Matkalla kotonansa

Tänä vuonna kalenteri on sillä mallilla, että ainoa pitkä kesälomani sattui huhtikuulle, jonka kolme viimeistä viikkoa minulla on lomaa. Kesällä minulla on yksi lyhyt matka Suomeen, muun kesän olenkin kiinni Islamabadissa, kunnes lopulta koittaa aika muuttaa sieltä kokonaan pois.

Tulin tällä kertaa Suomeen poikkeuksellista reittiä, koska tavanomaiset yhteydet Istanbulin ja Dohan kautta olivat jostain syystä kaikki kalliita. Niinpä otin lennon Islamabadista Gatwickiin, jossa piti ottaa laukut ulos ja hankkiutua dösällä englantilaisen maaseudun halki Heathrowhun. Lisäksi Britannia vaatii nykyään EU:n kansalaisilta myös elektronisen maahantuloluvan, joka maksaa 12 euroa, mutta jonka onneksi sai parissa tunnissa, kunhan käytti läppäriä eikä sitä heidän suosittelemaansa kännykkäsovellusta, joka ei toiminut.

Helsingissä olin iltapäivällä 10. huhtikuuta. Jo samana iltana grillattiin lihaa ja juotiin Barbarescoa, Baroloa ja Heathrowssa alennuksessa olleita australialaisviinejä. Myös Dueron Valparaíso on ollut täällä viime aikoina suosiossa.

Autoni piti jättää pääsiäisviikoksi korjaamoon, jotta saisi kerralla hoidettua vuosikatsastuksen ja sen läpimenoon vaadittavat korjaukset. Renkaat piti vaihtaa, kun vanhat nokialaiset olivat jo liian kuluneita ja yksi niistä puhkesi Itäkeskuksen ostosreissullamme. Kiinalaiset renkaat olisi saanut pari sataa halvemmalla, mutta päädyin silti ottamaan samanlaiset nokialaiset, jotka minulla aiemminkin oli.

Kontulassa käydessäni albaaniparturini piti esitelmän illyrialaisten historiasta ja siitä, kuinka albaanit olivat ensimmäisinä asuttaneet niin Kreetan kuin Sisiliankin. Ensimmäisyydestä en ole kovinkaan vakuuttunut, vaikka siirtokuntia albaanit molempiin perustivat, samoin kuin Etelä-Italiaan ja moneen muuhunkin Välimeren kolkkaan. Etelä-Italiassa ja Sisiliassa on yhä arbereesikyliä, ja niistä lähtöisin olevien siirtolaisten osuus amerikanitalialaisista on ilmeisesti ollut huomattava. Parturini kieliteoreettisten havaintojen mukaan mm. kaikki kuuluisat amerikanitalialaiset näyttelijät ja muusikot ovat albaaneja, kuinkas muuten. Mutta Kypros ja Kreeta kyllä kolonisoitiin ensin seemien toimesta - niillä puhutut kielet olivat seemiläisiä ja foinikialle ja koptille sukua, ennen kuin indoeurooppalaiset helleenit kolonisoivat kyseiset saaret.

Kävin lintupaikoilla Laajalahdella ja Viikissä ja näin paljon kaikenlaista keväistä ja kivaa, vaikkakaan en mitään erityisen epätavallista. Valkoposkihanhet ilahduttivat minua olemassaolollaan ja haukahtelevalla kaakatuksellaan. Vanha merikotka hätyytteli niiden parvia. Vikloja ja hysyjä oli jo tullut ihan hyvin.

Puolisoni kanssa kävin pääsiäisenä Tallinnassa ja sen jälkeen auton takaisin saatuamme Porvoossa ja Sipoossa. Porvoossa söimme fantastisen hyvät hampurilaiset Zum Beispiel -nimisessä paikassa. Sipoossa ruokailupaikkamme oli keskellä maaseutua sijaitseva Tila-ravintola. Autottomina aikoina kävelimme koiran kanssa tai koiratta keväisten, hyvin myöhään koittavien auringonlaskujen maagisessa valossa milloin Itäkeskukseen, milloin Kurkimäelle nimensä antaneelle mäelle. Eräänä iltapäivänä mäellä näyttäytyi myös kanahaukka, joka on ilmeisesti yleistynyt esikaupungeissa sepelkyyhkyn runsastumisen myötä. Sepelkyyhky kun on hieman liian iso varpushaukalle, mutta juuri sopiva saalislaji kanahaukalle.

Muuan kaverini oli jakanut somessa valokuvia Roihuvuoren kirsikkapuiston kukkaan puhkeamisesta, joten suuntasimme eilen sinne, mutta kuten somessa aina, kuvien rajaus oli hämäävää - siellä oli kukassa vain tasan yksi puu, kun taas muut puut yhä kukattomia ja lehdettömiä.

Islamabadissa oli tällä välin sattunut lievä maanjäristys sekä valtava raemyrsky, joka särki autojen laseja ja kattoja koko kaupungin alueella. Onneksi oma Volvo-maasturini oli katoksen alla ja selvisi henkivartijani tiedotuksen mukaan vammoitta.

Ennen Suomeen tuloa olin Rawalpindissä kirkkojen järjestämässä Nikean kirkolliskokouksen juhlakonferenssissa, jossa sattui merkillinen tapaus. Kunniavieraana olleen Canterburyn eläköityneen arkkipiispan Rowan Williamsin puhuessa näin nimittäin hänen päänsä ympärillä hohtavan auran. En yleensä näe moista, toisin kuin puolisoni, joka näkee ihmisillä auroja yhtenään. Williams on varmaankin saavuttanut erityisen henkisyyden asteen tai jotain. Minulla taitaa olla jokin hänen kirjansakin kotikirjastossani.

Murreevuorilla

Olin viikonloppuna pindiläisen valokuvaajattaren kanssa Murreevuorilla. Lähdimme Islamabadista kuudelta aamulla, jolloin vuorille johtava tie on vielä miellyttävän vapaa ajella. Pysähdyimme matkan varrella etsimään lintuja Khairagalissa ja Changlagalissa ja ajoimme lopulta Dungagaliin, joka on kuuluisan Putkipolun (Pipeline Track) toinen päätepiste; toinen on kansallispuiston keskuksessa Ayubiassa. Kävelimme Putkipolun edestakaisin, Dungagalista Ayubiaan ja sitten takaisin, yhteensä 11-12 km. Siinä keskellä söimme Ayubiassa aamiaiseksi parathaa munakkaalla ja joimme maitoteetä.

Islamabadista ylös Murreevuorille ajettaessa matalampien maiden lajisto vaihtuu ylänkö- ja vuorimetsälajeihin. Bulbulit katoavat, mainat vähenevät, intianvaris vaihtuu paksunokkavarikseen ja varpunen kanelivarpuseen. Intianpääskyjen ja pikkutörmäpääskyjen tilalle tulee aasianräystäspääskyjä ja puissa hyörivät tiaisparvet lakkaavat koostumasta etupäässä aasianrilleistä ja harmaatalitiaisista ja koostuvat sen sijaan vihertalitiaisista ja pakistanintiaisista. Mekastavien metsätimaliparvien sijaan on pikku- ja kirjonauruleita ja viidakkoharakoiden asemesta himalajanloistoharakoita.

Kaikkialla kiekuivat kuningassepät ja laaksoja pitkin lensi kirskuvia parvia himalajankaijoja. Erityisen ilahduttavaa oli, että aamutunteina myös töyhtöfasaanit päästivät vuorilta soidinrääkäisyjään, vaikkei lintuja päässytkään näkemään. Tämän lajin näkemiseen tarvitaan nykyään kosolti onnea, mutta karjaisut paljastavat sen yhä esiintyvän ainakin suojelluilla alueilla. Putkipolun varrella oli myös runsaasti laulavia karakoruminuunilintuja, jotka onnistuvat jotenkin aina suorittamaan läpimuuttonsa Margallakukkulain kautta hyvin huomaamatta, vaikka ovat tietyillä vuoristoalueilla kesällä tavattoman yleisiä.

Reviireilleen oli saapunut myös useita lajeja sieppoja: näyttäviä turkoosi-, hopealakki- ja sinikirjosieppoja, vaatimattomamman värisiä siperiansieppoja (nimestä huolimatta Himalajan laji). Peippolintuja näkyi tällä kertaa vähänlaisesti, vain yksi himalajanpunavarpunen. Petolinnutkin olivat vähissä, vain yksi varpushaukka.

Makakeja oli runsaasti joka puolella teiden mutkissa ja parkkipaikkojen ympäristöissä. Näillä vuorilla yleinen petoeläin on keltarintanäätä, joka on kokoonsa nähden hirmuinen tappaja: surmaa paljon itseään suurempia muntjakkeja ja aikuisia makakeja iskemällä hampaansa näiden niskaan. Isompia petoja, kuten leopardeja, saa olla onnekas nähdäkseen.

Iltapäivällä ajoimme Nathiagaliin ja siellä erään vuoristohotellin maille, koska valokuvaajatar oli saanut paikkavinkin erään toisen valokuvaajan hiljattain löytämään esiintymään himalajannauruleita. Lajin on aina välillä huhuttu kuolleen Pakistanista sukupuuttoon, mutta sitten taas löydetty joltain uudelta paikalta. Etsimme niitä aikamme ja opastin seuraamaan huhujen sijaan habitaatteja, koska laji on varsin vaativa aluskasvillisuuden suhteen ja juuri siksi Pakistanista katoamassa - väki kun kerää aluskasvillisuutena esiintyviä pensaita metsistä polttopuuksi, eikä muutenkaan arvosta aluspensaita, vaan kuvittelee oikeaoppisen metsän olevan pohjalta avointa.

Emme löytäneet himalajannaurulia, mutta löysimme kaikenlaista muuta metsälintua kyllä, mukaan lukien monia niistä samoista lajeista, joita kohtasimme Dungagalissa. Kahta muuta naurulilajiakin oli ihan hyvin paikalla: pikkunaurulia ja kirjonaurulia.

Islamabadissa on jo täysi kesä. Kevät oli vuorillakin jo pitkällä, mutta joissain varjoisissa notkopaikoissa oli sentään vielä lumikinoksia. Yritteliäät paikalliset tekivät niistä aamuvarhain lumiukkoja, joiden kanssa puolenpäivän aikaan saapuvat pääkaupunkilaisturistit sitten ottivat maksusta selfieitä. Päivänpäättäjäiskahvit ja köyhätritarit nautimme perinteen nimissä Dungagalin Snowlandin kahvilassa ennen pitkää paluumatkaa takaisin Islamabadiin.

Drongojen paluu

Viikonloppu oli kuuma, kesä on jo käytännössä alkanut. Lintumaailmassa eletään kuitenkin yhä kiivasta muuttokautta, sillä korkeammalla vuoristoisilla alueilla on kevät vasta käynnistynyt ja lumet sulavat solisten, kuten muistamme Shogranista, jossa viime vuonna tähän aikaan olin. Samoin tietysti Keski-Aasiassa ja Siperiassa, josta monet täkäläisistä muuttolinnuista tulevat, on monin paikoin vielä talvi.

Myös ramadanin päättävä eid el-fitr, vuoden suurin juhla islaminuskoisissa maissa, alkoi viikonloppuna ja jatkuu keskiviikkoon. Pakistanilaiset viettävät pyhiä, me suomalaiset taas olemme olleet päivät töissä, koska suomalainen työnantaja ei tunnusta muslimipyhiä. Hiljaista kuitenkin oli, kun paikallisesti kaikki on kiinni ja väki sukulaisissa.

Viikonloppuna saapui useita palaavia muuttolintuja lisää: molemmat drongolajit ilmaantuivat maisemiin tänä vuonna yhtäaikaisesti, vaikka yleensä mustadrongo tulee ensin ja Margallan metsien tuhkadrongo vasta vähän myöhemmin. Drongot ovat trooppisen Aasian ja Afrikan näkyviä lintuja, elegantteja kiiltävänmustia lepinkäisten ja varislintujen sukulaisia, joilla on pitkä haarautuva pyrstö. Ne tähystävät yleensä näkyvillä paikoilla, kuten puiden ja tolppien latvoissa, ja syöksyvät väijystään sieppaamaan isoja hyönteisiä, liskoja ja milloin mitäkin saalista. Ruokavaliokin on paljolti samaa kuin lepinkäisillä. Drongot ovat taitavia lentäjiä, kiivaan territoriaalisia ja usein päästelevät huutojaan pimeälläkin.

Myös haukkakäki ilmaantui huutelemaan Margallakukkuloille. Samoin Dara Janglanin polun yleisin yölintu, pitkäpyrstökehrääjä, joita oli taas äänessä viitisen, kun siellä iltaa myöten viipyilin. Yksi savannikehrääjäkin pyyhki yli avoimemmalla osuudella. Eidin aattona Dhok Jeevanin polulta löytyi kevään ensimmäinen paratiisimonarkki, joka sekin on Islamabadissa kesälintu.

Pikkumehiläissyöjät palasivat jo viikkoa aiemmin. Toinen täkäläinen pesimälaji, safiirimehiläissyöjä, on vielä saapumatta. Pikkusieppojen ja kivikkouunilintujen läpimuutto on paraikaa käynnissä, viitakerttuset ja aavikkokultarinnat tulevat läpi vasta myöhemmin.

Sunnuntaina tein pindiläisen valokuvaajattaren kanssa ekskursion Punjabin puolelle, kohteena Sangnin linnake, joka on peräisin sikhidynastian ajalta. Sen sisällä on paikallisen kylän näkökulmasta tärkeämpi kohde, paikallisesti vaikuttaneen suufilaisen pyhimyksen hautapyhäkkö eli pir durbar. Kyseinen pyhimys, Sahibzada Abdul Hakim, näyttää olleen alun perin kotoisin Irakista, mutta vaikuttaneen täällä.

Pieni linnake ja pyhäkkö ovat dramaattisella paikalla kauniin rotkon laella, josta on muinoin voinut epäilemättä kontrolloida jokilaaksoa ja maantietä. Pir Abdul Hakim kuuluu vastustaneen poliittista valtaa edustaneen linnakkeen rakentamista ja vannoneen palaavansa sinne vielä, mikä sitten toteutuikin haudan muodossa. Tarinaan kuuluivat toki myös kaikenlaiset ihmeet, jollaisia oli todistettu sekä pyhimyksen yhä eläessä että hänen kuolemansa jälkeen, kun ruumista palautettiin rakkaalle linnoituskukkulalleen. Linnanherroista on aika jättänyt kauan sitten, mutta kyläläiset pitävät yhä Abdul Hakimin pyhäkköä pyhänä.

Linnakkeen alapuolinen rotko ja kylän alapuolelle avautuva savannimainen maasto osoittautuivat mitä rikkaimmaksi habitaatiksi. Siellä lauloi kaksi sellaista priinialajia, joita vain harvoin näkee Islamabadissa: aropriinia ja siropriinia. Jälkimmäinen on splitattu Lähi-idässä ja Egyptissä esiintyvästä priiniasta melko hiljattain, kattaen nyt Etelä-Aasian, Eufratin, Tigrisin, Turkin ja Itä-Arabian populaatiot, kun taas Lähi-idän, Länsi-Arabian ja Egyptin populaatiot kuuluvat tavalliseen priiniaan.

Alueella kaarteli myös hyvin petoja: kaksi valkosilmähaukkaa, idänmehiläishaukka ja arovarpushaukka. Kaksi intiansininärheä lehahteli akaasiasta toiseen. Kalliokirvinen kantoi ruokaa nokassaan. Rotkon pohjan purossa käyskentelivät ruskosuokana ja mustavästäräkki. Yli lensi myös punjabinkorppi, joka nykyisin on palautettu takaisin tavallisen korpin yhteyteen, koska ilmeisesti rajoja populaatioiden välille ei voida vetää. Punjabin tasankojen korpit ovat pienempiä kuin vuorilla elävät normikorpit.

Matkan varrella erään toisen suufilaisen pyhäkön, Astana Aliyan, kupeessa olevan sillan alla oli satojen intianpääskyjen yhdyskuntia. Nämä pienet, kiiltävän sinimustat ja punalakkiset pääskyt tykkäävät erityisesti pesiä siltojen alla tasankoisilla mailla.