sen sijaan he ovat antautuneet, nostelevat veronmaksajien laskuun pakollisiksi käyneitä yritystukia, vääntävät päivät pääksytysten tukiaisiin vaadittavaa paperisotaa taloudellisen lisäarvon tuottamisen sijaan, ja - mikä tärkeintä - eivät pysty olemaan mukana elvyttämässä talouttamme ja työllistämässä kortistossa lojuvia suomalaisia tai omaa paikkaansa yhteiskunnassa etsiviä vastavalmistuvia nuoria.
Vaikka oma näkemykseni on, että arabikeväässä oli kyse monista rinnakkaisista vaatimuksista, kaikki suunnattuina autoritääristä ja korruptoitunutta järjestelmää vastaan, osa keskenään ristiriitaisia, de Soton esittämä näkökulma on erittäin tärkeä osa kokonaispalettia - ja usein jätetty kokonaan huomiotta länsimaisessa keskustelussa. Asia liittyy laajemminkin kehityspoliittiseen keskusteluun, jossa korostetaan aivan liikaa ns. sosiaalisia oikeuksia, kun niiden varmistamiseksi pitäisi ensin vapauttaa ja emansipoida ihmiset auttamaan itse itseään.
Pienyrittäjien keskeinen osuus arabikevään takana on sikälikin erittäin tärkeä asia, että nimenomaan arabikaupunkien väestöstä valtava osuus saa elantonsa pienyrittämisestä - vähittäiskaupasta käsityöläisyyteen ja palveluihin. Arabikevät oli ennen kaikkea kaupunkilainen ilmiö. Vallankumouksia tekivät yhteiskunnallisesti etenemishaluiset mutta autoritääriseen mielivaltaan päänsä riittävän monta kertaa lyöneet kaupunkilaiset, eivät islamisteja sittemmin vaaleissa äänestäneet maalaiset ja kaupunkien köyhälistö.
Suomennan oheen keskeisiä pätkiä de Soton artikkelista, jonka voi kokonaisuudessaan lukea täältä.
"Arabit kapinoivat, koska he haluavat kapitalismia. Miksi Länsi ei kykene tätä näkemään?"
"Uskon, että asia on näin. Arabikevät oli massiivinen taloudellinen protesti: vaatimus, että köyhillä tulisi olla perusoikeudet ostaa, myydä ja edistää omaa asemaansa maailmassa. Minulla on otsaa sanoa tämä, koska heti arabikevään itsensä polttamalla käynnistäneen tunisialaisen hedelmämyyjän Muhammad Bouazizin kuoleman jälkeen tutkimuslaitokseni tutkijat viettivät kaksikymmentä kuukautta alueella keräämässä lisää tietoa. Miksi joku surmaisi itsensä menetettyään kärryllisen hedelmiä ja vanhan vaakasetin? Saimme selville jotain, minkä tiedotusvälineet olivat jättäneet huomiotta: hän ei ollut ainoa. Kahden kuukauden sisällä Bouazizin kuolemasta peräti 63 naista ja miestä replikoi Bouazizin protestin eripuolilla arabimaailmaa: 21 Tunisiassa, 29 Algeriassa, viisi Egyptissä, neljä Marokossa, kaksi Syyriassa, yksi Saudi-Arabiassa ja yksi Jemenissä."
"He olivat kaikki, kuten Bouazizi, laillisen järjestelmän ulkopuolella toimivia yrittäjiä - jotka protestoivat puolustaakseen oikeuttaan jatkaa. Oikeutta omistaa ja parantaa omaa elämäänsä; koota pääomia; oikeutta elää ilman, että omaisuutensa takavarikoidaan mielivaltaisesti. He toimivat niinkin erilaisilla aloilla kuin ravintoloissa, ohjelmointialalla, kiinteistökaupassa, optikkoina ja taksiyrittäjinä, ja heidän päätymisensä julkiseen itsemurhaan johtui yleensä siitä, että viranomaiset olivat takavarikoineet heidän tuotteensa, tuotantovälineensä tai dokumentaationsa. Kuten yksi tunisialainen hengissä selvinnyt kertoi meille: 'Minulla ei ole mitään ongelmaa kilpailun kanssa, mutta omaisuuden takavarikointi riistää arvokkuuteni. Viranomaiset eivät tunnusta, mikä on meidän, ja sellaista on mahdotonta sietää.'"
"Tämä ei ole asioiden laita vain arabimaailmassa, vaan suurimmassa osassa kolmatta maailmaa. Läntisissä korvissa fraasi 'musta pörssi' kuulostaa epäilyttäviltä diileiltä sivuraiteilla. Arabimaailmassa kuitenkin lainmukaisuus on se, mikä on sivuraiteilla. Taloustieteilijät katselevat vain virallisia tilastoja ja kuvittelevat niiden perusteella esimerkiksi, että Egyptissä on valtava työttömyystaso. Jos kuitenkin olisit työelämän ulkopuolinen egyptiläinen, olisit kolmen tai neljän kuukauden päästä kuollut, koska sinulla ei olisi riittävästi ruokaa. Suurin osa arabeista tekee töitä, mutta tavoilla, jotka ovat näkymättömiä ei vain heidän hallituksilleen vaan myös Lännelle."
"Mistä mittaluokista sitten puhumme? Yksistään Egyptissä lain ulkopuolinen sektori kattaa 84 prosenttia yrityksistä ja 92 prosenttia maapalstoista. Oma organisaationi, Perussa sijaitseva Vapauden ja demokratian instituutti, arvioi, että noin 380 miljoonaa arabia saa suurimman osan tuloistaan varjotaloudesta."
"Kyse ei ole mistään länsimaisesta monopolistisesta salaliitosta. Amerikkalaiset, eurooppalaiset ja japanilaiset ottavat vauraudenluomisprosessin niin totaalisen itsestäänselvyytenä, että he ovat unohtaneet omaisuuden olevan enemmän kuin kiinteistöt tai omistajuus. Kyse on identiteeteistä, sopimuksista, säännöistä, luottotakauksista ja dokumentoidusta tiedosta, joka mahdollistaa sen, että yrittäjät yhdistävät ihmiset, asiat ja pääoman arvokkaammiksi yhdistelmiksi. Nämä välineet, jotka ovat oleellisia köyhyydestä pääsemiseksi, ovat useimpien arabiyrittäjien ulottumattomissa."
"Egyptissä esimerkiksi pienyrityksen kuten leipomon omistaminen vaatii suhmurointia peräti 29 eri valtion viraston kanssa ja navigointia 215 lakikokonaisuuden viidakossa. Arabimaissa köyhän yrittäjän oikeus transaktioihin riippuu paikallisviranomaisten hyvästä tahdosta, ei laista. Kun Bouazizi ja muut hänen ratkaisuunsa päätyneet yrittäjät menettivät tuon hyvän tahdon, heidän oikeutensa haihtuivat ilmaan ja riistivät heiltä ikuisiksi ajoiksi pääsyn niihin välineisiin, joilla omistusoikeudet lepäävät. Viranomaiset eivät takavarikoineet ainoastaan heidän omaisuuttaan, vaan heidän tulevaisuutensa. Siksi he polttivat itsensä hengiltä."
"Brittiläinen filosofi Gilbert Ryle lanseerasi termin 'kategoriavirhe'. Jos et aseta kategorioitasi oikein, hän sanoi, et voi saada analyysiasi oikein. Jos siis Länsi asettaa Egyptin ja arabikevään 'islamilaisen kansannousun' kategoriaan, se ei ole pelkästään väärinymmärtänyt miljoonien toiveita, vaan menettää myös merkittävän mahdollisuuden. Meidän arvioidemme mukaan yrittäjiä, jotka haluavat länsimaiden tavoin omistusoikeudet takaavan oikeudellisen järjestelmän, on alueella satatuhatta kertaa enemmän kuin al-Qa'idan kannattajia."
De Soton viimeksi mainitsemaa suhdelukua - muutosta vaativat yrittäjät vs. jihadistit 100 000 : 1 - kannattaa verrata siihen, minkä määrän huomiota ovat länsimaisessa ja ikävä kyllä usein arabimaidenkin poliittisessa päätöksenteossa saaneet toisaalta pienyrittäjät ja toisaalta jihadistit. On aivan ilmeistä, että fokus on arabimaita tarkasteltaessa pahasti väärässä paikassa.
En voi olla vetämättä de Soton artikkelista aasinsiltaa Suomen tilanteeseen. Joka päivä saamme lukea lehdistä uusista tapauksista, joissa viranomaisten suoranaisesti kafkamainen mielivalta on tehnyt taas yhden yrittämisen muodon mahdottomaksi, köyhdyttäen suomalaisten elämää erityisesti pienemmillä paikkakunnilla. Milloin on yritetty estää riippumaton bussitoiminta kieltämällä liian lähelle ihmisiä tulevat pysäkit, milloin taas kyläkaupat joutuvat sulkemaan ovensa siksi, että terveysviranomaiset kieltävät tuoreen kotitekoisen pullan myynnin. Paikallisten vieminen veneellä Tenojoen yli kielletään vaatien EU-normien mukaisia merenkulkulupia, jäätelöauton pyörittäminen Helsingin keskusta-alueilla kielletään, ja lukiolainen ei saisi hankkia kesätuloja tarjoamalla bussimatkustajille tervetulleita palveluja.
Suomalaiset pienyrittäjät eivät vielä ole barrikadeilla. Sen sijaan he ovat antautuneet, nostelevat veronmaksajien laskuun pakollisiksi käyneitä yritystukia, vääntävät päivät pääksytysten tukiaisiin vaadittavaa paperisotaa taloudellisen lisäarvon tuottamisen sijaan, ja - mikä tärkeintä - eivät pysty olemaan mukana elvyttämässä talouttamme ja työllistämässä kortistossa lojuvia suomalaisia tai omaa paikkaansa yhteiskunnassa etsiviä vastavalmistuvia nuoria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti