Maailmanpolitiikkaa kirjoissa ja kansissa

Kirjoitin jo tämän kuun alussa Appelsiinien ajassa, että toimitin kirjoiksi kaksi kokoelmaa Maailman ja paikkojen kirjoituksia ratkaisevilta ajanjaksoilta. Ne on tarkoitettu sekä blogin lukijoiden iloksi omaan hyllyyn että uusille kiinnostuneille, esimerkiksi niille kirjastoissa käyville ja kirjoja lukeville vanhemmille sukupolville, jotka eivät ole oikein sinut blogiseurannan kanssa.

Toivottavasti tämä ratkaisu on mieleen lukijoille ja kirjat löytävät tilaajia - useampikin blogin lukija vuosien varrella esitti toiveen, että tekisin jotain tällaista. Olin aikonut koota kirjasarjan joskus eläköidyttyäni, mutta maailmanpoliittinen tilanne tänä päivänä tuntui velvoittavan siihen, että teen sen nyt enkä joskus.

Ensimmäinen kirja, Sudenhuutelijan päiväkirjat I: Arabikeväästä Afganistaniin, käsittelee vuosia 2011-2013, joiden aikana islamilainen maailma oli keskeisessä osassa elämääni.

Toinen kirja, Sudenhuutelijan päiväkirjat II: Ukrainan vuodet, käsittelee puolestaan Ukrainassa viettämiäni vuosia 2013-2017. Painopiste on Ukrainassa, Venäjässä ja Euroopassa.

Kirjat on rajattu ajallisesti, ei temaattisesti. Vaikka islaminuskoinen maailma hallitsikin kirjoittelua ensimmäisellä ajanjaksolla, ei se suinkaan rajoittunut siihen, vaan ensimmäisessäkin kirjassa sivutaan myös monia muita alueita - siinä liikutaan Euroopan, Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän maissa, Etelä-Aasiassa, Tyynellämerellä, Itä- ja Länsi-Afrikassa. Samoin vaikka Ukrainan, Venäjän ja Euroopan kolmiodraama hallitseekin toista kirjaa, siinäkin ehditään seurata Syyriaa, ajella pitkin Eurooppaa ja Turkkia, vierailla Pohjois-, Keski- ja Etelä-Amerikoissa, Brittein saarilla, Islannissa, Marokossa ja Arabian niemimaalla.

Kumpikin kirja antaa siis varsin hyvin eväitä maailman hahmottamiseen - varsinkin siihen, kuinka nykyiseen on tultu. Muutamankin vuoden takainen lähihistoria nimittäin tuntuu nykyisin unohtuvan nopeasti kiireisyydellä kilpailevalta medialta.

Muuan asia, joka on muuttunut noiden kirjojen kattamista vuosista, on keinoälyn rynnistys osaksi elämäämme ja tiedonkäsittelyämme. Niinpä annoin kummatkin Sudenhuutelijat keinoälyapulaiseni luettaviksi ja käskin kirjoittaa niistä arvostelut. Tässä tulokset. Tosin vaikuttaa hieman siltä, että ensimmäinen kirja sai keinoälyltä enemmän puhtia, niin että se käsitteli siinä toisenkin kirjan pääteemoja, eikä sitten enää tullut analysoineeksi toista kirjaa samalla antaumuksella. 

Olen silti vaikuttunut siitä, että keinoäly ihan oikeasti muutamissa sekunneissa paitsi sisäisti yli 500- ja 800-sivuisten kirjojen koko sisällön, myös löysi punaiset langat - samat teemat, joita olisin epäilemättä itsekin korostanut, jos kirjat olisi kirjoittanut joku muu ja minä olisin kirjoittanut niistä arvostelut. Toisaalta, ei ole yllättävää, että jo pari vuotta käytössäni ollut keinoäly on oppinut ajattelemaan ja kirjoittamaan juuri minua imitoiden, ja siksi tietysti kuulostaa minusta hyvältä.

*   *   *

Kirja-arvostelu: Sudenhuutelijan päiväkirjat I 

Yhteenveto

Sudenhuutelijan päiväkirjat I on kokoelma Anssi Kullbergin blogikirjoituksia vuosilta 2011–2013, joissa käsitellään maailmanpolitiikkaa, turvallisuuskysymyksiä ja yhteiskunnallisia ilmiöitä. Kirja on päiväkirjamainen teos, joka dokumentoi Kullbergin havaintoja aikakauden suurista geopoliittisista tapahtumista, keskittyen erityisesti arabikevääseen, Afganistaniin ja laajemmin Lähi-idän sekä Euroopan poliittiseen tilanteeseen​. 

Kirjan esseet vievät lukijan Helsingistä Turkkiin, Tunisiaan ja aina sotien runtelemiin maihin, kuten Syyriaan, Afganistaniin ja Libyaan, tarjoten ensikäden havaintoja vallankumouksista, poliittisista mullistuksista ja globaalista turvallisuudesta. Kullberg yhdistää historiallista ymmärrystä ajankohtaiseen analyysiin ja korostaa, kuinka länsimaiden politiikka, Venäjän vaikutus ja ääriliikkeet ovat muokanneet kansainvälisiä tapahtumia. Kirjan nimi, Sudenhuutelijan päiväkirjat, viittaa Aisopoksen satuun pojasta, joka varoitti susista turhaan – ja kun uhka lopulta oli todellinen, kukaan ei enää uskonut häntä. Samalla tavoin Kullberg koki, että hänen varoituksensa kasvavista uhista sivuutettiin, kunnes ne lopulta toteutuivat​.

Teoksessa käsitellään laajasti terrorismia, informaatiovaikuttamista ja autoritäärisyyden nousua, yhdistäen menneisyyden tapahtumia nykypäivän haasteisiin. Kullberg kritisoi länsimaisten demokratioiden sinisilmäisyyttä ja hitaasti reagoivia instituutioita, jotka eivät ajoissa ymmärtäneet Venäjän geopoliittisia pyrkimyksiä ja populismin nousun uhkaa.

Keskeiset teemat

1. Arabikevät ja sen seuraukset
   Kullberg analysoi laajasti vuoden 2011 kansannousuja Lähi-idässä, arvioiden sekä vallankumousten alkuvaiheen optimismia että niiden myöhempää ajautumista kaaokseen, sisällissotiin ja ulkovaltojen väliintuloihin. Hän kritisoi länsimaiden epäjohdonmukaisia toimia, joiden vuoksi demokratiakehitys epäonnistui​. 

2. Geopoliittiset jännitteet ja turvallisuusuhat
   Kirjan keskiössä on Venäjän vaikutus maailmanpolitiikkaan, erityisesti sen toimet Ukrainassa ja Syyriassa. Jo vuosia ennen Venäjän täysimittaista hyökkäystä Ukrainaan Kullberg varoitti Venäjän imperialismin paluusta ja hybridisodankäynnin strategioista.

3. Länsimaiden demokratiat ja populismin nousu
   Kullberg on huolissaan populististen liikkeiden noususta Euroopassa ja Yhdysvalloissa sekä siitä, kuinka autoritaariset hallinnot hyödyntävät länsimaiden heikkouksia. Hän arvostelee länsimaisten instituutioiden kyvyttömyyttä torjua disinformaatiota ja puolustaa liberaalia demokratiaa.

4. Suomi ja NATO
   Kirjan toistuvana argumenttina on Suomen NATO-jäsenyyden välttämättömyys. Kirjoittamisen aikaan tämä oli kiistanalainen näkemys, mutta Kullbergin varoitukset Venäjän aggressiivisuudesta ovat myöhemmin osoittautuneet paikkansapitäviksi, ja Suomi liittyi Natoon vuonna 2023.

5. Media, propaganda ja disinformaatio
   Kullberg varoittaa propagandakampanjoiden lisääntyvästä vaikutuksesta, erityisesti Venäjän ja ääriliikkeiden toteuttamana. Hän kritisoi niin perinteistä mediaa kuin vaihtoehtoisia tiedotuskanavia niiden roolista julkisen keskustelun vääristämisessä.

Kirjan ajankohtaisuus

Kirjassa kuvatut tapahtumat vuosilta 2011–2013 ovat jättäneet pysyviä jälkiä maailmanpolitiikkaan. Monet Kullbergin varoituksista – Venäjän uhasta, globaalista epävakaudesta ja demokratian haavoittuvuudesta – ovat käyneet toteen. Suomen NATO-jäsenyys, arabikevään jälkeinen kaaos ja autoritäärisyyden vahvistuminen eri puolilla maailmaa kuvastavat kirjan teemoja edelleen.

Erityisesti Kullbergin analyysi informaatiovaikuttamisesta on entistä ajankohtaisempi. Hybridisodankäynti ja propagandan hallinta ovat nykyisin keskeisiä osia kansainvälisiä konflikteja. Sudenhuutelijan päiväkirjat I ei ole vain historiallinen dokumentti, vaan myös varoitus, joka kehottaa suhtautumaan vakavasti geopoliittisiin uhkiin ennen kuin ne kärjistyvät.

Lopullinen arvio

Sudenhuutelijan päiväkirjat I on syvällinen ja ajatuksia herättävä teos kaikille, jotka ovat kiinnostuneita kansainvälisestä politiikasta, turvallisuusasioista ja yhteiskunnallisista ilmiöistä. Kullbergin ensikäden havainnot ja laaja historiallinen ymmärrys tekevät kirjasta sekä informatiivisen että ennakoivan. Vaikka hänen näkemyksensä olivat aikanaan kiistanalaisia, historia on suurelta osin osoittanut ne oikeiksi. Teos toimii tärkeänä muistutuksena siitä, kuinka tärkeää on olla valppaana yhä epävakaammassa maailmassa.

*   *   *

Kirja-arvostelu: Sudenhuutelijan päiväkirjat II 

Yhteenveto: Sudenhuutelijan päiväkirjat II koostuu blogikirjoituksista, joita suomalainen kirjailija Anssi Kullberg on kirjoittanut Ukrainassa vuosina 2013–2017. Nämä päiväkirjat tarjoavat syvästi henkilökohtaisen, mutta samalla poliittisesti oivaltavan katsauksen tuohon myrskyisään aikakauteen. Kullbergin kirjoitukset kattavat hänen kokemuksensa keskeisistä historiallisista hetkistä, kuten Maidanin kansannoususta, Krimin liittämisestä Venäjään ja Donbasin sodista, sekä laajemmista geopoliittisista muutoksista, kuten Brexitistä ja Donald Trumpin valinnasta.

Teemat: Kullbergin toistuvat teemat päiväkirjoissaan ovat autoritarismin vaarat, liberaalin demokratian hauraus ja länsimaiden sekä Venäjän poliittisten toimien vaikutukset Itä-Eurooppaan. Hänen pohdintansa toimivat usein varhaisina varoituksina ääriliikkeiden noususta ja demokraattisten normien rappeutumisesta, ei ainoastaan Itä-Euroopassa vaan globaalisti. Kullberg on erityisen kriittinen Venäjän sekaantumisen ja sen pitkäaikaisten strategioiden suhteen, jotka pyrkivät horjuttamaan Eurooppaa, ja hän kuvaa näitä seikkaperäisesti yhdistäen analyyttistä tarkkuutta ja henkilökohtaisia anekdootteja.

Arvostelu: Kullbergin kerrontatyyli on sekä mukaansatempaava että opettavainen, yhdistäen yksityiskohtaisen poliittisen analyysin henkilökohtaisiin havaintoihin, mikä tekee monimutkaisista geopoliittisista kysymyksistä saavutettavampia laajemmalle yleisölle. Hänen kykynsä ennustaa poliittisia lopputuloksia—nyt nähtynä ennakoivasti—lisää kirjoituksiin auktoriteettia. Kirja voi kuitenkin ajoittain tuntua tiiviiltä Itä-Euroopan poliittisten dynamiikkojen monimutkaisuuden vuoksi, mikä voi olla haasteellista alueen historiaa tuntemattomille lukijoille.

Päiväkirjamuoto antaa lukijoille mahdollisuuden nähdä Kullbergin ajatusten ja ennusteiden kehittymisen ajan myötä, tarjoten ainutlaatuisen pitkittäisen näkökulman siihen, miten menneet tapahtumat liittyvät nykyisiin geopoliittisiin maisemiin. Tämä lähestymistapa ei ainoastaan rikasta lukijan ymmärrystä käsiteltävästä aiheesta, vaan korostaa myös kriittisen ja informoidun näkökulman ylläpitämisen tärkeyttä poliittisesti myllertävinä aikoina.

Perintö: Kullbergin kuvaamat tapahtumat ovat jättäneet pysyvän jäljen kansainväliseen järjestykseen, vaikuttaen siihen, miten kansakunnat havaitsevat suvereniteettiinsä kohdistuvat uhat ja vastaavat ulkoiseen aggressioon. Hänen oivalluksensa Venäjän hybridisodankäynnin ja propagandan taktiikoista ovat erityisen ajankohtaisia, sillä nämä keinot muotoilevat yhä konflikteja ympäri maailmaa. Kirja toimii olennaisena dokumenttina ymmärtääksemme, miten 2010-luvun alkupuolen toimet jatkavat kaikupohjana nykypäivän poliittisille realiteeteille, korostaen jatkuvaa taistelua demokratian ja vakauden puolesta nopeasti muuttuvassa maailmassa.

Johtopäätös: Sudenhuutelijan päiväkirjat II on vangitseva lukukokemus kenelle tahansa, joka on kiinnostunut Euroopan politiikan monimutkaisuuksista ja alueellisten konfliktien laajemmista vaikutuksista globaaliin vakaisuuteen. Kullbergin yhdistelmä henkilökohtaista narratiivia ja poliittista analyysia tarjoaa voimakkaan todistuksen demokratian ylläpitämisen monimutkaisuuksista autoritaarisuuden nousun edessä.

Medestäjäin paluu

Kevät tuli kohisten. Maaliskuun toisella viikolla palasivat purppuramedestäjät, nuo pienet, metallinkiiltoiset, kukissa käyvät linnut, joita monet pitävät kolibreina. Kolibreja ne eivät ole, sillä kolibreja on vain Amerikoissa. Euraasiassa ja Afrikassa niitä vastaavat medestäjät, jotka nekin imevät kukista mettä, ovat pieniä ja säihkyvän värisiä, mutta eivät pörrää kukkien edessä kolibrien tavoin vaan liikkuvat kuin kertut.

Samoihin aikoihin täällä talvisin runsas kashmirinuunilintu alkaa vähitellen vetäytyä takaisin pohjoiseen, vuoristoisille pesimäseuduilleen, mutta niitä lonnii täällä pitkälle huhtikuuhun.

Ramadanin aikana muslimit paastoavat päivisin, mutta auringon laskettua mässäilevät senkin edestä - ja sosiaalisesti. Täällä täytyy suoranaisesti väistellä iftar-kutsuja, mutta siitä huolimatta ramadanin aikana yleensä lihotaan. Viime viikonloppu meni sosiaalisissa riennoissa.

Erään huoltoasema- ja matkailuyrittäjän kanssa kävin katsastamassa Daman-e Kohiin pystytetyn uuden näköalaravintolan. Huhun mukaan sen omistaa prikaatinkenraali, minkä vuoksi ylempänä vuosia ollut Monal-ravintola piti kieltää ja purkaa, ja auringonlaskun aterioitsijat saada palaamaan Daman-e Kohiin. No, korruptiosuhteillahan Monal oli alun perinkin kansallispuiston alueelle rakennettu, mutta kieltojen noudattaminen ja toimeenpano riippuu Pakistanissa aina siitä, kuka on vallassa ja kellä on suhteita. Kävimme myös opiskelijoiden ja emansipoitujen tyttölasten suosimalla F-10:n markazilla päättämässä illan vesipiippuun ja teehen.

Viime sunnuntaina kävin avaamassa Rawalpindissä autististen lasten erikoissairaalan, jonka muuan paikallista aatelia edustava ja oman autistisen lapsen kanssa ei-ymmärtävää yhteiskuntaa vastaan kamppaillut pariskunta on perustanut.

Tänä viikonloppuna ehdin sentään viettää aikaa luonnossa. Osin siksi, että kieltäydyin kutsuista ja pidin paikallispuhelimen hiljaisella. Margallakukkuloilla saattoi huomata lintumaailman aktivoitumisen erityisesti laulamisessa. Sieltä löytyi myös bulbuliparven äkkäämä ja räksyttämä raitavarpuspöllö. Tamariskipyrstötiaiset rakensivat pesää.

Olen joka vuosi maaliskuussa löytänyt Dhok Jeevanin polulla tähän aikaan purppuraisina kukkivista kukista psykedeelisen värisiä Zygaena-suvun punatäpliä, mutta tällä kertaa, kun otin varta vasten yhden näytteeksi hankkimista varten koeputkilon taskuuni, ei yhtäkään näyttäytynyt. Päiväkiitäjiä sen sijaan pörräsi - en edes yrittänyt ottaa talteen, ovat liian nopeita.

Appelsiinien aika

Helmikuun puolivälistä alkaen Islamabadissa on ollut selvä kevään tuntu. Iltapäivisin on lämmintä; jos tulen aikaisin töistä, ehdin istua terassillani kirjoja lukien, šakkia pelaten ja lintuja katsellen ennen kuin pimeä lankeaa ja tulee kylmä.

Pakistanin hallitus on liehitellyt Keski-Aasian valtioita ja Azerbaidžania uutena geopoliittisena ilmansuuntanaan, josta etsitään lähinnä kauppavaihtoa ja legitimiteettiä, kun perinteiset ystävät Kiina, Saudi-Arabia ja Emiraatit ovat olleet viime vuodet penseitä Pakistanin maksamattomien velkojen tähden. Krikettijoukkueet saivat taas kaupungin liikenteen sekaisin lähes viikoksi. Pakistanissa koettiin lapsekasta innostusta siitä, että maa pääsi Mantšurian kandidaatin kongressipuheeseen erään terroristin pidätyksen ansiosta.

Sitten alkoikin paastokuukausi ramadan, samaan aikaan kun länsimaisenkin kalenterin kuu vaihtui helmikuusta maaliskuuksi. Ihmiset siis mässäilevät enemmän kuin vuoden muina aikoina, mutta se tapahtuu vasta auringonlaskun jälkeen, jokapäiväisen iftarin, paaston murtamisen, muodossa.

Toissa viikonloppuna olin sekä Dhok Jeevanin että Dara Janglanin poluilla. Dhok Jeevan oli tällä kertaa produktiivisempi, koska olin maastossa hyvin varhain aamulla ja kiipesin sinä päivänä aina korkealla sijaitsevalle lähteelle saakka, katsellen siellä pitkään ja yksinäisyydessä, kun bulbulit, rillit, tiaiset ja uunilinnut kävivät juomassa ja kylpemässä. Alempaa löytyivät pakistanintimali, himalajansinipyrstö, pikkusieppo ja sinipikkusieppo.

Dara Janglanin polulla oli sunnuntaina liikaa väkeä ja olin lisäksi IT-alalla toimivan pakistanilaisnuoren kanssa, johon pari vuotta sitten tutustuin samaisella polulla. Ihmispaljoutta välttääksemme kuljimme polun sijaan kuivaa puronuomaa pitkin, mikä on ollut salaisuuteni jo pitkään. Tästä huolimatta näimme sinä päivänä lähinnä tavanomaisia lajeja: bulbuleita ja rillejä, tulirintatimaleita, harmaavatsaviuhkoja ja sinijokirastaita. Ajoittain uoman ylitti mekastavia parvia metsätimaleita tai parittain liikkuvia viidakkoharakoita.

Viime viikonloppuna oli Rawaljärven vuoro. Sorsasto oli taas vaihteeksi kaikonnut, mutta kahlaajia oli tällä kertaa isompia määriä, varsinkin liroja, valko- ja punajalkavikloja, lapinsirrejä, pikkutyllejä ja pitkäjalkoja. Epätavallisin kahlaaja oli punajalkaviklojen parvessa liikkunut suokukko, joka on Islamabadissa melko harvinainen, yleensä vain yksittäin vikloparvissa.

Ehdin myös istuskella viikonloppuisin terassillani, jossa vuorotellen paistoi ja satoi. Sateet ovat olleet tervetulleita, sillä ne ovat hälventäneet helmikuussa ilmassa leijuneet pölyn ja saasteen. Lueskellut Ville Hytösen esseitä anarkiasta, muukalaisuudesta ja maailmanmenoista (Grand Tour, Tuuma 2022). Tunnistan Hytösessä sukulaissieluista tervettä hulluutta.

Pakistanissa erilaisten hedelmien sesonkien aikana varakkaammilla kansalaisilla samoin kuin yrityksillä on tapana lähettää lahjoiksi laatikoittain mainittuja hedelmiä. Appelsiinien aika on nyt jatkunut tammikuusta alkaen ja nytkin minulla on niitä kolme laatikollista, vaikka olen lahjoitellut kasseittain appelsiineja eteenpäin turvamiehille ja palvelusväelle. Myöskään saksanpähkinät ja hunaja eivät tunnu koskaan loppuvan kesken, koska saan niitä enemmän kuin ehdin syödä ja viedä tuliaisiksi Suomeen. Kun tulee aika jättää Pakistan taakse, tulen kaipaamaan terassilla nautittuja aamiaisia - jogurttia, pähkinöitä ja hunajaa, mustan kahvin ja kirjan kera.

Oransseista tulee mieleen ikävä kyllä myös ikävämpiä asioita. Eletäänhän nyt maailmalla groteskia aikakautta, jota voisi kutsua nimityksellä Age of the Orange. Tällä en viittaa Oranialaisveljeskuntaan enkä Oranjen vapaavaltioon.

Maailmantilanne, varsinkin täysin ennakoitavissa olleet tapahtumat Krasnovin (Mantšurian kandidaatin) valtaantulon myötä, saivat aikaan sen, että päätin koota, toimittaa ja julkaista kaksi nidettä kirjoituksia tästä blogista, kahdelta eri formatiiviselta ajanjaksolta. Ensimmäinen kokoelma Sudenhuutelijan päiväkirjoja on alaotsikoltaan Arabikeväästä Afganistaniin 2011-2013 ja toinen puolestaan Ukrainan vuodet 2013-2017. Ajanjaksot puhunevat itse puolestaan siitä, miksi valitsin juuri nämä ajanjaksot ja niiden aikana tänne kirjoittamani kirjoitukset.

Samalla nämä niteet ovat jonkinlainen testamenttini Suomelle, Euroopalle ja maailmalle, koska maailman ollessa sillä tolalla kuin se nyt on, ei voida luottaa siihen, että kirjoitukseni säilyisivät täällä amerikkalaisen teknologiajätin omistamalla alustalla - ainakaan sen jälkeen, kun minusta aika kerran jättää. Fyysisen kirjan muoto lienee myös tervetullut joillekin lukijoille, jotka ehkä haluavat kirjoitukseni luettavammassa muodossa ja aikajärjestyksessä omaan hyllyynsä. Pahoittelen, että ne ovat kalliimpia kuin olisivat olleet, jos olisin julkaissut ne Amazonilla, mutta näinä aikoina suosin mieluummin eurooppalaista, tässä tapauksessa saksalaista kustantajaa, joka oletettavasti myös maksaa työntekijöilleen parempaa palkkaa kuin Bezos.

Juuri nyt mieleni ei tee toimittaa samoin tein kolmatta osaa Sudenhuutelijoita, mutta ehkä sellaisen aika tulee, kun hieman ajallista etäisyyttä on saatu 2020-luvun kirjoituksiin. Tämänhetkisen maailmantilanteen ymmärtämisen kannalta kaikki olennainen oikeastaan löytyy Ukrainan vuosista. Mitä Krasnoviin tulee, marraskuussa 2016 kirjoittamani teksti Punainen aamunkoitto on yhtä validi tai validimpi tänä päivänä kuin se oli silloin. Nekin, jotka silloin kiivaasti kiistivät epäystävällisen tulkintani Atlantin-takaisen suurvallan suuresta kansanmiehestä, ovat alkaneet viimeisen kuukauden aikana harkita kantaansa uudelleen.

Ukrainan vuosia editoidessani huomasin, että yhdessä asiassa olen ollut vuosien varrella pessimistisempi kuin toteuma: povasin toistuvasti venäläismielisen äärioikeiston valtaanpääsyä Saksassa, Ranskassa tai molemmissa - mutta nämä molemmat, samoin kuin Eurooppa kokonaisuutena, ovat osoittautuneet kestävämmiksi kuin valtiokoneistonsa vihollisen käsiin luovuttaneet amerikkalaiset. Jos Eurooppa pimeyden laakson halki vaeltaessaan löytää itsestään uudenlaista sisua, päättäväisyyttä ja yhtenäisyyttä, voidaan nykyisestä häpeän aikakaudesta ehkä saavuttaa jotain hyvääkin. Tällä on kuitenkin kiire.

PS. RIP Riippusiipi. Näyttää nyt vahvistetulta tosiasialta, että šikran kynsiin joutui terassillani tammikuussa nimenomaan tutuksi käynyt turkinkyyhky Riippusiipi. Turkinkyyhkyjä käy yhä runsaasti ruokinnallani joka päivä, mutta yksi on joukosta poissa - yksikään nykyisistä vieraista ei kulje siipi maassa. Riippusiipi oli seuralaisenani siitä asti, kun tähän taloon muutin, joten haikeana totean yhden aikakauden päättyneeksi.