Kesän toiseksi viimeisenä aamuna Helsinki hyvästeli minua sateisin säin. Hyvä niin, tulee vähemmän ikävä kuin jos kesä olisi jatkunut seesteisenä ja kauniina. Pakkasin vuoden tykötarpeet autoon ja ajoin Vuosaaren satamaan, kohti uutta maata, uutta tehtävää, uutta versiota itsestäni.
Tätä ennen ehdin kuitenkin pitää viimeisen kesälomani, käytännössä elokuun viimeisen viikon lisättynä yhdellä perjantailla, jonka aamuna suuntasin Tallinnaan ja sieltä eteenpäin kohti Pärnua. Tarkoitukseni oli ollut ajaa ensin Tarttoon ja sieltä Valmieran ja Cēsisin kautta Riian ohitustielle. Matkakumppanillani oli kuitenkin sittemmin vääräksi osoittautunut käsitys, että miehemme Tartossa olisi tarvinnut pidemmän varoitusajan, emmekä voisi noin vain ilmaantua sinne. Joten päätimme ajaa Via Balticaa pitkin Pärnuun lounaalle.
Säät olivat aurinkoiset ja kuumat suurimman osan matkaa. Elokuinen Eurooppa tervehti meitä avosyleineen. Virossa ja Latviassa ei juuri näkynyt Suomea kummempia koronarajoituksia, Liettuassa ja Puolassa olikin sitten jo maskipakko voimassa kaupoissa ynnä muissa tiloissa, muttei ravintoloissa ruokaillessa.
Ylitettyämme rajan Heinastesta Latvian puolelle päätimme sittenkin suunnata Liivinmaan Sveitsin maisemiin, Gaujan kansallispuiston metsien ja pikkujärvien keskelle. Pysähdyimme matkalla katselemaan Limbažin taajamaa. Metsät olivat melko hiljaisia. Elokuu on sitä aikaa, kun linnut ovat jo pesineet, jotkut alkaneet syysmuuttonsakin. Vain peippojen ja tiaisten varoitusääniä, harmaasiepon sirahduksia ja muuttomatkaa varten marjoilla lihottautuvia mustapääkerttuja. Raiskuman kartanon mailla riehui käpytikka. Pelloilla oli liikkeellä kurkia, muutama viimeinen kattohaikara. Parilla pellolla sekä Latviassa että Liettuassa oli parvittain jalohaikaroita - ne totisesti ovat runsastuneet Pohjois-Euroopassa viime vuosina.
Olimme iltaa ja yötä Cēsisissä. Seuraavana päivänä kävimme sekä Siguldan että Turaidan linnat, vastakkaisilla äyräillä Gaujaa. Bauskan Rimissä kävimme ostamassa ruokia ja juomia. Ennätimme hyvissä ajoin jo iltapäiväksi Kaunasiin, Liettuan toiseksi suurimpaan kaupunkiin, jossa tapasimme suomalais-venäläisen ystävämme, joka oli ollut Puolassa ja matkasi nyt meihin nähden päinvastaiseen suuntaan Suomea kohti. Illastaessamme kansallista sianreittä alkoi kaatosade ja tuosta illasta tulikin yksi matkan harvoista sateisista.
Seuraava aamupäivä Kaunasissa oli kuitenkin aurinkoinen. Jatkoimme Liettuan halki Suwałkin käytävään ja sieltä edelleen Mazurian järvimaisemiin. Kävimme Wolfsschanzessa tutustumassa räjäytettyihin Hitlerin bunkkereihin - paikkaan, jossa Stauffenberg ikävä kyllä epäonnistui yrityksessään räjäyttää Hitler ja käynnistää operaatio Valkyria Saksan pelastamiseksi täystuholta. Viimeksi olin käynyt noissa Kolmannen Valtakunnan tuhosta muistuttavissa maisemissa erään toisen ystävän kanssa 18 vuotta aiemmin, marraskuisessa usvassa, ollessamme matkalla Wieniin Otto von Habsburgin syntymäpäiville. Illaksi majoittauduimme Olsztyniin (Allenstein). Olsztynin vanhassakaupungissa söimme jälleen hyvin, vaikkakin kaupungissa parveili häiritsevän paljon hiljaisina vaanivia hyttysiä.
Neljäntenä matkapäivänä ajoimme Toruńiin, kaupunkiin, josta Nikolaus Kopernikus oli kotoisin, ja sen totisesti näki katujen ja yliopiston nimistä, patsaista ja muusta. Toruńissa on hieno vanhakaupunki. Olimme ajatelleet tavata kaksi Puolassa asuvaa ystäväämme, mutta selvisi, että he olivatkin lähteneet käymään Suomessa ja tulisivat vasta seuraavana päivänä huokealla lennolla Turusta Gdańskiin. Niinpä jatkoimme illaksi aina Krakovaan saakka ja päätimme tavata mainitut ystävät siellä, jahka seuraavana päivänä saapuisivat. Meille jäi siis kokonainen päivä, kaksi iltaa ja yötä Krakovalle. Onhan tuo yksi Keski-Euroopan hienoimmista ja historiallisimmista kaupungeista, joten ei lainkaan paha siellä viipyä.
Kävimme illalla vanhassakaupungissa ja raatihuoneentorilla, joimme pari pulloa viiniä ja katsoimme hotellihuoneessa elokuvan Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa. Seuraavana päivänä kävelimme läpi Kazimierzin juutalaiskorttelit, teimme ostoksia juutalaisissa kirjakaupoissa, kävimme suursynagogassa ja vielä Veikselin etelärannalla Podgórzessa. Söimme israelilaisessa ravintolassa marokkolaista ja libanonilaista ruokaa. Ystävämme saapuivat aikanaan Gdańskista ja kävelimme kanssaan Dolne Młynyn hipsterikortteliin, josta on tullut viihtyisä ravintolakeskittymä, mahdollisesti tilapäiseksi jäävä, jos rakennuskaavailut toteutuvat.
Kuudentena matkapäivänä lähdimme neljään henkeen kasvaneella matkaseurueella ajamaan Krakovasta etelään Karpaatteja kohti. Söimme aamiaista tai aikaista lounasta Białka Tatrzańskassa vuorten alemmilla rinteillä ja jatkoimme sitten Slovakian puolelle Tatralle. Mehiläishaukka tuli uutena Slovakian listalleni. Ždiarissa kävimme kuusimetsissä ja myöhemmin toisella puolen Tatraa Dobšinan jääluolassa sekä vuoristojärven rannalla Dedinkyn kylässä.
Ajoimme illaksi Unkariin ja Bükkin pyökkimetsien läpi viinikaupunki Egeriin, ehtien vielä parahiksi viinejä maistelemaan ja ostamaan Szépasszonyvölgyyn eli Kauniinnaisenlaaksoon. Seuraavana aamuna katselimme Egerin sievän ja historiallisen pikkukaupungin vanhaakaupunkia, raatihuoneentoria, minareettia, linnaa ja kirkkoja. Eger oli ollut tämänkertaisen matkamme etäisin piste, josta alkaisi paluu takaisin kohti Puolaa ja edelleen Suomea. Myöskään Unkarin ja Slovakian rajoilla ei ollut minkäälaisia ongelmia, mutta kasvomaskeja piti käyttää kaupoissa ja sen sellaisissa.
Muttei aivan vielä. Seitsemännen päivän lounaspysähdyspaikkana toimi Prešovin viehättävä pikkukaupunki Slovakian itäosissa, eräänlainen pikku-Košice. Sitten oli aika ajaa kohti Bieszczadyn vuoria ja Puolan Alakarpatiaa, kohteena Rzeszówin kaupunki, jossa minulla oli jonkin aikaa netistä tuntemani ystävä, jota en ollut aiemmin tavannut livenä - oikeustieteen opiskelija, šakinpelaaja ja fantasiakirjailija; sama, jota on kiittäminen minun tuomisestani Wattpadin kirjailija-alustalle. Kiertelimme hänen kanssaan kaupunkia ja sen olutpaikkoja. Söimme pizzaa. Puhuimme.
Rzeszówista alkoi pitkä paluumatka Itä-Puolan halki Baltiaan ja Suomeen. Puolatar, jonka oli pitänyt lähteä tekemään jatko-opintoja Taiwanille, päätti koronasta johtuvien kustannusten ja vaikeuksien vuoksi sittenkin lähteä kanssamme Suomeen. Teimme varsin tehokasta työtä ajamista vuorotellen, sillä ehdimme melko kiireettömästi ajaa Rzeszówista koko matkan illaksi Marijampolėen. Lounastimme ja illastimme karczmoissa. Yksi matkakumppaneistani onnistui tosin ajamaan itselleen ylinopeussakot tulkitsemalla taajama-alueen loppuneen liian aikaisin, ja toinen sai vastaantulevasta rekasta sinkoavan kiven autoni tuulilasiin, johon tuli ilkeä halkeama vähän ennen Viron rajaa. Oli lauantai, joten kaikki korjaamot sekä Pärnussa että Tallinnassa olivat kiinni. Ei auttanut kuin tuoda auto sellaisenaan Suomeen. Augustówista alkaen tuli lisäksi seuraksemme koiranilma, jota sittemmin on jatkunut tähän hetkeen saakka.
Ehdimme kuitenkin Tallinnassa virolaisen kahvinmaahantuojan järjestämälle illalliselle argentiinalaiseen pihvipaikkaan Telliskivessä ja sinne tulivat myös sittemmin eläköitynyt ja Tallinnaan muuttanut entinen esimieheni ja hänen vaimonsa. Liha oli hyvää, seura samoin. Jätimme suomalais-puolalaisen pariskunnan Punavuoreen ja palasimme asunnolleni viimeiseksi yöksi vähäksi aikaa. Nukkumiseen, pyykinpesuun ja tulevan vuoden tavaroiden pakkaamiseen autooni jäi yhteensä 12 tuntia, mikä riitti yllättävän hyvin, koska olimme Vuosaaren satamassa hyvissä ajoin ennen seuraavan laivan lähtöä. Tällä kertaa kohti kaukaista Travemündeä ja uusia seikkailuja.
Pitkässä laivamatkassa on autolla ajamiseen nähden ainakin se etu, että vaikka ulkona näkeekin vain avomerta, ainakin ehdin pitkästä aikaa kirjoittaa tätä blogia ja nostaa elopisteeni šakkipeleissä tähänastiseen ennätykseeni. Lyypekin kulmilla pitäisi myös olla saapuessamme paikkoja, joissa saan tuulilasini korjautettua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti