Niin ikään Yucatánin osavaltiossa, suunnilleen puolivälissä Méridan ja Cancúnin välissä, on Jukatanin niemimaan kuuluisin arkeologinen kohde, Chichén-Itzán valtavat tolteekkirauniot. Otimme tänne Méridasta paikallisbussin, joka kiemurteli mayakylästä toiseen. Intiaanit itse kutsuvat Jukatanilla itseään mayoiksi ja puhuvat ilmeisesti useampaa eri mayakieltä, mutta Guatemalassa oppaamme teroittivat kovasti päihimme, että Jukatanilla ei ole mayoja vaan ainoastaan Guatemalan ja Chiapasin rauniot on luettava mayaraunioiksi, kun taas Jukatanilla kyse on tolteekeista ja jukateekeista. Mene ja tiedä tuosta sitten.
Jaakko Anhava kirjoittaa teoksessaan Maailman kielet ja kielikunnat asiasta seuraavaa:
Chichén-Itzán rauniot olivat toki erinomaisen vaikuttavat, mutta vaikuttavuudelta tasi hieman terää se, että täällä oli turistilaumoja enemmän kuin missään aiemmin vierailemassamme kohteessa. Ilmeisesti pakettimatkalaisia kärrätään tänne bussilasteittain Cancúnista ja "Mayarivieralta" eli Quintana Roon itärannikolta. Samoin kaikki tila oli täytetty rihkamakaupustelijoiden pöydillä ja krääsävuorilla ja he puhaltelivat jaguaaripilleihin ja ylipäätään metelöitsivät minkä pystyivät. Metsiköt raunioiden ympärillä olivat täynnä rihkamakauppiaiden tilapäisiä varastoja, vaatteita ja vessoja, joten niistä ei oikein voinut etsiskellä endeemisiä jukataninnärheä ja jukataninpeukaloista. (Löysin onneksi molemmat lajit muualta.)
Vastaan tuli myös valtava suomalainen Aurinkomatkojen ryhmä, joka kulki parijonossa lippua kantavan oppaan perässä ja mökötti hiljaa. Ehkä hyvä niin. Muunmaalaiset ryhmät pitivät kyllä riittämiin meteliä.
Chichén-Itzassa oli paljon iguaaneja, joita kuljeskeli niin raunioilla kuin niiden ympärillä maassa ja puissa. Ne näyttivät syövän puista putoavia keltaisia kukkia.
Ostin Chichén-Itzán kirjakaupasta puolivahingossa Carlos Castañedan kuuluisan esikoisteoksen Don Juanin opetuksia, jota sitten myöhemmin pitkin matkaa lueskelin. Itse asiassa perusteeni ostaa kyseinen kirja liittyi haman nuoruuteni pinnallisiin tutkimuksiin šamanismin parissa, missä yhteydessä havaitsin omaksi voimaeläimekseni korpin; sellainen on myös Castañedan kirjan kannessa. Tosin kirjan kannessa olevalla linnulla on keltaiset silmät, joten se lieneekin Meksikossa kaikkialla nähtävä pitkäpyrstötrupiaali eikä korppi. Nuoruudessani oli aika, jolloin pari silloisista kämppäkavereistani oli innostunut Castañedasta, joka ilmeisesti juuri noihin aikoihin oli kuollut, mutta jota ei ollut vielä paljastettu todennäköiseksi huijariksi.
Selvisi vasta myöhemmin, että menestyskirjojensa jälkeen Castañeda oli luonut jonkinlaisen epämääräisen kultin ja asusteli kalifornialaisessa huvilassa lukuisien rakastajattariensa kanssa. Hänen kuoltuaan viisi rakastajattarista katosi mystisesti ja yhden luuranko tunnistettiin vasta vuosikausien päästä DNA-tutkimuksen avulla erään kansallispuiston Kuolemanlaaksosta. Katkerat antropologikollegat kääntyivät Castañedaa vastaan ja joku teki perusteellisen tutkimuksen, jolla osoitti Castañedan olleen Kalifornian yliopiston kirjastossa lukemassa hallusinogeenisistä kasveista samoina päivämäärinä, joina hän kirjojensa mukaan olisi ollut harjoittamassa šamanismia mystillisen jaki-intiaaniopettajansa don Juanin kanssa Sonoran autiomaassa.
Peruste sille, että Chichén-Itzássa myytiin Castañedan kirjoja, oli kai se, että kirjailija jaki-intiaanien šamanismin lisäksi oli tutkinut nimenomaan tolteekkien uskomuksia ja oppeja. Kirjassa Castañeda kuvailee psykedeelisiä kokemuksiaan erilaisten hallusinogeenisten kasvien käytössä osana šamaani don Juanin opetuksia, ja esittää tämän kaiken vakavana antropologisena tutkimuksena, mukaan lukien mittava selitysosa omien väitettyjen kokemustensa konseptualisoimiseksi.
Jaakko Anhava kirjoittaa teoksessaan Maailman kielet ja kielikunnat asiasta seuraavaa:
Mayakielet. Toinen historiallisesti tärkeä kielikunta Meksikon ja Guatemalan alueella (Guatemalassa väestön enemmistö, ehkä 75 %, on intiaaneja). Mayakulttuurin kieltä, klassista mayaa, on viime vuosikymmeninä yhä enemmän opittu tulkitsemaan. Jos atsteekit olivat muinaisen Keski-Amerikan imperialistisia "roomalaisia" tai "assyrialaisia" (verisiä menoja myöten), mayat olivat "kreikkalaisia" tai "sumerilaisia": he loivat klassisen kaupunkivaltiosivistyksen, jonka saavutukset periytyivät myöhemmille valtakansoille, ja kunnostautuivat tieteidenkin alalla, etenkin matematiikan, tähtitieteen ja ajanlaskun.
Tärkeimpiä nykykieliä ovat kaktšikel (...yht. yli 400 000 puhujaa, Guatemala), tšol (...yht. lähes 100 000, Meksiko), kanhobal (60 000, Guatemala), kektši (275 000, Guatemala), mam (...yht. 250 000, Guatemala ja Meksiko), kitše (yht. yli 800 000, Guatemala) ja jukateekki (...500 000, Meksiko ja Belize).
Chichén-Itzán rauniot olivat toki erinomaisen vaikuttavat, mutta vaikuttavuudelta tasi hieman terää se, että täällä oli turistilaumoja enemmän kuin missään aiemmin vierailemassamme kohteessa. Ilmeisesti pakettimatkalaisia kärrätään tänne bussilasteittain Cancúnista ja "Mayarivieralta" eli Quintana Roon itärannikolta. Samoin kaikki tila oli täytetty rihkamakaupustelijoiden pöydillä ja krääsävuorilla ja he puhaltelivat jaguaaripilleihin ja ylipäätään metelöitsivät minkä pystyivät. Metsiköt raunioiden ympärillä olivat täynnä rihkamakauppiaiden tilapäisiä varastoja, vaatteita ja vessoja, joten niistä ei oikein voinut etsiskellä endeemisiä jukataninnärheä ja jukataninpeukaloista. (Löysin onneksi molemmat lajit muualta.)
Vastaan tuli myös valtava suomalainen Aurinkomatkojen ryhmä, joka kulki parijonossa lippua kantavan oppaan perässä ja mökötti hiljaa. Ehkä hyvä niin. Muunmaalaiset ryhmät pitivät kyllä riittämiin meteliä.
Chichén-Itzassa oli paljon iguaaneja, joita kuljeskeli niin raunioilla kuin niiden ympärillä maassa ja puissa. Ne näyttivät syövän puista putoavia keltaisia kukkia.
Ostin Chichén-Itzán kirjakaupasta puolivahingossa Carlos Castañedan kuuluisan esikoisteoksen Don Juanin opetuksia, jota sitten myöhemmin pitkin matkaa lueskelin. Itse asiassa perusteeni ostaa kyseinen kirja liittyi haman nuoruuteni pinnallisiin tutkimuksiin šamanismin parissa, missä yhteydessä havaitsin omaksi voimaeläimekseni korpin; sellainen on myös Castañedan kirjan kannessa. Tosin kirjan kannessa olevalla linnulla on keltaiset silmät, joten se lieneekin Meksikossa kaikkialla nähtävä pitkäpyrstötrupiaali eikä korppi. Nuoruudessani oli aika, jolloin pari silloisista kämppäkavereistani oli innostunut Castañedasta, joka ilmeisesti juuri noihin aikoihin oli kuollut, mutta jota ei ollut vielä paljastettu todennäköiseksi huijariksi.
Selvisi vasta myöhemmin, että menestyskirjojensa jälkeen Castañeda oli luonut jonkinlaisen epämääräisen kultin ja asusteli kalifornialaisessa huvilassa lukuisien rakastajattariensa kanssa. Hänen kuoltuaan viisi rakastajattarista katosi mystisesti ja yhden luuranko tunnistettiin vasta vuosikausien päästä DNA-tutkimuksen avulla erään kansallispuiston Kuolemanlaaksosta. Katkerat antropologikollegat kääntyivät Castañedaa vastaan ja joku teki perusteellisen tutkimuksen, jolla osoitti Castañedan olleen Kalifornian yliopiston kirjastossa lukemassa hallusinogeenisistä kasveista samoina päivämäärinä, joina hän kirjojensa mukaan olisi ollut harjoittamassa šamanismia mystillisen jaki-intiaaniopettajansa don Juanin kanssa Sonoran autiomaassa.
Peruste sille, että Chichén-Itzássa myytiin Castañedan kirjoja, oli kai se, että kirjailija jaki-intiaanien šamanismin lisäksi oli tutkinut nimenomaan tolteekkien uskomuksia ja oppeja. Kirjassa Castañeda kuvailee psykedeelisiä kokemuksiaan erilaisten hallusinogeenisten kasvien käytössä osana šamaani don Juanin opetuksia, ja esittää tämän kaiken vakavana antropologisena tutkimuksena, mukaan lukien mittava selitysosa omien väitettyjen kokemustensa konseptualisoimiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti