Kabulissa viimeaikaiset rankkasateet ja raekuurot (ns. pudotuskeli) aiheuttivat runsaan lintulaskeuman puutarhojen puihin ja pensaisiin. Omalla minimaalisella pihallani oli yhtäaikaisesti sinirinta, lukuisia tiltaltteja, idänuunilintuja ja hernekerttuja sekä toistakymmentä kashmirinuunilintua, ja yli lensi lisäksi nuolihaukka.
Palataanpa kuitenkin takaisin tauolla olleeseen Intian matkakertomukseen. Sariskasta pääsimme Jaipuriin, joka on Rajasthanin osavaltion pääkaupunki ja suurin kaupunki. Jaipur on vasta kymmenenneksi suurin koko Intian kaupungeista. Väestöstä 77 % on hinduja, 17 % muslimeja ja pienempiä osuuksia muiden uskontokuntien edustajia.
Intialaisittain kaupunki on melko uusi, sillä Amberin maharadža perusti sen "vasta" vuonna 1727. Nykyisin se on yli kolmen miljoonan asukkaan metropoli ja erittäin tärkeä kaupallinen keskus, jonka loputtomiin jatkuvia basaareja pidetään maan vilkkaimpiin kuuluvina. Turistit tuntevat Jaipurin "vaaleanpunaisena kaupunkina" sen vanhaakaupunkia dominoivien punaisten talojen vuoksi. Jaipur on niin ikään tunnettu useista näyttävistä palatseista. Kaupungista löytyy kahdeksan yliopistoa ja metrokin on rakenteilla.
Vanhankaupungin basaarikadut ovat sangen orientaalisia. Liikenne on kaoottista, ihmismassat tiheitä ja joukossa puikkelehtivat lehmät ja apinat. Uudenkaupungin puolella on länsimaistyylisiä ostareita, kahviloita, ravintoloita ja baarejakin. Löysin kirjakaupasta Rudyard Kiplingin kolmiosaisen Rajasthanin tarinoita jollain alle eurolla koko nivaska.
Otimme Jaipurista yksityisen firman yöbussin Bikaneriin, Rajasthanin aavikkoisiin länsiosiin. Opaskirjat jostain syystä hypettävät Intian rautateitä, mutta junaliput on aina varattava vähintään vuorokautta ennen matkaa ja toiminta on muutenkin rasittavaa, kuten saimme myöhemmin Bikanerista Delhiin palatessamme havaita. Meille myytiin ulkomaalaisluukusta huolimatta rahvaan vaunuun lippu - olot olisivat olleet kuin karjavaunussa ilman minkäänlaista suojaa lukuisien tuijotukselta ja kerjäämiseltä. Lisäksi kaikkien matkustajien nimet, passinumerot ja iät paljastettiin junan vaunuihin liimatuilla paperilistoilla, jotta varmasti mahdolliset varkaat ja kerjäläiset tietäisivät ulkomaalaisten vaunussa olemisesta. Jouduimme vaihtamaan ykkösluokkaan, jossa sai sentään verhot, mutta hinta tuli paljon kalliimmaksi kuin yksityisessä yöbussissa ja bussissa nukkumakoppi oli suljettu verhoa paremmalla liukuovella.
Palataanpa kuitenkin takaisin tauolla olleeseen Intian matkakertomukseen. Sariskasta pääsimme Jaipuriin, joka on Rajasthanin osavaltion pääkaupunki ja suurin kaupunki. Jaipur on vasta kymmenenneksi suurin koko Intian kaupungeista. Väestöstä 77 % on hinduja, 17 % muslimeja ja pienempiä osuuksia muiden uskontokuntien edustajia.
Intialaisittain kaupunki on melko uusi, sillä Amberin maharadža perusti sen "vasta" vuonna 1727. Nykyisin se on yli kolmen miljoonan asukkaan metropoli ja erittäin tärkeä kaupallinen keskus, jonka loputtomiin jatkuvia basaareja pidetään maan vilkkaimpiin kuuluvina. Turistit tuntevat Jaipurin "vaaleanpunaisena kaupunkina" sen vanhaakaupunkia dominoivien punaisten talojen vuoksi. Jaipur on niin ikään tunnettu useista näyttävistä palatseista. Kaupungista löytyy kahdeksan yliopistoa ja metrokin on rakenteilla.
Vanhankaupungin basaarikadut ovat sangen orientaalisia. Liikenne on kaoottista, ihmismassat tiheitä ja joukossa puikkelehtivat lehmät ja apinat. Uudenkaupungin puolella on länsimaistyylisiä ostareita, kahviloita, ravintoloita ja baarejakin. Löysin kirjakaupasta Rudyard Kiplingin kolmiosaisen Rajasthanin tarinoita jollain alle eurolla koko nivaska.
Otimme Jaipurista yksityisen firman yöbussin Bikaneriin, Rajasthanin aavikkoisiin länsiosiin. Opaskirjat jostain syystä hypettävät Intian rautateitä, mutta junaliput on aina varattava vähintään vuorokautta ennen matkaa ja toiminta on muutenkin rasittavaa, kuten saimme myöhemmin Bikanerista Delhiin palatessamme havaita. Meille myytiin ulkomaalaisluukusta huolimatta rahvaan vaunuun lippu - olot olisivat olleet kuin karjavaunussa ilman minkäänlaista suojaa lukuisien tuijotukselta ja kerjäämiseltä. Lisäksi kaikkien matkustajien nimet, passinumerot ja iät paljastettiin junan vaunuihin liimatuilla paperilistoilla, jotta varmasti mahdolliset varkaat ja kerjäläiset tietäisivät ulkomaalaisten vaunussa olemisesta. Jouduimme vaihtamaan ykkösluokkaan, jossa sai sentään verhot, mutta hinta tuli paljon kalliimmaksi kuin yksityisessä yöbussissa ja bussissa nukkumakoppi oli suljettu verhoa paremmalla liukuovella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti