sunnuntai 20. heinäkuuta 2008

Damaskos

Torstai-iltana pidin läksiäisbileet Damaskoksessa, vaikka varsinaisesti lähtöni Lähi-idästä tapahtuu vasta elokuun lopussa, mutta tässä välillä pitäisi vielä ehtiä pitämään toiset bileet Beirutissa. Etukäteen ilmoittautujia tuli Damaskoksenkin bileisiin eniten Libanonista, mutta tietysti suurin osa libanonilaisista ei sitten ilmaantunutkaan paikalle, kun taas syyrialaisia tuli lopulta paljon enemmän kuin keitä oli ilmoittautunut. Kulttuurieroja naapurimaiden välillä. Tarkoitus oli tyhjentää muuttoa varten varastoja, varsinkin viini- ja viinavarastoja. Ksaran viinejä menikin melkoisia määriä. Nostalgian nimissä korkattiin myös Ksaran erinomaista Troisième Millenairea. Jokin argentiinalainenkin pullo meni. Oluttäydennystä haettiin ennen bileitä Havaijilta - siis Hawai-nimisestä kaupasta - libanonilaista Almazaa, turkkilaista Efesiä ja tanskalaista Tuborgia. Viimeisinä aamuyöllä paikalla viipyivät kurdit.

Viikonloppu kului kerrankin verkkaisissa ja rauhallisissa merkeissä. Istuimme kahvilassa polttamassa vesipiippua, juomassa kahvia ja pelaamassa shakkia tuntikausia. Libanonilainen assistenttini on varsinainen shakkimestari - ainoan kerran tiedän hänen hävinneen Suomen-matkallaan, kun vastassa oli henkilö, joka kirjoittaa kirjaa shakin historiasta. Perjantai-iltana illallista Elissarissa ja olutta Bab Sharqin luona. Lauantaina oli biljardin ja tawilan (backgammonin) vuoro. Lauantai-iltana kävin vielä yhden yön verran Beirutissakin, mutta koska sunnuntai on Syyriassa työpäivä, piti ajaa sieltä aamuvarhain takaisin.

Ei kommentteja: