Belizen rannikon edustalla on suuri määrä koralliatolleja, joista useimpia suojaa mangrovemetsä, ellei sitä ole raivattu hotellien ja typerien hiekkarantojen tieltä - typerien siksi, että hiekkarannat ilman mangrovepuita johtavat siihen, että meri ja hurrikaanit vähitellen upottavat koko saaren. Meille kerrottiin, että Belizen edustan valliriutta on maailman toiseksi suurin, Australian jälkeen tietysti.
Suurinta osaa korallisaarista kutsutaan nimellä Caye (lausutaan samoin kuin Floridan edustan saarista käytettävä sana Key). Niistä suurin, Ambergris Caye, sijaitsee pohjoisen Belizen rannikolla ja on itse asiassa kapean salmen erottama jatke Meksikon Chetumalista etelään suuntautuvalle kynkäälle, joka on vähän samantapainen kuin Kuurinkynnäs ja muut Baltian rannikon kynkäät. Ambergris Cayen pääkaupunki on nimeltään San Pedro ja se on kuin onkin se sama San Pedro, josta Madonna lauloi laulussaan Isla Bonita.
San Pedro ja oikeastaan koko Ambergris Caye, ehkä lukuun ottamatta saaren pohjoisosassa olevaa kansallispuistoa, jonne pääsee vain veneellä, on koko Belizen turistoitunein alue, joka on resorttia ja ravintolaa toisensa perään, ja jonka kaduilla amerikkalaiset turistit ajelevat vuokraamillaan golfvaunuilla. Paikallisväestö on pääosin hispaanista ja myös näyttää meksikolaisilta.
Rämmittyämme pitkään viidakoissa ja mangroverämeillä, asuttuamme varsin vaatimattomissa majataloissa ja bungaloweissa siellä ja täällä, sallimme itsellemme pari yötä luksusta San Pedrossa. Mutta minä kun en pysty lainkaan olemaan suorassa auringossa trooppisten merten äärellä, saati ottamaan aurinkoa, rantalomailu on minulle hyödytöntä, joten matkatoverini paahtaessa itseään auringossa ja nauttiessa margaritoja palmunlehväin suojissa, vuokrasin sen sijaan veneen ja lähdin pienelle ulkoatollille Cayo Rosariolle etsimään joitain mangrovelintuja.
Cayo Rosariolta löytyikin pesiviä ruskopelikaaneja ja fregattilintuja, runsaasti keltakerttulin mangrovealalajia sekä muutama erikoisempikin laji, kuten mölymangrovekana ja mangrovekäki. Lisäksi saarella oli runsaasti iguaaneja ja muita liskoja - sekä ikävä kyllä hyttysiä.
Oppaani oli erityisesti kalojen asiantuntija ja asiakkaistaan ilmeisesti suurin osa suunnistaakin näille matalikoille merenalaisen eikä merenpäällisen elämän houkuttamina. Hän kertoi haaveistaan perustaa jonain päivänä kalanvientiyritys ja sitten muuttaa Yhdysvaltoihin. Hän kertoi myös siitä, että lahjomalla joitain viranomaisia matalikolle voi perustaa oman keinotekoisen saaren. Oman saaren rakentamiseen kuluu alle miljoona dollaria ja se vie vain pari vuotta. Suurin osa matalikkoalueista, jotka jatkuvat silmänkantamattomiin, on niin matalia, että Ambergris Cayeltä voisi ilmeisesti varsin helposti myös kahlata ulkosaarille; syvimmillään vesi tuntui yltävän vain kaulaan asti.
Hotellimme aiempi omistaja oli ollut lintuharrastaja ja rakentanut pienelle viidakkotontille oman lintutornin, josta näki latvustoa, paljon kerttuleita, tyranneja, jukataninvireoita, Icterus-suvun trupiaaleja ja tropiikkimatkijoita. Kävin siellä useamman kerran kukonlaulun aikaan ja auringon juuri laskettua. Näin muun muassa ampuhaukan repimässä pyydystämäänsä sääskikerttua ja satoja hedelmälepakoita. Jukatanin erikoisuus, silkkimatkija, oli tolkuttoman yleinen. Yöllä pienessä metsikössä huuteli amerikanhuuhkaja.
Kaikesta turistisuudestaan huolimatta San Pedro oli sympaattisempi paikka kuin esimerkiksi Cancún, joskin monesta näkee, että infra ja logistiikka toimivat vähän heikommin kuin Meksikossa, ja hinnatkin ovat kalliimmat - paitsi tietenkin jos vertaa Cancúniin.
Kävimme San Pedrossa supermarketissa, jonka omistaja kysyi tietysti iänikuiseen tapaan, mistä olemme kotoisin. Vastattuani hän toisti ensin "Holanda? Irlanda? Aa, Finlanda!" Jolloin arvasin, että hän on arabi ja puhuttelin arabiaksi. Kävi ilmi, että "Bill" olikin oikeasti Bilal ja he olivat koko jengi Jordaniasta. Saimme 10 % alennuksen kaupungissa sijaitsevaan ravintola Ali Babaan, joka epäilemättä on sukulaisten omistama.
Suurinta osaa korallisaarista kutsutaan nimellä Caye (lausutaan samoin kuin Floridan edustan saarista käytettävä sana Key). Niistä suurin, Ambergris Caye, sijaitsee pohjoisen Belizen rannikolla ja on itse asiassa kapean salmen erottama jatke Meksikon Chetumalista etelään suuntautuvalle kynkäälle, joka on vähän samantapainen kuin Kuurinkynnäs ja muut Baltian rannikon kynkäät. Ambergris Cayen pääkaupunki on nimeltään San Pedro ja se on kuin onkin se sama San Pedro, josta Madonna lauloi laulussaan Isla Bonita.
San Pedro ja oikeastaan koko Ambergris Caye, ehkä lukuun ottamatta saaren pohjoisosassa olevaa kansallispuistoa, jonne pääsee vain veneellä, on koko Belizen turistoitunein alue, joka on resorttia ja ravintolaa toisensa perään, ja jonka kaduilla amerikkalaiset turistit ajelevat vuokraamillaan golfvaunuilla. Paikallisväestö on pääosin hispaanista ja myös näyttää meksikolaisilta.
Rämmittyämme pitkään viidakoissa ja mangroverämeillä, asuttuamme varsin vaatimattomissa majataloissa ja bungaloweissa siellä ja täällä, sallimme itsellemme pari yötä luksusta San Pedrossa. Mutta minä kun en pysty lainkaan olemaan suorassa auringossa trooppisten merten äärellä, saati ottamaan aurinkoa, rantalomailu on minulle hyödytöntä, joten matkatoverini paahtaessa itseään auringossa ja nauttiessa margaritoja palmunlehväin suojissa, vuokrasin sen sijaan veneen ja lähdin pienelle ulkoatollille Cayo Rosariolle etsimään joitain mangrovelintuja.
Cayo Rosariolta löytyikin pesiviä ruskopelikaaneja ja fregattilintuja, runsaasti keltakerttulin mangrovealalajia sekä muutama erikoisempikin laji, kuten mölymangrovekana ja mangrovekäki. Lisäksi saarella oli runsaasti iguaaneja ja muita liskoja - sekä ikävä kyllä hyttysiä.
Oppaani oli erityisesti kalojen asiantuntija ja asiakkaistaan ilmeisesti suurin osa suunnistaakin näille matalikoille merenalaisen eikä merenpäällisen elämän houkuttamina. Hän kertoi haaveistaan perustaa jonain päivänä kalanvientiyritys ja sitten muuttaa Yhdysvaltoihin. Hän kertoi myös siitä, että lahjomalla joitain viranomaisia matalikolle voi perustaa oman keinotekoisen saaren. Oman saaren rakentamiseen kuluu alle miljoona dollaria ja se vie vain pari vuotta. Suurin osa matalikkoalueista, jotka jatkuvat silmänkantamattomiin, on niin matalia, että Ambergris Cayeltä voisi ilmeisesti varsin helposti myös kahlata ulkosaarille; syvimmillään vesi tuntui yltävän vain kaulaan asti.
Hotellimme aiempi omistaja oli ollut lintuharrastaja ja rakentanut pienelle viidakkotontille oman lintutornin, josta näki latvustoa, paljon kerttuleita, tyranneja, jukataninvireoita, Icterus-suvun trupiaaleja ja tropiikkimatkijoita. Kävin siellä useamman kerran kukonlaulun aikaan ja auringon juuri laskettua. Näin muun muassa ampuhaukan repimässä pyydystämäänsä sääskikerttua ja satoja hedelmälepakoita. Jukatanin erikoisuus, silkkimatkija, oli tolkuttoman yleinen. Yöllä pienessä metsikössä huuteli amerikanhuuhkaja.
Kaikesta turistisuudestaan huolimatta San Pedro oli sympaattisempi paikka kuin esimerkiksi Cancún, joskin monesta näkee, että infra ja logistiikka toimivat vähän heikommin kuin Meksikossa, ja hinnatkin ovat kalliimmat - paitsi tietenkin jos vertaa Cancúniin.
Kävimme San Pedrossa supermarketissa, jonka omistaja kysyi tietysti iänikuiseen tapaan, mistä olemme kotoisin. Vastattuani hän toisti ensin "Holanda? Irlanda? Aa, Finlanda!" Jolloin arvasin, että hän on arabi ja puhuttelin arabiaksi. Kävi ilmi, että "Bill" olikin oikeasti Bilal ja he olivat koko jengi Jordaniasta. Saimme 10 % alennuksen kaupungissa sijaitsevaan ravintola Ali Babaan, joka epäilemättä on sukulaisten omistama.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti