Viime viikonloppuna sain ilon tutustua Örön entisen linnakesaaren merihenkisiin olosuhteisiin biologisen ekspedition merkeissä. Saaren elämysmatkailu on saanut oman nimensäkin - örötiikka. Örötiikka alkoi varustetäydennyksellä Perniössä ja jatkui pitkällä odottelulla Kasnäsin satamassa, kun yhteysaluksen aikataulu oli muistettu hieman pieleen.
Sukulaiseni on toteuttanut Öröllä vuodesta 1990 saakka entomologista tutkimusta, josta on karttunut runsaasti tietoa esimerkiksi ilmaston lämpenemisen vaikutuksista. Pohjoinen lajisto on vetäytynyt, eteläinen puolestaan levittäytyy Suomeen siten, että ilmaantuu ensimmäiseksi Suomenlahden saarille. Puolustusvoimain luovuttua tästä aarresaarestaan, on tullut merkityksellisesti havainnoida niitä lajistomuutoksia, joihin saaren siviilihallinto ja virkistyskäyttö johtavat.
Vanhoissa armeijan rakennuksissa on nykyään matkailijoille suunnattuja palveluja, kuten majoitusta, kauppa ja ravintola. Torstaina ja perjantaina saarella oli vain vähän muita vieraita, mutta viikonloppuna sen pääväylät täyttyivät eläkeläisistä, koululaisista ja tavallisista ulkoilijoista, mikä tuntui alkuun oudolta entisellä suljetulla saarella.
Örö on yhä suojeltu ja sen suomalaisittain harvinaisista elinympäristöistä, kuten kedoista, nummista ja avoimista ruohokasvuisista hiekkarannoista yritetään pitää huolta, jotta ei kävisi kuten monille muille linnakesaarille. Niillä Puolustusvoimain suojelevan vaikutuksen poistuttua on heti alettu "hoitaa" metsiä ja muuttaa niittyjä nurmikentiksi, mikä tehokkaasti tuhoaa saarten herkät erityisolosuhteet ja tekee niistä minkä tahansa mannersuomalaisen taimitarhan tai esikaupunkialueen kaltaisia köyhiä ympäristöjä.
Vietimme Öröllä kolme yötä ja neljä päivää. Rutiiniin kuului päiväajan käyttäminen varsinaiseen rysienkokemistyöhön, iltaisin puolestaan grillattiin kasslerlihaa ja nautittiin asianmukaisia virvoikkeita. Päivän loppupuolella rantakallioilla syötiin peuran kankkua raakana. Yksi valkohäntäpeura nähtiin yöllä otsalamppujen loisteessa myös saaren keskellä olevassa metsässä.
Retkikunnassamme oli neljä jäsentä. Mitä tuloksiin tulee, jo saaressa oltaessa löytyi ainakin yksi saarelle uusi mittarilaji - ja muutama muu on sittemmin löytynyt aineiston analysoinnin yhteydessä. Saarella on tällä hetkellä ennätys perhoslajien määrässä, joskin se johtunee osittain siitä, että siellä on ollut käynnissä systemaattinen tutkimus.
Lintujakin oli nähtävissä varsin hyvin. Elokuun alkupuoli on yleensä lintumaailmassa hiljaista aikaa, koska monilla linnoilla on silloin lentopoikaset maastossa kasvamassa eivätkä ne pidä ääntä itsestään ennen kuin kuun loppua kohti alkavat kerääntyä muuttoparviksi.
Arktisten kahlaajien ensimmäisen aallon muutto oli kuitenkin jo käynnistynyt. Saaren rannoilla oli sadoittain suosirrejä, ja joukossa iso-, kuovi- ja pikkusirrejä, tyllejä, valko-, punajalka- ja metsävikloja, liroja, rantasipejä, punakuireja, tundrakurmitsoja ja meriharakoita. Myös naurulokkeja sekä kala- ja lapintiiroja näkyi paljon muutolla. Kova tuuli oli ajanut kahlaaja- ja lokkiparvet saaren rannoille paikallisiksi, mikä mahdollisti hyvän havainnoinnin ja valokuvauksen.
Örön sisäosissa lintuja oli vähänlaisesti. Metsän pikkulintujen sekaparvia kuitenkin liikkui saaren eri osissa, koostuen pääasiassa peipoista, tali-, sini- ja töyhtötiaisista, harmaasiepoista ja pajulinnuista. Yksi nuori sirkku aiheutti jonkin verran päänvaivaa kunnes lopulta arvioin sen keltasirkuksi. Rannikon pensaissa oli pensaskerttuja, kallioiden katajoissa hernekerttuja ja tervaleppälehdoista löytyi kultarinta. Pikkukäpylintuja, hemppoja, tiklejä ja viherpeippoja liikkui pitkin saarta pienissä parvissa.
Nummella, jolla on takavuosina pesinyt mm. Suomessa harvinainen nummikirvinen, oli nyt läsnä kangaskiuru. Se käyttäytyi alkuun kovin lyhytvarvaskiurumaisesti, mutta istahdettuaan lopulta puuhun ei lajinmäärityksestä jäänyt epäselvyyttä. Rantaniityillä peuranperää järsiessämme tuli saaren paikallinen korppipariskunta tervehtimään meitä aikuisen poikasen kanssa. Varmaankin voimaeläimeni Hugin ja Munin taas raportoivat näkemästään.
Öröltä yhteysalus Ejskärillä poistuessamme näyttäytyi merikotka. Komea laji on runsastunut Suomen saaristoissa, ryhtyen vähentämään merimetsojen ja valkoposkihanhien kasvaneita kantoja, mutta siinä sivussa sen yleistyminen on ajanut haahkat ulkosaaristosta sisäsaaristoon. Tämä tosiaan piti paikkansa: nuorien haahkojen parvia oli lähinnä sisäsaariston puolella, ulkosaaristossa näkyi vain isokoskeloita ja pilkkasiipiä.
Lueskelin Öröllä Ilkka Hanskin Tutkimusmatkoja saarille. Erittäin suositeltavaa kirjallisuutta. Kasnäsiin palatessamme havaittiin, että yhden retkikuntalaisen autosta oli hajonnut jäähdytin ja sitä piti hoidella Taalintehtaalla vielä ennen kuin jatkoimme Tvärminneen, jossa pimeys lankesi. Helsingissä oltiin vasta puolenyön jälkeen.
Sukulaiseni on toteuttanut Öröllä vuodesta 1990 saakka entomologista tutkimusta, josta on karttunut runsaasti tietoa esimerkiksi ilmaston lämpenemisen vaikutuksista. Pohjoinen lajisto on vetäytynyt, eteläinen puolestaan levittäytyy Suomeen siten, että ilmaantuu ensimmäiseksi Suomenlahden saarille. Puolustusvoimain luovuttua tästä aarresaarestaan, on tullut merkityksellisesti havainnoida niitä lajistomuutoksia, joihin saaren siviilihallinto ja virkistyskäyttö johtavat.
Vanhoissa armeijan rakennuksissa on nykyään matkailijoille suunnattuja palveluja, kuten majoitusta, kauppa ja ravintola. Torstaina ja perjantaina saarella oli vain vähän muita vieraita, mutta viikonloppuna sen pääväylät täyttyivät eläkeläisistä, koululaisista ja tavallisista ulkoilijoista, mikä tuntui alkuun oudolta entisellä suljetulla saarella.
Örö on yhä suojeltu ja sen suomalaisittain harvinaisista elinympäristöistä, kuten kedoista, nummista ja avoimista ruohokasvuisista hiekkarannoista yritetään pitää huolta, jotta ei kävisi kuten monille muille linnakesaarille. Niillä Puolustusvoimain suojelevan vaikutuksen poistuttua on heti alettu "hoitaa" metsiä ja muuttaa niittyjä nurmikentiksi, mikä tehokkaasti tuhoaa saarten herkät erityisolosuhteet ja tekee niistä minkä tahansa mannersuomalaisen taimitarhan tai esikaupunkialueen kaltaisia köyhiä ympäristöjä.
Vietimme Öröllä kolme yötä ja neljä päivää. Rutiiniin kuului päiväajan käyttäminen varsinaiseen rysienkokemistyöhön, iltaisin puolestaan grillattiin kasslerlihaa ja nautittiin asianmukaisia virvoikkeita. Päivän loppupuolella rantakallioilla syötiin peuran kankkua raakana. Yksi valkohäntäpeura nähtiin yöllä otsalamppujen loisteessa myös saaren keskellä olevassa metsässä.
Retkikunnassamme oli neljä jäsentä. Mitä tuloksiin tulee, jo saaressa oltaessa löytyi ainakin yksi saarelle uusi mittarilaji - ja muutama muu on sittemmin löytynyt aineiston analysoinnin yhteydessä. Saarella on tällä hetkellä ennätys perhoslajien määrässä, joskin se johtunee osittain siitä, että siellä on ollut käynnissä systemaattinen tutkimus.
Lintujakin oli nähtävissä varsin hyvin. Elokuun alkupuoli on yleensä lintumaailmassa hiljaista aikaa, koska monilla linnoilla on silloin lentopoikaset maastossa kasvamassa eivätkä ne pidä ääntä itsestään ennen kuin kuun loppua kohti alkavat kerääntyä muuttoparviksi.
Arktisten kahlaajien ensimmäisen aallon muutto oli kuitenkin jo käynnistynyt. Saaren rannoilla oli sadoittain suosirrejä, ja joukossa iso-, kuovi- ja pikkusirrejä, tyllejä, valko-, punajalka- ja metsävikloja, liroja, rantasipejä, punakuireja, tundrakurmitsoja ja meriharakoita. Myös naurulokkeja sekä kala- ja lapintiiroja näkyi paljon muutolla. Kova tuuli oli ajanut kahlaaja- ja lokkiparvet saaren rannoille paikallisiksi, mikä mahdollisti hyvän havainnoinnin ja valokuvauksen.
Örön sisäosissa lintuja oli vähänlaisesti. Metsän pikkulintujen sekaparvia kuitenkin liikkui saaren eri osissa, koostuen pääasiassa peipoista, tali-, sini- ja töyhtötiaisista, harmaasiepoista ja pajulinnuista. Yksi nuori sirkku aiheutti jonkin verran päänvaivaa kunnes lopulta arvioin sen keltasirkuksi. Rannikon pensaissa oli pensaskerttuja, kallioiden katajoissa hernekerttuja ja tervaleppälehdoista löytyi kultarinta. Pikkukäpylintuja, hemppoja, tiklejä ja viherpeippoja liikkui pitkin saarta pienissä parvissa.
Nummella, jolla on takavuosina pesinyt mm. Suomessa harvinainen nummikirvinen, oli nyt läsnä kangaskiuru. Se käyttäytyi alkuun kovin lyhytvarvaskiurumaisesti, mutta istahdettuaan lopulta puuhun ei lajinmäärityksestä jäänyt epäselvyyttä. Rantaniityillä peuranperää järsiessämme tuli saaren paikallinen korppipariskunta tervehtimään meitä aikuisen poikasen kanssa. Varmaankin voimaeläimeni Hugin ja Munin taas raportoivat näkemästään.
Öröltä yhteysalus Ejskärillä poistuessamme näyttäytyi merikotka. Komea laji on runsastunut Suomen saaristoissa, ryhtyen vähentämään merimetsojen ja valkoposkihanhien kasvaneita kantoja, mutta siinä sivussa sen yleistyminen on ajanut haahkat ulkosaaristosta sisäsaaristoon. Tämä tosiaan piti paikkansa: nuorien haahkojen parvia oli lähinnä sisäsaariston puolella, ulkosaaristossa näkyi vain isokoskeloita ja pilkkasiipiä.
Lueskelin Öröllä Ilkka Hanskin Tutkimusmatkoja saarille. Erittäin suositeltavaa kirjallisuutta. Kasnäsiin palatessamme havaittiin, että yhden retkikuntalaisen autosta oli hajonnut jäähdytin ja sitä piti hoidella Taalintehtaalla vielä ennen kuin jatkoimme Tvärminneen, jossa pimeys lankesi. Helsingissä oltiin vasta puolenyön jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti