Vuoden viimeinen

Toinen vuosi pandemiaa ja eräänlainen annus horribilis tämäkin. Vuosi alkoi osaltani Kataloniasta, Empordàn kosteikoilta, ja tulee päättymään tänään Quindíon läänissä Kolumbiassa. Tammikuussa matkailin pitkin Espanjaa, varsinkin Doñanassa ja Extremadurassa. Helmi-maaliskuussa ehdin käydä kuoleman porteilla mutta toivuin maaliskuun loppuun mennessä. Huhti-toukokuussa elämä hymyili jo enemmän.

Kävin vuoden aikana kahdesti autolla Suomessa, ensin toukokuussa ja myöhemmin elokuussa. Molemmilla kerroilla tuli matkailtua välissä olevia Euroopan maita jonkin verran. Tätä täydensi vielä matka Brysselistä Firenzeen ja takaisin marraskuussa sekä tietysti kaikki ne lyhyemmät matkat, joita tein vuoden aikana Belgiassa ja sen naapurimaissa.

Työni pysyi Brysselissä. Pandemia on vaikuttanut sosiaaliseen elämään siten, että uusia kontakteja ei ole tullut juurikaan reaalielämän puolella, netissä toki. Sen sijaan muutama vuosien ajan tuntemani ihminen tuli vuoden kuluessa paljon aiempaa läheisemmäksi. Menetyksiä ihmishengissä en juuri kärsinyt, koska aivan omassa lähipiirissä kukaan ei kuollut kulkutautiin eikä muuhunkaan - lähipiirien lähipiireissä kyllä.

Taloudessa ei mennyt yhtä hyvin. Pandemia on lisännyt arjen menoja, moni ystävä menetti työnsä sen myötä ja tarvitsi ajoittain taloudellista tukea, ja kaiken huipuksi takavuosien vesivahingot Helsingissä omistamassani asunnossa lankesivat maksettaviksi, mikä teki ison loven säästöihin - tai siis ei sitä säästöistä olisi maksettu, se vaati sijoitusten myymistä. Onneksi olen oppinut olemaan luottamatta sen enempää työmarkkinoihin kuin vakuutuksiinkaan ja jo vuosikaudet olen turvannut omaa taloudellista selustaani lähinnä sijoituksilla.

Joulun lähestyessä pöllähti vielä yksi ystävä käymään Brysselissä, ei tosin kovin kaukaa. Nimittäin ystäväni Kettu tuli Aachenista junalla Brysseliin hoitaakseen joitain asioita Jordanian suurlähetystössä. Samalla saimme tilaisuuden vilkaista hieman jouluun valmistautuvaa kaupunkia markkinahumuineen. Viimeinen viikko olikin tavan mukaan hektinen, koska ennen joululomia piti saada mahdollisimman paljon pakettiin ja pois pöydältä työelämässä. Siinä sivussa piti etsiä kassillinen lahjoja viemisiksi itämaan tietäjänä Kolumbiaan.

Pandemia rajoitti matkailuni Eurooppaan enkä ollut lentänyt kertaakaan sitten paluuni Meksikosta tammikuussa 2020. Korjasin asian lopulta jouluaattona 2021 lentämällä ensin Brysselistä Madridiin, sitten sieltä Bogotáan. Viettämällä vuoden lopun Kolumbiassa sain ensinnäkin tilaisuuden tavata viimein livenä ystäväni Apollo ja toiseksi tilaisuuden nähdä vuoden aikana muitakin uusia lintulajeja kuin toukokuussa Puolasta hoidetun sarakerttusen.

Koronarajoitukset ja säännöt olivat raskaita ja vaativat taas kerran kaikenlaisia digitaalisia rekisteröintejä, rokotustodistuksia ja koronatestejä, vaikka lopulta Bogotássa virkailija tuskin edes vilkaisi papereita. Suuremmaksi ongelmaksi täällä osoittautuikin joulun-uudenvuoden ajan liikenne. Autoa ei ollut mahdollista vuokrata mistään - olin aloittanut sellaisen etsimisen jo viikkoa ennen matkaa, mutta tilanne pysyi samana koko ajan: mistään firmasta ei voinut etukäteen vuokrata autoa. Julkinenkin liikenne oli varsin tukossa, minkä vuoksi juutuin pariksi päiväksi Bogotáan ennen kuin sain itseni sieltä Quindíon pääkaupunkiin Armeniaan.

Bogotán päivät tarjosivat sentään mahdollisuuden tavata yhden uuden ystävän, venezuelalaisen šakinpelaajan, johon tutustuin hänen asuessaan vielä kotimaassaan Margaritan saarella. Jossain vaiheessa tätä vuotta Venezuelan koko ajan pahentuneet olosuhteet kuitenkin saivat hänet lähtemään Kolumbiaan. Hänellä on yliopistotutkinto ja hänellä oli ihan hyvä työkin kotisaarensa matkailusektorilla, mutta tiedämme, mitä pandemia aiheutti, minkä lisäksi Venezuelan poliittiset olot ovat muuttuneet koko ajan ahdistavammiksi. Nyt kaveri myy hedelmiä Bogotán lähiössä, koettaen kerätä rahaa itsensä laillistamiseen siellä tai vielä mieluummin Chilessä. Kävimme hänen kanssaan Monserraten vuorella, jossa pyöri myös paljon valkonaamakerttuleita ja eteläamerikansirkkuja.

Armeniaan matkustin Magdalena-yhtiön bussilla. Ensin Bogotán ylängöltä alas kuumaan Magdalenan laaksoon, sitten taas ylös seuraavan vuoriketjun yli, ja puoliväliin alas seuraavaa laaksoa. Armeniassa lämpötila oli paljon kuumempi kuin viileässä Bogotássa, jossa oli päällystakkikeli +13.

Armenian kaupunki ei ole saanut nimeään etnisistä armenialaisista vaan on osa seudun pitkää sarjaa kaupunkeja ja maakuntia, joilla on raamatullisten paikkojen nimiä. Quindíosta pohjoiseen Medellínin ympärillä oleva maakunta on nimeltään Antioquia (Antiokia) ja seudulta löytyvät mm. Palestina, Arabia, Canaan, Circasia, Eden, Líbano jne. Toisaalta seudulta löytyy myös monia Espanjan merkittävien kaupunkien toisintoja, kuten Córdoba, Barcelona ja Granada. Niin ikään Quindíon pohjoisosasta löytyy sievä ja matkailijoiden suosima vuoristokaupunki Filandia, jonka nimi usein vahingossa vääntyy Suomeksi.

Matkaoppaissa väitetään, että Armenia olisi uudelleen nimetty armenialaisten kansanmurhan vuoksi, mikä on kuitenkin disinformaatiota. Kaupungissa ei ole merkittäviä määriä etnisiä armenialaisia - vaikka heitä toki yleisesti ottaen on Kolumbian suuren orientaalisen väestöosan joukossa, tänne kun tuli menneinä vuosisatoina paljon Osmanivaltakunnan alueen kristittyjä. Armenian perustajasuvut olivat kuitenkin Antioquiasta sisällissotaa paenneita paisoja, joilla kaikilla näyttää olleen hispaaniset nimet.

Osmanivaltakunnan alueelta tulleita "turcoiksi" kutsuttuja populaatioita - jotka useimmiten olivat kristittyjä arabeja, assyrialaisia, armenialaisia, kreikkalaisia jne. - edelsi vielä voimakkaammin tämän alueen maiden kulttuuriin vaikuttanut itämainen virtaus, joka tosin tuli Atlantin rannikoilta. Kyseessä olivat pohjoisafrikkalaiset moriskot. Kuten tiedämme, suuri osa Espanjasta oli pitkään maurien eli pohjoisafrikkalaisten muslimien hallussa, kunnes kristityt käynnistivät Iberian uudelleenvaltauksen sen pohjoisosien refuugioistaan käsin. Viimeisenä maurien hallussa pysyi Andalusia, mutta sekin lopulta vallattiin.

Maureille jäi kolme vaihtoehtoa: paeta Marokkoon ja Mauritaniaan, joille alueille heitä siirtyikin Espanjasta suurin osa; kuolla inkvisition uhrina; tai kääntyä kristityksi. Niitä, jotka valitsivat kolmannen vaihtoehdon, kutsutaan moriskoiksi. He jäivät aluksi elämään Espanjaan, mutta jossain vaiheessa poliittis-uskonnolliset olot muuttuivat heillekin liian vaikeiksi, jolloin osa moriskoista tapettiin, mutta suurempi osa joko vapaaehtoisesti tai pakotettuina lähtivät tuolla välin löydetyn Amerikan uusiin espanjalaisiin siirtokuntiin, erityisesti esim. juuri Kolumbiaan. Niinpä ei olekaan hämmästyttävää Kolumbiassa nähdä sinisiä silmäamuletteja ja Fatiman käsiä joka puolella, tai paljon pohjoisafrikkalaisia kasvonpiirteitä.

Mutta se Armenian nimestä, josta eksyin melko kauas historiaan. Kaupunkina Armenia ei ole erityisen kaunis. Se tuhoutui pahoin vuoden 1999 maanjäristyksessä ja rakennettiin uudelleen betonista - vaikka se uudelleenrakennettiin 2000-luvulla, tyyli edustaa lähinnä 80-luvun betonirakentamista, modernia katedraalia myöten. Onneksi Kolumbiassa ihmiset kuitenkin aina rakastavat värejä ja musiikkia. Kaikkialla talot kuten muutkin asiat koristellaan värikkäästi ja on vaikea löytää ihmisten kansoittamia paikkoja, joissa ei aina soisi taustalla cumbia, hilpeä tai dramaattinen. 

Tapasin Apollon ja hän oli tietysti iloinen iloisen värisestä lahjakassistani, jossa oli paitsi Brysselin turuilta kerättyjä herkkuja, myös kahdeksan dinosaurusta. Niiden tarkoitus oli korvata Apollon lapsuuden trauma. Hän oli antanut toisten lasten leikkiä rakkaimmilla leluillaan - dinosauruksilla - mutta tuo anteliaisuus kostautui katkerasti, kun kaksi hienointa dinosaurusta oli leikkipäivän päätteeksi varastettu. Mikä pahinta, aikuiset eivät välittäneet lainkaan, vaikka itkevä Apollo turhaan etsi kadonneita dinosauruksiaan pimeän tuloon saakka. Apollo on toki nykyään aikuinen, mutta vääryyden korjaaminen myöhään on aina parempi kuin ei milloinkaan.

Tarkoituksemme oli ollut matkailla pitkin aluetta yhdessä, mutta kaksi takaiskua on rajoittanut suunnitelmia. Ensinnäkin ongelma vuokra-auton hankkimisen kanssa - olen saanut varatuksi auton vasta maanantaiksi 3. tammikuuta. Toinen ongelma oli Apollolle joulupäivänä sattunut onnettomuus, jossa hän rikkoi nilkkansa. Kun tapasimme Armeniassa, hän oli kävelykeppien varassa. Muutamaa päivää myöhemmin, kun lähdimme Salenton pikkukaupunkiin ja sen takana avautuvaan Cocoran laaksoon, Apollo kuitenkin jo käveli kokonaan ilman sauvoja, joskin hitaasti ja varovasti.

Vuoden tullessa viimeiseen päiväänsä olen onnistunut keräämään joitain uusia lajeja, niin ettei vuosi 2021 jäänyt historiaan yhden linnun varassa. Niitä tuli kaksi jo Monserratelta, mutta monta lisää Armenian Parque de la Vidasta, jossa on yllättävän hyvä autenttinen metsäosio. Cocoran laaksossa lajimäärä kasvoi entisestään. Majesteetillisia andienkondoreitakin näimme useita - se tosin ei ole elämänpinna, koska näin niitä ensi kerran Patagonian Andeilla tammikuussa 2014, mutta maapinna Kolumbiaan kuitenkin, koska en niitä täällä kolme vuotta sitten matkaillessani nähnyt.