Välillä on ollut koleita ja sateisiakin päiviä, mutta kokonaisuutena katsottuna kesä on tullut Kiovaan. Puut ovat lehdessä ja Lavran liepeillä lauloi jo viikon alussa mustapääkerttu. Tervapääskyjä ei vielä ole, mutta jahka palaan viikon matkalta, jolle lähden huomenna, eivätköhän nekin ole saapuvilla. Haarapääskyt nyt ainakin.
Kuten aina ennen matkalle lähtöä, töitä ja tehtävää on ollut niin paljon, että univelka on sen kuin kasvanut. Viime viikonloppuna ehdin kuitenkin vapaalle - Lisovan katuruokafestareille ja Podilin elokuvateatteri Žovteniin lyhytelokuvafestivaaleille. Kaikkea mahdollista muutakin tapahtumaa pukkaa koko ajan. Välillä pitää kuitenkin käydä muualla maailmassa kiertämässä kontakteja ja eräitä vanhoja paikkoja, joissa en ole ollut yli kymmeneen vuoteen. Toukokuussa ajattelin pitkästä aikaa keretä Suomeen. Sinne vain on vaikea mennä ilman, että kalenteri täyttyy ääriään myöten - siksi Suomen-matkoista tulee yleensä kaikkea muuta kuin lomaa.
Hotelli Fairmontissa pidettiin vuosittainen Kiovan turvallisuusfoorumi, jossa minulle tuli kummallinen tunne, että paitsi osa puhujista, myös suurin osa puheista oli samaa, mitä oli kuultu edellisvuonna. Viesti ei tunnu edelleenkään menneen perille, joten sitä toistellaan. Syntyy kuitenkin vaikutelma, että siellä ja monissa vastaavissa konferensseissa Bratislavasta Varsovaan saarnataan uskoville eli ihmisille, jotka jo tietävät sen, minkä kuulevat, ja nyökyttelevät samanmielisinä. Ne taas, jotka eivät halunneet kuulla aiemmin, ovat kuuroja ja sokeita edelleen, pitävät kaiketi omia suomettuneessa, schröderöityneessä tai lepenisoituneessa rinnakkaistodellisuudessa eläviä geopoliittisia konferenssejaan, joihin tämän blogin kirjoittaja ei neuvostovastaisena ihmisenä juuri kutsuja saa.
Brysselissä käydessäni havaitsin sentään, että siellä ääni kellossa oli selvästi muuttunut - lähestulkoon kansallisuudesta riippumatta. Se, mitä asiantuntijat nyt sanovat ääneen Mordorista, ei olisi tullut kysymykseenkään missään hovikelpoisessa yhteydessä vielä päälle kaksi vuotta sitten. Länsi herää hitaasti mutta herää kuitenkin, ja hitaasti mutta varmasti lähtevät silloin isot pyörät vähitellen pyörimään. Sääli vain, että ne lähtivät pyörimään niin myöhään, että pahoin pelkään kauheita asioita olevan enää myöhäistä ennalta estää tai edes hidastaa - kysymys on sitten lähinnä ratkaisemisesta ja rankaisemisesta.
Muuan historioitsija kyseli seinällään, miksi Putin on niin paljon edesvastuuttomampi kuin olisivat Stalin, Hruštšov tai Brežnev olleet, jos heillä olisi ollut sama asema ja samat resurssit. Ratkaisu ei nähdäkseni löydy niinkään siitä, miten Länsi näki Venäjän, vaan siitä, miten Venäjä näkee Lännen. Stalinin ja muiden neuvostojohtajien ajattelua leimasi vainoharhaisuuden lisäksi liioiteltu usko Lännen voimaan ja ennen kaikkea haluun tuota voimaa käyttää. He pelkäsivät aidosti, että Länsi iskee koko voimalla takaisin, jos Neuvostoliitto menee liian pitkälle. Putinin näkemys Lännestä on sen sijaan päinvastainen eikä hänellä ole heikkoa, puolustushalutonta Länttä kohtaan minkäänlaista kunnioitusta. Tässä on muuan tärkeimmistä syistä nykyiseen vaaralliseen tilanteeseen.
Ukraina sai uuden hallituksen. Jatsenjuk kammettiin syrjään ja Porošenko miehitti uuden hallituksen omilla lähimiehillään, alkaen uudeksi pääministeriksi nostetusta Vinnytsjan aikojen luottomiehestään Groismanista, joka ennen tätä toimi parlamentin puhemiehenä. Voimaministerit ja keskeisimmän kritiikin kohteet Jatsenjukia lukuun ottamatta saivat jäädä hallitukseen, kun sen sijaan pesuveden mukana hallituksesta ovat lähteneet lähes kaikki teknokraattiset reformistit.
Maan reformoimisen tositarkoitus tullaan testaamaan uuden valtakunnansyyttäjän nimityksessä. Jos šokeeraavan Šokinin paikalle tulee joku, joka on samasta puusta veistetty kuin kaikki edeltäjänsä, se on selvä merkki siitä, ettei korruptiota tulla kitkemään eivätkä uudet perustetut korruptiontorjuntavirastot pääse tekemään työtään. Päinvastaisen signaalin antaisi tietysti se, että Šokinin paikan saisi joku hänen ulos savustamistaan todellisista reformisteista, kuten Kasko tai Sakvarelidze.
Vapaa-ajan käsikirjoitukseni on punatukkaisen tytön mukaantulon jälkeen muuttunut monimutkaisemmaksi. Luvuista on tullut yhä pidempiä, ratkaisuista raskaampia tehdä ja niiden kirjoittamiseen tuntuu kuluvan enemmän aikaa. Onneksi olen lopulta saanut hänet laulamaan. Yksi uskollisista lukijoistani - jordanialainen teini, joka netissä esittää parikymppistä amerikkalaista - ehdotti minulle jopa kyseisen hahmon tappamista, mutta vaikka hahmo tuli alkujaan puun takaa, en ole sellaiseen ratkaisuun enää ensinkään valmis ja toisaalta uskoisin toisten uskollisten lukijoiden siitä suuttuvan. Katharsiksen nimissä saattaa valitettavasti olla jonkun muun osa kuolla hänen puolestaan.
Kuten aina ennen matkalle lähtöä, töitä ja tehtävää on ollut niin paljon, että univelka on sen kuin kasvanut. Viime viikonloppuna ehdin kuitenkin vapaalle - Lisovan katuruokafestareille ja Podilin elokuvateatteri Žovteniin lyhytelokuvafestivaaleille. Kaikkea mahdollista muutakin tapahtumaa pukkaa koko ajan. Välillä pitää kuitenkin käydä muualla maailmassa kiertämässä kontakteja ja eräitä vanhoja paikkoja, joissa en ole ollut yli kymmeneen vuoteen. Toukokuussa ajattelin pitkästä aikaa keretä Suomeen. Sinne vain on vaikea mennä ilman, että kalenteri täyttyy ääriään myöten - siksi Suomen-matkoista tulee yleensä kaikkea muuta kuin lomaa.
Hotelli Fairmontissa pidettiin vuosittainen Kiovan turvallisuusfoorumi, jossa minulle tuli kummallinen tunne, että paitsi osa puhujista, myös suurin osa puheista oli samaa, mitä oli kuultu edellisvuonna. Viesti ei tunnu edelleenkään menneen perille, joten sitä toistellaan. Syntyy kuitenkin vaikutelma, että siellä ja monissa vastaavissa konferensseissa Bratislavasta Varsovaan saarnataan uskoville eli ihmisille, jotka jo tietävät sen, minkä kuulevat, ja nyökyttelevät samanmielisinä. Ne taas, jotka eivät halunneet kuulla aiemmin, ovat kuuroja ja sokeita edelleen, pitävät kaiketi omia suomettuneessa, schröderöityneessä tai lepenisoituneessa rinnakkaistodellisuudessa eläviä geopoliittisia konferenssejaan, joihin tämän blogin kirjoittaja ei neuvostovastaisena ihmisenä juuri kutsuja saa.
Brysselissä käydessäni havaitsin sentään, että siellä ääni kellossa oli selvästi muuttunut - lähestulkoon kansallisuudesta riippumatta. Se, mitä asiantuntijat nyt sanovat ääneen Mordorista, ei olisi tullut kysymykseenkään missään hovikelpoisessa yhteydessä vielä päälle kaksi vuotta sitten. Länsi herää hitaasti mutta herää kuitenkin, ja hitaasti mutta varmasti lähtevät silloin isot pyörät vähitellen pyörimään. Sääli vain, että ne lähtivät pyörimään niin myöhään, että pahoin pelkään kauheita asioita olevan enää myöhäistä ennalta estää tai edes hidastaa - kysymys on sitten lähinnä ratkaisemisesta ja rankaisemisesta.
Muuan historioitsija kyseli seinällään, miksi Putin on niin paljon edesvastuuttomampi kuin olisivat Stalin, Hruštšov tai Brežnev olleet, jos heillä olisi ollut sama asema ja samat resurssit. Ratkaisu ei nähdäkseni löydy niinkään siitä, miten Länsi näki Venäjän, vaan siitä, miten Venäjä näkee Lännen. Stalinin ja muiden neuvostojohtajien ajattelua leimasi vainoharhaisuuden lisäksi liioiteltu usko Lännen voimaan ja ennen kaikkea haluun tuota voimaa käyttää. He pelkäsivät aidosti, että Länsi iskee koko voimalla takaisin, jos Neuvostoliitto menee liian pitkälle. Putinin näkemys Lännestä on sen sijaan päinvastainen eikä hänellä ole heikkoa, puolustushalutonta Länttä kohtaan minkäänlaista kunnioitusta. Tässä on muuan tärkeimmistä syistä nykyiseen vaaralliseen tilanteeseen.
Ukraina sai uuden hallituksen. Jatsenjuk kammettiin syrjään ja Porošenko miehitti uuden hallituksen omilla lähimiehillään, alkaen uudeksi pääministeriksi nostetusta Vinnytsjan aikojen luottomiehestään Groismanista, joka ennen tätä toimi parlamentin puhemiehenä. Voimaministerit ja keskeisimmän kritiikin kohteet Jatsenjukia lukuun ottamatta saivat jäädä hallitukseen, kun sen sijaan pesuveden mukana hallituksesta ovat lähteneet lähes kaikki teknokraattiset reformistit.
Maan reformoimisen tositarkoitus tullaan testaamaan uuden valtakunnansyyttäjän nimityksessä. Jos šokeeraavan Šokinin paikalle tulee joku, joka on samasta puusta veistetty kuin kaikki edeltäjänsä, se on selvä merkki siitä, ettei korruptiota tulla kitkemään eivätkä uudet perustetut korruptiontorjuntavirastot pääse tekemään työtään. Päinvastaisen signaalin antaisi tietysti se, että Šokinin paikan saisi joku hänen ulos savustamistaan todellisista reformisteista, kuten Kasko tai Sakvarelidze.
Vapaa-ajan käsikirjoitukseni on punatukkaisen tytön mukaantulon jälkeen muuttunut monimutkaisemmaksi. Luvuista on tullut yhä pidempiä, ratkaisuista raskaampia tehdä ja niiden kirjoittamiseen tuntuu kuluvan enemmän aikaa. Onneksi olen lopulta saanut hänet laulamaan. Yksi uskollisista lukijoistani - jordanialainen teini, joka netissä esittää parikymppistä amerikkalaista - ehdotti minulle jopa kyseisen hahmon tappamista, mutta vaikka hahmo tuli alkujaan puun takaa, en ole sellaiseen ratkaisuun enää ensinkään valmis ja toisaalta uskoisin toisten uskollisten lukijoiden siitä suuttuvan. Katharsiksen nimissä saattaa valitettavasti olla jonkun muun osa kuolla hänen puolestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti