Damaskos

Kuumuus Damaskoksessa hellittää vasta iltaisin. Eilen töiden jälkeen pelasin jälleen Café Rawdassa tawilaa kahta kurdia vastaan ja join mustaa kahvia. Kävimme paikallisen dokumentaristin luona. Olimme eukalyptusten alla Lina Chamamianin ja eteläafrikkalaisen naisartistin konsertissa vanhankaupungin linnakkeessa. Yö jatkui baarissa Bab Sharqin lähellä. Damaskos on arabimaailman kulttuuripääkaupunki 2008 ja nyt vuoden loppupuoliskolla vanhakaupunki alkaa olla saatu hyvään kuntoon, kun vuoden alussa tilanne oli aivan päinvastainen - kadut auki ja talot remontissa samaisen kulttuuripääkaupunkihankkeen vuoksi. Joka päivä on konsertteja ja muuta kulttuuriohjelmaa.

Viime viikonloppuna beirutilainen ystäväni (habibi) oli pitkästä aikaa käymässä Damaskoksessa ja jotenkin se muutti kaupungin kasvoja silmissäni koska vanha tiimi oli taas koossa. Löysin taas uutta iloa vanhoista tutuista paikoista ja mieleni palautui yhteiseen vuoteemme Beirutissa, jolloin jokainen päivä oli jonkinlaista superelämää, kuin elokuvasta. Olen jo pitkään ollut surullinen, koska lähtö Lähi-idästä häämöttää niin lähellä, ja menen paikkaan, jossa en ole koskaan elämässäni käynyt, ja jossa en tunne ketään tai mitään. Joskus maailmanaikaan se olisi tuntunut jännittävältä, mutta nyt aika ja energia eivät millään tahdo riittää edes orientoitumaan koko ajatukseen. Samaan aikaan kaikki muuttuu täällä ja niin monet ystävistäni ovat lähdössä pois, yksi Lontooseen, yksi Istanbuliin ja niin edelleen. Moni jo lähti. Kuin viimeisenä niittinä Bab Tuman läheinen musiikkikauppa Ashtar sulki ovensa hiljattain. Kun käyn täällä joskus tulevaisuudessa turistina, ovatko Damaskos ja Beirut enää samat, joissa asuin...?

Kolmen Lähi-idässä eletyn vuoden jälkeen olen saavuttanut tunteen, että olen asiantuntija ja ymmärrän, mitä täällä tapahtuu, ja kuinka ihmiset ajattelevat. Olen oppinut kieltä ja yksityiselämäni on vähitellen irtautunut muista maailmankolkista juurtuakseen tänne. Tunnen ihmisiä kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla Syyriassa ja Libanonissa ja olen käynyt kaikissa näiden maiden kaupungeissa ja maakunnissa. Nyt kun viimein tunnen olevani todella pätevä tehtäviini, on lähdettävä ja unohdettava kaikki ja yritettävä päästä perille jostain, mistä ei ole mitään etukäteistä kokemusta. Kaikki täällä hankittu kielitaitoa myöten valuu hukkaan, ainakin useaksi vuodeksi eteenpäin. Tämä kaikki tuntuu suurelta tuhlaukselta - sekä rahalliselta että inhimilliseltä - ja siitä on vaikea löytää mieltä. Toisaalta jos tästä haluaa löytää jotain hyvää, palaan taas noviisien kastiin enkä enää väsy siitä, että pitää selittää kerta toisensa jälkeen hienovaraisesti ja joskus päähän takoen samoja perusasioita tänne virtaaville uusille tulokkaille, jotka saapuvat ennakkoluuloineen ja stereotypioineen, nähden kaiken mitä omituisimpien linssien läpi.

Tänään töiden jälkeen ajan taas Beirutiin viikonlopuksi, ensin töihin, sitten rentoutumaan.