Islamviha - toiselta nimeltään islamofobia, jos halutaan korostaa tämän vainoharhatilan pelonsekaista ulottuvuutta - lukeutuu nykyisen uusfasismin voimakkaimpiin meemirakenteisiin. Se on myös aikamme länsimaissa aggressiivisin ja vaarallisin ksenofobian eli muukalaiskammon muoto. Olen kirjoittanut islamofobiasta aiemmin täällä.
Edellisen kerran Euroopan historiassa on levitetty yhtä laajamittaisesti suoraan tiettyjä kansanryhmiä vastaan suunnattua vihapropagandaa saksalaisten kansallissosialistien ja venäläisten kommunistien totalitäärisillä valtakausilla. Seuraukset olivat tuhoisia ei vain demonisoiduille vähemmistöille, kuten Saksan ja Itä-Euroopan juutalaisille sekä Neuvostoliiton vainojen kohteiksi valikoituneille kansoille, vaan kaikille eurooppalaisille yhteiskunnille, jotka tavalla tai toisella joutuivat mukaan joko fasistiseen tai kommunistiseen kurimukseen - monet Keski- ja Itä-Euroopan maat vieläpä molempiin.
Suomessa islamviha tuli osaksi äärioikeistolaista ja uusfasistista kiihotusta 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälistä alkaen. Kuten monissa muissa Euroopan maissa, Suomessakin islamviha oli tuontitavaraa ulkomaisilta propagandafoorumeilta, ja se rantautui tänne jo aiemmin alkaneen agitaation - maahanmuuttovastaisuuden - kautta. Vaikka Suomessa on esiintynyt perinteistäkin uskonnollista ja geopoliittista islamvihaa, joka on usein linkittynyt joko Venäjän intresseihin tai radikaalikristilliseen Israelin ihannointiin, varsinainen ohjelmallinen islamvihan levitys yhdistettiin nimenomaan maahanmuuttokritiikin otsikon alle.
Maahanmuuttokriitikoiden mielikuvissa kaikki tai suurin osa maahanmuuttajista oli nimenomaan muslimeja (mikä ei pidä paikkansa), ja heidän logiikkansa on mennyt siihen tapaan, että mitä enemmän kiihotetaan väestöön ja viestimiin muslimivastaisuutta ja islamvihaa, sitä kielteisemmiksi muuttuvat asenteet maahanmuuttoon, ja tällä tavalla saadaan painostettua poliittinen järjestelmä pysäyttämään tai estämään maahanmuuton, kenties jopa karkottamaan jo Suomeen asettuneet maahanmuuttajat.
Kysymys on siis ollut alun pitäenkin ohjelmallisesta ja suunnitelmallisesta toiminnasta, jossa vihanlietsonnalla on poliittiset - "populistiset" - tavoitteet. Osa kiihottajista on pieniä ja usein varsin naurettavia ääriryhmiä, fasistisia ja äärikansallisia salaseuroja, mutta huolestuttavaa on se, kuinka islamvihasta on tullut keskeinen ohjelmasisältö (tai ainakin propagandasisältö) edellisissä eduskuntavaaleissa Suomen kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi nousseille Perussuomalaisille.
Persuavautumisia
Viime viikon aikana ainakin kolme perussuomalaista kansanedustajaa avautui islamista niin, että se ylitti valtakunnallisen uutiskynnyksen. Uuden-Suomen päätoimittaja Markku Huusko uskoo kirjoituksessaan syyn Hirvisaaren, Halla-ahon ja Hakkaraisen kautta julkisuuteen tuotuihin islam-avautumisiin olevan kyyninen huomionhaku: poliittinen syksy on alkamassa ja vihapuheet halutaan lämmitellä siihen kuosiin, että ne hallitsevat taas diskurssia, johon kukaan asioista oikeasti jotain tietävä ei enää jaksaisi vastata.
Tunnetun sanonnan mukaan "kaikki mikä tarvitaan pahuuden voittoon on, että kaikki hyvät ihmiset ovat hiljaa". Tämä toteutuu islamofobisen vihapuheen kohdalla, kun asiantuntijat vaikenevat ääliöiden mölinän edessä. Kansalle voi kuitenkin syntyä se kuva, että puheissa on jotain perää, kun ei niitä tyrmätä - tai pikemminkin, että vihanlietsojat ovat vahvoja eikä heitä uskalleta kyseenalaistaa.
Suuri osa ihmisistä ei ikävä kyllä vaivaudu pohtimaan monimutkaisia asioita, elleivät ne koske suoraan omaa elämäänsä, vaan myötäilevät vaistomaisesti niitä, jotka vaikuttavat vahvoilta. Vihapuheen kyllästämässä keskustelukulttuurissa toteutuvat koulukiusaamisen julmat lait. Onneksi sentään muutama politiikassa aktiivinen muslimi - ainakin afganistanilainen demarinainen, keskustalainen somali, vihreä kurdi ja kokoomuslainen albaani - ovat ottaneet asioihin kantaa nyt tai aiemmin, joskin mielestäni kovin miedosti ja kesysti. Tietysti myös moni kantaväestön edustaja näyttää reagoineen Hirvisaaren, Halla-ahon ja Hakkaraisen möläytyksiin.
Lukemattomat muut suolsivat tietysti samaan aikaan islamvihaansa internetfoorumien, blogosfäärin ja sosiaalisen median likakaivoihin, mutta se nyt ei enää herätä kuin omistautuneimpien aktiivien huomiota - siinä määrin turtuneeksi suomalainen keskustelu on viimeisten viitisen vuoden aikana tullut. Tilanne on verrattavissa juutalaisvastaisen vihapuheen ja vainoharhaisuuden valtavirtaistumiseen Euroopassa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa - tunnetuin seurauksin. Muslimit ovat tämän päivän Euroopan juutalaisia.
Hirvisaari ei oikeastaan ansaitse minkäänlaista käsittelyä, koska hänen tuotoksensa ovat käsittämätöntä hourailua, jossa ilmeisesti varsinaisena tarkoituksena on ärsyttää ja loukata mahdollisimman monia. On vaikea kommentoida oksennuksia, joissa ei ole logiikkaa, päätä eikä häntää. Halla-aho sentään kirjoittaa suomen kieltä ja pitkästyttävästä ininästä huolimatta yrittää ainakin omasta mielestään olla looginen. Hänen avautumisensa siitä, kuinka Suomen kirkon pitäisi vihata muslimeja ja tuomita nämä harhaoppisina helvettiin, on kuitenkin lajissaan tragikoominen, koska käsitykseni mukaan Halla-aho on julkisesti julistautunut ateistiksi. Jos kirkko julistelisi lämpimikseen Jumalaan eri tavalla uskovia helvettiin, niin ateistilla tuskin olisi toivoa saada osakseen edes sen vertaa myötätuntoa.
Viimeisimpänä avautujana on nyt sitten ölinöillään kuuluisaksi tullut Teuvo "Neekeriukko" Hakkarainen. Hän osoittaa puklauksessaan liikuttavaa kristillistä vaatimattomuutta mainitessaan myös omista kolttosistaan, kuten ehtoollisviinien varastamisesta kirkosta. Olen otsikoinut tämän kirjoituksen Hakkaraisen otsikkoa mukaillen, mutta Hakkaraisen puklaus ei tarjoa aineksia analyyttisemmalle debatille - vaikka hän näyttääkin pitävän itseään parempana islamtuntijana kuin professori Jaakko Hämeen-Anttila, jolle Princetonin yliopisto (yksi maailman parhaista) juuri tarjosi elinikäistä professuuria. Hämeen-Anttila kieltäytyi "tarjouksesta, jollaisesta ei voi kieltäytyä", koska halusi pysytellä Suomessa ja Euroopassa.
Suomalaiset islamvihaajat toistelevat primitiivisessä muodossa lähinnä internetistä löytämiään propaganda-aineistoja, jotka linkittyvät paljon Suomea suurempaan vihaliikkeeseen. Anders Breivikin kahden vuoden takaisen Utöyan ja Oslon terrori-iskun jälkimainingeissa Suomessakin julkaistiin pari kirjaa ja artikkeleita, joissa islamofobista kulttia kutsuttiin useimmiten vastajihadismiksi.
Vastajihadismi videon valossa
Koska vastajihadistisen islamvihaliikkeen narratiivit näyttävät tällä hetkellä olevan Suomessa eniten esillä oleva osa muslimivastaista kiihotusta, otan tämän kirjoituksen pohjaksi tämän propagandafilmin. Se on vanha, mutta muuan arabiystäväni lähetti sen minulle hiljattain ja pyysi kertomaan mielipiteeni siitä, sillä hän valmistelee hanketta, joka käsittelee vihakiihotusta ja vastustajien demonisointia Lähi-idän yhteiskunnissa. Filmi tarjoaa siinä mielessä hyvän pohjan, että se ei ole yhtä kömpelöä möykkää kuin suomalaisten islamvihaajien päästöt, ja koska se kuitenkin toistaa suuren osan islamofobian keskeisimmistä demonisoivista narratiiveistä.
Lisäksi video tarjoaa kattavan kokoelman pahimpia esimerkkejä oletetun vastapuolen eli jihadististen vihakiihottajien propagandasta, joka luonnollisesti huolettaa arabiystävääni enemmän kuin se, mitä eurooppalaiset ääriryhmät tekevät Euroopassa. Lähinnä filmistä jäävät vain puuttumaan erikseen maahanmuuttajia vastaan suunnatun vihanlietsonnan tavanomaisimmat kauhutarinat "joukkoraiskauksista", "loisimisesta" ja "palavista ghetoista". Islamofobien suosikkisepitys taqiyyasta vilahtaa vain kerran kritisoitaessa yhtä britti-islamistia ilmeisestä kaksinaamaisuudesta, mutta siinäkin ilman paljastavaa väärennettyä sanaselitystä, josta islamofobit yleensä viimeistään tunnistaa.
Filmi on kokoelma amerikkalaisen islamvastaisen skenen vakioargumentteja ja -narratiiveja, joissa erityisesti kristillisen siionismin vaikutus on voimakkaampi kuin useimmissa eurooppalaisissa aateveljissään. Yksi yllättävämpiä asioita filmissä onkin se, että lopusta käy ilmi Israelin valtiollisen mediatoimiston olleen mukana sen tuottamisessa. Tällaista harvemmin avoimesti myönnetään.
Filmi alkaa varsin hyvin. Aivan alussa ja aivan lopussa muistutetaan hurskaasti, että useimmat muslimit ovat kyllä lainkuuliaisia kunnon ihmisiä, mutta tämä filmi käsittelee vain ääriaineksia. Ikävä kyllä disclaimeri ei ole totta. Se on vastajihadisteille tyypillinen valhe, että heillä ei olisi mitään tavallisia muslimeja vastaan - ainoastaan jihadisteja. Vastajihadismi-nimitys on samalla tavoin harhaanjohtava. Todellisuudessa heidän propagandansa suuntautuu nimenomaan muslimeja ja islamia vastaan yleisesti, ja pyrkii yleistämään väkivaltaisia marginaaliryhmiä koskevat asiat leimaamaan kaikkia muslimeja sekä islamia uskontona. Tämä käy räikeästi selväksi myös esimerkkifilmimme edetessä apokalyptista loppuaan kohti.
Suuri osa siitä kritiikistä, jota filmissä esitetään islamilaisia ääriliikkeitä kohtaan, on toki totta ja antaa oikeastikin aihetta huoleen. Minä ja useimmat muslimiystäväni voisimme allekirjoittaa suuren osan huolista mitä tulee jihadisteihin, samoin kuin tietysti eräiden diktatoristen valtioiden kuten Iranin ja Syyrian nykyhallintoihin. Elokuvan suuri valhe ei olekaan siinä, mitä siinä taajaan esitetyt Hamasin ja Hizbullahin propagandavideot ja eräiden radikaali-islamistien saarnat sanovat. Nuo ihmiset ovat oikeasti vaarallisia kiihottajia ja heillä on paljon vastaanottavaisia seuraajia. Ei niin paljon kuin islamvihaajat antavat ymmärtää, mutta yhtä kaikki riittävän paljon aiheuttamaan runsaasti tarpeetonta väkivaltaa ja vihaa.
On oikein kritisoida totalitääristä ideologiaa propagoivia fanaatikkoja siitä, että nämä ovat totalitääristä ideologiaa propagoivia fanaatikkoja. Heidän ideologiaansa tulisi vastustaa. Ikävä kyllä islamvihan lietsonnalla sitä ei vastusteta - päinvastoin, islamvihan lietsojat osoittautuvat itse totalitääristä ideologiaa propagoiviksi fanaatikoiksi, joihin tulee suunnata sama huoli ja aktiivinen vastustus kuin islamilaisiin kiihkoilijoihin.
Valikoivia videokatkelmia
Valitettavasti heti alun jälkeen elokuva muuttuu vihapropagandaksi, joka pyrkii demonisoimaan terroristien, jihadistien ja islamistien sijaan muslimeja yleensä ja arabeja erityisesti. Tätä toistetaan kerta toisensa jälkeen, sillä toisto on propagandan peruselementti. Muslimit ja arabit ovat sama kuin Hitler ja natsit.
Elokuvaan valitut puhuvat päät ovat paria minulle aiemmin tuntematonta hahmoa lukuun ottamatta amerikkalaisen islamofobisen skenen tunnettuja saarnamiehiä. Videolla esiintyvät mm. PLO:sta loikanneet ja sittemmin evankelisiksi kristityiksi kääntyneet arabitaustaiset islamvastaisuuden aktivistit, jotka vetoavat taustaansa uskottavuutta saadakseen, mutta samaan hengenvetoon puhuvat arabeista "heinä" ja "judeo-kristillisestä maailmasta", Amerikasta ja Israelista "meinä". Useat näistä henkilöistä ovat paljastuneet huijareiksi. Toiset taas, kuten Daniel Pipes, ovat tunnettuja islamvastaisista kirjoituksistaan. Ketään objektiivisena tunnettuna kommentaattoria ei ole mukaan mahtunut (tai suostunut).
Elokuvassa koetetaan antaa yleistävä kuva, että siinä esitetyt šokeeraavat katkelmat jihadistikiihkoilijoiden puheista tai lapsille suunnatuista propagandaohjelmista edustaisivat tyypillisiä kaikkien muslimien näkemyksiä, ja että arabimedia olisi silkkaa tätä. Kuitenkin paria qatarilaista talkshow-kommenttia lukuun ottamatta kaikki esimerkit ovat Hamasin, Hizbullahin, al-Qa'idan tai Iranin valtiontelevision propagandasta. Hamas, Hizbullah ja al-Qa'ida ovat aseellisia ääriliikkeitä - ne edustavat perusarabeja tai perusmuslimeja korkeintaan sellaisessa harhaanjohtavassa merkityksessä, jossa perussuomalaiset edustavat kaikkia suomalaisia.
Iran puolestaan on islamistinen diktatuuri, jonka valtionmediat on valjastettu valtaapitävien ulko- ja sisäpoliittista propagandaa tuottamaan. Iranilaiset ihmiset eivät kokemusteni mukaan näitä näkemyksiä jaa. Elokuvantekijöiden aluetuntemuksesta ei anna kovin hyvää kuvaa se, että he puhuvat "arabipropagandasta" ja näyttävät samaan aikaan videoklippejä Iranin valtiontelevisiosta. (Iran ei ole arabimaa eivätkä persialaiset arabeja.)
Useimmat elokuvassa esitettävät propagandakatkelmat näyttävät olevan entisten israelilaisten tiedustelumiesten perustaman ja israelilaismielistä agendaa ajamaan tarkoitetun MEMRI:n jakamia ja kääntämiä. Katkelmat on valittu tarkoitushakuisesti luomaan mahdollisimman pelottavaa ja kielteistä kuvaa arabeista erityisesti ja muslimeista yleensä. Ne toimivat siis demonisoimisen välineinä, vaikka tällaisen aineiston jakamista tavallisesti perustellaan "huolissaan olona" tai "tietoisuuden herättämisenä".
Pahimmillaan yleistävä vihapropaganda on, kun elokuvassa esitetään suoranaisia valheita. Siinä väitetään al-Qa'idan tukijoita "tavallisiksi pakistanilaisiksi kansalaisiksi" ja amerikkalaisten ajoneuvon kimppuun hyökänneitä sadristeja "tavallisiksi irakilaisiksi ohikulkijoiksi". Elokuva levittää myös edelleen jo 2000-luvun alussa väärennökseksi paljastettua videopätkää, jossa palestiinalaisten väitetään juhlivan kaksoistornien sortumista syyskuun 11. päivänä 2001.
Olen nähnyt kaikki videolla esitetyt katkelmat islamistipropagandasta jo aiemmin monilla eri islamvastaisilla filmeillä, mistä saa sen kuvan, että nämä todella ilmeisesti edustavat pahinta saatavissa olevaa aineistoa eikä uutta ole saatu hankittua, vaikka vihapropagandaa olisi Youtube pullollaan. En voi juurikaan olla eri mieltä siitä, etteikö erilaisten ääriliikkeiden ja Iranin islamistihallinnon propaganda edustaisi kaikin puolin vastenmielistä vihanlietsontaa. Eri mieltä olen sen sijaan siitä, että tällaista propagandaa voitaisiin parhaiten torjua levittämällä vastaavaa propagandaa muslimeja ja arabeja vastaan.
Hitler-kortti
Elokuvaan on saatu mukaan myös vanha saksalainen emigrantti, joka julistaa, että "mitä tahansa tapahtuu Israelille, tapahtuu koko maailmalle, koska Israel edustaa koko maailmaa". Ei tietenkään ole kiellettyä olla kiihkeä Israelin-ystävä, mutta useimmiten tällaiset purkaukset vievät uskottavuutta siltä, voiko kyseinen henkilö tarkastella islamilaista maailmaa tai varsinkaan arabimaita kiihkottomasti.
(Henkilökohtaisesti minua on aina ihmetyttänyt verkkopalstojen kiihkeiden Israelin-ystävien toiminnassa se, että he keskittyvät lähes yksinomaan demonisoimaan arabeja - eivät koskaan kertomaan myönteisiä asioita Israelista, vaikkapa sen kulttuurista ja tieteestä. Tai niistä israelilaisista, jotka haluavat saada jotain hyvää aikaan maan suhteissa ympäröivään alueeseensa. Mietin usein, mahtaako monikaan israelilainen olla ilahtunut vai enemmänkin kiusaantunut kaikesta siitä "avusta", jota Amerikan ja Euroopan ei-juutalaiset kiihkoilijat pyytämättä tarjoavat.)
Elokuvan heikoimpia esityksiä on yritys yhdistää muslimeja ja erityisesti palestiinalaisia natseihin samaan aikaan kun islamofobinen liike länsimaissa esiintyy avoimesti fasistisin äänenpainoin ja levittää muslimeista usein sanasta sanaan samanlaista vihapropagandaa kuin natsit aikoinaan juutalaisista. Tällainen projektio on posketonta ja törkeää. Elokuvan nimi - Obsessio - pätee kyllä islamistikiihkoilijoiden länsivihaan, mutta valitettavasti se pätee yhtä hyvin islamvihaajien monomaaniseen maailmankuvaan. Elokuvan loppupuolella sen tekijöiden oman obsessiivisuuden taso käy kiusallisen selväksi.
Kolmannen valtakunnan aikana toimineen Jerusalemin muftin Amin al-Husseinin yhteistyö saksalaismiehittäjien kanssa - historiaa, josta islamofobit ja israelilaismieliset kiihkoilijat ovat tehneet elämää suuremman selitystekijän kaikkeen - alkaa jo olla varsin kulunut tarina. Itseään vastajihadisteiksi kutsuvat islamvihaajat tuntuvat kuvittelevan, että tämä nimenomainen mufti jotenkin inkarnoisi koko muslimimaailman.
Todellisuudessa muslimeja kuitenkin taisteli huomattavasti enemmän länsiliittoutuneiden joukoissa brittien ja ranskalaisten siirtomaista koottuina kuin Hitlerin ja hänen kroaattiliittolaistensa kokoamissa parissa pataljoonassa. Tietysti muslimeja taisteli myös neuvostojoukoissa - kaukasialaisia, keskiaasialaisia, tataareja... Amin al-Husseinin nostaminen arvoon arvaamattomaan palvelee propagandassa vain sitä tarkoitusta, että palestiinalaisten vastarinta pyritään esittämään natsismista kumpuavaksi juutalaisvastaisuudeksi.
Vainoharhojen maailma
Islamvihaajien maailmankuva on konspiratiivinen - salaliittoja vilisevä ja vainoharhainen. Sen pakkomielteisyys ei eroa lainkaan jihadististen vastineidensa maailmankuvasta. Kummankaan ääriliikkeen propagandan pääkohde ei suinkaan ole vastapuoli, vaan "ignorantit massat" ja "valtavirta" omalla puolella. Jihadistien mielestä juuri kukaan muslimi ei ole oikea muslimi eikä milloinkaan vihaa inhaa Amerikkaa tarpeeksi. Islamvihaajien mielestä taas länsimaat ovat poliittisesti korrektien suvaitsevaisten liberaalien salaliiton vallassa, joka tahallaan tuo tulvimalla muslimeja Eurooppaan eikä ymmärrä islamin ja muslimien perimmäistä pahuutta. Jos nämä "ignorantit massat" eivät heti herää vihaamaan, käy kuten Hitlerin Saksassa. Tämä ei ole liioittelua - tämä sanotaan elokuvassa suoraan.
Todellisuudessa konspiratiiviset ääriryhmät ovat tietysti analyyseissään täysin väärässä. Mitään suurta salaliittoa ei ole. Maailmanloppu ei kolkuttele aivan kohta ovella, ja jos kolkuttelee, ei ainakaan siksi, että vääräuskoiset olemassaolollaan tuhoavat planeetan. Todellisuudessa ignorantit massat eivät suinkaan ole tietämättömiä. Tottahan minäkin, mitä suvaitsevaisin ihminen, olen huolissani ääriliikkeistä - kaikenuskoisista - enkä suinkaan sympatisoi al-Qa'idaa, Hizbullahia, Hamasia, Iranin nykyhallintoa enkä Hitleriä. Näistä islamvihaajista en olisi niin varma - kummasti heiltä se Hitler-apologeesi aina jostain suupielestä lipsahtaa.
Kuvaavasti elokuvasta tietysti puuttuvat kaikki rakentavat ehdotukset, miten jihadistien kiihotusta voisi vastustaa. Islamofobisen liikkeen ainoa ehdotus näyttääkin olevan levittää islaminvastaista propagandaa ja saada ihmiset "heräämään" - siis vihaamaan. Näin toimien he tekevät täsmälleen sitä samaa, mistä oikeutetusti kritisoivat islamilaisia kiihkoilijoita ja Hitlerin Saksaa.
Elokuvan lopussa esitetään myös kohtuullinen vetoomus tukea islamilaisessa maailmassa vaikuttavia "muutamia maltillisia ääniä" - joskin tässäkin esitetään se valheellinen mielikuva, että suurin osa äänistä olisi kiihkoilijoita. Mitä he sitten tekevät vaikkapa muslimiliberaalien tukemiseksi? Eivät tietenkään mitään. Levittävät vain lisää vihaa, lisää epäluottamusta ja politisoivat suosikkivähemmistöjään kuten egyptiläiskopteja, mistä nämä eivät varmasti ole erityisen kiitollisia. Islamvihaajat ovat järjestelmällisesti vihamielisiä arabikevättä kohtaan, vaikka juuri arabikevään sanoma osoittautui islamisteja vahvemmaksi, kaataen kokonaisia diktatuurihallintoja, mihin islamistit eivät ole vuosikymmeniin kyenneet. Islamvihaajat ovat kaikkea järkevää dialogia ja yhteyksien luomista vastaan, lietsoen sen sijaan hysteriaa ja vainoharhoja.
Luulevatko he todella vaikuttavansa jollain myönteisellä tavalla nuorten muslimisukupolvien ajatteluun tällaisilla filmeillä, joissa arabinuoriso esitetään yksiselitteisesti terroristeina? Eivät tietenkään luule. Heidän propagandansa tarkoitus ei ole vastustaa uskonnollista vihanlietsontaa vaan lisätä sitä.
Islamvihan muut muodot
Itse asiassa myös vastajihadismi on vain yksi ohjelmallisen islamvihan näkyvistä ilmiasuista, ja eritoten anglosaksisen maailman ilmiö. Kokonaisvaltainen islamvihaliikkeen analyysi vaatisi myös vanhakantaisemman uusfasismin ja ns. traditionalismin, Venäjän ja Serbian vaikutuksen, eurasianismin, panslavismin ja muun mytologisen äärioikeistolaisuuden, ranskankielisen maailman nouvelle droiten ja useiden muiden alavirtausten ja niiden taustojen huomioimista. Breivikin manifestissa varsinkin venäläis-serbialainen vaikutus oli läpitunkevana läsnä anglosaksisen vastajihad-genren rinnalla. Breivik edustaakin tekoineen varsin kouriintuntuvasti lopputulemaa siitä prosessista, jossa itäeurooppalaispainotteinen, mytologisvaikutteinen uusfasismi risteytyi angloamerikkalaiseen, usein siionistivaikutteiseen islamofobiaan.
Islamvihan nouseva kuume ei valitettavasti ole ainoastaan eurooppalainen ja amerikkalainen ilmiö. Uskonnollispohjainen vihanlietsonta näyttää tällä hetkellä olevan nousussa ympäri maailman. Se koskee mitä suurimmassa määrin myös islamilaista maailmaa, jossa radikaalien islamistien harjoittama ohjelmallinen vihanlietsonta uskonnollisia vähemmistöjä (ja tietenkin "väärin" uskovia muslimeja) vastaan on väkivaltaisten tapahtumien toteutuman osalta vielä suurempi ongelma näille yhteiskunnille kuin mitä ohjelmallinen muslimiviha ainakaan vielä on länsimaisissa demokraattisissa yhteiskunnissa.
Euroopan maista Venäjällä ja Serbiassa muslimivastainen vihanlietsonta on kuitenkin jo johtanut fasistiseen politiikkaan ja kansanmurhiin - meidän aikanamme, jolloin uusia sotia ja kansanmurhia ei pitänyt enää Euroopassa tulla. Miloševićin käynnistämien muslimeihin kohdistuneiden kansanmurhien pysäyttämiseksi tarvittiin useampi kuin yksi amerikkalaisvetoinen sotilaallinen interventio, jotka olisi voitu välttää, jos Eurooppa olisi kyennyt toimimaan ajoissa. Eurooppa katseli kuitenkin vierestä bosnialaisten ja kosovolaisten massamurhaamista; edes Srebrenica ja Zepa eivät saaneet eurooppalaisia löytämään selkärankaansa. Putinin pysäyttämiseen Kaukasiassa ei edes Yhdysvallat pystynyt.
Euroopan ulkopuolella uskontokuntien välinen verinen vihanpito on pahentunut ainakin Nigeriassa ja huolestuttavimpana suuntauksena viime vuosina Aasiassa. Intian hinduradikaalit ääriryhmät ovat saaneet hiljattain rinnalleen buddhalaisia ääriryhmiä, jotka ovat ryhtyneet muslimivastaisiin pogromeihin Sri Lankalla ja rohingjojen kansanmurhaan Burmassa. Eurooppa on samaan aikaan hyssytellyt ja purkanut Burman-vastaisia sanktioita. Kiinassa Itä-Turkestanin alkuperäisväestöön uiguureihin kohdistuva vaino ja sorto ovat jatkuneet.
Edellisen kerran Euroopan historiassa on levitetty yhtä laajamittaisesti suoraan tiettyjä kansanryhmiä vastaan suunnattua vihapropagandaa saksalaisten kansallissosialistien ja venäläisten kommunistien totalitäärisillä valtakausilla. Seuraukset olivat tuhoisia ei vain demonisoiduille vähemmistöille, kuten Saksan ja Itä-Euroopan juutalaisille sekä Neuvostoliiton vainojen kohteiksi valikoituneille kansoille, vaan kaikille eurooppalaisille yhteiskunnille, jotka tavalla tai toisella joutuivat mukaan joko fasistiseen tai kommunistiseen kurimukseen - monet Keski- ja Itä-Euroopan maat vieläpä molempiin.
Suomessa islamviha tuli osaksi äärioikeistolaista ja uusfasistista kiihotusta 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälistä alkaen. Kuten monissa muissa Euroopan maissa, Suomessakin islamviha oli tuontitavaraa ulkomaisilta propagandafoorumeilta, ja se rantautui tänne jo aiemmin alkaneen agitaation - maahanmuuttovastaisuuden - kautta. Vaikka Suomessa on esiintynyt perinteistäkin uskonnollista ja geopoliittista islamvihaa, joka on usein linkittynyt joko Venäjän intresseihin tai radikaalikristilliseen Israelin ihannointiin, varsinainen ohjelmallinen islamvihan levitys yhdistettiin nimenomaan maahanmuuttokritiikin otsikon alle.
Maahanmuuttokriitikoiden mielikuvissa kaikki tai suurin osa maahanmuuttajista oli nimenomaan muslimeja (mikä ei pidä paikkansa), ja heidän logiikkansa on mennyt siihen tapaan, että mitä enemmän kiihotetaan väestöön ja viestimiin muslimivastaisuutta ja islamvihaa, sitä kielteisemmiksi muuttuvat asenteet maahanmuuttoon, ja tällä tavalla saadaan painostettua poliittinen järjestelmä pysäyttämään tai estämään maahanmuuton, kenties jopa karkottamaan jo Suomeen asettuneet maahanmuuttajat.
Kysymys on siis ollut alun pitäenkin ohjelmallisesta ja suunnitelmallisesta toiminnasta, jossa vihanlietsonnalla on poliittiset - "populistiset" - tavoitteet. Osa kiihottajista on pieniä ja usein varsin naurettavia ääriryhmiä, fasistisia ja äärikansallisia salaseuroja, mutta huolestuttavaa on se, kuinka islamvihasta on tullut keskeinen ohjelmasisältö (tai ainakin propagandasisältö) edellisissä eduskuntavaaleissa Suomen kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi nousseille Perussuomalaisille.
Persuavautumisia
Viime viikon aikana ainakin kolme perussuomalaista kansanedustajaa avautui islamista niin, että se ylitti valtakunnallisen uutiskynnyksen. Uuden-Suomen päätoimittaja Markku Huusko uskoo kirjoituksessaan syyn Hirvisaaren, Halla-ahon ja Hakkaraisen kautta julkisuuteen tuotuihin islam-avautumisiin olevan kyyninen huomionhaku: poliittinen syksy on alkamassa ja vihapuheet halutaan lämmitellä siihen kuosiin, että ne hallitsevat taas diskurssia, johon kukaan asioista oikeasti jotain tietävä ei enää jaksaisi vastata.
Tunnetun sanonnan mukaan "kaikki mikä tarvitaan pahuuden voittoon on, että kaikki hyvät ihmiset ovat hiljaa". Tämä toteutuu islamofobisen vihapuheen kohdalla, kun asiantuntijat vaikenevat ääliöiden mölinän edessä. Kansalle voi kuitenkin syntyä se kuva, että puheissa on jotain perää, kun ei niitä tyrmätä - tai pikemminkin, että vihanlietsojat ovat vahvoja eikä heitä uskalleta kyseenalaistaa.
Suuri osa ihmisistä ei ikävä kyllä vaivaudu pohtimaan monimutkaisia asioita, elleivät ne koske suoraan omaa elämäänsä, vaan myötäilevät vaistomaisesti niitä, jotka vaikuttavat vahvoilta. Vihapuheen kyllästämässä keskustelukulttuurissa toteutuvat koulukiusaamisen julmat lait. Onneksi sentään muutama politiikassa aktiivinen muslimi - ainakin afganistanilainen demarinainen, keskustalainen somali, vihreä kurdi ja kokoomuslainen albaani - ovat ottaneet asioihin kantaa nyt tai aiemmin, joskin mielestäni kovin miedosti ja kesysti. Tietysti myös moni kantaväestön edustaja näyttää reagoineen Hirvisaaren, Halla-ahon ja Hakkaraisen möläytyksiin.
Lukemattomat muut suolsivat tietysti samaan aikaan islamvihaansa internetfoorumien, blogosfäärin ja sosiaalisen median likakaivoihin, mutta se nyt ei enää herätä kuin omistautuneimpien aktiivien huomiota - siinä määrin turtuneeksi suomalainen keskustelu on viimeisten viitisen vuoden aikana tullut. Tilanne on verrattavissa juutalaisvastaisen vihapuheen ja vainoharhaisuuden valtavirtaistumiseen Euroopassa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa - tunnetuin seurauksin. Muslimit ovat tämän päivän Euroopan juutalaisia.
Hirvisaari ei oikeastaan ansaitse minkäänlaista käsittelyä, koska hänen tuotoksensa ovat käsittämätöntä hourailua, jossa ilmeisesti varsinaisena tarkoituksena on ärsyttää ja loukata mahdollisimman monia. On vaikea kommentoida oksennuksia, joissa ei ole logiikkaa, päätä eikä häntää. Halla-aho sentään kirjoittaa suomen kieltä ja pitkästyttävästä ininästä huolimatta yrittää ainakin omasta mielestään olla looginen. Hänen avautumisensa siitä, kuinka Suomen kirkon pitäisi vihata muslimeja ja tuomita nämä harhaoppisina helvettiin, on kuitenkin lajissaan tragikoominen, koska käsitykseni mukaan Halla-aho on julkisesti julistautunut ateistiksi. Jos kirkko julistelisi lämpimikseen Jumalaan eri tavalla uskovia helvettiin, niin ateistilla tuskin olisi toivoa saada osakseen edes sen vertaa myötätuntoa.
Viimeisimpänä avautujana on nyt sitten ölinöillään kuuluisaksi tullut Teuvo "Neekeriukko" Hakkarainen. Hän osoittaa puklauksessaan liikuttavaa kristillistä vaatimattomuutta mainitessaan myös omista kolttosistaan, kuten ehtoollisviinien varastamisesta kirkosta. Olen otsikoinut tämän kirjoituksen Hakkaraisen otsikkoa mukaillen, mutta Hakkaraisen puklaus ei tarjoa aineksia analyyttisemmalle debatille - vaikka hän näyttääkin pitävän itseään parempana islamtuntijana kuin professori Jaakko Hämeen-Anttila, jolle Princetonin yliopisto (yksi maailman parhaista) juuri tarjosi elinikäistä professuuria. Hämeen-Anttila kieltäytyi "tarjouksesta, jollaisesta ei voi kieltäytyä", koska halusi pysytellä Suomessa ja Euroopassa.
Suomalaiset islamvihaajat toistelevat primitiivisessä muodossa lähinnä internetistä löytämiään propaganda-aineistoja, jotka linkittyvät paljon Suomea suurempaan vihaliikkeeseen. Anders Breivikin kahden vuoden takaisen Utöyan ja Oslon terrori-iskun jälkimainingeissa Suomessakin julkaistiin pari kirjaa ja artikkeleita, joissa islamofobista kulttia kutsuttiin useimmiten vastajihadismiksi.
Vastajihadismi videon valossa
Koska vastajihadistisen islamvihaliikkeen narratiivit näyttävät tällä hetkellä olevan Suomessa eniten esillä oleva osa muslimivastaista kiihotusta, otan tämän kirjoituksen pohjaksi tämän propagandafilmin. Se on vanha, mutta muuan arabiystäväni lähetti sen minulle hiljattain ja pyysi kertomaan mielipiteeni siitä, sillä hän valmistelee hanketta, joka käsittelee vihakiihotusta ja vastustajien demonisointia Lähi-idän yhteiskunnissa. Filmi tarjoaa siinä mielessä hyvän pohjan, että se ei ole yhtä kömpelöä möykkää kuin suomalaisten islamvihaajien päästöt, ja koska se kuitenkin toistaa suuren osan islamofobian keskeisimmistä demonisoivista narratiiveistä.
Lisäksi video tarjoaa kattavan kokoelman pahimpia esimerkkejä oletetun vastapuolen eli jihadististen vihakiihottajien propagandasta, joka luonnollisesti huolettaa arabiystävääni enemmän kuin se, mitä eurooppalaiset ääriryhmät tekevät Euroopassa. Lähinnä filmistä jäävät vain puuttumaan erikseen maahanmuuttajia vastaan suunnatun vihanlietsonnan tavanomaisimmat kauhutarinat "joukkoraiskauksista", "loisimisesta" ja "palavista ghetoista". Islamofobien suosikkisepitys taqiyyasta vilahtaa vain kerran kritisoitaessa yhtä britti-islamistia ilmeisestä kaksinaamaisuudesta, mutta siinäkin ilman paljastavaa väärennettyä sanaselitystä, josta islamofobit yleensä viimeistään tunnistaa.
Filmi on kokoelma amerikkalaisen islamvastaisen skenen vakioargumentteja ja -narratiiveja, joissa erityisesti kristillisen siionismin vaikutus on voimakkaampi kuin useimmissa eurooppalaisissa aateveljissään. Yksi yllättävämpiä asioita filmissä onkin se, että lopusta käy ilmi Israelin valtiollisen mediatoimiston olleen mukana sen tuottamisessa. Tällaista harvemmin avoimesti myönnetään.
Filmi alkaa varsin hyvin. Aivan alussa ja aivan lopussa muistutetaan hurskaasti, että useimmat muslimit ovat kyllä lainkuuliaisia kunnon ihmisiä, mutta tämä filmi käsittelee vain ääriaineksia. Ikävä kyllä disclaimeri ei ole totta. Se on vastajihadisteille tyypillinen valhe, että heillä ei olisi mitään tavallisia muslimeja vastaan - ainoastaan jihadisteja. Vastajihadismi-nimitys on samalla tavoin harhaanjohtava. Todellisuudessa heidän propagandansa suuntautuu nimenomaan muslimeja ja islamia vastaan yleisesti, ja pyrkii yleistämään väkivaltaisia marginaaliryhmiä koskevat asiat leimaamaan kaikkia muslimeja sekä islamia uskontona. Tämä käy räikeästi selväksi myös esimerkkifilmimme edetessä apokalyptista loppuaan kohti.
Suuri osa siitä kritiikistä, jota filmissä esitetään islamilaisia ääriliikkeitä kohtaan, on toki totta ja antaa oikeastikin aihetta huoleen. Minä ja useimmat muslimiystäväni voisimme allekirjoittaa suuren osan huolista mitä tulee jihadisteihin, samoin kuin tietysti eräiden diktatoristen valtioiden kuten Iranin ja Syyrian nykyhallintoihin. Elokuvan suuri valhe ei olekaan siinä, mitä siinä taajaan esitetyt Hamasin ja Hizbullahin propagandavideot ja eräiden radikaali-islamistien saarnat sanovat. Nuo ihmiset ovat oikeasti vaarallisia kiihottajia ja heillä on paljon vastaanottavaisia seuraajia. Ei niin paljon kuin islamvihaajat antavat ymmärtää, mutta yhtä kaikki riittävän paljon aiheuttamaan runsaasti tarpeetonta väkivaltaa ja vihaa.
On oikein kritisoida totalitääristä ideologiaa propagoivia fanaatikkoja siitä, että nämä ovat totalitääristä ideologiaa propagoivia fanaatikkoja. Heidän ideologiaansa tulisi vastustaa. Ikävä kyllä islamvihan lietsonnalla sitä ei vastusteta - päinvastoin, islamvihan lietsojat osoittautuvat itse totalitääristä ideologiaa propagoiviksi fanaatikoiksi, joihin tulee suunnata sama huoli ja aktiivinen vastustus kuin islamilaisiin kiihkoilijoihin.
Valikoivia videokatkelmia
Valitettavasti heti alun jälkeen elokuva muuttuu vihapropagandaksi, joka pyrkii demonisoimaan terroristien, jihadistien ja islamistien sijaan muslimeja yleensä ja arabeja erityisesti. Tätä toistetaan kerta toisensa jälkeen, sillä toisto on propagandan peruselementti. Muslimit ja arabit ovat sama kuin Hitler ja natsit.
Elokuvaan valitut puhuvat päät ovat paria minulle aiemmin tuntematonta hahmoa lukuun ottamatta amerikkalaisen islamofobisen skenen tunnettuja saarnamiehiä. Videolla esiintyvät mm. PLO:sta loikanneet ja sittemmin evankelisiksi kristityiksi kääntyneet arabitaustaiset islamvastaisuuden aktivistit, jotka vetoavat taustaansa uskottavuutta saadakseen, mutta samaan hengenvetoon puhuvat arabeista "heinä" ja "judeo-kristillisestä maailmasta", Amerikasta ja Israelista "meinä". Useat näistä henkilöistä ovat paljastuneet huijareiksi. Toiset taas, kuten Daniel Pipes, ovat tunnettuja islamvastaisista kirjoituksistaan. Ketään objektiivisena tunnettuna kommentaattoria ei ole mukaan mahtunut (tai suostunut).
Elokuvassa koetetaan antaa yleistävä kuva, että siinä esitetyt šokeeraavat katkelmat jihadistikiihkoilijoiden puheista tai lapsille suunnatuista propagandaohjelmista edustaisivat tyypillisiä kaikkien muslimien näkemyksiä, ja että arabimedia olisi silkkaa tätä. Kuitenkin paria qatarilaista talkshow-kommenttia lukuun ottamatta kaikki esimerkit ovat Hamasin, Hizbullahin, al-Qa'idan tai Iranin valtiontelevision propagandasta. Hamas, Hizbullah ja al-Qa'ida ovat aseellisia ääriliikkeitä - ne edustavat perusarabeja tai perusmuslimeja korkeintaan sellaisessa harhaanjohtavassa merkityksessä, jossa perussuomalaiset edustavat kaikkia suomalaisia.
Iran puolestaan on islamistinen diktatuuri, jonka valtionmediat on valjastettu valtaapitävien ulko- ja sisäpoliittista propagandaa tuottamaan. Iranilaiset ihmiset eivät kokemusteni mukaan näitä näkemyksiä jaa. Elokuvantekijöiden aluetuntemuksesta ei anna kovin hyvää kuvaa se, että he puhuvat "arabipropagandasta" ja näyttävät samaan aikaan videoklippejä Iranin valtiontelevisiosta. (Iran ei ole arabimaa eivätkä persialaiset arabeja.)
Useimmat elokuvassa esitettävät propagandakatkelmat näyttävät olevan entisten israelilaisten tiedustelumiesten perustaman ja israelilaismielistä agendaa ajamaan tarkoitetun MEMRI:n jakamia ja kääntämiä. Katkelmat on valittu tarkoitushakuisesti luomaan mahdollisimman pelottavaa ja kielteistä kuvaa arabeista erityisesti ja muslimeista yleensä. Ne toimivat siis demonisoimisen välineinä, vaikka tällaisen aineiston jakamista tavallisesti perustellaan "huolissaan olona" tai "tietoisuuden herättämisenä".
Pahimmillaan yleistävä vihapropaganda on, kun elokuvassa esitetään suoranaisia valheita. Siinä väitetään al-Qa'idan tukijoita "tavallisiksi pakistanilaisiksi kansalaisiksi" ja amerikkalaisten ajoneuvon kimppuun hyökänneitä sadristeja "tavallisiksi irakilaisiksi ohikulkijoiksi". Elokuva levittää myös edelleen jo 2000-luvun alussa väärennökseksi paljastettua videopätkää, jossa palestiinalaisten väitetään juhlivan kaksoistornien sortumista syyskuun 11. päivänä 2001.
Olen nähnyt kaikki videolla esitetyt katkelmat islamistipropagandasta jo aiemmin monilla eri islamvastaisilla filmeillä, mistä saa sen kuvan, että nämä todella ilmeisesti edustavat pahinta saatavissa olevaa aineistoa eikä uutta ole saatu hankittua, vaikka vihapropagandaa olisi Youtube pullollaan. En voi juurikaan olla eri mieltä siitä, etteikö erilaisten ääriliikkeiden ja Iranin islamistihallinnon propaganda edustaisi kaikin puolin vastenmielistä vihanlietsontaa. Eri mieltä olen sen sijaan siitä, että tällaista propagandaa voitaisiin parhaiten torjua levittämällä vastaavaa propagandaa muslimeja ja arabeja vastaan.
Hitler-kortti
Elokuvaan on saatu mukaan myös vanha saksalainen emigrantti, joka julistaa, että "mitä tahansa tapahtuu Israelille, tapahtuu koko maailmalle, koska Israel edustaa koko maailmaa". Ei tietenkään ole kiellettyä olla kiihkeä Israelin-ystävä, mutta useimmiten tällaiset purkaukset vievät uskottavuutta siltä, voiko kyseinen henkilö tarkastella islamilaista maailmaa tai varsinkaan arabimaita kiihkottomasti.
(Henkilökohtaisesti minua on aina ihmetyttänyt verkkopalstojen kiihkeiden Israelin-ystävien toiminnassa se, että he keskittyvät lähes yksinomaan demonisoimaan arabeja - eivät koskaan kertomaan myönteisiä asioita Israelista, vaikkapa sen kulttuurista ja tieteestä. Tai niistä israelilaisista, jotka haluavat saada jotain hyvää aikaan maan suhteissa ympäröivään alueeseensa. Mietin usein, mahtaako monikaan israelilainen olla ilahtunut vai enemmänkin kiusaantunut kaikesta siitä "avusta", jota Amerikan ja Euroopan ei-juutalaiset kiihkoilijat pyytämättä tarjoavat.)
Elokuvan heikoimpia esityksiä on yritys yhdistää muslimeja ja erityisesti palestiinalaisia natseihin samaan aikaan kun islamofobinen liike länsimaissa esiintyy avoimesti fasistisin äänenpainoin ja levittää muslimeista usein sanasta sanaan samanlaista vihapropagandaa kuin natsit aikoinaan juutalaisista. Tällainen projektio on posketonta ja törkeää. Elokuvan nimi - Obsessio - pätee kyllä islamistikiihkoilijoiden länsivihaan, mutta valitettavasti se pätee yhtä hyvin islamvihaajien monomaaniseen maailmankuvaan. Elokuvan loppupuolella sen tekijöiden oman obsessiivisuuden taso käy kiusallisen selväksi.
Kolmannen valtakunnan aikana toimineen Jerusalemin muftin Amin al-Husseinin yhteistyö saksalaismiehittäjien kanssa - historiaa, josta islamofobit ja israelilaismieliset kiihkoilijat ovat tehneet elämää suuremman selitystekijän kaikkeen - alkaa jo olla varsin kulunut tarina. Itseään vastajihadisteiksi kutsuvat islamvihaajat tuntuvat kuvittelevan, että tämä nimenomainen mufti jotenkin inkarnoisi koko muslimimaailman.
Todellisuudessa muslimeja kuitenkin taisteli huomattavasti enemmän länsiliittoutuneiden joukoissa brittien ja ranskalaisten siirtomaista koottuina kuin Hitlerin ja hänen kroaattiliittolaistensa kokoamissa parissa pataljoonassa. Tietysti muslimeja taisteli myös neuvostojoukoissa - kaukasialaisia, keskiaasialaisia, tataareja... Amin al-Husseinin nostaminen arvoon arvaamattomaan palvelee propagandassa vain sitä tarkoitusta, että palestiinalaisten vastarinta pyritään esittämään natsismista kumpuavaksi juutalaisvastaisuudeksi.
Vainoharhojen maailma
Islamvihaajien maailmankuva on konspiratiivinen - salaliittoja vilisevä ja vainoharhainen. Sen pakkomielteisyys ei eroa lainkaan jihadististen vastineidensa maailmankuvasta. Kummankaan ääriliikkeen propagandan pääkohde ei suinkaan ole vastapuoli, vaan "ignorantit massat" ja "valtavirta" omalla puolella. Jihadistien mielestä juuri kukaan muslimi ei ole oikea muslimi eikä milloinkaan vihaa inhaa Amerikkaa tarpeeksi. Islamvihaajien mielestä taas länsimaat ovat poliittisesti korrektien suvaitsevaisten liberaalien salaliiton vallassa, joka tahallaan tuo tulvimalla muslimeja Eurooppaan eikä ymmärrä islamin ja muslimien perimmäistä pahuutta. Jos nämä "ignorantit massat" eivät heti herää vihaamaan, käy kuten Hitlerin Saksassa. Tämä ei ole liioittelua - tämä sanotaan elokuvassa suoraan.
Todellisuudessa konspiratiiviset ääriryhmät ovat tietysti analyyseissään täysin väärässä. Mitään suurta salaliittoa ei ole. Maailmanloppu ei kolkuttele aivan kohta ovella, ja jos kolkuttelee, ei ainakaan siksi, että vääräuskoiset olemassaolollaan tuhoavat planeetan. Todellisuudessa ignorantit massat eivät suinkaan ole tietämättömiä. Tottahan minäkin, mitä suvaitsevaisin ihminen, olen huolissani ääriliikkeistä - kaikenuskoisista - enkä suinkaan sympatisoi al-Qa'idaa, Hizbullahia, Hamasia, Iranin nykyhallintoa enkä Hitleriä. Näistä islamvihaajista en olisi niin varma - kummasti heiltä se Hitler-apologeesi aina jostain suupielestä lipsahtaa.
Kuvaavasti elokuvasta tietysti puuttuvat kaikki rakentavat ehdotukset, miten jihadistien kiihotusta voisi vastustaa. Islamofobisen liikkeen ainoa ehdotus näyttääkin olevan levittää islaminvastaista propagandaa ja saada ihmiset "heräämään" - siis vihaamaan. Näin toimien he tekevät täsmälleen sitä samaa, mistä oikeutetusti kritisoivat islamilaisia kiihkoilijoita ja Hitlerin Saksaa.
Elokuvan lopussa esitetään myös kohtuullinen vetoomus tukea islamilaisessa maailmassa vaikuttavia "muutamia maltillisia ääniä" - joskin tässäkin esitetään se valheellinen mielikuva, että suurin osa äänistä olisi kiihkoilijoita. Mitä he sitten tekevät vaikkapa muslimiliberaalien tukemiseksi? Eivät tietenkään mitään. Levittävät vain lisää vihaa, lisää epäluottamusta ja politisoivat suosikkivähemmistöjään kuten egyptiläiskopteja, mistä nämä eivät varmasti ole erityisen kiitollisia. Islamvihaajat ovat järjestelmällisesti vihamielisiä arabikevättä kohtaan, vaikka juuri arabikevään sanoma osoittautui islamisteja vahvemmaksi, kaataen kokonaisia diktatuurihallintoja, mihin islamistit eivät ole vuosikymmeniin kyenneet. Islamvihaajat ovat kaikkea järkevää dialogia ja yhteyksien luomista vastaan, lietsoen sen sijaan hysteriaa ja vainoharhoja.
Luulevatko he todella vaikuttavansa jollain myönteisellä tavalla nuorten muslimisukupolvien ajatteluun tällaisilla filmeillä, joissa arabinuoriso esitetään yksiselitteisesti terroristeina? Eivät tietenkään luule. Heidän propagandansa tarkoitus ei ole vastustaa uskonnollista vihanlietsontaa vaan lisätä sitä.
Islamvihan muut muodot
Itse asiassa myös vastajihadismi on vain yksi ohjelmallisen islamvihan näkyvistä ilmiasuista, ja eritoten anglosaksisen maailman ilmiö. Kokonaisvaltainen islamvihaliikkeen analyysi vaatisi myös vanhakantaisemman uusfasismin ja ns. traditionalismin, Venäjän ja Serbian vaikutuksen, eurasianismin, panslavismin ja muun mytologisen äärioikeistolaisuuden, ranskankielisen maailman nouvelle droiten ja useiden muiden alavirtausten ja niiden taustojen huomioimista. Breivikin manifestissa varsinkin venäläis-serbialainen vaikutus oli läpitunkevana läsnä anglosaksisen vastajihad-genren rinnalla. Breivik edustaakin tekoineen varsin kouriintuntuvasti lopputulemaa siitä prosessista, jossa itäeurooppalaispainotteinen, mytologisvaikutteinen uusfasismi risteytyi angloamerikkalaiseen, usein siionistivaikutteiseen islamofobiaan.
Islamvihan nouseva kuume ei valitettavasti ole ainoastaan eurooppalainen ja amerikkalainen ilmiö. Uskonnollispohjainen vihanlietsonta näyttää tällä hetkellä olevan nousussa ympäri maailman. Se koskee mitä suurimmassa määrin myös islamilaista maailmaa, jossa radikaalien islamistien harjoittama ohjelmallinen vihanlietsonta uskonnollisia vähemmistöjä (ja tietenkin "väärin" uskovia muslimeja) vastaan on väkivaltaisten tapahtumien toteutuman osalta vielä suurempi ongelma näille yhteiskunnille kuin mitä ohjelmallinen muslimiviha ainakaan vielä on länsimaisissa demokraattisissa yhteiskunnissa.
Euroopan maista Venäjällä ja Serbiassa muslimivastainen vihanlietsonta on kuitenkin jo johtanut fasistiseen politiikkaan ja kansanmurhiin - meidän aikanamme, jolloin uusia sotia ja kansanmurhia ei pitänyt enää Euroopassa tulla. Miloševićin käynnistämien muslimeihin kohdistuneiden kansanmurhien pysäyttämiseksi tarvittiin useampi kuin yksi amerikkalaisvetoinen sotilaallinen interventio, jotka olisi voitu välttää, jos Eurooppa olisi kyennyt toimimaan ajoissa. Eurooppa katseli kuitenkin vierestä bosnialaisten ja kosovolaisten massamurhaamista; edes Srebrenica ja Zepa eivät saaneet eurooppalaisia löytämään selkärankaansa. Putinin pysäyttämiseen Kaukasiassa ei edes Yhdysvallat pystynyt.
Euroopan ulkopuolella uskontokuntien välinen verinen vihanpito on pahentunut ainakin Nigeriassa ja huolestuttavimpana suuntauksena viime vuosina Aasiassa. Intian hinduradikaalit ääriryhmät ovat saaneet hiljattain rinnalleen buddhalaisia ääriryhmiä, jotka ovat ryhtyneet muslimivastaisiin pogromeihin Sri Lankalla ja rohingjojen kansanmurhaan Burmassa. Eurooppa on samaan aikaan hyssytellyt ja purkanut Burman-vastaisia sanktioita. Kiinassa Itä-Turkestanin alkuperäisväestöön uiguureihin kohdistuva vaino ja sorto ovat jatkuneet.
2 kommenttia:
Jos ajattelee, että pyrkii muuttamaan aktivistien (islamfoobikot yms.) ajattelua väittelyn kautta, turhautuu varmasti: mitä vakuuttavampia perusteita tuo esille, sen enemmän he keksivät syitä olla sitä mieltä mitä ovat. Se on kuin juoksuhiekkaa. Mutta jos käy tuota väittelyä siksi, että ajattelee suuren yleisön olevan niin ulkoaohjautuvia ajattelijoita, että he laiskuuttaan omaksuvat median valtavirrassa liikkuvat ajatukset vaivautumatta niitä kovin perusteellisesti ruotimaan, niin silloin on löytänyt hyvän perusteen käydä tätä debattia, vaikka se kenties vain lujittaa vastustajia heidän käsityksissään ja asenteissaan. Siinä mielessä arvostan, että jaksat käydä tätä polemiikkia ja vielä välttää kovin ylimalkaiset leimaamiset erittelemällä vastustamiasi ilmiöitä. (p)
En oleta, että aktiivi-islamofoobikot lukisivat blogiani. Lukevat luultavasti vain samanmielisten aineistoa. Lähinnä tämä kirjoitus on niille, jotka ehkä kysyvät mielessään, onko ainakin joissain islamofobien väitteissä perää; ei savua ilman tulta jne.
Tuosta syystä otin myös pohjaksi dokumentin, joka ei ole aivan törkeimmästä päästä, mutta kuitenkin esittelee suuren osan islamofobisen ajatusmaailman keskeisistä huolenaiheista. Ja ilmiöistä.
Ei riitä, että eri mieltä olevista sanoo "ovat väärässä", vaan on avattava, paljastettava ja selitettävä, miksi näin on ja mistä sen voi päätellä.
Lähetä kommentti