Täytyy taas tehdä pieni syrjähyppy Intian matkakertomuksesta ennen kuin jatkan Jaipurilla. Tapahtui näet, että lennähdin pariksi päiväksi Adanaan, eteläiseen Turkkiin, tavatakseni hyvää ja tärkeää työtä syyrialaisten hyväksi tekevän ystäväni. Emme olleetkaan nähneet vähään aikaan, joten jälleennäkeminen oli iloinen, ja taas sitten viime näkemän on ehtinyt tapahtua niin paljon kummankin elämässä, että se vaati pitkän kierroksen siinä vähässä, mitä Adana saattoi baaririntamalla tarjota perjantai-iltana, siis muslimien sunnuntaina.
Adana on lähteestä riippuen nykyisin Turkin neljänneksi tai viidenneksi suurin kaupunki, varsin tuntematon länsimaalaisten parissa ollakseen kuitenkin puolentoista miljoonan asukkaan metropoli. Turistit siellä harvoin käyvät, sillä Adana sijaitsee sisämaassa. Lähin satama on Mersinissä.
Viime käynnistäni Adanassa olikin aikaa, sillä vietin siellä pari päivää vuonna 2004 enkä kovin paljon siitä muista, paitsi että silloin olimme tulossa Irakista sekä Turkin kurdialueilta ja Adana vaikutti kovin modernilta edellisten kaupunkien jälkeen. Adana on eräänlainen portti kaakkoon - moderni suurkaupunki ennen saapumista orientaaliseen Turkkiin, joka alkaa miellyttävän sekulaarista Antepista ja jatkuu konservatiivis-uskonnollisella Urfalla kunnes tullaan jo kurdialueiden ytimeen.
Adanassa ei noin muuten ole kovinkaan paljon nähtävää matkailijalle. Muutama historiallinen osmanityylinen moskeija ja kylpylä, etnografinen museo sekä Seyhanjoen ylittävät Kennedynsilta ja Kivisilta, ja siinä se, mitä lyhyessä ajassa ehdin kaupungista hahmottaa. Kennedynsillalla paikalliset perheet kävivät ottamassa itsestään kuvia Seyhanjoki ja historiallinen Sabancı-moskeija taustallaan. Historiansa toki ulottuu kauas heettien ja helleenien aikaan.
Kevät oli jo tullut Adanaan. Haara- ja ruostepääskyt lentelivät taivaalla, valkoposkitiirat Seyhanin turkoosisten vetten yllä. Hotellimme pihassa oleva rykelmä plataaneja ja pensaita sisälsi tavanomaisten turkin- ja palmukyyhkyjen lisäksi mekastavia arabianbulbuleja, mikä kertoo kaupungin olevan luonnontieteellisesti jo Lähi-idän porteilla.
Mainittu baaritarjonta osoittautui kuitenkin perjantai-iltana aneemiseksi. Useampia paikkoja oli auki Çakmak Plazan ja Inönünkadun ympäristöissä, mutta niissä kaikissa roikkui lähinnä keski-ikäisiä turkkilaisia juoppoja intoilemassa huonosti laulettujen hitti-iskelmien perään sekä paikallisia ja itäeurooppalaisia prostituoituja. Bostonin uutisista huolimatta tarjoilija kertoi ylpeästi olevansa Pohjois-Kaukasiasta. Toinen tarjoilija oli syyrialainen. Pakolaisia vai siirtotyöläisiä, se ei selvinnyt.
Paikallisten baarien tarjonta oli sen verran masentavaa, että turvauduimme loppujen lopuksi omiin eväisiin; onneksi paikallinen supermarketti oli erittäin hyvin varustettu ja tarjouksessa olleen punaviinipullon ostajat saivat kaupan päälle viinilasin, niin ettei tarvinnut tinkiä tyylistä juomalla pullon suusta.
Vaikka totesinkin, ettei Adanassa ole turisteja, kaupparatsuja siellä sen sijaan näyttää liikkuvan. Kiinalaisia tuli vastaan niin hotellissa kuin kentällä, itäeurooppalaisia siellä täällä; muutama länsieurooppalainenkin näkyi. Monet paikalliset osasivat englantia, saksaa ja venäjää.
Adana on lähteestä riippuen nykyisin Turkin neljänneksi tai viidenneksi suurin kaupunki, varsin tuntematon länsimaalaisten parissa ollakseen kuitenkin puolentoista miljoonan asukkaan metropoli. Turistit siellä harvoin käyvät, sillä Adana sijaitsee sisämaassa. Lähin satama on Mersinissä.
Viime käynnistäni Adanassa olikin aikaa, sillä vietin siellä pari päivää vuonna 2004 enkä kovin paljon siitä muista, paitsi että silloin olimme tulossa Irakista sekä Turkin kurdialueilta ja Adana vaikutti kovin modernilta edellisten kaupunkien jälkeen. Adana on eräänlainen portti kaakkoon - moderni suurkaupunki ennen saapumista orientaaliseen Turkkiin, joka alkaa miellyttävän sekulaarista Antepista ja jatkuu konservatiivis-uskonnollisella Urfalla kunnes tullaan jo kurdialueiden ytimeen.
Adanassa ei noin muuten ole kovinkaan paljon nähtävää matkailijalle. Muutama historiallinen osmanityylinen moskeija ja kylpylä, etnografinen museo sekä Seyhanjoen ylittävät Kennedynsilta ja Kivisilta, ja siinä se, mitä lyhyessä ajassa ehdin kaupungista hahmottaa. Kennedynsillalla paikalliset perheet kävivät ottamassa itsestään kuvia Seyhanjoki ja historiallinen Sabancı-moskeija taustallaan. Historiansa toki ulottuu kauas heettien ja helleenien aikaan.
Kevät oli jo tullut Adanaan. Haara- ja ruostepääskyt lentelivät taivaalla, valkoposkitiirat Seyhanin turkoosisten vetten yllä. Hotellimme pihassa oleva rykelmä plataaneja ja pensaita sisälsi tavanomaisten turkin- ja palmukyyhkyjen lisäksi mekastavia arabianbulbuleja, mikä kertoo kaupungin olevan luonnontieteellisesti jo Lähi-idän porteilla.
Mainittu baaritarjonta osoittautui kuitenkin perjantai-iltana aneemiseksi. Useampia paikkoja oli auki Çakmak Plazan ja Inönünkadun ympäristöissä, mutta niissä kaikissa roikkui lähinnä keski-ikäisiä turkkilaisia juoppoja intoilemassa huonosti laulettujen hitti-iskelmien perään sekä paikallisia ja itäeurooppalaisia prostituoituja. Bostonin uutisista huolimatta tarjoilija kertoi ylpeästi olevansa Pohjois-Kaukasiasta. Toinen tarjoilija oli syyrialainen. Pakolaisia vai siirtotyöläisiä, se ei selvinnyt.
Paikallisten baarien tarjonta oli sen verran masentavaa, että turvauduimme loppujen lopuksi omiin eväisiin; onneksi paikallinen supermarketti oli erittäin hyvin varustettu ja tarjouksessa olleen punaviinipullon ostajat saivat kaupan päälle viinilasin, niin ettei tarvinnut tinkiä tyylistä juomalla pullon suusta.
Vaikka totesinkin, ettei Adanassa ole turisteja, kaupparatsuja siellä sen sijaan näyttää liikkuvan. Kiinalaisia tuli vastaan niin hotellissa kuin kentällä, itäeurooppalaisia siellä täällä; muutama länsieurooppalainenkin näkyi. Monet paikalliset osasivat englantia, saksaa ja venäjää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti