Edistystä, enkeleitä ja mandariineja

Toukokuun lopun päivinä luin loppuun edellisessä blogitekstissä mainitun vampyyriantologian enkä malta olla mainitsematta, että siinä oli joitain erityisiä helmiä, joko kaunokirjallisesti tai aiheensa puolesta. Erityisen lahjakkaana pidän päätösnovellia, Tiina Raevaaran kirjoittamaa Progressia, joka herättää pohtimaan mielenkiintoisia metaforia ihmisyydestä - omankin romaanini kuolemattomuusteeman kannalta relevantteja.

Tarinan kannalta viittaukset Auschwitziin ja neuvostojoukkojen juhliminen vapahtajina vaikuttivat tarpeettomilta kliseiltä, mutta on paljonkin mahdollista, että ne oli tarkoitettu syvällisemmän metaforan pohjustukseksi trauman ajatuksen kautta. Miehittämättömän neuvostoaluksen (josta novelli on saanut nimensä) telakoituminen avaruusasemaan jää selittämättömäksi, vaikka edistyksen vertauskuva esiintyykin läpi tekstin - ihmisyyden tavoitellessa kuolemattomuutta, vaikka sitten mustin siivin. Suuren pimeän äidin huomassaan hellimät, tahdottomiksi riippujiksi kesytetyt miespolot paljastuvatkin lopulta äitinsä povea imeviksi kyiksi, sillä tavoittelevat edistystä omilla ehdoillaan, vapaina hyvinvointiäitinsä sodanjälkeisestä holhouksesta.

Tässä mielessä ehkä novellia pitäisikin lukea siten, että sen avain löytyy alkuvirkkeestä:

"Mieli viihtyy materiassa, minäkin viihdyn, ja erityisesti viihdyn valtakunnassani, josta rakkaus ei lopu koskaan, jossa elämää on paettu kuolemattomuuteen ja kuolemaa elämättömyyteen."

Kun äidistä lopulta tuleekin rakastajilleen ei holhooja vaan alus itse, toivon kaikkea mahdollista parasta pojille. Onhan vapahtajahahmoa perinteisesti edustanut poikajumala - isän, pojan ja pyhän hengen kolmiyhteydessä - ja tuo jumaluus puolestaan perinteisesti ihmisen omakuvaa.

*   *   *

Toinen huomiotani herättänyt novelli oli M. G. Soikkelin kirjoittama Tuo meille hautavettä jos palaat, joka on monessa mielessä yksinkertaisesti outo. Outous on aina kiehtovaa. Tässä tapauksessa kiehtovaa on myös tarinan sijoittaminen Venäjän imperiumin käymiin Kaukasian sotiin ja päähenkilön kuvaaminen tšerkessiksi, joka on vieläpä tarkennettu šapsugiksi eli muinoin Sotšin ympäristössä eläneeksi tšerkessiheimoksi. Vastapuolella vuorilla olevat, venäläisiä vastaan vastarintaa käyvät tšerkessit on puolestaan kuvattu demonien riivaamiksi vampyyreiksi.

Soikkelin kuvauksen sijoittaminen Kaukasian sotiin on ehkä seurausta jostain lukijoille pimentoon jäävästä sattumasta, koska suurelta osin kuvattu kulttuuri on kuvitteellista ja tarinassa on asiavirheitä, kuten tšerkessikielten kuvaaminen turkinsukuisiksi, vaikka ne tietysti kuuluvat kaukasialaisiin kieliin. Koko tarina herättää siis pohtimaan, onko tässäkin tarinassa kyse vertauskuvannollisesta sanomasta - vaiko vain taiteellisista vapauksista kuvitella mikä tahansa tapahtumaketju mihin tahansa eksoottiseen ympäristöön?

Kolmantena helmenä nostan esiin Harri István Mäen kirjoittaman Enkelin tupakkasalongissa, joka liittää vampyyrimyytoksen Jeesuksen ristiinnaulitsemista seuranneisiin tapahtumiin. Ilmeisesti tarinan lapsina vampyyreiksi muuttuneet veljekset, jotka puhuvat keskenään unkaria, ovat kaikesta huolimatta Juudaksen poikia. Eivät kuitenkaan Kain ja Abel.

*   *   *

Toukokuun puolella kävin myös Vantaan Hiirilammilla ja Kylmäojalla katsomassa vesilintuja, joiden joukossa oli kuuluisuutta saavuttanut mandariinisorsa. Tuo auringonlaskun väreissä hehkuva yksinäinen uros, vaikka edustaakin kiinalaista sorsakoreutta, on epäilemättä peräisin jostain Euroopasta, joskaan ei ole selvää, onko se karannut lintutarhasta vai tullut Suomeen jostain Eurooppaan syntyneistä villiintyneistä kannoista. Lintu on rengastettu Gdańskissa, entisessä Danzigissa. Siellä se kuitenkin polski kuusimetsään kätkeytyvällä lammella, jossa lapset kävivät ruokkimassa sitä leivällä. Pullasorsien lisäksi läsnä oli myös telkkiä ja taveja.

Ja sitten kesä viimein tuli. Vieläpä hieno sellainen. Vierashuoneeseeni muutti kesäkaudeksi rytikerttusia tutkiva biologian opiskelija, joka ryynää päivät kosteikoissa kerttustensa parissa. Teen olohuoneessani etätöitä, kun taas luen ja kirjoitan kirjoja parvekkeellani, silloin kun iltapäivän aurinko ei ole paahtanut sitä liian kuumaksi.

Kesäkuun kaksi ensimmäistä viikkoa pidin lomaa ja käytin sen ajamalla rengasmatkan Suomen ympäri - Satakunnan ja Pohjanmaan kautta Ruotsin Lappiin, sitten Suomen Lappiin, sieltä Kuusamoon, Kainuuseen ja lopulta Karjalaan - pikkuveljeni, erään ystäväni ja tämän Suomeen karantinoituneen puolalaisen tyttöystävän kanssa. Norjaankin yritimme, mutta oikaisuamme sitä kautta Ruotsin Lapista Kilpisjärvelle ei pidetty inhimilliseltä kannalta välttämättömänä, joten jouduimme kiertämään pidemmän matkan Ruotsin ja Suomen alueita myöten. Tulipa kuitenkin testattua.

Kirjoittanen paremman matkakertomuksen seuraavaan blogitekstiin, tämä kun jo venyi kaikenlaisesta muusta.