Islamabadin maaliskuu on miellyttävää aikaa. Ilmasto vastaa suunnilleen Suomen kesää; ei ole vielä liian kuuma.
Olen jatkanut retkeilyä Rawaljärven ja Margallakukkuloiden maisemissa, vaikka välillä kiireet töissä sen estäneet. Onneksi on viikonloppuja ja perjantairukousten iltapäivä, jolloin pakistanilaiset toimistot hiljenevät.
Kevään edetessä kovaa vauhtia Rawaljärven vesilintujen, kahlaajain, lokkien ja merimetsojen parvissa tapahtui lajien suhdelukujen muutoksia ja lopulta parvet ovat yleisesti ottaen harvenneet. Talvehtijat alkavat kadota maisemista, läpimuuttajia menee yhä, ja kesälinnut sen sijaan ilmaantuvat ottamaan reviirejä haltuun.
Korangin jokisuusta löytyi yhä toisten jo helmikuun puolella löytämä suohyyppä. Vastaavasti minun löytämääni mustapikkuhaikaraa kävi katsomassa moni paikallisista lintumiehistä ja valokuvaajista. Viime blogipäivityksestäni unohtui yksi pääskylaji, aasiantörmäpääsky, joka sekin ilmaantui yleisempien pikkutörmäpääskyjen seuraksi jokisuun ylle. Vikloja ja taivaanvuohia oli yhä parvittain. Aiemmin runsaat lapinsirrit ja pikkutyllit olivat vähentyneet yksittäisiin.
Maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna kävimme Talharin harjulla, laaksossa ja kylässä Islamabadin ja Khyber-Pakhtunkhwan rajalla. Lintuja oli paljon ja mielenkiintoisia: harjun maastossa mekasti kaksi täplävatsatikkasta sekä pesää rakentava aasianpikkutikka. Myös yleisemmät liekkiniskatikka ja suomuvatsatikka nähtiin. Rastaiden muutto oli vahvaa: kymmenpäisiä parvia mustakaularastaita ja lisäksi useita harmaahuppurastaita. Purppuramedestäjät ja nokitaskut olivat ilmaantuneet myös Margallakukkuloille.
Harjun puiden latvoissa oli parvina liekkiminivettejä ja luumupääkaijoja. Aluskasvillisuudessa puikki talvehtivia mustakurkku- ja louhikkorautiaisia. Liikkeellä oli paljon kivikkoleppälintuja, viiru- ja savupriinioita sekä punavarpusia samoin kuin molempia vakituisia nauruleita: kirjo- ja pikkunauruleita. Lähteen luota löytyi lähelle päästävä, maata myöten huomaamattomasti puikkiva pensassilkkikerttunen. Tietysti koko alueella oli liikkeellä parvina töyhtö- ja mustabulbuleita, aasianrillejä, himalajansieppokerttuja, tamariskipyrstötiaisia, harmaatalitiaisia ja muita Margallan vakiolajeja.
Harjulta löytyi myös valkosilmähaukka. Vähän myöhemmin Talharin virranvarresta kisaillen toisiaan takaa-ajava pari intiankiljukotkia, joka on seudulla vähän raportoitu harvinaisuus - tosin todellisuudessa luultavasti säännöllinen vakiolaji. Intiankiljukotka on erotettu omaksi lajikseen pikkukiljukotkasta, jota nyt pidetään käytännössä täysin eurooppalaisena pesimälajina. Intiankiljukotka on pikkukiljukotkaakin pienempi. Seuraavalla viikolla Talharin yli meni myös idänmehiläishaukkoja.
Maaliskuun toisena viikonloppuna minun piti mennä Nathiagaliin ja Abbottabadiin erään paikallisen kontaktin kanssa, mutta tämä sairastui edellisiltana. Koska itselläni ei ole vielä autoa käytössä, tyydyin Margallakukkuloiden luontopolkuihin, enkä joutunut katumaan.
Polku numero viideltä löytyi pikkukotka, harmaahuppurastas ja runsaasti mustakaularastaita, yksitoista harmaavatsaviuhkoa ja lukuisia naamio- ja huppuviidakkoharakoita. Seuraani lyöttäytynyt opiskelija oppi nopeasti tunnistamaan viuhkon ja sinijokirastaan äänet. Löysin lopulta pitkään kaipaamani paikallisen erikoisuuden, kashmirinsieppokertun. Kuuntelimme myös kymmeniä turkoosiseppiä ja muutamia kuningasseppiä ja näimme illansuussa muutamia teräsfasaaneja. Muntjakki eli täkäläisittäin haukkupeura karjahteli pöpelikössä.
Polku numero neljällä seuraani lyöttäytyi pari softainsinööriä, joista toinen oli asunut jonkin aikaa Saudi-Arabiassa, turhautunut siihen ja palannut Pakistaniin. Toisella oli oma firma, mutta haaveili silti jatko-opinnoista Suomessa. Löysimme lintujen ja apinoiden juomapaikkoja ja lukuisien yleisempien lajien lisäksi kaksi harvinaisempaa: sinipikkusiepon ja aasiankirjotikan.
Maataloustutkimuskeskus NARC:in avomailta ei enää löytynyt siellä talvella viihtyneitä satapäisiä parvia kiuruja ja mustavariksia. Sen sijaan maisemiin olivat ilmaantuneet talvella poissa olleet parvet pikkumehiläissyöjiä ja pikkutörmäpääskyjä. Ruso- ja savupriinioita sirkutti ja heinäherttuja tiksutteli kaikkialla. Talvehtineet petolinnut olivat kadonneet, paikalliset liitohaukat yhä paikalla. Aron halki vievä puukuja oli vielä täpötäynnä talvehtivia uunilintuja - etenkin kashmirinuunilintuja ja tiltaltteja. Intiansininärhet päivystivät langoilla. Kolme harmaafrankoliinia ylitti polun. Huolimatta siitä, että oli päiväsaika, löysimme kaksi paria brahmanpöllöjä.
Puutarhalinnustossani erityisesti pitkäpyrstöräätälit ja komea tikkalaji, intiantulitöyhtö, ovat ryhtyneet hyvin aktiivisiksi ja äänekkäiksi. Useimpina aamuina kuulen joko turkoosi- tai kilkkusepän monotonisen laulun, usein molemmat. Kauluskaijat alkoivat viimein käydä lintulaudallani, mutta sitten pelästyivät työmiesten vietettyä muutaman iltapäivän varjokatoksen asentamisessa terassilleni, jotta siellä voisi oleilla myös auringon käydessä yhä armottomammaksi.
Öisin olen valottanut terassilla yöperhosia ja muita hyönteisiä, joista kehkeytyy uusi tieteellinen aineisto pakastimessa olevaan jäätelöpurkkiin, sekä pelannut šakkia tunisialaisten ja kolumbialaisten ystävien kanssa. Siinä sivussa paahtanut suomalaista ruisleipää pakistanilaisella juustolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti