Tämän kesän säissä ei ole ollut valittamista. Muuten kyllä koronakesä on ollut kummallinen. Suomen kesän puoliväli on jo ylitetty, vaikka kesä tuntui vasta alkaneen. Päivät menevät etätöissä, iltaisin editoin romaanitrilogiani englanninkielistä versiota verkkojulkaisuna, niin että jos yllättävä lähtö tulisi, ainakin tuo löytyisi jälkeen jääville. Viittauksia on sen verran tiheään, että eksegeesissä riittäisi tehtävää useammallekin jälkipolvelle.
Epäsäännöllisen taajaan, usein useammin kuin kerran viikossa, grillaamme pihan mammuttiarolla sorkkaeläinten punaista lihaa ja juomme Dueron (Douron) jokilaakson viinejä sekä Espanjan että Portugalin puolelta rajaa. Lihansyönti viinin kera on yleissivistävää puuhaa, sillä kaksoismonarkian kulloisenkin talonväen (ahl al-bayt) lisäksi ateriointiin osallistuu yleensä vieraita. Koska he tulevat eri aloilta ja eri taustoista, pysyy informoituna paljosta, mitä yhteiskunnassa ja maailmalla tapahtuu. Tänä kesänä on grillillä istunut entomologeja ja ornitologeja, IT-mies ja japanin kielen opiskelija, kendomiekkailun opettaja, KRP:n rikostutkija, virolaisia liikemiehiä ja Tartossa opiskeleva suomalainen. Keväästä puhumattakaan.
Emme juuri koskaan järjestä mitään. Grillikutsut kehkeytyvät itsestään. Lihaa ja viiniä on aina kaapeissa, koska niitä hankitaan kustannussyistä isoina erinä hovihankkijoilta. Niinpä vieraiksi tulee niitä, jotka itse kutsuvat itsensä - tai jotka sattuvat olemaan yhteydessä sinä päivänä, kun grilli kuumenee. Niiden, jotka yhä tahoillaan odottelevat kutsua, ei kannata kokea pettymystä vaan ottaa viestilaite käteen ja ilmoittaa itsestään. Mitään säännöllistä aikatauluakaan ei ole, joten osallistumista ei kannata yrittää suunnitella, vaan ainoastaan tulla.
Ihmisiltä kuulee todella paljon kaikenlaista. Osa siitä antaa toivoa elämän jatkumisesta, mutta valitettavasti syvimmältä kumpuava aineisto kertoo melko murheellista tarinaa suomalaisen yhteiskunnan (ja monen muunkin yhteiskunnan) tilasta. Alalla kuin alalla, ja organisaatiossa kuin organisaatiossa. Ei vaikuta siltä, että suunta olisi tällä hetkellä kohti suurempaa järjenkäyttöä.
Maailmalla asiat eivät valitettavasti ole paremmin. Trumpin uudelleenvalinta ei ole enää aivan yhtä selviö kuin miltä se näytti vielä vuosi sitten, mutta näyttää edelleen hieman todennäköisemmältä kuin tappionsa. Tämä ei johdu niinkään Trumpin - tai edes taustavaikuttajiensa - neroudesta, vaan vastapuolen kyvyttömyydestä. Demokraatit, kuten yleensäkin maailman vasemmisto, kiehuvat kuplassaan, josta ei tunnu näkevän kovin kauas ulkopuolelle, ja paljosta kohusta huolimatta eivät voita yhtäkään sellaista äänestäjää, joka ei joka tapauksessa olisi äänestänyt Trumpia vastaan. Sen sijaan he menettävät monia, jotka olisivat aidosti toivoneet Trumpin vaihtumista.
Yhdysvaltain presidentti-instituutio ei ole koko maailma (ja hyvä niin), mutta länsimaailmalle se on kuitenkin vaikutusvaltaisin yksittäinen valtapositio, jonka hallinnalla on suora vaikutus Lännen poliittiseen dynamiikkaan ja yhtenäisyyteen. Euroopasta vastaavaa valtapositiota ei löydy. Läntisen šakkilaudan kuningatar on Yhdysvallat, ja siksi sen kohtalo - ei poliittinen eikä yhteiskunnallinen - ei ole koskaan yhdentekevä pikkunappuloiden Euroopalle.
Maailmanpolitiikka ei ole šakkipeliä, sillä šakki on sidottu sääntöihin, jotka ovat kummallekin pelaajalle samat - puhumattakaan siitä, että pelaajia on vain kaksi. Metaforaa silti käyttääksemme, Trumpin nousu Valkoiseen taloon oli verrattavissa siihen, että aiemmin vahvempi pelaaja onnistuu menettämään kuningattarensa, ja joutuu vastedes pelaamaan usealla pikkunappulalla sellaista vastustajaa vastaan, jolla on kuningatar tallella ja vielä kaksi torniakin, muttei kovin paljon pikkunappuloita.
Tällaisessa tilanteessa voi pelata vielä pitkäänkin, mutta tappio on lähes väistämätön, ellei vastustaja tee todella pahaa virhettä. Onneksi šakin säännöt tarjoavat sentään toisenkin toivon: sen, että pelaaja onnistuu vähä vähältä puskemaan soltun aina vastustajan kotilaitaan saakka, jolloin sen voi kruunata uudeksi kuningattareksi. Tällä hetkellä pitäisi keskittyä puskemaan solttuja eteenpäin, ja suojella niitä samalla. Vihollinen toki tietää tämän ja yrittää estää tilanteen, jossa peli kääntyisi ennalleen ja vihollinen olisi taas laudalla altavastaaja.
Turvatalojeni miehitys vaihtuu. Irakilainen insinööri ja rytikerttustutkija ovat poissa, tilalle tulee tietoturvan ja slavistiikan ammattilaisia. Grillatulle naudanlihalle löytynee vastakin syöjiä ja Dueron viineille juojia. Kirjastoni pysynee Suomessa, vaikka itse liikkuisin tästä johonkin.
Lehtokurppa lentää yhä soidinlentoa pihan yli lähes joka yö. Lähimetsässä asuu kanahaukka. Siellä on myös Suvorovin linnoituksia ja horsmaa puskevia juoksuhautoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti