Maailma ja paikat
Tässä blogissa ollaan ikuisesti matkalla, milloin fyysisesti, milloin henkisesti. Ilman sen kummempia sitoumuksia kirjoitan tänne havaintojani ja ajatuksiani mielenkiintoisista paikoista. Pysyttelen mieluiten anonyymina, vaikka ne, jotka minut tuntevat, tietävät kyllä kuka olen. Kommentoida saavat toki ventovieraatkin.
tiistai 23. heinäkuuta 2024
Pikkukäen ilmestys
torstai 18. heinäkuuta 2024
Askaniasta Butleriin ja pidemmällekin
"Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka pohjautuu arvopohjaiseen realismiin. Sen päämääränä on turvata Suomen itsenäisyys ja alueellinen koskemattomuus, estää Suomen joutuminen sotilaalliseen konfliktiin ja taata suomalaisten turvallisuus ja hyvinvointi. Toiminnan perustana ovat demokratia, oikeusvaltioperiaate, ihmisoikeudet, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus.
Suomi ylläpitää vahvaa kansallista puolustuskykyä osana Naton yhteistä pelotetta ja puolustusta. Suomi on rakentava, luotettava ja suorituskykyinen Nato-liittolainen. Euroopan unioni on Suomen tärkein arvo- ja turvallisuusyhteisö sekä keskeisin ulkopoliittinen vaikutuskanava. Suomi tiivistää kahdenvälistä yhteistyötä liittolaisten ja kumppanien kanssa ja hakee tasaveroista vuoropuhelua ja yhteistyömahdollisuuksia myös muiden kuin viiteryhmämme maiden kanssa. Suomi jatkaa vahvaa tukeaan Ukrainalle puolustustaistelussa ja sen edetessä kohti EU:n ja Naton jäsenyyttä. Suomi toimii kansainvälisen oikeuden ja sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestelmän vahvistamiseksi."
maanantai 1. heinäkuuta 2024
Lämpöaallosta ja Mikael Hakimista
"Saavuin aamu-usvassa Gümüşlerin kylään ja löysin siellä tieni historialliselle luolaluostarille. Paikalle oli osunut aamuvarhain myös toinen ihmisolento, joka osoittautui amerikkalaiseksi Indianan osavaltion Huntingtonin yliopiston roomalaisen ja bysanttilaisen kristillisen historian professoriksi. Katselimme aikamme vaikuttavan hyvin säilyneitä freskoja, joiden joiltain hahmoilta olivat tosin ikonoklastit hakanneet kasvot näkymättömiin. Keskustelimme muinaisajoista, luolakaupunkien historiasta, Syyriasta, Mardinista ja Yusef Ziedanin kirjasta, jossa liikutaan nestoriolaisten ajassa."
Ziedanin romaanissa olemukseltaan ja luonteeltaan varsin waltarilainen nuorukainen, taustaltaan kristitty etsijä Ylä-Egyptistä, vaeltaa Alexandriaan, jossa joutuu todistamaan karismaattisen naisoppineen Hypatian hirvittävän kuoleman kiihkoilevien kristittyjen käsissä, ja jatkaa sitten Syyriaan käyden jatkuvaa sisäistä kamppailua uskon ja elämänilon välillä. Ziedan sai kirjastaan niskoilleen koptilaiskristittyjen raivon, vaikka jos kirjan tarkemmin lukee, sen kritiikki huomattavasti todennäköisemmin kohdistuu islamiin, vaikkei tuota uutta uskontoa vielä kirjan tapahtumien aikaan ollut, vaan sitä vasta enteilivät kristittyjen keskinäiset skismat.
Waltarin Mikael Hakim taas sai oman aikansa Suomessa kylmäkiskoisen ja vähättelevän vastaanoton, koska suomalainen kulttuurieliitti oli tuolloin päättänyt, että ainoastaan sosialistis-sävytteinen inhorealismi oli oikeaa kirjallisuutta. Oikeastihan Mikael Hakim edustaa mitä realistisinta kuvausta ihmisyydestä ja hallitsijoiden keskinäisistä juonitteluista, joiden alle pieni ihminen pyrintöineen kovin herkästi polkeutuu.
Ehkei aikalaisto myöskään ollut valmis teokseen, jossa kuvataan niin realistisesti ja normaalisti Pohjois-Afrikan arabivaltioita tai Osmanivaltakuntaa, näistä kun oli totuttu kuulemaan vain joko julmuutta ja ei-eurooppalaisuutta korostavan demonisoivan narratiivin tai Tuhannen ja yhden yön satujen tapaan. Waltari sen sijaan paljastaa väkevän sivistystasonsa pystymällä käsittelemään kaikenlaisia valtakuntia niin suurella suhteellisuudentajulla, ujuttaen myös sinne ja tänne omia perin synkretistisiä ajatuksiaan, jotka ainakin vielä hänen aikanaan olivat tulenarkoja, sillä konservatiiviset ja oikeistolaiset tahot loukkaantuivat kristinuskon rinnastamisesta islamiin, kun taas ateistinen vasemmisto ei liene voinut sulattaa Waltarin sittenkin sympaattista asennoitumista hengellisyyteen.
Waltari ei Karvajalassa lainkaan säästellyt uskonsotia ja noitavainoja käyneitä Euroopan kristillisiä valtakuntia - Mikaelin hyvän vaimon Barbaran ansaitsematon kohtalo oli Waltarin muuten kaikkea ironisella etäisyydellä tarkastelevassa kerronnassa aidosti koskettavalla tavalla kauhea. Tätä taustaa vasten hän ei kuitenkaan sorru siihen, että kuvaisi Hakimissa islamin maita yhtään hellävaraisemmin, vaan soveltaa myös niihin samaa ihmisyyden kyltymätöntä ahneutta ja vallanhimoa luotaavaa tarkkanäköisyyttä. Hän näkee molemmissa samoja ongelmia - mutta toki juuri siinä suhteessa hän oli itämaiden kuvauksessaan eurooppalaista valtavirtaa lahjakkaampi, että hän ymmärsi tämän sekä myös Osmanivaltakunnan ja sen vasallivaltioiden merkityksen koko Euroopan historialle. Näkee väitettävän, että Waltari olisi teoksessaan kuvannut läntisen ja islamilaisen maailman vastakkainasettelua. Minusta tämä tulkinta on väärä: Waltari päinvastoin kuvaa Hakimissa sitä, kuinka nämä kaksi maailmaa nivoutuvat yhteen ja koostuvat melko samanlaisista ihmisolennoista.
Huhutaan, että Waltarilla olisi ollut suunnitelmia vielä kolmanteenkin Mikaeliin, joka olisi vienyt tämän joko yhä kauemmas itään - Persiaan, Intiaan ja Kiinaan - tai sitten Atlantin toiselle puolen Uuteen maailmaan. Näitä suunnitelmia Waltari ei kuitenkaan koskaan tullut toteuttaneeksi.
Mikael Hakimin jälkeen sormet syyhyävätkin lukea ne Waltarit, joita en ole vielä eläissäni lukenut (kuten Nuori Johannes) sekä kaivaa kirjahyllyistä esiin useat muut Konstantinopoliin ja Istanbuliin sijoittuvat historialliset romaanit, joita omistan, mutta ne sijaitsevat Suomen residenssissäni ja täällä minua odottaa seuraavina vähintään yhtä mieluisa pino Heikki Kännön tiiliskiviä.
maanantai 24. kesäkuuta 2024
Kesäkierros Euroopassa IV
"Rakas Picomme jätti meidät samana päivänä, jona Kaarle VIII saapui Firenzeen, ja vaikka kansa riemuitsi [vapauttajana nähdyn Kaarlen saapumisesta], oppineet vuodattavat kyyneleitä. Sillä ellei Ranskan kuningas olisi tuonut valoa, Firenze ei ehkä olisi milloinkaan nähnyt pimeämpää päivää kuin se, jona Mirandolan valo sammui."
"Romeon ja Julian lisäksi Verona on kuuluisa serenadeista ja kirkoista. Eikös siellä tietysti ollut kitarain ja luuttujen soittajia lauluineen. Ja kävimme kolmessa Veronan tunnetuimmista kirkoista - Pyhän Marian, Pyhän Anastasian ja Pyhän Fermon. San Zenon katedraali toisella puolen kaupunkia jäi meiltä tällä matkalla käymättä. Puolisoni sai aukiobasaarista päähänsä tyylikkään sombreron."
"Wrocław on Sleesian pääkaupunki, sen vanhakaupunki on erittäin näyttävä ja kyseessä on myös merkittävä yliopistokaupunki sekä esoteerinen keskus. Oderin rannoilla, toinen toistaan näyttävämmissä kirkoissa ja kaupunginaukioilla saattoi muistella Marek Krajewskin kirjojen tummanpuhuvia tapahtumia. Söin sianpotkaa ja borssia lwówilaisessa ravintolassa keskusaukiolla ja maksoi vain viitisen euroa.
Wrocławin ja Lwówin välillä on traaginen yhteys. Ennen toista maailmansotaa seuranneita rajansiirtoja, jotka tapahtuivat lähinnä Moskovan sanelemina, Breslau oli saksalainen kaupunki ja Lwów puolestaan puolalainen. Euroopan kahtiajaon jälkeen Breslau liitettiin Puolaan ja siitä tuli Wrocław, kun taas Puolan itäiset alueet liitettiin Neuvostoliittoon ja niistä tuli osia Ukrainan ja Valko-Venäjän neuvostotasavaltoihin. Lwówista tuli ukrainalainen Lviv (venäjäksi Lvov, saksaksi Lemberg), yhä nykyäänkin yksi vahvimmin ukrainalaiskansallisia kaupunkeja. Lwówin puolalaisväestö siirrettiin juurikin saksalaisista tyhjennettyyn Breslauhun. Joten nykyinen Wrocław on oikeastaan itäpuolalaisen Lwówin reinkarnaatio, ainakin mitä väestöpohjaan tulee."
lauantai 22. kesäkuuta 2024
Kesäkierros Euroopassa III
Laskeutuessani vuorilta Triesteen Prinssin kanssa, satoi, ja sääolosuhteet ilmeisesti myös sekoittivat navigaattorin GPS-yhteyttä sen verran, että parkkipaikkaa etsiessämme tulimme kruisailleeksi läpi vanhan keskustan pääkadut ja satamanvarret. Päädyimme lopulta ulos parkkihallista ylhäällä kukkulalla San Giuston linnan ja katedraalin kupeesta ja kävelimme sieltä takaisin alakaupunkiin kapeita rinteessä olevia kujia, sateen piiskatessa taivaalta. San Giustoa ylempänä kukkulalla olisi ollut kasvitieteellinen puutarha ja taikametsä (bosco incantato), mutta sääolosuhteet eivät suosineet enää sinä iltapäivänä ulkoilua. Pelastauduimme pizzeriaan, jossa saimmekin nauttia Italian antimista."Me jatkoimme keskimmäistä reittiä vuorten yli kohti Italian viimeistä saareketta Balkanilla, Triesteä, jonne avautuivat vuorilta näkymät Triestenlahden sinisessä pohjukassa samalla kun näimme Adrianmeren ensimmäistä kertaa. Olimme saapuneet Keski-Euroopan maailmasta Välimeren rantaan.
Triesten kaupungilla on mielenkiintoinen historia. Se on nykyäänkin toisaalta Balkanin portti Italiaan ja toisaalta Italian portti Balkanille. Kaupunkia ympäröivien kukkuloiden kylissä asuu paljon sloveeneja ja kroaatteja ja kyltitkin ovat usein kaksikielisiä. Trieste oli myös aikoinaan pitkään Itävalta-Unkarin hallinnassa ja toimi kaksoismonarkian viimeisenä satamakaupunkina Välimerelle, ennen kuin imperiumi menetti yhteytensä mereen. Seuraavana rannikolla olleen kaupunkinsa Fiumen (nykyinen Rijeka) Italia menetti Jugoslavialle ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Triestessä oli aikoinaan myös merkittävä juutalaisväestö, jonka muistona siellä on edelleen näyttävä synagoga."
Sateen hellittäessä oli yhä valoisaa. Aurinko oli laskemassa Adrianmeren taa ja me läksimme Italian yhtenäisyyden aukiolle sitä katsomaan. Sukkar oli iloinen saadessaan kirmata cornichella, vaikka Triesten kaupunki onkin hukannut verrattoman mahdollisuuden uhratessaan lähes koko kauniin rantaviivansa vilkasliikenteiselle valtatielle.
Nyt vuosikymmentä myöhemmin osuin Prinssin kanssa Ferrarassa maagisille markkinoille. Toki ne olivat samalla myös tavanomaiset markkinat divarikirjoineen ja antiikkitavaroineen, mutta mystiikan harjoittajilla oli suuri edustus ja Prinssi löysi kaikenlaista mielenkiintoista viemisiksi Suomeen. Pieni koiramme tosin herätti markkinoilla ja myöhemmin kirjakaupoissa turhan paljon huomiota erityislaatuisten henkilöiden keskuudessa. Meillä oli kuitenkin kaupungissa myös suojelija, kuten myöhemmin Veronassa."Venetsiasta matkamme jatkui etelään ja sisämaahan, iltakohteena tällä kertaa Ferrara, sekin aikanaan itsenäinen renessanssiruhtinaskunta. Koska Ferrara ei ole rannikolla eikä yhtä kuuluisa turistien keskuudessa kuin Venetsia, Milano tai Firenze, siellä oli mukavan paikallista, väljää ja edullista. Paikallinen piispanistuin osoitti solidaarisuuttaan Irakin assyrialaiskristityille, joita totalitäärinen Da'ish on vainonnut ja merkinnyt arabialaisella n-kirjaimella - nasrani, nasaretilainen, viittaa kristittyihin. Paikallisessa osteriassa saimme jälleen kerran aivan mainion aterian Sangiovesen kera. Ja tietysti melonin ja kinkun.
Katselimme Ferraraa aamupäivän ja tapasimme galleriassa taiteilijan, joka oli viettänyt paljon aikaa Ukrainassa, erityisesti Krimillä. Hänen vaimonsa juuret olivat Sevastopolissa. Hän ei kuitenkaan puhunut venäjää sen enempää kuin englantiakaan; italiaksi keskustelimme siitä, mitä Krimillä ja muualla Ukrainassa on tapahtunut. Ilmeisesti hänen maalaamansa näkymät Ai Petrin maagisista metsistä ja muualta jäävät heidänkin perheensä osalta kaihoisiksi muistoiksi."
"Firenzessä vietimme kaksi yötä ja kaksi päivää. Prinssi ihastui kaupunkiin. Minä ihastuin siihen jo kauan sitten, koska laskeskelen olleeni Firenzessä tähän mennessä jo neljä kertaa. Lupasin hankkia ystävälleni Salman Rushdien Firenzen lumoojattaren, joka hänellä tosin on kirjastossani Suomessa, mutta hankin sen hänelle jollain muulla kielellä.(...)
Kävelimme käsittämättömiä määriä. Mutta olisimme voineet olla myös paikoillamme, sillä asuntomme oli vanhassa talossa aivan tuomiokirkon kupeessa. Auton saaminen kujia pitkin sen sisäpihan parkkipaikalle oli tosin taiteilua, jossa onneksi auttoi, että olen tämän elämän puolella asunut myös Damaskoksessa ja Beirutissa.
Jo ennen kuin ensimmäisen kerran saavuimme Piazza della Signorialle, jossa sijaitsee joukko kuuluisia veistoksia - Neptunuksen lähde, Cosimo de Medicin ratsastajapatsas, Michelangelon Daavid jne. - varoitin prinssillistä ystävääni, että eräällä patsaalla on aivan hänen piirteensä, nimittäin Benvenuto Cellinin veistoksella, jossa puolijumala Perseus pönöttää ylväästi alasti, miekka yhdessä kädessä ja Medusan irtileikattu pää toisessa. Ystäväni olikin yhdennäköisyydestä niin hämmästynyt, että koki patsaan pään liikkuvan katsottaessa ja katsovan häneen takaisin. Ja siltä tosiaan näytti. Mestareiden töissä on usein tuo outo efekti, joka tunnetaan hyvin esimerkiksi Mona Lisasta - kun katsoo tiettyyn kohtaan, patsaan tai maalauksen kasvot näyttävät ikään kuin elävän. Suuret taiteilijat, kuten taikuritkin, hallitsevat illuusioiden luomisen. Eivätkä tietenkään paljasta temppujaan paitsi ehkä kuolinvuoteella kisälleilleen - koska eihän kukaan halua ihan joka salaisuuden menevän mukanaan hautaan."
keskiviikko 19. kesäkuuta 2024
Kesäkierros Euroopassa II
sunnuntai 16. kesäkuuta 2024
Kesäkierros Euroopassa I
Kolmantena päivänä matkustimme Liivinmaan lehtimetsäin halki uutta tietä, joka jättää kauniin Cēsiksen (Võnnu, Wenden) eteläpuolelleen. Tein itselleni mentaalimerkinnän, että maisemien ja historian vuoksi kannattaa vastedes yrittää hakeutua yhä sille vanhalle tielle, joka kulkee Cēsiksen, Siguldan ja Turaidan linnojen sekä kansallispuiston kautta. Murjāņissa näin kuitenkin mustahaikaran ja tammitikan. Rāmkalnissa kävimme syömässä ja kahvilla Gaujan partaalla hyvin miellyttävässä, kotiruokaa tarjoilevassa terassiravintolassa, jonka takana oli jonkinlainen lasten seikkailupuisto.