tiistai 5. huhtikuuta 2022

Iberian ympäri

Pahan keskellä on syytä ajoittain tehdä, nähdä ja ajatella myös hyviä asioita. Maaliskuun alkupuoliskolla olin jälleen kymmenen päivän matkalla Andalusiaan ja takaisin karthagolaisen prinssin kanssa. Lomaa oli etukäteen ollut varattuna kalenteriin kaksi viikkoa, mutta lähtömme viivästyi sodan alettua samana päivänä, kun prinssi saapui Charleroin kentälle. 

Kiitos sen, että nykyisin suuren osan töistä voi tehdä etänä mistä vain, missä on modernit tietoyhteydet, pystyimme kuitenkin käymään monissa paikoissa vaikka olisin tehnyt samoina päivinä töitä. Niinpä ehdimme käydä Rotterdamissa, jossa minulla on ukrainalainen kaveri, ja La Hulpen kartanon mailla, koska prinssi mieltyi paikkaan viime kesänä. Meille jäi lopulta oikeaa lomaa kymmenen päivää, jotka käytimme matkaan.

Prinssin toiveesta suuntasimme ensimmäisenä matkapäivänä Pariisiin, jossa tällä kertaa majoituimme keskeiselle paikalle Trocadéron lähelle. Tällä kertaa kävimme myös Louvressa. Louvre on sen kokoluokan museo, ettei sitä voi järjellisesti käydä läpi edes kokonaisessa päivässä, joten kullekin käynnille on hyvä ottaa muutama kohdeosasto. Me keskityimme antiikin kokoelmiin - roomalaisten, kreikkalaisten, egyptiläisten, foinikialaisten... - ja sitten hieman keskiaikaa ennen uppoutumista lopuksi Italian ja Ranskan maalaustaiteen osastoihin.

Toisen matkapäivän illaksi ajoimme majoittumaan kartanoon Poitiers'n maaseudulle. Kävimme kolmannen matkapäivän aamulla Poitiers'ssa, jossa oli kylmempää kuin tihkuisessa Pariisissa oli ollut, muttei sentään satanut. Poitiers'n jälkeen sää alkoi seestyä ja Barbezieux'ssä, jossa kävimme terassilla kahvilla, paistoi jo lämpimästi aurinko.

Bordeaux'n jälkeen oli vuorossa luontokohde minua varten, nimittäin Le Teichin lintukosteikot Atlantin rannikolla Leyren suistossa. Paljon lapa- ja jouhisorsia, suosirrejä, tyllejä, avosettejä, silkki- ja yöhaikaroita, jokunen jalo- ja kapustahaikara. Paras laji, jonka Teichistä löysin, oli punapäänarsku, joita oli muutama. Huomaan tosin havainneeni narskuja samassa paikassa jo aiemmin.

Illaksi ajoimme Baskimaahan ja Espanjan puolelle, asettuen San Sebastiánin (Donostian) kaupunkiin. Hotellimme oli yläkaupungissa lähellä yliopistoa. Ravintola, jossa söimme kunnon pihvejä, oli erittäin kunnollinen ja täysin baskilainen. Edullinenkin. Aamulla menimme kuitenkin alas rantaan ja vanhaankaupunkiin, söimme leivoksia aamukahvin kera ja vaeltelimme elämää täynnä olevilla kaduilla. Pidimme kummatkin kovasti San Sebastiánista.

Neljäntenä matkapäivänä jatkoimme matkaa Baskimaan halki Cantabriaan ja siellä Santanderin kaupunkiin. Söimme lounaaksi ungulaattien lihaa Sardineron puolella ja menimme sitten El Roqueen, vanhaankaupunkiin ja katedraalille. Emme kuitenkaan jääneet illaksi Santanderiin, vaan jatkoimme rannikkoa pitkin seuraavaan maakuntaan, Asturiaan, ja siellä asetuimme Gijónin kaupunkiin. Prinssi hankki meille merinäköalan, vaikka Espanjan pohjoisrannikko näin varhain keväällä onkin vielä varsin kolea. Illastimme vanhassakaupungissa meksikolaisessa ravintolassa. Henkilökuntakin oli sieltä ja heissä virtasi atsteekkien veri.

Viimeinen paikka, jossa Asturiassa kävimme, oli kohtalon johdattama pikkutie, joka vei meidät Asturian viimeiselle niemenkärjelle ennen Galiciaa, Figueresin kunnan Arnaon rannoille. Luontopolku vei laitumien yli kallioisille rannoille ja majakalle, jossa raakkui nokivaris. Laitumilla oli runsain parvin hemppoja, tiklejä, viherpeippoja, niittykirvisiä ja rautiaisia. Merellä suula suoritti näyttävän ohilennon.

Viidentenä matkapäivänä saavuimme Galiciaan ja Jaakobin taipaleelle, josta merkit kaikkialla kertoivat, kävimme kahvilla tuon tien pikku majataloissa, ja saavutimme lopulta erään matkamme pääkohteista, Santiago de Compostelan, joka on katolisten tärkeimpiä pyhiinvaelluskohteita. Santiagossa olimme myös mieltyneitä kaupunkiin, mahtavaan katedraaliin ja liha-ateriaamme. Siellä oli hyvin miellyttävää nyt, kun ei ollut vielä pyhiinvaeltajien ja turistien sesonki. Prinssi osti minulle kauniin purppuraisen mukin, johon on kätketty suojeleva silmä. Meillä oli tuossa kaupungissa myös nimenomainen tehtävä, jonka merkitys selvinnee ennen tämän vuoden päättymistä.

Euroopan vastakkaisilta laidoilta löytyy kaksi Galitsiaa: yksi on nykyisessä Länsi-Ukrainassa, hieman myös nykyisessä Itä-Puolassa. Toinen on tämä Espanjan tuulien tuivertama luoteiskulma, jossa puhutaan portugalin sukuista galegoa, soitetaan oudon kelttiläissävyistä musiikkia ja tehdään hyviä juustoja.

Seuraava kohteemme ei ollut kovin kaukana - nimittäin toinen galicialaiskaupunki, Vigo, johon meidät johdatti kolumbialaisen ystäväni Apollon näkemä näky. Hän näki Vigossa minua odottavan jonkin tärkeän ja hyvän jo edellisvuonna, mutta tänä vuonna, kun sanoin olevani menossa oikealle alueelle, hän sanoi asian olevan edelleen ennallaan ja lisäksi oli hyvä, että kävisin ensin Santiagossa ja sitten Vigossa, jossa minun pitäisi ennen pitkää nähdä jokin merkki.

Voi olla, että se, mitä Apollo näki, toteutui. Tosin, ehkä se toteutui siksi, että hän näki sen, koska muuten emme olisi välttämättä Vigoon erikseen menneet ja sitten vielä viettäneet siellä kunnolla aikaa. Mutta mikäs siinä - pieni satamakaupunki, ei sellainen kaunokainen kuin Santiago mutta ihan mukiinmenevä. Lohikäärmeellä ratsastava soturinymfi, joka näyttää tulleen pystytetyksi runoilijoita kunnioittamaan. Katedraali, kirkkoja, kapeita kujia, kultakauppoja, kahviloita, kissoja - ja tietysti kuin itsestään nurkan takaa manifestoitunut esoterian erikoisliike.

Vigosta ei ollut enää pitkä matka Portugaliin. Ajoimme maan toiseksi suurimpaan kaupunkiin, Portoon, joka oli erinomaisen kaunis kukkuloineen, rotkoineen ja kaupungin halki virtaavine jokineen. Tuo joki tietysti on Douro eli Duero, jonka varsilla sekä Portugalissa että Espanjassa tuotetaan monia suosikkiviineistäni. Porto oli kaupunki, johon kummatkin miellyimme.

Jostain syystä Lissabon ei tällä matkalla sytyttänyt yhtä paljon. Meillä ei ollut onnea ensimmäisen hotellivarauksemme kanssa, jonka peruttuamme toinenkin paikka oli omituisen töykeä. Söimme kuitenkin sinä iltana Lissabonissa yhdet matkan parhaista pihveistä - kaikkein parhaat olisivat myöhemmin Cádizissa. 

Eräällä taukopaikalla taivaalta oli pudonnut satoja sinne tänne säntäileviä västäräkkejä, joilla kaikilla oli mustat selät - ne siis olivat Brittein saarten alalajia, englanninvästäräkkejä. Mitä ilmeisimmin muutolla, koska Iberian västäräkit ovat yleensä muun manner-Euroopan tapaan harmaaselkäisiä.

Ennen Espanjaan palaamista kävimme vielä Portugalin etelärannikolla Tavirassa, jonka laguunit ovat erinomainen kahlaajapaikka. Siellä olikin parvittain sirrejä, vikloja, kuoveja, kuireja ja pitkäjalkoja. Flamingoja oli myös kohtuullisesti. 

Santiagon ja Vigon jälkeen Andalusian rannikon Cádiz oli kaupunki, jossa matkallamme oli erityinen tarkoitus. Onhan tuo kaupunki entinen Gades (Ghadir), foinikialaisten muinainen pääkaupunki Espanjassa, jonka sittemmin karthagolaiset perivät. Muistan, kun ensimmäistä kertaa vietin aikaa Cádizissa vuonna 2003 ja jo silloin miellyin tuohon niemenkärkeen rakennettuun ikivanhaan ja linnoitettuun kaupunkiin kapeine kujineen ja mystisine tunnelmineen. Kuten olin odottanutkin, prinssi mieltyi esi-isiensä kaupunkiin suuresti.

Olimme kulkeneet sen katuja koko illan niin, että olimme unohtaneet illallisen. Kello oli jo puolenyön ja kohdallemme osunut miellyttävän näköinen ravintola sulkemassa. Omistaja sanoi, että ruokalistalla lueteltuja ruokalajeja ei enää ollut, mutta jos meillä olisi nälkä, heillä olisi tuossa kilo lihaa. Ja Dueron viiniä myös. Ja juustosta saisi kastiketta, jos haluamme. Tulos oli koko matkan paras ateria.

Cádizissa hengailun jälkeen matkamme lyheneminen alkupäästä alkoi kuitenkin painaa päälle, sillä prinssillä olisi kiireisiä asioita hoidettavina Suomessa - ja jotkin niistä myös minun Suomen-asioideni hoitamista. Joten päätimme, että muutama alun perin suunnitelmiin kuuluneista kohteista jäisi käymättä ja prinssi lentäisi Suomeen Barcelonasta.

Meille jäi kuitenkin vielä aikaa kolmelle yhteiselle kaupunkikohteelle. Ensimmäinen näistä oli Cartagena - samasta syystä kuin Cádiz, mutta tällä kertaa myös minulle uusi kaupunki. Uuden maailman Cartagena Kolumbiassa on kai nykyisin tunnetumpi, mutta Murcian rannikolla sijaitseva Cartagena on antiikin ajan Carthago Nova, johon karthagolaiset siirsivät Iberian-pääkaupunkinsa Gadesista. Myös suurin osa armeijasta, joka koottiin kuuluisalle sotaretkelle Roomaa vastaan norsujen kera yli Alppien, värvättiin Iberian niemimaalta.

Nykyisinhän italialaiset ajattelevat olevansa roomalaisten jälkeläisiä - sinänsä ihan oikein - mutta latinalaisen kielen vuoksi myös nykyespanjalaiset ajattelevat noin. Ja niin ikään Euroopassa ajatellaan, että karthagolaiset olivat ulkopuolelta tullut muukalaisvoima, joka sitten työnnettiin takaisin Pohjois-Afrikkaan, kun Rooman valtakunta kolonisoi Iberian niemimaan ja teki siitä Hispanian ja Lusitanian provinssit (nykyiset Espanja ja Portugali). Vaan eihän Espanjassa vielä tuolloin puhuttu latinaa eivätkä espanjalaiset siis olleet roomalaisia. Eivät he tosin olleet seemiläisiäkään, sillä foinikialaiset ja heidän jälkeläisensä karthagolaiset olivat tulleet sinne siirtomaavalloittajina nykyisistä Libanonista ja Tunisiasta. Etelä-Espanjan tuolloiset alkuasukkaat puhuivat sittemmin tuntemattomaksi jäänyttä kieltä, jonka lähin sukulainen tänä päivänä lienee baski.

Cartagenasta jatkoimme pohjoiseen, Valenciaan, jossa saavuimme katalonialaisen kielivaikutuksen piiriin, vaikka Valencia muodostaakin oman itsehallinnollisen alueensa. Kaupungissa oli käynnissä suuri karnevaali. Räjähteitäkin paukuteltiin. Söimme angusta kuumilta kiviltä. Kävin retkeilyyn, vuoriin ja kansallispuistoihin erikoistuneessa Patagonia-kirjakaupassa, josta löysin Antonio Sandoval Reyn erinomaisen uuden Espanjan lintupaikkoihin keskittyvän teoksen De pajareo - rutas ornitológicas por España. Siinä riittää jäljellä oleviksi elinvuosikseni retkeilykohteita.

Sää oli pitkään suosinut meitä, mutta Barcelonaan saapuessamme tuli taas sateista ja kylmää. Se oli hieman harmi, sillä kyseessä oli viimeinen yhteinen kohteemme. Kävimme kuitenkin pitkin keskustaa ja Ramblaa, söimme Plaza Realin laidalla ja meillä oli sateenvarjo hotelliltamme. Aamulla prinssi lehti kohti Suomea ja minä puolestaan aloitin pitkän ajomatkan kohti Belgiaa.

Olin ajatellut käydä Katalonian rannikolla ja Etelä-Ranskassa lintupaikoilla ja yöpyä Avignonissa, mutta kaatosade jatkui taukoamatta vielä Avignonin ohikin, joten jatkoin vain matkaa. Kuin ihmeen kautta, Valèncen jälkeen taivas selkeni ja aurinko hymyili ennen saapumistani Lyoniin, joten asetuin sinne enkä katunut. Majoituspaikkani oli yliopiston vierasmaja ympärillään paljon edullisia ravintoloita ja kahviloita. Lyonin (antiikin Lugdunum) vanhakaupunki molemmin puolin kaupungissa yhtyviä jokia, Rhônea ja Saônea, on näyttävä ja kaikin puolin miellyttävä. Söin. Kävin kirjatorilla. Otin kuvia.

Seuraava päivä oli samalla matkan viimeinen. Pian Lyonista lähdettyäni sateet palasivat ja jatkuivat aina Charleroi'han asti, hälvetäkseen jälleen ennen saapumistani Brysseliin. Kuuntelin ukrainalaisia bändejä, Tin Sontsjaa ja Okean Elziä, joita minulla autossani on. Etterbeekin uutukainen kunnantalo tervehti minua valtavin Ukrainan lipuin ja solidaarisuutta osoittavin iskulausein. Pormestarilta oli tullut myös kirje avun järjestämiseksi Ukrainan pakolaisille.

Eurooppa on hieno kotimanner. Meidän ei tulisi antaa Mordorin pimeyden hävittää sitä, minkä olemme rakentaneet. Mordor haluaisi kiroamansa Euroopan vapaiden kansojen kärsivän Karthagon kohtalon, tulevan hävitetyiksi suolattua maata myöten, jottei mikään enää kasvaisi. Meidän on sen sijaan haluttava puolustaa Eurooppaa, jossa roomalaiset, karthagolaiset, Kiovan Rus ja kaikki muutkin elävät ikuisesti historiansa ja historiasta tietoisten jälkeläistensä kautta. Eivät sepitetyn ja valheellisen imperiaalihistorian, jonka tieltä kaikki elävä ja vapaa tuhotaan.

Ei kommentteja: