Sieltä löytyikin kasa pelottavan näköisiä lapsia, mutta heidän pelästyksensä piti ensin tyynnyttää ja koira repiä takaisin sisätiloihin, jotta pystyivät esittämään minulle itsetietoisen haasteensa: karkkia tai kepponen. Karkkeja ei ollut, mutta onneksi löysin ja luovutin suosiolla avaamattoman paketillisen Pirkan suklaakeksejä. Ne saivat aikaan miltei välittömän saaliinjakoriidan oven eteen kertyneiden henkimaailman olentojen kesken, mutta joku heistä äkkäsi äkkiä ryhmäänsä tuijottavan hirvenkallon varastoni seinässä ja vanhimmille lapsista tuli mieleen siirtyä seuraavan naapurin kimppuun. Kepposia ei ole kuulunut, joten keksit kaiketi kelpasivat.
Kävin koiran kanssa Malmin hautuumaalla. Kävelimme sinne koko matkan ja takaisin ja palatessa söimme pizzan Viikin Vamoksessa, jossa oli toinen tummanpuhuva nuorisojoukko, tosin vanhempia teinejä, sekä mustia että valkoisia, miettimässä naapuripöydässä lyriikkoja melko rasistiselta kuulostaneeseen räp-biisiin manne Allanista. Minua ja koiraa kohtaan he olivat kuitenkin kohteliaita.
Varsinainen syyni mennä hautausmaalle eivät tosin olleet oman lähipiirin vainajat - vaikka eräs entinen hyvä ja isänmaallinen esimieheni kuolikin juuri pyhäinpäivän aattona - vaan Malmin kalmistolta pitkin vuotta raportoitui pähkinänakkeli, jonka olisin mielelläni lisännyt Suomi-vuodareihin. Mutta eihän sitä tietenkään löytynyt - päivä oli liian sateinen ja harmaa. Tali- ja sinitiaisia ja mustarastaita kyllä piisasi.
Lokakuun viime päivinä olin onnekkaampi tavanomaisella koiranulkoilutusreitilläni Kurkimäestä Kivikkoon ja takaisin, sillä löysin Kivikon puoleisesta päästä reittiä kerrankin oikean rarin: pikkusirkun. Vaikka kyseinen laji pesii Koillis-Suomessa, en ole sitä elämäni aikana nähnyt kovin monta kertaa: kerran tai pari pesimäseuduillaan Kuusamon ja Kainuun suunnalla, kerran Turussa loppusyksystä, pari kertaa talvehtimisalueillaan Kaakkois-Aasiassa sekä nyt sitten tässä kotikulmilla. Se oli niitetyn mäen rinteessä seuranaan isoja parvia tiklejä, keltasirkkuja ja pikkuvarpusia.
Minua ilahdutti myös löytää pari kertaa reitiltä pyrstötiaisten parvia. Siinä on luultavasti Suomen söpöin lintu: valkoinen höyhenpallo, johon on tuikattu musta tikku pyrstöksi ja sipaistu hieman mustaa ja roosaa siipiin. Vaikka ovathan myös nuo reitin yleisimmät lajit, tali- ja sinitiainen, kaikin puolin kauniita. Lähitienoon peippolinnuista varsinkin punatulkku ja tikli jaksavat aina ihastuttaa.
Sain kutsun suomalais-uzbekkilaiseen kulttuuritilaisuuteen, jonka järjesti aivan naapurissa samassa lähiössä asuva, pitkään Suomessa ollut ja suomea puhuva uzbekki. Suomalaisneito kertoi kokemuksistaan suomen kielen opettajana Taškentissa, jossa vasta viime kuussa kävin. Sitten oli pilahvia, piiraita ja baklavaa.
