Ei ole enää epäilystäkään siitä, etteikö Beirut olisi kotikaupunkini tai yksi niistä. Nimittäin eilen illalla saavuttuani tänne olin ehkä ensimmäistä tai lähes ensimmäistä kertaa Beirutissa ilman, että lähettyvillä oli ketään kaikista niistä ihmisistä, joita täällä rakastan. Joten kun ihmiset laskee pois, voi todella sanoa, että rakastan myös kaupunkia yleisemmällä tasolla.
Jaluttasin rinkiä Hamrassa. Pitkin Jeanne d'Arcia, jonne oli avattu uusia kahviloita. Kreppejä Bliss Streetillä. Almaza-tuopin hinta De Praguessa oli noussut kuuteen tuhanteen ja ajan kulumisen merkkinä havaitsin myös, että ne vanhat tuhannen liiran setelit ovat melkein kokonaan kadonneet liikenteestä ja uudet pienet setelit, jotka vuosi sitten vielä loistivat uutuuttaan, ovat nyt ryppyisiä ja nuhjaantuneita kuten vanha setelikanta ennen.
Regusto oli jo kiinni, mutta samalta kadulta, jossa alempana on kuolematon Evergreen, löytyi nyt elokuussa 2008 avattu hieman samanhenkinen Dany's, joka oli täynnä ulkomaisia toimittajia ja AUB:n jatko-opiskelijoita. Olin suorastaan hämmästynyt, että siellä ei pöydissä puhuttu Libanonin politiikkaa, vaikka vaalit on tänään, mutta sitten ymmärsin, että asiakaskannasta niin suuri osa oli ulkomaalaisia toimittajia, jotka ovat jo päättäneet tänään kirjoitettavien juttujen aiheet, sävyn ja sisällön etukäteen, joten heillä ei ole tarvetta kuulla libanonilaisten ajatuksia. Toimitusten etukäteen päätettyjä linjoja tukemaan sitten kaivetaan joku "tavallinen libanonilainen", jonka suuhun poliittisesti korrektit ajatukset pannaan.
Hamralla oli tankkeja asemissa ja ulkonaliikkumiskielto astui voimaan keskiyöllä. Se ei näyttänyt kovin paljon vakuuttavan libanonilaisia, vaikka useimmat baarit sulkivatkin jo silloin ovensa pahoitellen. Väki jatkoi juomista, vesipiiputusta ja politiikasta puhumista kadulla. Wellingtonin herttuassa olut virtasi ainakin yhteen. SSNP:n militantit olivat asemissa shishapaikka Kazkayassa. Vielä aamiaispöydässäkin naapuripöytä pui kiivaasti Sidonin paikallispolitiikkaa Fuad Sinioran, Bahia Haririn ja heidän vastustajansa Osama Saadin välillä.
Hamralaisen suosikkihotellini vanha setä, joka aina muisti minut, oli kuollut kuukausi sitten, kertoi iät ajat paikalla ollut filippiiniläissyntyinen työntekijä. Niinpä erikoishintanikin oli jotenkin noussut 22 dollaria ylöspäin. Asiat eivät ole ennallaan. Tänään Libanoniin julistetaan varmaan useampia kolmansia tasavaltoja.
Heti kun olen vanhassa kotikaupungissani, se vaikuttaa myös mieleen ja kieleen beirutilaistavasti. Saadessani banaaneja aamiaiselle huomaan tiedostavani, että banaanien uskonto on shiialainen. Ensinnäkin, ne ovat keltaisia, kuten hessujen lippu. Toiseksi, ne kasvatetaan etelässä hessujen kannatusalueilla ja banaaniviljelmille on perinteisesti kätketty aseita, ohjuksia ja maanalaisia tunneleita.
Kieli muuttuu beirutilaiseksi. Alan automaattisesti käyttäytyä toisin kuin muissa kaupungeissa maailmalla: arrogantimmin ja sarkasmia viljellen. Beirutista seuraa automaattisesti, että jokaisessa lauseessa puhutaan vähintään kahdesta aivan eri asiasta samanaikaisesti. Kieleen tulee siis useita tasoja: asiallinen taso, poliittinen vire - usein ironinen -, kaksimielinen ja sosiaalinen taso. Toisten ihmisten kommentteihin pitää voida vastata samantyylisillä sukkeluuksilla ja kaksimielisyyksillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti