lauantai 16. toukokuuta 2020

Toistamiseen Öröllä

Viime päivinä tarpoessa halki hankien ja nietosten Itä-Helsingin ankarissa luonnonoloissa, on voinut vain kaiholla muistella kevättä, joka hetkisen kävi kaukaisessa maassamme, kadotakseen taas takatalvien tieltä kuin virvatuli suohautoihinsa.

Viikko sitten Öröllä asiat olivat paremmin. Se oli toinen matkani saarelle tänä vuonna ja oli mielenkiintoista nähdä muutokset saaren luonnossa ja linnustossa verrattuna huhtikuiseen vierailuun.

Urpiaisten määrä oli selvästi vähentynyt, kun taas vihervarpusten määrä, joka jo huhtikuussa oli suuri, oli paisunut ennennäkemättömäksi. Huhtikuussa saari oli tupaten täynnä punarintoja ja laulurastaita. Näistä oli nyt jäljellä vain rippeet - ilmeisesti saaren oma pesivä kanta - kun taas saari oli täyttynyt ääriään myöten leppälinnuista, hernekertuista, pajulinnuista ja kirjosiepoista, tyypillisistä toukokuun saapujista. Haarapääskytkin olivat jo läsnä joka paikassa.

Vaikka oltiin vasta toukokuun toisessa viikossa, oli saarella jo helppo havaita sellaisiakin lajeja, jotka tavallisesti saapuvat manner-Suomeen vasta toukokuun lopulla: pensastaskuja, satakieliä, sinirintoja, räystäspääskyjä, harmaasieppoja, mustapää-, lehto- ja pensaskerttuja. Eteläkärjen kuustuumasen kallioilla ja pensaikoissa oli sakeanaan hysyjä, enimmäkseen pajulintuja ja hernekerttuja, mutta joukossa kaikkea edellä lueteltua. Ahtisaaren saunan luona, jossa olen jonain vuonna tuonut nauhoitteella esiin kirjokertun, oli tällä kertaa otollisissa vadelma- ja muissa pensaissa neljää lajia sylviakerttuja (muttei viimeisenä saapuvaa kirjokerttua).

Merellä oli runsain mitoin sekä kala- että lapintiiraa. Myöhäisemmät kahlaajat kuten lirot, rantasipit, suosirrit ja lapinsirrit olivat putoilleet parvittain Storvikenin lietteille, jossa hengaili kerrallaan myös viisi ristisorsaa, kaksi heinätavia ja neljä lapasorsaa.

Ainoastaan kaikkein myöhäisimmän saapujasegmentin lajit enää puuttuivat: tervapääskyt, kultarinnat, kerttuset, sirkkalinnut, pikkusiepot, punavarpuset, kirjokertut ja pikkulepinkäiset. Näistä mitään ei vielä näkynyt.

Isojenkin lintujen muuttoa meni saaren yli kiitettävästi: parvittain meri-, metsä- ja valkoposkihanhia, pieniä ryhmiä kurkia. Storvikenillä oli myös harmaahaikara, jota viimeksi ei näkynyt. Merikotkia näkyi tällä kertaa kolme - yksi nuori ja kaksi kisailevaa aikuista.

Söimme saaressa entrekoottia ja joimme portugalilaista ja eteläafrikkalaista viiniä. Saunakin testattiin ja puolatar kävi uimassa hyisessä Itämeressä.

Käärmeitä oli liikkeellä runsaasti, varsinkin kyitä - tällä kertaa enemmistö niistä harmaita, kun olen tottunut näkemään Öröllä lähinnä mustia kyitä ja myyttisiä örökondia. Tällä kertaa näin myös nuoren rantakäärmeen.

Tällä viikolla, juuri ennen takatalvea, kävin myös Keski-Suomessa, Jämsän takamaiden Säyrylässä, jossa oli järvellä kaksi kaulushaikaraa puhaltelemassa sumutorviaan sekä vihainen laulujoutsen reviiriään vartioimassa. Pajusirkkuja oli ilahduttavasti. Liroja, rantasipejä ja haarapääskyjä pyöri jo täälläkin, samoin pajulintua, kirjosieppoa ja hernekerttua.

Ei kommentteja: