Niinä päivinä, joina pidin tukikohtaani Sultanpurissa, kävin sieltä palkkaamani oppaan ja kuskin kanssa tutustumassa myös muihin mielenkiintoisiin lintupaikkoihin Haryanan osavaltiossa.
Oli varhainen aamuhämärä, kun saavuimme moottoripyörillä Basain kosteikko- ja peltoalueelle Gurgaonin piirikunnassa. Kastehelmet täplittivät vielä korkeita heinikoita, joissa vilisi parvina punatiikeripeippoja ja lauloi korsissa kultasilmätimaleja. Pelloilta löytyi hyyppien, kiurujen ja kirvisten lisäksi myös suuria parvia talvehtivia tiibetinhanhia ja ruostesorsia, jotka kaakattaen laidunsivat. Kosteikoiksi muuttuneissa osissa kahlaili runsain määrin haikaralintuja, kahlaajia ja sulttaanikanoja.
Toisen aamun mielenkiintoinen kohde olivat Balandin kylälammet, jonne tultaessa meitä tervehti kokonainen tienpätkällinen intialaisia bongareita putket suurimmalle lammelle suunnattuina. Kaikki olivat tulleet katsomaan siellä lukuisain muiden sorsien, sotkien ja narskujen joukossa talvehtivaa yksittäistä marmorisorsaa, joka on alueella rariteetti. Muutenkin oli matkan varrella ilahduttavaa huomata, että Intiassa näyttää olevan varsin suuri kotimaisten lintuharrastajien, luontovalokuvaajien ja bongareiden joukko, sillä asiansa tuntevia ja asianmukaisin laittein varustautuneita paikallisia tapasi useimmissa vierailemissamme luontokohteissa, kun taas länsimaisia turisteja oli lähinnä vain tunnetuimmissa kansallispuistoissa ja kaupunkikohteissa.
Kolmantena haryanalaisena luontokohteena, jossa noina päivinä vierailin, mainittakoon Bhindawasin linnustonsuojelualue, joka muodostuu kosteikkojärvestä ja sitä ympäröivistä rehevistä metsistä. Järveen johtaa pitkä kanava, joka on alueella pesivän bengalinhuuhkajan suosiossa ja löysimmekin päivän aikana peräti kolme yksilöä bengalinhuuhkajia pienellä haulla, niillä kun on tapana lepäillä aina samoilla kanavan pätkillä.
Kanava ja sen myötä järvi ovat pahoin tulokaslaji vesihyasintin valtaamia ja yritykset ruopata tukahduttavaa vesikasvia pois ovat tuoneet vain tilapäistä helpotusta, sillä kasvi leviää aina kanavia myöten heti uudelleen järville. Se ei ilmeisesti kelpaa edes kotieläinten rehuksi. Pitkillä varpaillaan vesikasvien päällä astelevat jassanat ja ojasuokanat lienevät harvoja vesihyasintin maailmanvalloituksesta hyötyneitä lajeja ja Bhindawasista löytyivätkin yleisinä molemmat alueen jassanalajit, pronssijassana ja pitkäpyrstöjassana.
Bhindawasissa oli runsain määrin haikaralintuja ja jaavanmerimetsoja, mutta talvehtivia sorsia vain pieninä määrinä, lähinnä taveja ja lapasorsia. Ympäröivistä metsistä löytyi paljon kaikenlaista mielenkiintoista, kuten brahmanpöllöjä, arovarpushaukkoja, kiljukotkia, intiantokoja, huppuviidakkoharakoita ja monensorttisia pikkulintuja.
Seurattaessa kanavaa Bhindawasista Hasanpurin kylän maille löydettiin vielä yksi bengalinhuuhkajan reviiri kanavan varresta, samoin kuin paksujalkojen yleisenä hengailupaikkana toimiva navetankatto. Tällaisten paikkojen tietämisessä asiansa tuntevien oppaiden paikallistuntemuksesta on suurta hyötyä ja se säästää aikaa, mutta joskus tuntuu, kuin ajettaessa linnun luota toiselle kyseessä on kuin nähtävyyksien bongailu: piispahaikaran vakioniitty (tik), puu jossa huuhkaja yleensä lepäilee päivällä (tik), katolla lonnivat paksujalat (tik), ja kierroksen päätteeksi Hasanpurin kylän lähellä oleva temppeli, jonka puutarhasta löytyvät vakiolajeina esimerkiksi tarhavarpunen, joukko talvehtivia kerttuja ja uunilintuja.
Mainitun temppelin alueella sattuivat myös aiemmassa postauksessani kuvailemani šikran ja palmukyyhkyn murheellinen välikohtaus sekä auton sisälle ikkunanraosta pyrkineen intianvariksen tapaus. Temppelissä olivat kyläläiset joukolla juomassa teetä ja polttamassa vesipiippua ja nähtyään kameralaitteeni ja vakuututtuaan yleisestä professionalismistani halusivat he minun ottavan kuvia sinne haudatun pyhimyksen patsaasta ja lähettävän kuvat myöhemmin sähköpostitse temppeliä koskevan esitteen laatimiseksi. Tapahtui tuon kuvausepisodin aikana pyhimyksen haudan ja pyhän lammen luona, että šikra iski nähtemme palmukyyhkyyn.
Oli varhainen aamuhämärä, kun saavuimme moottoripyörillä Basain kosteikko- ja peltoalueelle Gurgaonin piirikunnassa. Kastehelmet täplittivät vielä korkeita heinikoita, joissa vilisi parvina punatiikeripeippoja ja lauloi korsissa kultasilmätimaleja. Pelloilta löytyi hyyppien, kiurujen ja kirvisten lisäksi myös suuria parvia talvehtivia tiibetinhanhia ja ruostesorsia, jotka kaakattaen laidunsivat. Kosteikoiksi muuttuneissa osissa kahlaili runsain määrin haikaralintuja, kahlaajia ja sulttaanikanoja.
Toisen aamun mielenkiintoinen kohde olivat Balandin kylälammet, jonne tultaessa meitä tervehti kokonainen tienpätkällinen intialaisia bongareita putket suurimmalle lammelle suunnattuina. Kaikki olivat tulleet katsomaan siellä lukuisain muiden sorsien, sotkien ja narskujen joukossa talvehtivaa yksittäistä marmorisorsaa, joka on alueella rariteetti. Muutenkin oli matkan varrella ilahduttavaa huomata, että Intiassa näyttää olevan varsin suuri kotimaisten lintuharrastajien, luontovalokuvaajien ja bongareiden joukko, sillä asiansa tuntevia ja asianmukaisin laittein varustautuneita paikallisia tapasi useimmissa vierailemissamme luontokohteissa, kun taas länsimaisia turisteja oli lähinnä vain tunnetuimmissa kansallispuistoissa ja kaupunkikohteissa.
Kolmantena haryanalaisena luontokohteena, jossa noina päivinä vierailin, mainittakoon Bhindawasin linnustonsuojelualue, joka muodostuu kosteikkojärvestä ja sitä ympäröivistä rehevistä metsistä. Järveen johtaa pitkä kanava, joka on alueella pesivän bengalinhuuhkajan suosiossa ja löysimmekin päivän aikana peräti kolme yksilöä bengalinhuuhkajia pienellä haulla, niillä kun on tapana lepäillä aina samoilla kanavan pätkillä.
Kanava ja sen myötä järvi ovat pahoin tulokaslaji vesihyasintin valtaamia ja yritykset ruopata tukahduttavaa vesikasvia pois ovat tuoneet vain tilapäistä helpotusta, sillä kasvi leviää aina kanavia myöten heti uudelleen järville. Se ei ilmeisesti kelpaa edes kotieläinten rehuksi. Pitkillä varpaillaan vesikasvien päällä astelevat jassanat ja ojasuokanat lienevät harvoja vesihyasintin maailmanvalloituksesta hyötyneitä lajeja ja Bhindawasista löytyivätkin yleisinä molemmat alueen jassanalajit, pronssijassana ja pitkäpyrstöjassana.
Bhindawasissa oli runsain määrin haikaralintuja ja jaavanmerimetsoja, mutta talvehtivia sorsia vain pieninä määrinä, lähinnä taveja ja lapasorsia. Ympäröivistä metsistä löytyi paljon kaikenlaista mielenkiintoista, kuten brahmanpöllöjä, arovarpushaukkoja, kiljukotkia, intiantokoja, huppuviidakkoharakoita ja monensorttisia pikkulintuja.
Seurattaessa kanavaa Bhindawasista Hasanpurin kylän maille löydettiin vielä yksi bengalinhuuhkajan reviiri kanavan varresta, samoin kuin paksujalkojen yleisenä hengailupaikkana toimiva navetankatto. Tällaisten paikkojen tietämisessä asiansa tuntevien oppaiden paikallistuntemuksesta on suurta hyötyä ja se säästää aikaa, mutta joskus tuntuu, kuin ajettaessa linnun luota toiselle kyseessä on kuin nähtävyyksien bongailu: piispahaikaran vakioniitty (tik), puu jossa huuhkaja yleensä lepäilee päivällä (tik), katolla lonnivat paksujalat (tik), ja kierroksen päätteeksi Hasanpurin kylän lähellä oleva temppeli, jonka puutarhasta löytyvät vakiolajeina esimerkiksi tarhavarpunen, joukko talvehtivia kerttuja ja uunilintuja.
Mainitun temppelin alueella sattuivat myös aiemmassa postauksessani kuvailemani šikran ja palmukyyhkyn murheellinen välikohtaus sekä auton sisälle ikkunanraosta pyrkineen intianvariksen tapaus. Temppelissä olivat kyläläiset joukolla juomassa teetä ja polttamassa vesipiippua ja nähtyään kameralaitteeni ja vakuututtuaan yleisestä professionalismistani halusivat he minun ottavan kuvia sinne haudatun pyhimyksen patsaasta ja lähettävän kuvat myöhemmin sähköpostitse temppeliä koskevan esitteen laatimiseksi. Tapahtui tuon kuvausepisodin aikana pyhimyksen haudan ja pyhän lammen luona, että šikra iski nähtemme palmukyyhkyyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti