Coimbrasta Casablancaan

Kuten edellisessä kirjoituksessa kerroin, tuli automatkalleni kohti Casablancaa viivytys Portugalissa, jonne päädyin odottelemaan uuden rekisteriotteeni saapumista pikapostilla Suomesta. En kuitenkaan jäänyt aloilleni vaan käytin nuo muutamat viivytyspäivät hyödyllisesti tutustumalla useisiin hyviin lintupaikkoihin ja muutamiin uusiin kaupunkeihin Keski-Portugalissa, Tejon suistossa ja Alentejossa sekä Espanjan puolella Extremadurassa. Minulla oli tässä tehtävässä erinomaisena opastuksena Colm Mooren, Gonçalo Eliaksen ja Helder Costan kirja A Birdwatcher's Guide to Portugal.

Läksin aluksi Coimbrasta pohjoiseen, Ria de Aveiron alueen laguuneille ja kosteikoille. Aveiron kaupungista kaikkiin suuntiin sijaitsikin lukuisia hyviä pysähdyskohteita, joista löysi vesilintuja, kahlaajia samoin kuin maatalousympäristöjen lukuisia lajeja. Varelan sillan molemmin puolin on hyviä maastoja ja putkella nähtäviä laguuneja flamingoineen ja kapustahaikaroineen. Niemellä, joka päättyy São Jacinton pikkukaupunkiin losseineen, on myös hiekkapohjaista mäntymetsää sekä pensaikkoisia ja heinäisiä dyynejä käsittävä luonnonsuojelualue, jolla tapaa pohjoisempaa tuttuja metsälajeja, kuten töyhtötiaisia ja peukaloisia.

Sinä iltapäivänä palasin takaisin Coimbran tasolle, Mondegon alajuoksun kosteikoille Arzilassa, Taipalissa ja Madrizissa. Näiltä paikoilta löytyi hyvin mm. ruskohaikaroita ja luhtakanoja, samoin kosteikkojen pikkulintuja, kuten silkki-, ryti- ja rastaskerttusia ja ruokosirkkalintuja. Illaksi palasin Coimbraan, yliopiston läheiseen hyvään hotelliin, jolla oli muurein suojattu parkkipaikka. Bongasin muutaman lajin lisää Coimbran kasvitieteellisistä puutarhoista, illastin läheisessä kahvilassa ja kävin oluella opiskelijapaikassa.

Penichen niemenkärjessä, Cabo Carvoeirolla, oli majakan molemmin puolin oikein hyviä merilintujen staijipaikkoja, joista saattoi seurata, kun satoja atlantinliitäjiä ja baleaarienliitäjiä pyyhki rannikkoa edestakaisin, kääntyillen jäykkine siipineen aaltojen yllä. Merestä nousevilla kallioilla pesi jonkin verran karimetsoja.

Paul de Boquilobo on järven ympärille levittäytyvä vaihteleva lehto-, kosteikko- ja maatalousympäristöjen mosaiikki, jossa on rikas linnusto. Pelloille vievät tiet tosin olivat mutaisia ja autoni likaantui pahoin. Tämä kompensoitui enemmän kuin hyvin lintujen määrässä. Haikaralintujen, rantakanojen ja kerttusten lisäksi löytyi esimerkiksi pikkutikkaa, viiriäisiä, turturikyyhkyjä ja nokkavarpusia. Yövyin Torres Novasin pikkukaupungissa.

Lissabonin kupeessa sijaitsee eräs Portugalin tärkeimmistä kosteikkoalueista, nimittäin Tejon suisto, tai oikeammin joensuulahti ympäröivine kosteikkoineen. Kesä oli nyt jo ehättänyt kuumaksi, joten talvehtivat vesilinnut olivat pääosin kaikonneet. Paikallista pesimälajistoa ja kahlaajamuuttoa kuitenkin näki runsaasti, samoin avoimien viljelysmaiden yllä saalistavia petolintuja. Tejon suiston erikoisuuksiin kuuluvat useampi sinne villiintynyt eksoottinen lintulaji, joista ainakin vahanokkaa ja kultapiispaa on yhä varsin helppo nähdä suurinakin määrinä.

Tärkeimmät avomaat tuntuivat olevan alueen pohjoisosassa, johon pääsee kolmea portein suljettua tietä pitkin Vilafranca de Xiran ja Porto Alton väliseltä päätieltä. Portit saattavat kuulemma joskus olla suljettuina tai sulkeutua, jolloin on vaarana, että sisään ajanut jää lukkojen taa, mutta vierailuni aikana ne olivat ja pysyivät onneksi kaikki auki, ja uskalsin siihen uskoa, koskapa lahdelle oli kertynyt autoineen myös paikallisia kalamiehiä.

Alueen itä- ja kaakkoispuolella oli paljon hyviä korkkitammimetsiä välimerellisine lajistoineen. Eteläpuolella Corroiosin vuorovesimyllyllä ja Ponta dos Corvosilla näki suuria määriä ristisorsia, pienempiä määriä muita sekä paljon mm. pitkäjalkoja ja avosettejä. Kävin myös Paul da Barrocassa, jossa on pieni kosteikko maatilojen keskellä ja jonkin verran ruovikkoa kanavien varsilla. Vahanokka oli yleinen ja punatiikeripeippoakin näki. Pronssi-iibiksiä ja kapustahaikaroita oli paljon liikkeellä. Illan hämärtyessä näin myös pari liitohaukkaa ja minervanpöllö oli tullut jo valoisan aikaan esille kätköstään.

Olin yötä Setúbalin rannikkokaupungissa ja käytin seuraavan aamuni tutustumalla toiseen joensuulahdistoon, nimittäin Sadon suistoon. Kävin siellä läpi aika monta niemeä, lahdenpohjukkaa ja pikkukosteikkoa ja olihan siellä runsaasti mm. kahlaajia, nokikanoja ja tiiroja, muttei juurikaan lajeja, joita en olisi nähnyt jo Tejon suistossa. Tapasin myös muutaman paikallisen lintumiehen ja ryhmän hollantilaisia, jotka ehtivätkin aina joka paikkaan.

Ilonaiheena voi todeta sen, että Portugalissa, kuten koko Euroopassa, eräät lajit, varsinkin moni haikaralintu, ovat yleistyneet ja levittäytyneet takaisin entisille levinneisyysalueilleen pohjoista kohti, kun niiden aktiivinen vainoaminen on loppunut. Niinpä esimerkiksi jalohaikara, silkkihaikara, lehmähaikara, kapustahaikara ja pronssi-iibis ovat yhä tavanomaisempia lajeja ja esiintyvät jo säännöllisesti Länsi-Euroopan pohjoisemmissakin osissa. Sama on tapahtunut mm. merimetson kohdalla - kertovathan keskiaikaiset kronikat "mustista pelikaaneista" Suomen järvialueella, mutta vasta viime aikoina on merimetso alkanut palailla vanhoille esiintymisalueilleen.

Sadon suiston jälkeen suuntasin aivan toisentyyppisiin maastoihin sisämaahan ja kohti Espanjan rajaa - nimittäin Evoran historiallisen kaupungin lähiseudulle sekä Mourãon ja Alquevan aromaille. Näillä alueilla voi vielä löytää hietakanoja, pikkutrappeja ja sininärhiä. Mehiläissyöjät ja ruostepääskyt ovat yleisiä, samoin tammea kasvavilla mailla punapäälepinkäinen, etelänisolepinkäinen, harjalintu ja monet muut. Tekojärven rannikoilla on hietatiiroja, pronssi-iibiksiä ja merimetsoja. Muuan parhaista paikoista on Portugalin ja Espanjan rajalla sijaitseva São Leonardon pohjoispuolinen pieni järvi, joka sijaitsee jonkinlaista suojelua nauttivien laajojen kumpuilevien arojen ympäröimänä. Täältä löysin useita hietakanoja ja illansuussa myös pikkutrapin. Seuraavana päivänä kaarteli saman alueen yllä hanhikorppikotkia ja mustahaikaroita.

Jatkoin Espanjan puolelle Villanueva de Fresnoon, sillä minun oli huolehdittava toisesta itseäni kohdanneesta vastaiskusta: joku oli joskus alkuvuodesta varastanut joko kopiointilaitteella tai hakkeroimalla luottokorttitietoni ja käyttänyt niitä ostelemalla yhdellä kortilla kamaa Japanin Amazonista ja pelaamalla toisella. Summat eivät olleet suuria, enkä joudu niitä maksamaan, mutta pankki jäädytti korttini, mistä seurasi kaikenlaista harmia loppumatkan ajaksi, sillä jouduin olemaan käteisen varassa - ja nykyään se on yllättävän hankalaa, kun juuri mitään varauksiakaan ei enää voi tehdä tunnistautumatta nimenomaan luottokorttitiedoilla. Juuri tämä seikka tietysti altistaa sille, että ennemmin tai myöhemmin ne aina varastetaan jonkin tietoturva-aukon vuoksi.

Varustettuani itseni käteisellä ja selviteltyäni asioita pitkällisesti pankin kanssa saatoin jatkaa iltaan saakka perehtymistä aroalueeseen Extremaduran puolella, ja päädyin lopuksi yöpymään Reguengosin kylään Portugalin puolelle, koska vaikka bensa on halvempaa Espanjassa, ovat majoitukset selvästi edullisempia Portugalissa.

Seuraavana päivänä kaupunkikohteeni oli Badajozin kaupunki Espanjan puolella, kun taas pääasiallinen luontokohteeni oli Elvasin aro- ja tasankoalue Portugalin puolella, johon minun oli joka tapauksessa palattava, sillä lähetykseni oli saapumassa Coimbraan ja minun pitäisi illaksi vielä kerran palata tuohon viehättävään kaupunkiin. Elvasin laajoilla tasangoilla näin jälleen mm. hanhikorppikotkia ja pikkutrappeja samoin kuin paksujalkoja ja paljon muuta kivaa. Guadianan ylittävä vanha kivisilta ympäristöineen on hieno piknik- ja lintupaikka. Alfarófian patojärvi ei sen sijaan tuottanut mitään kovin sävähdyttävää, lähinnä liejukanoja ja tavanomaisia haikaroita. Parhaat alueet ovat pitkien tietaipaleiden niitä alueita, joissa maatalouskäyttöön otettu maa vielä mahdollisimman paljon muistuttaa aroja - missä viiriäiset plyplyttävät pelloissa ja sieltä täältä löytää hyvällä onnella pikkutrapin.

Illan pimetessä palasin Coimbraan ja varoituksestani oli majatalon isäntä ottanut talteen minulle saapuneen lähetyksen. Kävin viimeisen kerran illastamassa tuossa persoonallisessa kaupungissa. Seuraavana aamuna olikin edessä pitkä ajomatka halki Portugalin ja Andalusian, jonka aikana tein kylläkin monia pysähdyksiä, mutta yritin pitää ne lyhyinä, jotta tavoittaisin iltalautan Marokkoon. Matkan varrelta jäivät Andalusian puolelta mieleen hanhikorppikotka, pikkukotka, useampiakin liitohaukkoja ja siniharakoita, samoin muuttohaukka, joka oli uusi laji Espanjan-listalleni. Saavuin Tarifan satamaan hyvissä ajoin ja näin vielä Gibraltarinsalmea ylittäessä paitsi liitäjiä, myös vesipääskyjä. Ne olivat selvästi lähempänä Espanjaa kuin Marokkoa, joten niistä tuli uusi maapinna Espanjan-listalle, mutta jos olisivat olleet Marokon vesillä, olisi laji ollut uusi koko Afrikan-listalleni.

Marokkoon saavuin auringonlaskun aikaan, suuremmitta kommelluksitta. Espanjalaiset sen enempää kuin marokkolaisetkaan eivät olleet kovin kiinnostuneita minusta ja autostani. Pian patsastelin jo Tangerin Cornichella auringonlaskua ihailemassa ja saatoin viestittää marokkolaiselle šakkikaverilleni saavuttaneeni Afrikan mantereen. Koska ilta pimeni ja Casablancaan olisi vielä kuuden tunnin ajo Tangerista, majoituin Tangeriin ja lähdin vasta aamulla kohti Casablancaa.

Matkalla Tangerista Rabat'n suuntaan ja sitten Casablancaan on useita erinomaisia luontokohteita, esimerkiksi Wadi Tahadartin ja Asilan suojelualueet, joilla elää yhä isotrappia, sekä Larachen laajat kosteikot suurine flamingo- ja kapustahaikarayhteisöineen. Moulay Bousselhamin lähellä sijaitsee Merja Zergan laguuni kosteikoineen, josta olen kirjoittanut blogissani aiemmin. Saavutin joka tapauksessa Casablancan pian puolenpäivän jälkeen, kirjoittauduin hotelliini, ja lähdin kaupungille. Tapasin marokkolaisen ystäväni ja vietin sitten hänen ja kaveriensa kanssa hyvin pitkän illan Casablancan runsaassa tarjonnassa.

Mainittu ystäväni oli matka itsessään. Hän ei tosiaan ollut lainkaan vähemmän vaikuttava kuin mitä olin aavistellut. Samoin hänen susilaumakseen kuvaamansa ystäväpiiri, kaikki nuoria aikuisia, jotka ovat omalla aloitteellisuudellaan saavuttaneet itsenäisen ja taloudellisesti kestävän elämän. Kaverini opiskelee taloustieteitä, mutta tekee siinä sivussa töitä sijoitusfirmalle (käyttäen uskomattomia aivojaan innovatiivisten sijoitusmuotojen eksperimentointiin) ja vapaaehtoistyötä vaikeammista oloista tulevien nuorten hyväksi. Hänen parhaista kavereistaan yksi oli psykologi, joka on tehnyt asuntojen Airbnb-vuokrauksesta itselleen sivutoimen, ja lääketieteen opiskelija, joka oli vielä kaverianikin suurempi šakkiguru - sekä suomalaisen metallimusiikin ystävä.

Jokaisena Casablancassa viettämistäni päivistä tulin entistä vaikuttuneemmaksi tämän joukon älyllisistä kyvyistä ja siitä, kuinka he olivat tukeneet toisiaan nostaakseen itsensä uudelle tasolle - ja yhä aikuisina kilvoittelivat itsensä kanssa ja keskenään asiassa kuin asiassa, mutta aina suopeasti ja auttaen liittolaisiaan. Tällaisia ystäviä ei löydä joka päivä. Jostain syystä minä kuitenkin onnistun aina löytämään parhaat ihmiset, missä hyvänsä olenkin. En voi sanoa olevani tyytymätön.

Ystäväni vei minut Casablancassa myös šakkiklubille, jossa vanhat mestarit päivät pääksytykseen pelaavat toistensa kanssa. Kaverini oli jo herättänyt siellä varsin paljon huomiota ja kiinnostusta. Kuten edellisessä kirjoituksessa kerroin, hän on puolessa vuodessa saavuttanut pelaajana huipputason, ja tietysti voitti myös meidän vetomme sulkevan pelin tuossa kahvilan takaloošissa. Mutta tunnen itseni paljon paremmaksi tämän suhteen tietäessäni, että kaverini myöskin haastoi marokkolaisen kansallisen mestarin ja voitti heidän molemmat ottelunsa - mikä aiheuttikin sen, että vanhat mestarit nyt olivat noteeranneet hänet aivan uudenlaisella kunnioituksella. Tiedän, että tuskin enää pystyn saavuttamaan hänen tasoaan - se vaatisi ponnistuksia, joihin minulla ei ole aikaa eikä mahdollisuutta - mutta toisaalta saatan ihmetellä itseäni, että vielä joitain kuukausia sitten pystyin voittamaan hänet useaan kertaan peräkkäin, ja tämä herättää ajatuksia myös itseni, liian vanhana aloittaneen, piilevästä potentiaalista.

Viimeinen päiväni Casablancassa oli sellainen, että ystäväni oli varattu aina iltaan saakka, joten sinä päivänä otin autoni ja ajoin Jadidan viehättävän rannikkokaupungin sekä Safin väliin sijoittuvalle ketjulle laguuneja katselemaan lintuja ja maisemia. Löytyihän niitä, molempia. Illaksi palasin viimeisen kerran Casablancaan, sillä ystäväni olivat järjestäneet pienimuotoiset grillikutsut jäähyväisikseni. Hankittiin halal-lihaa ja kaivoin laukuistani useamman Ranskasta ja Portugalista mukaan tulleen viinipullon. Heillä oli myös suomalaista metallimusiikkia.

Seuraavana aamuna alkoi pitkä paluumatkani kohti Suomea, mutta se olkoon seuraavan blogikirjoituksen aiheena.