Kulttuuria jouluksi

Olen aloittanut joululomani katsomalla pari syvästi intellektuaalista elokuvaa, nimittäin Rare Exports ja Kick-Ass. Jälkimmäisestä ei ole oikeastaan mitään sanottavaa muuta kuin, että lievästi viihdyttävä sarjakuvasta tehty elokuva, jossa näkyivät Kill Bill -vaikutteet.

Rare Exportsille ei ole jostain syystä keksitty suomenkielistä nimeä - varmaankaan siksi, että kyseessä on suomalainen elokuva, vaikkakin se on kuvattu Norjan Lapissa, koska siellä oli kuulemma halvempaa kuvata ja Norjan tunturit näyttivät hienommilta. Kyseessä on hilariöösi ja absurdi väännös joulupukin myytin takana olevasta pakanallisesta mytologiasta Ior Bockin tyyliin - ja kieltämättä elokuvassa lapsia metsästävän ilkeän tontun yhdennäköisyys tänä vuonna murhatun Bockin kanssa on hämmästyttävä.

Muinaisten uskomustemme pukkihan oli tosiaan sarvipäinen piru, joka vuoden pimeimpään aikaan kaivautui jostain esiin ja lähti pelottelemaan lapsia. Sille uhrattiin ruokaa ja viinaa, ettei se riehuisi ja raiskaisi, niin kuin pukeilla oli tapana. Joku kylän miehistä puettiin rituaalisesti pukiksi vuohinaamareineen ja häntä seurasi pikku apulainen, joka oli musta pikkupiru risukimppuineen. Vielä edelleenkin jouluperinteisiimme kuuluu pukin muotoisia lyhteitä, puhumattakaan joulupukin suomenkielisestä nimestä.

Kun kristinusko valtasi tämän pakanallisen maan, kehiteltiin joulun kristillisen sanoman lisäksi sekasotku pakanallisesta pukkimyytistä ja myöhäisantiikin aikaan Anatoliassa eläneestä pyhästä Nikolauksesta. Myöhemmin katolisessa Saksassa pyhä Nikolaus popularisoitiin lahjojen tuojana ja keitos viimeisteltiin kansalle tarjoiltavaksi Amerikassa, jossa nykyisenkaltainen Coca-Cola-pukki syntyi. Tontut ovat ikivanhoja henkiolentoja, jotka lainattiin suoraan pohjoismaisesta mytologiasta.

Parin bloggarikohtalon kautta olen verestänyt surullisia muistoja Iranin murskatusta vihreästä vallankumouksesta ja pimeyden jatkumisesta edelleen. Lukija, joka piti aikoinaan Persepoliksesta ja haluaa tutustua Iranin myöhempiin vaiheisiin, arvostaa varmasti Zahran paratiisia, joka paikoin aiheuttaa unettomia öitä. Suosittelen lukemaan Zahran paratiisin klikkaamalla suoraan ensimmäiselle sivulle ja koko tarinan siitä eteenpäin. Jatkon voi tilata maksutta itselleen sähköpostitse samalta sivulta.

Sitä toivoisi joululahjaksi joitain valonpilkahduksia niihin maailmankolkkiin, joissa vapautta ja ihmiselämiä poljetaan säälittä ja korruptoituneet saastat hallitsevat. Mutta maailmahan on ikuinen taistelukenttä hyvän ja pahan välillä, joten miksikä asiat täällä muuttuisivat. Jos jossain joskus menee paremmin, jossain muualla vajotaan taas pimeyteen.

Facebook julkisti hiljattain maailmankartan ihmisten (siis pääsääntöisesti nuorten) verkostoitumisesta maailmanlaajuisesti. Kartta paljasti sen, minkä avoimin silmin maailmaa tarkastelevat ovat tietysti jo pitkään tienneet: mustat alueet maailmassa eivät suinkaan ole niitä köyhimpiä - koska jos tiedonvälitys on sallittu, Facebook-tiliä voi käyttää nettikahvilassakin eikä tarvitse omistaa omaa konetta. Mustia alueita maailmassa eivät ole Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän arabimaat (paitsi Syyria ja Libya) eivätkä Latinalaisen Amerikan ja Afrikan kehitysmaat (paitsi Kuuba ja Kongo), vaan mustia alueita ovat ennen kaikkea Venäjä, Kiina ja Iran. Nämä ovat ne maat, joissa Facebook-verkostoja löytyy vain suurkaupungeista ja niissäkin käyttäjistä luultavasti osa on vakoojia, jotka tarkkailevat maidensa nuorison netinkäyttöä.

Internetin vallankumouksellinen ja emansipatorinen aika alkaa tulla tiensä päähän, sillä sortovallat ovat kehittäneet keinot sen tukahduttamiseksi ja valvomiseksi, ja Wikileaksin kaltaiset yksisilmäistä poliittista agendaa ajavat tahot tulevat vain lisäämään karhunpalvelusta. Suomessakin keskustelu on alkanut mennä sananvapauden kannalta erittäin huolestuttavaan suuntaan.

Tätä taustaa vasten minun ei kai pitäisi olla yllättynyt siitä, että tasaisen suomalaislukijoiden joukon lisäksi tätä (suomenkielistä) blogiani luetaan eniten Yhdysvalloista ja Venäjältä. Näistä suurvalloista jotkut jaksavat käydä katsomassa aivoituksiani päivittäin. On tietysti mahdollista, että maailmalla on ulkosuomalaisia, jotka lueskelevat kirjoituksiani - ja imarreltuhan siitä pitää olla.

Robotit profiloivat meitä netinkäyttäjiä muutenkin jatkuvasti. Tällä viikolla eräässä toisessa palvelussa eteeni räväytettiin teksti: "Me tiedämme kuka olet ja mistä tulet! Ja me tiedämme millaista oli olla Afganistanissa ja Irakissa." Tämä oli hassua, koska tosiaankin olen ollut Afganistanissa ja Irakissa, mutta sitten kävi ilmi, että mainos olikin johonkin amerikkalaiseen sotaveteraaniyhdistykseen. Netin robottiprofiloijat ovat siis ilmeisesti käyttämieni sanojen frekvenssistä tai käydyistä sivuista päätelleet, että minun täytyy olla amerikkalainen sotaveteraani. No, onpahan vaihtelua tavanomaisiin "Sinä tahtoa kuuma päivämäärä?" -ilmoituksiin.